Miehelläni on puolitoista vuotias tyttö edellisestä suhteestaan. Hän on aivan myytyä ja haltioissaan kun tyttö tulee käymään meillä. Hän hellii,suukottelee ja lepertelee tytölle niitä ja näitä. Jos tyttö rikkoo jotakin niin hän ei välitä. Nauraa vaan että kyllä niitä uusia saadaan. MUTTA jos MINÄ vahingossa rikon jotakin nii siitä seuraa kauhea huuto ja moittiminen ja hän haukkuu minut alimpaan kastiin. Olen todella kyllästynyt. Tunnen olevani ruma ja läski ja lisäksi en osaa tehä mitään oikein. Näin myös mieheni on asian ilmaissut. Tunnen olevani myös todella ulkopuolinen. Haluan myös rakkautta ja huomioo! Haluan että minua kunnioitetaan ja arvostetaan!! Mutta ei. Käytöksellään hän työntää minut muiden miesten syliin. Jos joku mies kehuu minua meen aivan sekasin..Aivan kuin en enää osaisi ottaa vastaan kehuja kun on niin pitkään vaan haukuttu ja kiusattu.
mieheni lapsi ja minä
Onneton
272994
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
miksi ihmeessä olet vielä tuollaisen miehen kanssa? menee vahvemmaltakin ihmiseltä itsetunto jos koko ajan mollataan... huomaako miehesi edes kuinka sinua kohtelee? jos tahdot yrittää parantaa asioita, ota härkää sarvista ja PUHU MIEHELLESI miltä tuntuu jne..
kaikissa suhteissä myös ns. "ongelmapuolia" mutta mutta...
Tuollainen oli meilläkin uusioperheen uusi isä.Hellyyttä ja huolenpitoa riitti lapselleni, mutta ei äidille. Joten äiti haki lohtua vieraista miehistä tuon tuostakin, vaikka oli itse sellaista vastaan aiemmin moralisoinut. Nyt ymmärsi, mistä siinäkin hommassa on kyse. Kun toinen ei välitä ja vie haukkumalla itsetunnon. Rahaa oli muttei rakkautta. Yhteistä lasta ei siunaantunut, onneksi.
Sitten tämä äiti löysi todellisen elämänsä rakkauden ja rakastui täysin vastakohtaan, luuseriin, joka vei jalat alta ja järjen päästä. Tämä mies opetti inhimillistä puolta elämästä, kuinka jaetaan vähästä ja ollaan yhdessä onnelisina, kylki kyljessä. Ja nyt tätä onnea on kestänyt jo monen monta vuotta, uusi yhteinen lapsi kruunasi tämän suhteen.
Älä ihmeessä ikinä missään tilanteessa vertaa itseäsi lapseen! Sinä olet, tai sinun ainakin pitäisi olla, miehesi aikuinen kumppani. Et voi olla mustasukkainen viattomalle lapselle, et todellakaan voi. Voitte keskustella miehesi kanssa suhteestanne, voit kertoa mitä häneltä toivot ja mitä kaipaat, mutta älä sekoita lasta tähän kuvioon; hän on siihen syytön. Ole onnellinen siitä, että miehesi rakastaa lastaan ja pitää tästä huolta; on hyvä isä. Älä yritä saada miehestä isää itsellesi.
sinä olet toisena arvojärjestyksessä. Ota lapseton mies jos haluat olla hänelle se ykkönen.
Ja lapsihan on aina tärkein.
olet hakoteilla jos onnesi on kiinni muiden kehuista. Et saa mieheltäsi tukea ja olet kypsymätön suhteesen jossa on lapsi. Ihan kylmää kun olet niin mustasukkainen puolitoistavuotiaalle!
Mene hakemaan apua esim. terveysaseman psykiatrilta, neuvolapsygologilt tms.
Onnea sinulle.
Niin tiedät mistä puhun. Huomaan etten ole ollut. En etsi miehestäni isää!! Minulla on jo isä! Olen aikuinen nainen joka haluaa mieheltään rakkautta. Onko se väärin?? Mielestäni kumppania pitäisi kunnioittaa ja huomioida siinä missä lapsiakin. Kaikkia TASAPUOLISESTI. Ei vaan lasta tai vaan minua! Taidat olla kylmä ihminen jos pärjäät ilman niitä ominaisuuksia ja jos kumppanisi hellii ja rakastaa vaan lastasi. Silloin olet tunnekuollut ja SINÄ kaipaat sitä hoitoa!
