Kertokaapa pettämisen kohteeksi joutuneet, kuinka olette selviytyneet kokemastanne? Itse en ole (onneksi) koskaan joutunut pettämisen kohteeksi, koska en ole kunnolla koskaan seurustellutkaan. Se on myös yksi syy siihen, etten ole seurustellut, nimittäin pelko tulla petetyksi.
En osaa siis varmasti edes kuvitella sitä tunnetta, kun on jopa vuosia uskonut rakkautensa ja luottamuksensa toiselle ihmiselle ja eräänä päivänä tämän yllättää peuhaamsta toisen kanssa. Voiko pahempaa edes olla? Joku lähiomaisen yllättävä menetys ehkä? Kertokaa siis petetyt, miten päänne on kestänyt kokemanne ja miten olette päässeet siitä yli?
En osaa siis varmasti edes kuvitella sitä tunnetta, kun on jopa vuosia uskonut rakkautensa ja luottamuksensa toiselle ihmiselle ja eräänä päivänä tämän yllättää peuhaamsta toisen kanssa. Voiko pahempaa edes olla? Joku lähiomaisen yllättävä menetys ehkä? Kertokaa siis petetyt, miten päänne on kestänyt kokemanne ja miten olette päässeet siitä yli?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllähän sitä pää sekos ihan totaalisesti. Itki ja huusi, kun sattui ihan fyysiseti. Kyllä sitä selvisi kuitenkin, vaikka toivoi, että olisi halunnut lakata hengittämästä ja tuntui, että ihan hukkui siihen epätoivon ja tuskan sumuiseen olotilaan. Sitten aikaa kului (Vaikka ei siitä niin hirveän kauan aikaa ole), varsinkin kun muutti pois, rupesi pikkuhiljaa "normalisoitumaan", vaikka ihmissuhteet kärsi, opiskelut kärsi, jopa opettajat huomautteli oudosta käyttäytymisestä. Nyt on huomannut palautuvansa ennalleen, osittain. Luottamus meni ihmiseen aivan täysin, ei usko enää mitään kauniita sanoja, mitä joku sanoo, koska itsetunto kovi niin kovan kolauksen. Tuntuu, ettei pysty tuntemaan ketään kohtaan mitään, ei pysty ihastumaan. Ja jollakin tavalla huomaa käyttäytyvänsä itsetuhoisesti. Muuten elämä rullaa omalla painollaan. Olotila, mikä tuli silloin, on enää muistikuva. Ehkä joskus sitten se kuori, minkä pettäminen minuun loi, häviää. Aika näyttää ja tulevaisuus....
Siitä on nyt neljä vuotta. Olin vaihtamassa paikkakuntaa miehen vuoksi, jolla oli siellä avovaimo valmiina. Itse ei olisi minulle kertonut, mutta avokki pakotti. Siellä olisin sitten ihmetellyt että kuka helvetti tuo on...
Alkuun olin tietenkin sokissa, muutama yö meni unilääkkeillä. Pari kuukautta olin aivan lamaannuksissa. Psykologi käski surra, mutta olin niin täynnä vihaa etten pystynyt, ajattelin ettei mies ansaitse sitä. Vuoden vihasin. Treenasin hullun lailla, helvetin isoilla painoilla ja juoksin pitkiä lenkkejä, ruoka ei maistunut kuin toisten seurassa. Älyttömään urheilemiseen minä vihani ja pahan oloni purin. Ja se suhdekin oli ollut sellaista tunteiden vuoristorataa, että oli oikeastaan helpotuskin kun se loppui. Sen jälkeen olin pitkään tyhjä kuin kuivaksi väännetty tiskirätti.
Kolme vuotta sitten aloin seurustella. Alkuun varovaisesti, en uskonut siitä tulevan mitään. Vähitellen kuitenkin tunteet alkoivat taas nostaa päätään. Nyt asumme yhdessä ja olen kultaani kiintyneempi kuin kehenkään koskaan. Vaikeata se on ollut, mutta parempaan päin ollaan menty koko ajan. Pari viikkoa sitten tuli sellainen tilanne, joka vähän muistutti menneestä. Torjuttu tuska tuli jostain pinnan alta niin voimakkaana, että molemmat pelästyimme. Varasin taas ajan psykologille. Ehkä nyt on aika prosessoida loput.
Luottamuksen rakentaminen on ollut todella vaikeaa. Onneksi mieheni on niin kunnollinen ettei ikinä pettäisi minua - hän on sentään mies. Sain tietää, että pettäjäkin on sen avokkinsa kanssa mennyt naimisiin. Ihan jees. Vaikka olenkin sitä mieltä, että tekipä halpamaisen tempun. Edelleen.
Lähiomaisen yllättävä menetys voisi kyllä olla vielä pahempaa. Miehiä nyt aina saa, mutta uutta veljeä ei. Tai en tiedä - riippuu kuinka syvästi sitoutuu ja rakastaa.
Miksi pelkäät niin paljon petetyksi tulemista, että se estää sinua seurustelemasta? Lähipiirin kokemukset?
Älä pelkää. Aina roiskuu kun rapataan. Ja mikä ei tapa, se vahvistaa. Suvaitsevammaksi se ei välttämättä tee, itseäni ei yhtään naurata salarakasvitsit vieläkään.
Eli älä pelkää. Liikunnanopettajani joskus evästi meitä maailmalle lähtiessä, että kaksi asiaa tytön täytyy tehdä huolella: miehen valinta ja auton osto. Jos ottaa hyvän, ei tarvitse jälestäpäin katua. Näin on.
Aika on ainoa lääke parantamaan sen tuskan, toisaalta luottamus on menny. aikoinaan kävin läpi vaikean suhteen jossa mua petettiin,vieläkin vaikea luottaa ihmisiin.Eipä enää kiinnosta kenen kans säätää, mitään vakavaa en halua.
Mä en näe parisuhteissa mitään järkeä enää, aina toistuu sama tuska ja kaikki pettää.. Olen niin hajalla tälläkin hetkellä etten tiedä mistä saan voimia taas eteenpäin. Miksi kasvattaa luottamusta aina uudelleen kun lopulta käy aina huonosti?
Muutama päivä sitten avovaimoni tunnusti pettäneensä useamman kerran saman miehen kanssa.
Vielä tuntuu siltä kuin olisin shokissa tai jotain, en ole oikein osannut käsitellä asiaa millään tavalla. Päässä on vain isoja kysymysmerkkejä kuten miksi, johtuiko se minusta yms...
Asiaa pahentaa vielä sekin asia että tiedän kuka se mies on ja joudun lähes joka päivä näkemään sen enkä tiedä koska teen jotain mitä tulen katumaan.
Ehkä parin viikon päästä osaan ajatella selkeästi ja jotenkin "ratkaista" tämän asian itselleni sopivalla tavalla.. tuntuu vain siltä että ei tähän mitään ratkaisua ole mikä parantaisi oloa tai edes saisi sen tuntumaan järkevältä.
Ei voi muuta kuin jatkaa siipi maassa.. jospa se siitä joskus nousee..