Tekisi mieleni aloittaa pettäjien "nimenpaljastuslista" ja lista myös kakkosnaisten nimistä. Mä tiedän niitä monta.
Lista pettäjistä ja kakkosnaisista
eräs katkera nainen
6112162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
rypeä omissa mokissaan oikein kunnolla. Nimi ja paikkakunta. miettivät varmaan kaksi kertaa ennen kuin toistavat tekonsa.
ja maailma pelastuu??!!
Kyllähän täällä yritettiin kesällä samanmoista, mutta sheriffi fiksuna päätti poistaa koko listan. Mielestäni kyseisistä listoista ei hyödy kukaan, paitsi sinun katkeroitunut (=sairastunut) mielesi. Eikö kannattaisi terapoida itseään jotenkin muuten?
Pettäminen on sitä paitsi yksi synti muiden joukossa. Samanlainen lista voitaisiin julkaista mihin tahansa syyllistyneistä: rattijuopot, puolisoansa lyöneet, varkaat, työajan väärinkäyttäjät jne. Ja ei, tämä ei ole puolustuspuhe. Minä en pettäjälistalle nimittäin tulisi päätymään.
Pettäminen ei ole rikos kuten rattijuoppous, lyöminen, varkaus jne. Aloittaja on katkera ihminen. Ei ole kakkosen vika jos olet petollisen ja valehtelevan puolison itsellesi valinnut.
Ideastasi tulisi varmaan vielä enemmän pahaa muillekin kuin pettäjille.
Miten kakkosmies/nainen saisi nimensä listalta pois, jos hän ei tiennytkään tapaavansa varattua ihmistä? Kuinka lapset selittäisivät kavereilleen vanhempiensa rötökset/seikkailut? Miten pienillä paikkakunnilla "luvallisesti vieraissa kävijät" joutuisivatkaan arvostelun kohteeksi? Yksi mielenkiintoinen asia on myös, mikä on pettämistä, kenen kriteerien mukaan joutuisi listalle? Olisiko anteeksianto vaikeampaa kun koko kylä nauraa päin naamaa? Pitäisikö listalla olla "kuuma ryhmä" rinnakkaissuhteen pitäjille ja "aloittelijalista" kerran vieraan kanssa seksiä harrastaneille?
Pettäminen johtuu mielestäni hyvin monesti pettäjän omista ongelmista. Olisiko oikein, että kiusaisimme pettäjiä ja petettyjä vielä lisää, yleisöstähän valtaosa tyydyttäisi vain omaa tirkistelynhaluaan tutkiessaan listoja(keittiöpsykologiaa: mitähän siinä petetyssä on vikana kun puoliso pettää).
Lista olisi oiva kiusaamisen kanava, kaikki mikä on netissä on totta...
miten jos joku laittaa vihamiehensä tai muuten vaan kettuillakseen listalle vaikkei tää oo pettäjä..?
että aloitinkin viestiketjun. Vaikka olenkin katkera nainen ja mieleni tekisi myös paljastaa nimiä, sen verran on aivoja etten uskaltaisi sitä täällä. Mutta, enhän pakottanut ketään paljastamaan ketään, ja olihan täällä muitakin joidenka tekisi mieli.
Kyllä hän varmasti vastuunsa joutuu nyt kantamaan, ikävä tapaus sinänsä.
No kyllä saakin harmittaa! Mitäs jos itse paljastaisit täällä nimesi, asuinpaikkasi ja syntymävuotesi, jotta saisimme tietää, kuka tämä ideapankki on.
Vaikka voit kirjoitella tällaiselle palstalle, mitä ikinä tykkäät, vastuu sinunkin on kannettava. Näillä palstoilla liikkuu niin sekaisin olevaa väkeä, että tuollainen viesti voi provosoida kenet tahansa kirjoittamaan mitä tahansa.
Näetkö nyt, mitä hyötyä viestisi sai aikaan? Miltähän Sallasta tuntuu mennä nukkumaan ja mennä aamulla töihin? Mitä, jos Sallan äidin (syytön) työkaveri sattuu lukemaan tätä palstaa, ja supisemaan kahvihuoneessa asiasta viidelle parhaalle työkaverille. Mitäs, jos Sallan esimies sattuu näkemään tekstin?
Sinä et paljastanut ketään, hyvä niin. Mutta joko nyt ymmärrät, että tällainen paljastus aiheuttaa pahaa mieltä myös paljastetun sukulaisille, työkavereille, jne. Jos minun äitini nimi olisi esim. tällaisella palstalla, surisin ja häpeäisin itseni hengiltä!
