Mitä tulisi ottaa huomioon sellasessa tilanteessa, kun miehellä on aikaisemmasta liitosta lapsia, minulla ei. Miten miehen ex suhtautuu, kun mies on löytänyt uuden ja miten hän suhtautuu siihen että lapset ovat isän luona todella paljon, eli silloin myös minäkin olen siellä, niiden lasten kanssa. Minkälaisia ongelmia voi olla odetettavissa, yritän tässä udella, että osaisin itse käyttäytyä niin ettei mitään konflikteja tule minun aiheuttamana?
Lapset uudessa suhteessa
Milli
242884
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sieltä löytyy pahimmat vaihtoehdot. Yleensä elämä on vähän lempeämpää.
Kun olet hiljaa ja kiltti, etkä komenna toisten lapsia saat hyväksyntää;) Mutta, mutta jos on kyse kodistasi, sinähän määräät tahdin.
Menehän tuonne Äidit&Isät--- Uusperheet ja lueskele sieltä parin viikon kirjoitukset, saat kyllä sellaisen annoksen, että täältä ei tarvitse kysellä. Sieltä löytyy koko kirjo, toivottavasti sinä et ole lapsista mustasukkainen ja ymmärrät puhua miehesi kanssa asioista.
Niin monesta tekijästä. Minkä ikäisiä lapset on, minkälainen ero on ollut, kuinka paljon siitä on aikaa, minkälainen se exä on... Itsellä toi tilanne, missä lapset oli 5v ja 6v. enkeleitä. Exä täys pöljä. Enemmän olen tässä jutussa ajatellut lasten parasta ja reaktioita kun sen exän. Vanhempi lapsi on herkempi. Mietti ja kyseli paljon asioita ja sanoi joskus että ei olisi halunnut että isi ja äiti eros, mutta hyväksyi mut samantien. Nuorempi ei kauheasti eroasioista jutellut ja siitäkin tuli oikeen mun sylivauva. Molemmat kilpaili mun sylistä.
Exä taas.. sitä en ikinä ole nähnyt, ei siksi etten olisi ollut ok sen suhteen, mutta se ei halunnu nähdä mua. Yrittänyt monin tavoin pistää kapuloita rattaisiin. Ja onnistuikin. Ei tällä hetkellä olla yhdessä. Miehen täytyy selvitellä asioita ja saada exä käyttämään niitä aivojaan. Ongelmia, jos niitä semmoseksi voi sanoa, kun olen kuitenkin ajatellut että on enemmänkin normaalia että ilmenee jotain konflikteja, voi tulla jos ne muksut on mustasukkasia isistä. Meillä ei kai tota ollut. Eli teidän täytyy ottaa lapset huomioon sillon kun ne on siellä ettei ne koe joutuvansa sekä osattomaksi isän huomiosta, että vielä tutustumaan uuteen ihmiseen siinä samalla. Täytyy aina muistaa että niillähän siinä on raskas paikka mahdollisesti. Anna lapsille aikaa tutustua. On sanottu että lasta ei voi rakastaa ennenkun ne itse antaa siihen luvan. Seurailet tilannetta rauhassa. Mulle yksi ratkaiseva tekijä oli se kun vanhempi poitsu änki mun syliin sohvalla ja totesi että on jo ihan tottunut muhun. Toinen pikkunen otti mallia ja siitä lähtien olen antanut niille mahdollisimman paljon huomiota ja hellyyttä. Ja itselleni oli yllätys, että se tuli niin luonnostaan. Oon ollu aika pöhkönä niihin. Silti vanhemman suusta tuli aina välillä että "et voi mua määrää" tää väläytys tuli joskus myös monikossa tarkoittaen meitä molempia. Se myös ajoittain oli ihan sitä mieltä että hänen ei tarvii kuunnella, eikä totella, eikä mennä nukkumaan, koska mekään ei mennä jne. Jotain muitakin ihme juttuja se puhui, mitkä pisti epäilemään ettei ne ole ihan sen itse miettimiä juttuja, vaan kenties se exä on joko puhunut sille, tai puhunut muille vähän varomattomasti niin että lapsetkin on kuulleet.
Itse ei puhuttu lapsille mitään exästä, eikä udeltu niiltä exän asioita, kun haluttiin vaan että niillä olisi hyvä olla, eikä sotkea niitä mihinkään välikäsiasemaan. Ei oikeastaan muita hankaluuksia niitten muksujen kanssa muuten, mutta toi ex... jessus, se on yrittänyt kaikin tavoin pitää miestä narussa ja aiheuttaa pahaa mieltä lasten kautta. Kun lapset on miehelle kaikki kaikessa ja kai sitä exää on vituttanut huomata että miehellä näyttääkin menevän hyvin ja hänen oma asemansa käskyttäjänä on vaarassa. Itse siis tämä nainen lähti suhteesta ja oli toinen mieskin valmiina, joten miksi hitossa ei vaan olisi suonut toisellekin jotain hyvää? Vaikea sanoa teidän jutusta mitään kun ei tiedä taustoista. Ihanne tilannehan olisi kun molemmat osaisi ajatella järkevästi. Lasten kannalta etenkin, mutta ei sitä osaa sanoa koskaan miten kukin reagoi. Kauan ootte ollu yhdessä? Onko mies puhunut mitään exästään ja siitä mitä mieltä exä on sanonut olevansa asioista? Mulla mies puhui melko usein siitä mitä exä on nyt keksiny ja miten mikäkin asia siinä vituttaa. Ei jääny epäselväksi että toista ei kauheesti miellyttäny meidän suhde. Mut jos teillä ei mitään tällasta keskustelua ole ollut, tai jos onkin, niin tosi hyvä juttu vois olla jos voisitte tavata toisenne? Kuitenkin, kun oon noista muksuista nyt paasannu, ni kun tosta sun jutusta ei ilmenny kauheesti mitään yksityiskohtia, mietin vaan että eikö niitten lasten suhtautuminen pitäisi olla huomionarvoisempi juttu kun sen exän?
