Nyt alkaa tuntumaan ettei voimat enää riitä.Minä sitoutumiskammoinen ihminen menin ja rakastuin neljä vuotta sitten pienen taivuttelun jälkeen.
nyt kun on neljä vuotta suhdetta takana olen paljon järkevämpää olisi ollut pysyä sitoutumiskammoisena.nyt on sydän ihan rikki.
luulin rakastuneeni ihanne mieheen,muutkin kehuivat kuinka hyvä mies hänestä jollekkin tulisi.kaikki oli vaan kulissia,kun mies sai mitä halusi, eli minut kaikki muuttui.
nyt on saatu selkään,jouduttu petetyksi monta kertaa,kuunneltu jatkuvia anopin haukkuja ja seurattu monen viikon ryyppyputkia.
miks en siltikään osaa päästää irti?vaikkei mies olekkaan enää se kehen rakastuin,vaan joku ihan tuntematon.
nyt kun on neljä vuotta suhdetta takana olen paljon järkevämpää olisi ollut pysyä sitoutumiskammoisena.nyt on sydän ihan rikki.
luulin rakastuneeni ihanne mieheen,muutkin kehuivat kuinka hyvä mies hänestä jollekkin tulisi.kaikki oli vaan kulissia,kun mies sai mitä halusi, eli minut kaikki muuttui.
nyt on saatu selkään,jouduttu petetyksi monta kertaa,kuunneltu jatkuvia anopin haukkuja ja seurattu monen viikon ryyppyputkia.
miks en siltikään osaa päästää irti?vaikkei mies olekkaan enää se kehen rakastuin,vaan joku ihan tuntematon.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sitä todellakin sopii miettiä. Mikä sulla on hyvä nainen?!! Onko se niin että rentut on parhaita? Lähde nyt hyvä ihminen jo tuosta suhteesta. Puhut ystäville ja vanhemmille, pakkaat kassisi ja lähdet.
Yrittänyt olen kyllä monta kertaa,mutta ikinä en ole onnistunut.Pelko yksin jäämisestä on ehkä pahin este ja se että olen niin kiinni tässä miehessä.
Jotenkin pelottaa toivoa edes jotain parempaa,tämä ihminen on vienyt minulta itsetunnon,arvokkuuden ja elämän ilon ja saanut ihmisille aikaan aivan vääränlaisen kuvan minusta.Tiedän että olen nuori ja elämä on täynnä mahdollisuuksia,mutta uskallusta ei silti ole tarpeeksi.
Enkä minä renttuun halunnut rakastua,en alunperin halunnut aloittaa seurustelua lainkaan sillä aina nuo rentut ja satuttajat ovat jotenkin vain osuneet minun kohdalleni,mutta hän sulatti kiltteydellään sydämmeni ja rakastuin,mutta niinkuin on tullut selväksi,niin ensivaikutelma voi pettää.
Mitä jos seuraavassakin suhteessa kävisi samoin,en jaksaisi,pelottaa.
Kyllä sinun olisi pakko jotenkin irtautua siitä miehestä. Siitä se paraneminen lähtee. Etkä sä yksin todellakaan jää. Onhan sulla perhe ja ystävät. Mielummin yksin kuin suhteessa kusipään kanssa, joka on loukannut sua jo ihan tarpeeksi. Minäkin voisin vaikka yrittää lohduttaa ja tsempata, täällä tai vaikka mailitse. Muista se että yksin et todellakaan jää!
Kun lähdin kotoa päätin etten koskaan alistuisi samaan tilaan kuin äitini alistui,kun olin kymmenen olin pyytänyt äidiltäni joululahjaksi vain ja ainoastaan sitä,että jättäisi isäni.Mutta toiveeni ei toteutunut,hän jatkoi eteenpäin.Nyt olen huomennut että elän täysin samanlaista elämää kuin hän, ja mieheni on juuri kuin isäni.
Koko elämäni ajan olen seurannut mitä isäni teki äidilleni ja minulle.Elin lapsuuteni todella turvattomassa ympäristössä,toki äitini piti minusta aina huolta,mutta lapsuuden pelkotilat ovat seuranneet minua nykypäiväänkin asti ne esiintyvät tosin eri muodossa.Minusta on tullut kamalan ujo,niin ujo että välillä tuntuu ettei edes kauppaan uskaltaisi lähteä.Minusta tuntuu etten minäkään enää ole se kuka oikeasti olen.
Olen oikeasti erittäin sosiaalinen,iloinen,erittäin empaattinen ja janoan elämää,nyt minusta on vain tullut ujo tyttö joka ei uskalla olla sitä mitä on,aika sälittävää,vai mitä?miten sitä ihminen antaa itsensä ajautua tällaiseen tilaan.
Olet kuitenkin auttanut minua ymmärtämään,että minun oikeasti päästävä pois,kunhan vain löydän vähän rohkeutta siihen.Viha alkaa olla jo niin suurta tätä ihmistä kohtaan,että kohta on helppo lähteä.
kiitos sinulle,olet juuri parantanut edes hieman minun elämääni.