Sellaista se vaan on, kun edellisistä suhteista on lapsia. Lapsen kuuluukin olla ykkönen ja iso sellainen. Ei mikään nukke sohvan nurkassa.
Se vaatii sopeutumista.
Kyllä se osuu hermon päähän. Ristiriitaisia tunteita herää mm. mustasukkaisuus. Sinun on vain hyväksyttävä se tosiasia, että lapsi on ja pysyy. Tulee käymään vastakin ja kasvaessaan koettelee monella tavoin. Se ei ole mikään helppo yhtälö, mutta kyllä siellä kiitoksen tapainenkin lopussa seisoo.
Teidän pitäisi pystyä puhumaan asiasta. Lapsi muistuttaa äidistään ja saa isän mieleen muistumaan asioita, enemmän ja vähemmän mukavia.Ristiriitaisia tunteita velloo varmasti hänenkin päässään.
Sinun pitää itse miettiä oletko valmis kaikkeen siihen, mitä tilanne sinulta vaatii. Jos et, niin myönnä se reilusti. On lopputulos mikä tahansa, voit olla varma ettet ole ainoa. Meitä on paljon, jotka olemme saaneet viikonloppulapsia miehen lisäksi. Ei se ole helppoa. Ratkaisun vaan pitää tulla sinun sisältäsi. Joko lähdet mukaan tähän kuvioon tai sitten et.
Samanlainen suhde se ei ole, kuin kahden lapsettoman. Sinun, minun ja meidän lapset. Kuulostaako pahalta. Kestätkö? Asetelma on ja pysyy.
Tietysti lapsi on ykkönen mutta tulee hänen ottaa sinutkin huomioon.Älä välitä noista hölmöistä kommenteista he eivät tajua tilannetta.On todella vaikea tilanne kun rakastaa miestä jolla lapsia edellisestä liitosta ja varsinkin jos ex-muija on hankala tapaus kuten meillä.On vaikea olla kun ei tiiä miten saa olla tulee haukut niskaan.Tulen toimeen lasten kanssa jo oikein hyvin vaikka heidän äiti yritti olla välissä siinä sitten tuli myös miehen kanssa riitaa välillä.Aina välillä on tunne että on ulkopuolinen ja kun ei saa yhtään huomiota kun lapset on käymässä. Kyllä sitä jokainen haluu huomiota ja kyllähän sitä tavallisessakin perheessä täytyy puolisoiden huomioida myös toisensa että suhde pysyy kasassa, siis tarkoitan suhteessa jossa lapset yhteisiä.Puhu miehellesi miltä sinusta tuntuu viettäkää aikaa yhdessä lapsen kanssa.
Meillä ei sentää kyl mies huuda ja raivoa minulle jos jotain hajoo ja lapselle vain lepertele.Niin ei sentään saisi olla.Meillä ainakin puhuminen auttoi ja vietämme yhdessä aikaa lasten kanssa siinä kaikki saa huomiota.Ja yöthän sitten olemme kaksin toistemme kainaloissa.Teillä ilmeisesti suhde vielä silleen aika tuore kun lapsikin pieni vielä kyllä se siitä ajan kanssa.Meillä jo 5vuotta yhteistä taivalta ja vihdoin se yhteinenkin tulossa.
OHHOH! Kyllä mun mielestä kateuden tunteet on tossa tilanteessa aika luonnollisia. Mies haukkuu rumaks: täytyy olla aika vahva ihminen ettei tämä yhtään hetkauta. Ammattiapua tarvitaan vasta sitten kun ei mitenkään enää pärjätä omien tunteiden kanssa. Tästä ei ainakaan sellaista käy ilmi. Pikemminkin kirjoittajan reaktio oli aika luonnollinen tilanteeseen nähden. On myös hyvä sallia itselleen kaikenlaiset tunteet. On paljon vaarallisempaa kieltää itseään tuntemasta esim mustasukkaisuutta. Niin kauan kuin mustasukkaisuus pysyy tunteena, ei se muutu tuhoavaksi. Mustasukkaisuutta ei lapselle tarvitse näyttää: tuntea sitä saa kuitenkin.
Perinteinen kysymys: Ja ikää on ??