Provosoit jonkun onnettoman tekemään todennäköisesti yhden elämänsä typerimmistä tempuista! Jos et pysty elämään katkeruutesi kanssa, niin älä ainakaan syydä sitä koko maailman silmille!
Eipä tuntunut Sallasta kovin kivalta mennä nukkumaan kun uni ei tullut miettiessä, että kuka saa..... kusipää menee tekemään tällaista. Hankkisit helvetti elämän!!!!!! Läheisenä kaverina ei ole kovin hauska seurata vierestä kun oma ystävä on aivan palasina. Mutta, asiaan saadaan varmasti vielä joku oikeudenmukaisuus ja toivon todella että sen viestin kirjoittaja saa kärsiä enemmän kuin on koskaan kärsinyt. Häpeäisit haaska!!!
kannattaisi ajatella kaveriasi ja jättää asiasta muistuttelu näillä julkisilla listoilla vähemmälle. Saattaapa olla kaverisikin mielestä parempi niin.
Kerro meille kaikille, aikooko Salla tehdä rikosilmoituksen. Pakkohan se on tehdä: muuten nuo sairaat, petetyt naiset eivät saa ikinä köniinsä. Sain kuulla vielä luotettavista lähteistä (lakimies), että se on täysin mahdollista, ja se saakelin muija pääsee päiväsakoille automaattisesti. Ainakin pistätte sen muijan kertomaan nimensä täällä julkisesti.
Kyllä se on näin, että jokainen, joka toisen nimeä menee julkistamaan, on petetyksi tulemisen ansainnut. Kertoo paljon siitä, millainen tyyppi on ihmisenä, jos on valmis käyttäytymään noin halpamaisesti. Kohtelee varmasti puolisoansa aivan yhtä huonosti. Mulla ei ole kyllä tämän keskustelun jälkeen enää mitään myötätuntoja petettyjä ämmiä kohtaan.
Poliisi tutkii kyllä, kuka tuon on tehnyt. Ei sun ystävän tarvitse miettiä, kuka sen teki. Kyse on niin törkeästä kunnianloukkauksesta, että asia on mun mielestä selvitettävä ja puitava täällä julkisesti. Mun mielestä myös sheriffiltä olisi fiksua sanoa sanasensa tähän kaikkeen.
Olen kanssasi todellakin samaa mieltä!!!!! Sen muijan saisis lähettää hornan tuuttiin. Rikosilmoitus on tehty, ja nyt vaan toivotaan et se muija todellakin saadaan kiinni ja SUURILLE päiväsakoille.
Kirjoitin sen viestin tänne lähinnä siks, et se saakelin ämmä tajuais edes pikkusen katua tekoaan. Enempää en o "muistutellu" niin kuin sanoit ja sitä paitsi mun ystäväni kyl tietää tästä ja on hyväksynyt asian, et jospa et puuttus sellaseen mist et tiedä mitään. Kiitos nyt kuitenkin valaisevasta mielipiteestäsi.
Ihan mielenkiinnosta vaan kyselen, että miten näitä juttuja aletaan selvitellä. Meneekö poliisi tietoverkkoihin tms? Voihan Salla antaa periaatteessa kaikkien kumppaneidensa nimet, joiden taustaa vasten tapahtunutta aletaan peilata.
Jos oma puolisoni menisi julkistamaan joitakin nimiä tällaisella listalla, niin se olisi hyvin äkkiä entinen puoliso. Tuo teko kertoo ihmisestä enemmän kuin kaiken.
eipä mua harmita että kaverit musta välittää....
kyllä se henkilö joutuu vielä vastaamaan tostaan, pidän siitä huolen.
Moi! Joko tiedät, kuka se idiootti on? Toivottavasti! Suosittelen, että et todellakaan anna periksi vaan pistät henkilön vastuuseen sinulle ja yhteiskunnalle. Tuollaiset jutut moni antaa mennä läpi sormien, mutta ihmiset eivät opi ikinä ellei laita kovaa kovaa vasten. Voimia!
Tämäkin on ihan yhteiskunnan tuella ja kustannuksella opetettu kirjoittamaan.
Täällä on joitakin ihmeellisen kypsymättömiä ihmisiä, ja ymmärrän jos te olette juuri niitä samoja, jotka pettävät puolisoitaan tai olette niitä kakkosia.
Ihan kuten ei ole minun vikani että teette sitä, ei myöskään ole minun vikani tai valintani, mitä joku kirjoitaa.
On täällä paljonkin provosoivia viestejä ympäri saittia, mutta jokainen päättää itse mitä kirjoitaa.