Etköhän sä vielä löydä itsesi uudelleen. Sen sosiaalisen puolen kaikkineen. Mutta sitä ennen sun on todellakin irottauduttava tuosta alistavasta ja sulle melkein päin naamaa nauravasta tyypistä. Siitä se paraneminen alkaa. Kannattaa katsella vuokra-asuntoja netissä ja lehdissä. Kyllä se siitä. Minäkin voin olla kuvioissa mukana, ja yrittää lohduttaa ja neuvoa jos vain osaan :)
Tiedätkö,hän on tehnyt minulle niin paljon pahaa että tekisi mieli kostaa,vaikka tämä on kylläkin ensimmäinen kerta kun haluan kostaa kenellekkään mitään.Jos kostaisin niin kyllä,alentuisin hänen tasolleen,mutta niin minun olisi helpompi jatkaa eteenpäin.Enkä kuitenkaan pysty satuttamaan häntä yhtä pajon kuin hän on minua satuttanut.
Ehkä olen niin tyhmä ja elän haavemaailmassa ja toivon että joku tulisi ja pelastaisi minut,kaikkea sitä pieni ihminen alentuukin toivomaan.Haluaisin näyttää mihelleni että ansaitsen ja saan parempaa jos vain uskaltaudun yrittämään,mutta mistä se uskallus että uskaltaa yrittää,taidan olla aika toivoton tapaus;)
ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hymyilen kun ajattelenkin että hän saisi tuntea saman tuskan kuin minä.Enkä ole edes ilkeä ihminen,se ajatus vain vähän väliä pulpahtelee päähäni.Pitäisi vain uskaltautua ottamaan se iso askel,että uskaktaisi baariin mennä kokeilemaan,sittenhän sitä tietäisi saako parempaa vai ei.
Kiitos sinulle ihana ihminen kun jaksat kannustaa minua.
Toivottavasti et pidä minua ihan kahelina,koska en oikeasti ole sellainen,en itsekkään oikein tiedä mitä pitäisi ajatella,olen niin lopussa että on tunteet aivan sekasin.Sitä vain tyhmä kuvitteli että jos edes nyt nappaisi kaiken kokemani jälkeen,en minä kai ole yrittänyt tarpeeksi lujasti tehdä hyviä tekoja,jotenkin vain on ruennut tuntumaan että on ehkä kohtaloni elää elämä vaikeimman kautta,toiset helävät helpoimman kautta kun toiset taas vaikeimman.Mutta hemmetin vahva ihminen minä kyllä olen kun olen kaikesta melkein ehjänä selvinnyt.
Silti tuntuu tyhmältä valittaa kun on koti,ruokaa,perhe,ystävät,terveys ja vaatteitakin vielä,mutta vaihtaisin vaatteeni mieluumin onnellisuuteen;.Onnellinen en kuitenkaan ole,olen tässä yksikseni miettinyt että toivonkohan elämältä vähän liikoja.Minulla on paha tapa ajatella liikaa niinkuin varmasti huomaat,yksinään kun on ei ole paljon muuta tekemistä.
Mutta onnellinen voit vielä ollakin, aivan varmasti voit. Sinullahan on jo vaikka mitä. Avaimet käsissäsi. Onko onnellisuutesi parisuhteesta johtuvaa? Mitä elämältä odotat, mitä kaipaat? Millaisia haaveita sulla tällä hetkellä on? Kirjoitit tuosta kostosta.. Paras kosto varmaan olisi sanoa miehelle nauraen päin naamaa "mä en tarvitse sua enää, mä alan elämään omaa elämääni, enkä tarvitse siihen kusipäätä joka ei osaa kohdella naisia oikein".
Olen niin sekaisin etten itse edes osaa sanoa mikä tekisi minut onnelliseksi.Olen 23,kohta olisi jo perheen perustamisen aika.Haluaisin lapsen,mutta haluaisin lapseni myös isän,voisi ainenkin sanoa että olen saavuttanut tältä elämältä jotain kun napero piristäisi elämää.
Onneksi minulla on töitä sen verran että en ehdi jatkuvasti murehtimaan huomista päivää ja vielä vakipaikka ja hyvä liksa,olen minä sentään jotain saavuttanut.
En vain ymmärrä miestäni,hän on jo kuitenkin 27,silti menojalka vipattaa koko ajan,luulisi hänen jo pikkuhiljaa aikuistuvan,mutta kun ei.Seurustelun alussa hän kertoi tahtovansa lapsia kanssani mahdollisimman pian,mutta nyt sana lapsi on niin tulen arka puheenaihe,ettei siitä uskalla edes mainita.
Tuskin olet sama ihminen jonka kanssa olen tässä kirjoitellut. Kyseinen ihminen kun haluaa päästä eroon miehestään, eikä ajatella mitään ainakaan vielä. Näin olen käsittänyt.