Kysehän on hänen OMASTA lapsestaan, pienestä, joka itse on täysin viaton vanhempiensa ratkaisuihin.
Pitäisikö mielestäsi isän jättää koko lapsi huomioimatta, antaa sinulle se huomio ja hellyys jonka nyt antaa lapselleen ? Onko se sinulta pois ?? Ilmeisesti on, vaikka ei kyllä pitäisi.
Sinun on viisainta jättäytyä tuosta suhteesta pois, kasvaa jollain keinolla aikuiseksi, ja varmuuden vuoksi etsiä mies jolla ei ole lapsia.
Vinkiksi, että isäsi ikäiset miehet arvostavat naisia jotka ovat säilyttäneet naiviutensa, ja pitävät muutenkin omien lastensa ikäisiä naisia arvossa.
Etsi joku sellainen, niin saat tuta miten isä joka on laiminlyönyt omiaan yrittää viimeisen kerran korjata tilannetta edes omissa silmissään. Pääset asemaan jossa sinä saat olla se pikkuprinsessa, joksi et nyt nykyisesi kanssa pääse.
Hänellä on jo oma pikkuprinsessa, tytär, joka siihen asemaan kuuluukin.
Kirjoitin että haluan tasapuolisesti kummallekkin meille rakkautta. Lapselle ja minulle!! En kertaakaan sanonut että ei lapselle!!! Lukekaa idiootit loppuun!!
Onpa pinna kireällä.
Seuraava hyvä kysymys on, mahtaako miehesi tavata lastaan kovinkin usein ?
Veikkaan että ei, mutta sekin on liikaa.
Sinulla on todella paljon kasvamista, jos et kestä sitä että joku muu saa huomiota, sinä et.
Mitäpä jos sinä lähtisitkin ystäviesi kanssa tuulettamaan ylikuumennutta päätäsi seuraavan kerran kun lapsi tulee teille.
Antaisit heidän olla kahdestaan, etkä olisi näkemässä sitä hellyttä joka mielestäsi menee vähintäinkin puoliksi vika osoitteeseen.
Voi hyvänen aika.. jos minä olisin miehesi sanoisin sinulle pikaiset hyvästit. Sinusta ei koskaan ole muuhun kuin häijyn äitipuolen perikuvaksi. Tilannetta ei muuta edes yhteiset lapset, pahentaa sitäkin varmemmin.
Tosin huonossa lykyssä kadehtisit jopa oman lapsesi saamaa huomiota.
Jos haluat tutustua tilanteeseen, niin ota ja lue vaikka vanhoja satuja. Jos et lapselle kykene, niin hiljaa itseksesi ja näe miten tilanne pahimmoillaan etenee.
Muista ehkäisy !
Ajattelin vastata jo aloitukseesi, mutta paljastit itseäsi entistäkin enemmän loukkaantumalla tulleista vastauksista ihan aiheetta. Miksikö vastaajat tulkitsivat sinun olevan mustasukkainen lapselle? Aloitusviestissäsi toit heti esiin lapsen ja peilasit sinun ja miehesi suhdetta miehesi lapsisuhteen kautta! Mitä koko pikku lapsi ylipäätään kuvioon kuuluu? Totesithan muka itsekin, ettei lapsen saama huomio ole sinulta pois.
Lapsi on se tärkein ja sitten sinä. Se sinun tulee hyväksyä ja sen ymmärrät viimeistään, kun itse olet äiti. Älä silti ryhdy äidiksi ennen kuin saat selvitettyä omat asiasi.
Neuvoni: puhu miehesi kanssa. Jos suhde ei tyydytä ja mies ei ole valmis sitä muuttamaan, eroa. Mutta mitä ikinä teetkin, ÄLÄ SEKOITA VIATONTA LASTA tähän kuvioon!