Kantakaa siis vastuunne teoistanne =)
Täytyy kyllä sanoa, että en ihmettele lainkaan, että olet tullut petetyksi. Joskus ihmiset joutuu elämään tuollaisten kaheleiden kanssa, niin ei ihme, jos he jossakin vaiheessa sortuvat petokseen. En millään muotoa hyväksi itsellesi pettämistä, mutta kyllä sinä olet tehnyt kaikkein kypsymättömimmän tempun tällä palstalla aikoihin.
Etkö ymmärrä sitä, että ihmisen mieleen tulee kaikenlaisia asioita, mutta niitä ei tarvitse toteuttaa puhumattakaan asioiden ääneen sanomisesta. Laitat vielä komeasti hymiöt viestisi perään ikään kuin kruunataksesi koko sopan. Tämmöinen pieni vitsivitsi -kevennys koko kivalle keskustelulle. Tilannetajua tollo. Älä tule enää perustelemaan temppujasi ja oirehtivaa mieltäsi tänne kertaakaan!
Oletko siis edelleen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi alkaa kytätä muita ja julkistaa listoja sellaisten henkilötiedoista, joiden he epäilevät tekevän mielestään paheksuttavia asioita?
Sukupuolikumppanin valinta on yksi niistä asioista, jotka yhteiskunnassamme on jätetty yksilön itsensä päätettäväksi. Poikkeavia käytäntöjä löytynee vain diktatuureista. Sinä kuitenkin kaipaisit kansanliikettä, joka mustilla listoilla ja julkisella paheksunnalla ottaisi kontrolliinsa tämän käyttäytymisen alueen.
Ajatuksesi haisee ihmisvihalta, elämänpelolta, fasismilta ja kuvottavan pahantahtoiselta katkeruudelta. Olet esimerkki siitä, miten sopivissa oloissa voi pieni ja surkeakin ihminen saada aikaan paljon pahaa.
Vastuu taitaa kuulua niihin asioihin, joista sinulla ei ole mitään opetettavaa.
Tulin ihan varta vasten katsomaan, onko tämä nolauskirjoitus saanut olla vielä paikoillaan. Eikö tällaiseen asiaan tulisi reagoida hieman nopeammin - luulisi, että muutkin ovat ilmoittaneet tämän viestin olleen asiaton.
listaa kehiin vaan!!!!! tuskin kukaan siitä oikeuteen joutuu! (nyt joku yleispätevä laittaa; no mites ryöstäjät, tai voi kyllä joutua jnejnejne...)
Laita sitten itse, jos se on sinusta niin kannatettavaa.
Eilen täällä oli erään ihmisen henkilötiedot, ja siitä tehdään kuulemma rikosilmoitus. Mutta eihän sua estä mikään.
Pakko vielä kommentoida tätäkin soppaa. Sinä, arvon alkuperäinen ja kaikki te muut älyköt, jotka mielitte julkistaa katkeruutenne kohteen henkilöllisyyden. Todistatte tosiaan ikävällä tavalla oikeaksi kaikki ne väitteet, joita teidänlaisistanne petetyistä naisista esitin aiemmin. Olette katkeruudessanne, kaunassanne, itsesäälissänne rypeviä ihmisiä! Kaadatte oman pahan olonne muiden niskaan ja odotatte vielä että joku hyväksyy tekonne! Katkera nainen: Mieti elämääsi ja mihin sen tuhlaat! Ja jos aiot tuhlata sen katkeruuteen ja kaunaan, niin tee see! Jokainen elää niin kuin tahtoo. Mutta älä tule ruikuttamaan asioistasi ja surkeudestasi julkisesti ja jätä se miehesi kakkonen tai kolmonen tai nelonen rauhaan. Jos sinussa ei ole naista muuttamaan omaa elämääsi, niin sinulla ei ole myöskään minkäänlaista oikeutta arvostella muiden tekoja!!!
Eeva, olet ihan samanlainen räyhääjä kuin tähän viestiketjuun kirjoittaneet muutkin syystä tai toisesta katketoituneet naiset tai miehet. Onko sinulla joku itsetunto-ongelma vai miksi et ainoastaan kommentoi asioita vaan alat haukkua muita kirjoittajia? Voisin kirjoituksistasi päätellen kuvata sinua juuri noilla adjektiiveilla, joita itse käytät "Olette katkeruudessanne, kaunassanne, itsesäälissänne rypeviä ihmisiä! Kaadatte oman pahan olonne muiden niskaan ja odotatte vielä että joku hyväksyy tekonne! Katkera nainen: Mieti elämääsi ja mihin sen tuhlaat! Ja jos aiot tuhlata sen katkeruuteen ja kaunaan, niin tee see!" Vaikutat itse tosi katkeralta. Jos joku ei ole kanssasi samaa mieltä, alat haukkumaan, koska sinulla ei ole mitää faktoja ajatustesi tueksi. Muuta itse elämääsi, pliis.
Niin olen tehnytkin. Muuttanut elämääni.
käyttämiesi käsitteiden määritelmät; esim. katkera sanaa viljelet koko ajan, mutta tiedätköhän sen määritelmän?! Tuskin, koska silloinhan sinun kaikki katkerien vaimojen syyttelyt kaikesta olisi puppua.
Niin, ja ehkä kannattaisi jossain vaiheessa sen verran tutkailla ihmisten käyttäytymisistä kirjoitettuja opuksia - suomenkielisiäkin on hyviä! - jotta et väkisin vääntäisi normaaleista inhimillisistä reaktioista epänormaaleja. Lue jotain traumaattisista kriiseistä, posttraumaattisista rektioista ja anna ihmisten toipua rauhassa!
Voisit myös kertoa meille tuhansille uteliaille, että mikä on motiivisi petettyjen vaimoje jatkuva polkeminen? Tai mikä on ylipäätänsä motivaatiosi??!!
Jos toisia naisia moittivat ovat katkeria ja petettyjä vaimoja, niin kaipa sitten käännettynä petettyjä vaimoja moittivat ovat katkeria kakkosia.. Ihan puhtaasti laupias samarialainen sinä et ole; että ikään kuin kaikin keinoin ojentaisit petetyille vaimoille auttavan(?) kätesi, jotta he ymmärtäisivät elää yksin, epäonnistujina, luovuttajina. Et ehkä kykene edes arvioimaan omien viestiesi negatiivista tunnelatausta. Petettyjen vaimojen vihan ja katkeruuden ymmärtää, mutta sinun ihmeellisä tuohtumusta aiheesta ei oikein ymmärrä..
On hyvä, että jos/kun ihmisen elämässä "paha olo" kasvaa sietämättömäksi, hän mieluummin puhisee sen pihalle kuin hautoo sisäänsä. Padotut tunteet aiheuttaa ei toivottua käytöstä, ei eletyt ja kohdatut. On myös äärettömän heikko ihminen, joka joutuu yleisellä keskustelupalstalla pyytämään näin: Jos et kestä/pysty lukemaan uskottomuudesta juontavia kaikenlaisia kirjoituksia, niin vaihda palstaa, mutta älä SINÄ komenna täällä ketään! Seriffi lienee ainoa, joka voi täällä jonkun "suun sulkea".
Miksi haluat kieltää juuri minulta tämän kanavan, jonka kautta voin purkaa "kaunojani ja katkeruuttani"? Ei kai vaan ole niin, että tämä keskustelupalsta onkin sallittu vain tietynlaisia mielipiteitä esittäville ihmisille? En tiennyt sitä, olen suunnattoman pahoillani!! Lupaan sinulle, että heti huomenna etsin jonkun suomenkielisen käyttäytymisopuksen ja alan tutkia ihmismielen syövereiden ihmeitä. Kiitos tästäkin valaistuksesta! Olen jo parempi ihminen!!
Sinua kohtaan hyökätään monelta rintamalta varmaan siksi, että purat omaa katkeruuttasi kylvämällä lisää katkeruutta. Viittasit jossain viestissä muuttaneesi elämääsi. Mielipiteistäsi on todella vaikea huomata, että katsantokantasi olisi ainakaan avartunut, mikä ainakin minun arvomaailmassani on hyvä asia. Mutta ehkäpä tiukkuus ja mustavalkoinen hyvä/paha-asetelma oli sinulle jotain tavoittelemisen arvoista.
Yleensä kriisejä läpikäyneet ihmiset ymmärtävät elämän monimuotoisuutta. Sinä isket jo muutenkin lyötyjä (petettyjä) ja et millään suostu hyväksymään, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä hyvästä elämästä. Mielestäni toisten naisten haukkuminen (ilman nimilistoja kylläkin) on petetyille osa kriisin läpikäyntiä. Tottakai pettäjä on syypää puolisonsa edessä, mutta kyllähän petetyn on oikeus saada sympatiaa (paitsi eevalta) ja sitä kautta tukea lähipiiriltä ja helpotusta kriisin läpikäyntiin oli lopputulos ero tai yhdessä jatkaminen. Jokaisen tuttavapiirissä lienee petettyjä. Osa on selvinnyt pettämisestä ja parisuhde jatkuu ehkä entistä ehompana. Osa petetyistä on katkeroitunut ja syystä, enkä ymmärrä, miksi heidän panettelemisensa kuten tyhmäksi tai alistetuksi haukkuminen olisi oikeutettua tai edistäisi heidän toipumistaan.