Kuinka usein mies tapaa lastaan? Kerran viikossa? Kerran kuukaudessa? Ehkäpä tämä sun mainostamasi "tasapuolisuus" puhkeaa silloin kukkaan ja lapsi saa kaiken sen rakkauden ja huomion, jonka SINÄ olet saanut sillä ajalla, kun lapsi ei ole ollut läsnä. Sehän ON tasapuolisuutta!
lapsi käy kahdesti viikossa. Minusta tuntuu että mieheni tahallaan välillä näyttää minulle kuinka hän jumaloi lastaan..MInulle hän ei ole osoittanut kunnioitusta eikä arvostusta saati sitten rakkautta pitkään aikaan. Olen aivan olemassa. Ei mitään muuta. Kaikesta vaan haukutaan ja mollataan. Olen ruma ja läski. Näin hän on itse sanonut. Haukutaan etten mitään osaa tehä oikein ym. Olen luuseri. Ja sellaiseksi olenkin tuntenut itseni jo jonkin aikaan. Kun sitä kuulee jatkuvasti sitä rupee itsekin uskomaan. En halua sekoittaa lasta tähän,mutta se miten hän hellii ja rakastaa lastaan palauttaa vaan mieleen niitä aikoja kun hän vielä oli minulle samanlainen. Nykyään saan vaan haukut ym. Siitä tässä on kysymys. Jos vieläkään tajuatte!
suhteesta! ei ole helppoa, mut parempi yksin kuin huonossa suhteessa!
Olet vastaavassa asemassa kuin vasta lapsen saanut isä joka kärsii siitä että vaimolla ei riitä huomiota hänelle lainkaan, ja sitten vaimo ihmettelee miksi mies käy vieraissa. Pistä olotilasi mieleen ja muista miltä lapsesi isältä tuntuu jos joskus itse saat lapsen.
Et kerro yhtään mitä sinä teet miehesi lapsen kanssa, tyydyt vain katsomaan sivusta ja käsittelet lasta niin kuin kulkukissaa. Mitä jos osoittaisit itsekin hieman tunteita lasta kohtaan, saattaisit saada sekä lapsen että miehen hyväksynnän ja myöhemmin ehkä vielä kunnioitustakin kun lapsi tulee teiniiässä taloonne pyytämään faijalta rahaa.
Mustasukkaisuutesi vaikuttaa lapselliselta ja jos miehesi vain haukkuu sinua, miksi et mene omille teillesi tai tee jotain läskeillesi ja asenteellesi. Te jotain sen eteen että itse tiedät että miehen haukumisissa ei ole perää.
Olen alusta asti hoitanut lasta ja en todellakaan käsitellyt kuin kulkukissaa. Olen hoitanut paljon lapsia ennenkin,mutta mieheni ei arvosta sitä. Hänen mielestään hän hoitaa oikein vaikka ei ole kertaakaan lapsia hoitanut ennen lastaan. Minun kunnioituksen ja arvostuksen sekä rakkauden pyyntöni eivät ole lapsellisia. Vai ovatko kaikki suomalaiset ihmiset niin kylmiä,että eivät halua osakseen rakkautta?? Kyllä mielestäni jokaisessa perheessä pitää olla tunteita kaikille osapuolille. Lapsetkin viihtyvät ja ovat onnnellisia kun huomaavat että vanhemmat tai aikuisekin ovat. Lisäksi läski en ole kenenkään muiden mielestä paitsi mieheni. Ehkä sekin on vain keino pitää minut alistettuna.
kuinka olet suhteeseen päätynyt? Jos kerran on noin vaikeaa kaiken aikaa, niin milloin on ollut jotain muuta ja millaista?
Jos nyt et noita kaikelle kansalle haluakaan kertoa, niin selvitä itsellesi. Mietin vaan sitä, et pieni ihminen on ollut olemassa koko ajan, kun on perua edellisestä suhteesta. Onko teidän arki ollut joskus toisenlaista?
on todellakin.. Haikeena muistelen sitä ihanaa aikaa..En tiä onko paluuta. Minä olin se joka autoin miestäni,että hän saa tavata lastansa! Se olin minä joka käskin panna asian oikeuteen..Tässä kiitos kaikesta tuesta ja avusta!
Kalenterista katsottuna yhteistä taivalta teillä ei hirmu pitkään liene. En kiellä, etteikö piinalliset päivät tuntuisi vähintään vuodelta jokainen.
Lienenkö liian pessimisti, mutta olisin valmis toivottamaan miehellesi muutamaa kasvun vuotta ja teille pientä etäisyyttä toisistanne. Et kuitenkaan pysty tuollalailla jatkamalla säilyttämään edes kauniita muistojasi. Nekin hukkuvat katkeruuteen ja siinä maaperässä ei sitten mikään hyvä kasva.