Harvalle petetylle tarjoutuu tilanne jossa voi valita, tullako petetyksi vai ei. Petetty pakotetaan kohtaamaan ja käsittelemään asia, jossa hän ei ole ollut mukana, mutta joka jää hänen sisälleen.
Tukea ja ymmärrystä voisi petetyille antaa siinä missä syöpäpotilaillekin. Ja siksi eevan asenne on kummastuttanut koko ajan: petetty vaimo on laji, jota saa häikäilemättä pilkata ja talloa lisää. Sekin vielä eevassa, että muita oli palstalta komentamassa pois, jos hänen kanssa ei samaa mieltä..
Mutta edellinen sanoikin eevalkle, kuten sinäkin, että tunteet pitää antaa tulla, niin hyvät kuin pahat. Samaa mieltä kanssasi: oli kyseessä mikä tahansa kriisi ihmisen elämässä, niin toipumisen tielle jokaisen soisi löytävän. Ja täälläkin voisi enemmän kannustaa ihmisiä kuin solvata.
Kiitos, Taneli!
Ottakaahan huomioon, ettei ne kakkosmiehet ja -naiset aina tiedä olevansa kakkosia. Pahin pettäjä on kuitenkin aina se, joka on varattu.
laittaa nimi, osoite ym. tunnistetietoja näille foorumeille. Mutta miten olisi, jos laittaisitte muita hyviä tuntomerkkejä? Ne eivät liene kiellettyjä. Esim. ikä, ulkonäkö tarkoin, missä päin liikkunut/on työssä, perhesuhteet ym.
Hyvinkin tarkkoja tuntomerkkejä ja jopa nimiä sallitaan etsintäkuulutus palstalla - näköjään.
Itseäni ei ole kukaan onnistunut pettämään joten olen ollut onnekas.
Eiköhän pettäminen ole jokaisen oma asia ja loppujen lopuksi ei kuitenkaan pahimmasta päästä jos synneistä puhutaan. Eihän pedofiilienkaan kuvia julkisteta avoimilla foorumeilla vaikka se nyt on synneistä pahimmasta päästä.Järki käteen ja suhteellisuus kaikessa.
pedofiilitkin on netissä julkaistu kuvineen päivineen, ainakin tuolla ulkomailla.
Täällä Suomessa on niin ahdasmielistä porukkaa...salassa kyllä tehdään ja näköjään saa tehdä kaikenlaista paskaa, mutta odotas armias kun joudut siitä julkisuuteen, meneekin löysät housuun.
Olisi hyvä kun pettäjistä voisi tehdä rikosilmoituksen ja saisivat vielä sakotkin ja olisivat julkista riistaa sen jälkeen niin netissä kuin iltapäivälehdissä. Oppisivat ihmiset tavoille.
Miksi on keksitty sana "Aviorikos", jos se ei ole rikos???
Aviorikos on vanhaa suomen kielen käsitteistöä kuten vaikkapa oravannahka tai tylsämielinen (ennenkehitysvammaisia kutsuttiin ko. nimellä). Käsite on peräisin Raamatusta. Ajat muuttuvat Eskoseni - pettäminen ei ole enää lain puitteissa rikos. Vai onko joko tuttusi maksanut ko. toiminnasta sakkoja yhteiskunnalle?
Voisiko joku vastata miksi iltapäivälehdet ja juorulehdet saavat kuvien kera julkaista pettäjiä ja petettyjä?
Nimeltä mainitsematon viikkolehti julkaisee ilmeisesti lähes joka numerossa jonkun. Jos se ei ole rikos, miksi olisi rikos ilmoittaa täällä jonkun pettäjän henkilötietoja?
Se on kielletty Suomi24-keskustelupalstojen yhteisissä säännöissä. Kenenkään henkilötietoja ei saa julkaista ilman lupaa.
Hei kaikki petetyt vaimot: osallistukaa haastavaan kilpailuun, jossa voitte ottaa mittaa siitä, kuka on valtakunnan mahtavin marttyyri ja massiivisin matami. Kilpailu on 7-vaiheinen:
1. Telttakisa: kenen pikkuhousut (merkki se kuuluisa SL-alkuinen) ovat pinta-alaltaan isoimmat.
2. Maha-kisa: isoin maha palkitaan, ja epätasaisesta ihosta (vrt. ruuvimeisseleitä syöty kilokaupalla) ja selluliitistä saa bonuksia.
3. Kenkäkisa: kenen kävelykengät ovat vanhimmat ja likaisimmit? Erityishuomiota saavat kuluneet kengänkannat, kulahtanut väri sekä tennarit.
4. Yöpaitaskaba: kuka yön kuningatar röhnöttää reikäisimmässä erotic-asussa. Bonusta nallekuviosta sekä Karvisen pärstästä. Myös Nalle Puh on kova sana!
5. Juurikasvukisa: pisin juurikasvu saa parhaat pojot. Erityisesti tuomariston mieltä lämmittää vanha permanentti sekä tumma juurikasvu keskellä keltaisen/oranssinvaaleaa, harvaa pöheikköä. (Tässä yhteydessä tarkastetaan myös säärikarvat.)
6. Yleissivistyskisa: se, joka ei ole koskenut vuoteen Hesariin, Suomen kuvalehteen tai Kauppalehteen eikä ole katsonut aikoihin kokonaista uutislähetystä, saa suosiota ja sympatiaa. Sitähän te kerjäätte täälläkin!
ja kaikkein ratkaisevin kisa on
7. Kiukkukisa: se joka vihaa niin paljon paremmannäköistä ja älykkäämpää lajitoveriaan, että alkaa löyhkätä kiukun voimasta molemmista päistä, kasvattaa finnejä ja saa kivan vihreän värin naamalleen, vetää parhaat pohjat koko kisassa. Myös törkeä kielenkäyttötaito katsotaan eduksi.
Kilpailun voittaja palkitaan roskalehden vuositilauksella, Ridgen nimmarilla ja rasvapitoisella herkkukorilla. Lohdutuspalkintoina halpiskosmetiikkaa ja mahaa tukevia alushousuja. Kaikki mukaan suurin innoin ja täysin rin... mahoin!
Saat kohta lauman vihaisia akkoja kimppuusi! Katsotaan kuka tekee kakkosnaisten skaban: kenellä niin pienet pöksyt, et... Kiva kun me pettäjämiehet saahaan olla rauhassa, kun naiset vain skabailevat keskenään. Luvassa varmasti suloista kielenkäyttöä, kun vaimot löytävät tekstisi.
Mitä yhteistä on petetyllä naisella ja terroristilla? Terroristin kanssa voi neuvotella. Buhahahaa!
Prkl, sen piti mennä mitä EROA on petetyllä naisella jne. :)
1. Pikkuhousuni on kokoa S
2. Vatsani oli hyvinkin trimmattu, nyt suuri koska olen melkein viimeisilläni raskaana -Siis vauva vatsassa
3. Omistan monet upeat kävely- ja korkokengät, eivätkä ole halvimmasta päästä...
4. Yöpaitani ovat todellakin mukavia, puuvillaisia, myös pikkuisia, vartalon myötäisiä ja kiiltäväpintaisia löytyy. Niitähän ei yleensä ole tarvittu ollenkaan, vielä silloin kun mieheni oli minusta kiinnostunut...
5. En käy kampaajalla usein, mutta tarpeeksi usein, mutta minulla ei myöskään ole vanhoja värejä, raitoja, kiharoita tai hampputukkaa. Tällä kertaa kasvaa suorana, jonka joka aamu föönaan ilmavaksi !!
6. Luen joka aamu hesarin, mulle tulee talouslehti, tulee myös muita kuiten Vauvalehti ja kotivinkki =) Olen kuitenkin ammatiltani ekonomi ja seuraan joka päivä uutiset ja muut tärkeät ajankohtaisohjelmat. Rakastan myös leffoja ja joitakin saippuasarjoja, olenhan nainen =)
7. Vihaan pettävää miestäni ja se on saanut minut todella voimaan pahoin ja erityisen kovia raivo- ja kiukkupurkauksia. Omistan kuitenkin hyvän itsetunnon, en ole kateellinen muille naisille.
TYYDYTTÄÄKÖ VAIKO HÄMMÄSTYTTÄÄKÖ VASTAUKSET SINUA???MINKÄ HELVETIN TAKIA TE YLEISTÄTTE, MIKSI ALIARVIOITTE NAISET JOITA PETETÄÄN???
SANOINSIN NÄIN, ETTÄ YLEENSÄ SE VIKA KYLLÄ LÖYTYY MIEHEN KORVIEN VÄLISTÄ.
VOIN KERTOA OMAT MIELIPITEENI PETTÄVÄSTÄ MIEHESTÄNI:
1. Koko XL
2. Roikkuuhan tuo, viinasta, kaljasta ja sohvalla makaamisesta.
3. Niitä on vain muutama, ja ne haisee. Siksi olenkin omilla rahoillani ostanut hänelle uusia, vähän niinkuin muidenkin vaatteiden kanssa...