Siis ongelma ei ole se, että mies hellittelee lastaan. Ongelma kai on se, että sinä selittelet itsellesi, että mies on hellä ja huomaavainen ja osaa olla, mutta ei anna sitä sinulle.
Ehkä entinenkin on paiskannut hänet rakkaudettomana alistajana menemään. Jokainen luonnehäiriöinenkin pystyy olemaan hetken erittäin rakastettava. Miettisin tarkkaan kauanko eläisin samassa taloudessa tuollaisen kanssa, vaikka osaa olla rakastava isä.
Miksi ihmeessä te viitsitte täällä ruikuttaa noinkin selviä tilanteita. Eikö sun olisi jo pitänyt häipyä viettämään parempaa elämää.
Pakkaa laukut, istuta äijä lukeen vuodatuksesi ja vastaukset täältä ja painele ulos ovesta. Jos se on mukana sydämellään, eiköhän käytös muutu!
viestejä, mutta sen verran, että älä kuule masennu, vaikka moni viestinjättäjä oli ymmärtänyt ihan väärin.
Tottakai sitä jokainen haluaisi saada hellyyttä ja rakkautta, ja onhan se omituista, että miehesi antaa niitä vain lapselleen, eikä MYÖS sinulle.
Älä jää tuhlaamaan elämääsi sellaisen miehen kanssa, jos keskustelu ei auta. Itse aikoinani lähdin sellaisesta suhteesta (lapsia ei ollut), ja nyt olen ollut jo 10 v. naimisissa ihanan miehen kanssa, niitäkin siis on. Tsemppiä! Kyllä sitä vähemmästäkin on pinna piukalla...
Oli miten oli, ei tuo tervettä ole puolin eikä toisinkaan.
Miehesi edellinen suhde, se josta lapsi on, on mitä ilmeisemmin pahasti selvittämättä.
Hän hyvittelee lapselleen, tai rauhoittaa omaa omatuntoaan ylireagoimalla sekä lapseensa että sinuun.
Sinä saat päällesi pahan, lapsi hyvän.
Sinänsä ymmärrän, puolitoista vuotias on vielä todella pieni, ja hänen kuuluukin saada lämpöä,hellyttä ja huomiota.
Niin aikuisenkin. Ja jos miehesi on totaalisesti jakanut varastostaan hyvän lapselleen eikä sinulle ole enää jäljellä muuta kuin huonoa, niin syy on silloin sinun ja miehesi, ei sinun ja hänen lapsensa välissä.
Ja näiltä pohjin ei voi oikein muuta suositella, kuin että jatka omaa elämääsi eri osoitteessa.
Tosin aavistelen, että siinä vaiheessa kun sinä olet poissa kuvioista, lapsen asemakin tulee muuttumaan oleellisesti.
Ensinnäkin, "tarvitseehan" jätetty mies enemmin aikaa etsiäkseen ja löytääkseen uuden kumppanin, ja toiseksi, ei ole enää ketään kenelle näyttää, ketä kiusata. Enää ei ole ketään kuka piinautuisi isän ja lapsen välisestä kanssakäymisestä, joten se näytelmä tulee turhaksi.
Väitän että sinä olet tahtomattasi tuon jutun promoottori, miksi, sitä en tiedä, mutta sen näen, että sinua piinataan tahallaan.
Samaa mieltä olen. Tuossa on mukana paljon varmaan sellaista,mistä ei puhuta ja mitä ei edes tiedosteta. Itse olen samantyyppisiä tilanteita kokenut ja voin sanoa ettei helppoja ole olleet kestää. Mitä enemmän huomiota hain, sitä vähemmän sain. Mitä enemmän huomiota hain, sitä sairaalloisemmaksi miheni huomionosoitukset lastaan kohtaan muuttuivat. Uusia leluja, matkoja, retkiä, vaikka mitä...kyse ei ollut normaalista lapsen kanssa vietetystä ajasta vaan lapsen saama huomio oli todella ylimitoitettua. IRTAUDU TILAMTEESTA!!!!
Jos ongelmasi on se, että et saa mieheltäsi huomiota ja rakkautta, NIIN MIKSI IHMEESSÄ SOTKET LAPSEN KESKUSTELUUN. Olet mustasukkainen, sen näkee sokea reettakin.
Miten miehesi mukula liittyy ongelmaasi?