4. P...stä reikäiset kalsarit ja revennyt paita päällä, yleensä tai sitten ilman sitä paitaa
5. Kiitettävän usein klanii päätänsä, kun on siili, on helppo vetää itse..
6. Ei lue hesarista kuin urheilut, uutiset ei aina kiinnosta, pelaa mieluummin playkkaripelejä tai pelaa netissä aapelia.
7.Tuskin on kateellinen oman lajinsa edustajille, mutta erittäin törkeää on kielenkäyttö kotona.
MUTTA HÄN ON ERITTÄIN FIKSU JA FILMAATTINEN KODIN ULKOPUOLLE, ONHAN HÄN KOMEA. EHKÄPÄ HÄNELLÄ ON ITSETUNTO-ONGELMIA JA ON SEN TAKIA KATSONUT VOIVANSA PETTÄÄ JA LOUKATA OMAA NAISTANSA SURUTTA.
pihalle.
Tosin, etsii vielä asuntoa. Eli saman katon alla riudutaan vielä..
asunto löytyy pian ja saat elämäsi kuntoon.
tuollaista miestä, jonka kuvasit. Itse olet "viimeisen päälle" laitettu ja tyylikäs tiptop nainen ja olet sietänyt ja "hyysännyt" kaljalle haisevaa sohvalla röhnöttäjä-miestä jolla ei kuvauksesi mukaan ole mitään "sivistys" tasoa ja on kiinnostunut lähinnä lasten peleistä.
Jokin ei nyt täsmää...???
naiset usein rakastuu renttuihin. Olen ihan tavallinen, mielestäni, ja mietinkin usein mitä ihmettä mun olisi pitänyt olla kelvatakseni alkoholisoituneelle sohvaperuna petturille.
Mietin sitä varmasti kauan. Ja kun jään lasteni kanssa yksin, jään varmasti yksin totaalisesti. En luota miehiin ja kuka yh äidin haluaisi. Ehkä minusta tulee sitten sellainen, jollaisen kilpailunkin täällä joku viisas idiootti on julistanut. Kyllähän pettäminen kolauttaa aina itsetuntoa ja ehkä minäkin lakkaan "huolehtimasta" itsestäni.
TÄmä ei ole mikään säälikirjoitus, vaan näin ajattelen. Ehkä ne petturimiehet saavat meistä ns. fiksuista, kunnollisista, siisteistä ja hyvinvoivista naisista loppujen lopuksi rumia ja mitäänsanomattomia.
Vai onko täällä petettyjä naisia, joiden itsetunto on jatkuvasta nöyryyttämisestä parantunut. Jos on, haluaisin kuulla selviytymistarinoita opikseni itselleni.
Tulee melkein mieleen vanha kunnon JoJo.
se Iivana Nyhtäänköljä Taka-Hikiältä käynyt vieraissa joskus -70 luvulla, ja tätä voidaan pitää melko varmana tietona, tai olisko sittenkin ilkeää panettelua...?
Joo, yksi Virtasen Matti pääkaupunkiseudulta taisi kanssa muistaakseni pettää vaimoaan joskus vuonna 1986. Kerran ja pikkujouluissa. Vielä kun saisin Matin kiinni, niin voitais virittää naru kaulaan. Kerran pettäjä - aina pettäjä!
Joo, kun soita "petettyjen" (helv, sananakin jo niin tyhmä) tekstejä lukee niin ei voi sanoa muuta kuin että pettämisensä ovat ehkä ansainneet. Ei puolison pettäminen voi ketään ihmistä niin idiootiksi muuttaa, että sen suu alkaisi suoltaa sellaista törkyä kuin tämän palstan petetyt.
Pettäjälista:
1. Raimo Rullamunainen Tuusula Petti v. 1946
2. Tiina Tuhkaläpi Helsinki " v. 1977
3. Einar Elokuu Espoo " v. 1991
4. Perttu Peräpää Sipoo " v. 1914
Liisa Lättynen Tampre " v.1941
Olkaa hyvä ja kirjoittakaa listan jatkeeksi kaikkien tuntemienne pettäjien nimet ja asuinpaikka että jäävät kiinni!
Ei saakeli! Olin viime viikolla tanssimassa, ja vaihdoin Elokuun Einarin kanssa puhelinnumeron. Oltaisiin menty tänä viikonloppuna syömään, mutta nyt jätän sen kun se on kerta pettänyt. Kerran pettäjä - aina pettäjä. Kiitos hei kun pelastit mut! (Joo, tuo Lättysen Liisa on täysi horo vieläkin. Kerron vielä varmuudella hiusten värin ja toisen nimen, että koko kansa varmasti tietää varoa: Irene/kellanvaalea)
1. Pikkuhousut mallia tangat koko 36 tai 38 merkistä riippuen.
2. Vatsanympärys 61 cm.
3. Uudehkoja nahkakenkiä pitkä rivi. Varrella ja ilman sekä koroilla ja isoilla koroilla.
4. Nyt räpsähti muutama pinna Nalle Puhista :)
5. Juurikasvua ei. Parturi n. 3-viikon välein värjää. Säärikarvat ja karvakolmia ajetaan vähintään kerran viikkoon.
6. Yleisivistyksestä taisi ropsahtaa pinnoja. Ei kyllä mikään yleissivistävä kiinnosta.
7. Tästä kohdasta 0 pistettä.
Vastaanpa säälittävän yleistävään kakkoselle tyypilliseen moukkamaiseen kilpailuusi.
1. Käytän S-koon stringejä: mustia, punaisia,valkoisia, luumunvärisiä. Ne korostavat nätisti kiinteitä ja hyvinmuodostuneita pakaroitani.
2. Vatsani on litteä ja timmi. Treenaan usein ja rankasti.
3. Kenkäni ovat i-ha-ni-a ja minulla on niitä monet kymmenet. Sellaisilla ihan kaikki eivät osaisi edes kävellä. Kävelykenkiä en omista... Tennarit kyllä, Converset.
4. Jos yöpaidassani on reikiä, ne ovat siinä ihan tarkoituksella. Yöpaitani ovat mustia, punaisia, valkoisia, lyhyitä ja nekin kokoa S. Tosin rinnanmitta vähän puristaa.
5. Elätän kampaajani kohtuullisella summalla kuukausittain, joten hiukseni ovat aina nätit. Miehet rakastavat hiuksiani ja silittävät niitä mielellään.
6. Yleissivistykseni on kultaseni korkeakoulutasoa ja ammattini sen mukainen. Luen kuitenkin mielelläni myös kirjallisuutta. Elämässäni kun on muutakin kuin business.
7. Päinvastoin kuin kaltaisesi moukka kuvittelee, et saa lapsellisella kisallasi vaimoa kiukkuiseksi. Korkeintaan vähän huvittuneeksi. Jos luulit olivasi hauska, erehdyt. Olet vain typerä. Mieheni kakkonen ei pärjää minulle millään saralla, ei ulkonäöllä eikä varsinkaan älyllään.
Palkintojasi en myöskään tarvitse. Minä teen työlläni sen verran hyvän tilin, että voin hankkia kaiken haluamani Visaa vinguttamatta. Paras palkintoni on avioero.
Tiesittekö hyvät ihmiset että harvoin nämä toiset naiset tietää että äijä seurustelee.Tai no vaikka tietäis ni joka tapauksessa omalla vastuulla listaa tekemään, varoitan vaan että oikeussali saattaa tulla tutuksi, sillä ihmisillä on (valitettavasti) oikeus omaan yksityisyytensä.Järki käteen vaikka katkera olisi, elämä ei ole aina reilua:)Deal with it!!!
Onpas täällä kovin katkeria vastakirjoituksia :DD Taitaa olla tuhmia aikuisia haha.
Mahtaneisko olla rikos kirjoittaa, vaikkapa esimerkin omaisesti jotenkin näin: Matti Turusta petti Tiinaa Raisiosta Elinan Paraisilta kanssa? Tai vaikka Matti L petti Tiina E:tä Elina A:n kanssa. Matti asuu Turussa ja TIina Raisiossa, Elina Paraisilla. HUOM. nämä edellä mainitut ovat päästä keksittyjä henkilöitä, joilla ei ole mitään tekoa kenenkään todellisen henkilön kanssa. Ovat vain esimerkkejä. Veikkaanpa, että tuollaiset esimerkit voisivat olla "ihan lain puitteissa", koska niissä ei tarkemmin kerrota kuka henkilö on. Tai sittenhän te voisitte kuvailla henkilöitä jokseenkin ylimalkaisesti ja sanoa vaikka nimikirjaimet, ei siinäkään kerrottaisi tarkemmin, että kuka on kyseessä. :)
Tai mahtaisko olla parasta keskittyä ihan vaan siihen omaan tylsään elämään??
Luoja mitä kyyliä..
Hölmöjähän te ootte: keskustella nyt itsestään selvästä asiasta. Pettäjä on pettäjä. Se mitä pettäjä ansaitsee seurauksena on julkisuus. Rikoslaissa voi olla toisia seuraamuksia, mutta mielestäni julkisuus riittää.
Pettäjien nimenpaljastuslista on hyvä idea. Julkistaminen on kaiken A j O.
Onhan meillä listoja niistäkin, jotka pettävät raha-asioissa - miksi ei sitten muuten luottokelpoisuutensa menettäneistä.