Tosta että jos muksut sanoo ettet voi määrätä, ja kiukuttelee ja kokeilee rajojaan, niin se on kait ihan normaalia. Ne vaan testaa sua ja eronkin takia varmaan molempia siinä asiassa, että tykkäättekö musta vielä jos olenkin tällainen...
Mutta joitain muita juttuja se poitsu väläytti, mistä tuli mieleen että se exä ei taida ollenkaan ajatella niitä lapsia tässä hommassa, vaan käyttää kaikkia keinoja saadakseen oman tahtonsa kuuluviin.
Muista aina etta miehesi lapsille sina olet isan uusi vaimo. Se asettaa tietyt rajoitukset mihin sina voit puuttua lasten kasvatuksen suhteen. Niinhan se kuuluu ollakkin. Ei voi odottaa etta lapsia komennetaan ja kasketaan neljalta eri suunnalta, jo aikuinenkin menisi tuosta taysin sekopaiseksi. (aiti, hanen miehensa, isa, hanen vaimonsa, plus uudet mummot ja papat jne...)
Tiedat jo aivan varmasti etta miehesi lapset tulevat aina etusijalle, ennen sinua, hanen elamassaan. Tuosta voi vaitella ja kiistella "minun koti, oma tupa oma lupa jne..." niin kauan kunnes muuttuu siniseksi. Se on kuitenkin taysin yhta tyhjan kanssa. Lapset tulevat ennen uutta naista.Heidan taytyy!
Miehesi on heidat taydella tarkoituksella ja harkitusti valiten saanut aikaan. On vain hanen valvollisuutensa pitaa heista huolta,antaa heille aikaansa, varsinkaan jos he eivat edes asu isansa luona.
Jos sina olet valmis hyvaksymaan tuon vuosikausiksi eteenpain niin se on iso valinta ja sinun taytyy kompromisoida hyvin paljosta. Moni ei sita halua eika yksinkertaisesti pysty.
Siina tapauksessa on vain reilua ja oikein KAIKKIA (ennenkaikkea sinua) ajatellen valita aviomies jolla ei ole aiemmin hankittua perhetta
on komennella lapsia tarpeen niin vaatiessa! Niin isovanhempien, hoitotätien kun näiden uusien vaimojenkin!
Mielestäsi olisi reilua kaikkia(!) kohtaan valita mies, jolla ei olisi entistä elämää? Siis sinun mielestäsi jokaisen perheellisen eronneen miehen pitäisi elää yksin koko loppuelämä? Kuten myös toisin päin peilaten sinunkin, koska sinullakin ilmeisesti myös on ex-mies ja lapsia? Ajattelitkohan nyt ihan loppuun asti. Kyllä minäkin mieheni mielummin olisin ottanut ilman lapsia ja varsinkin exää... Elämässä vaan ei kaikki aina mene niin kuin haluaisi, eikä mieheni välttämättä olisi mitä hän on, jollei hänellä olisi takanaan sitä elettyä elämää. Olisiko minun pitänyt sanoa miehelleni tavatessamme, etten lähde treffeille, koska sinulla on ex-vaimo ja lapsia? Toivoisitko että tapaamasi miehet eivät vaivautuisi tutustumaan sinuun, vaan dumppaisivat sinut heti alkuunsa sen vuoksi, että myös sinulla ex-mies ja lapsia?
Ja tiedän kyllä, että mieheni lapset menevät aina edelleni ja näin sen kuuluu mennäkin! Miehen exä myös on tietää, että minä menen hänen edelleen ja siksipä hän käyttää lapsia välineenä pitääkseen miehen otteessan! Mutta itsekin vanhempieni avioeron kokeneena ja "kapulana" eläneenä tiedän, että jonain päivänä myös lapset oppivat ajattelemaan omilla aivoillaan! Rakastan kyllä äitiäni, mutta arvostuksen kanssa vähän niin ja näin! Kannattaa miettiä vähän nenäänsä pidemmälle!
Hyvää kommenttia! :) Mäkin rakastuin mieheen entistä enemmän kun näin miten tärkeitä lapset on hänelle, eikä milloinkaan ole tullut mieleen kyseenalaistaa sitä että voisinkos minä mahdollisesti mennä muksujen edelle. Se ei vaan ole mahdollista enkä sitä haluaisikaan. Lapset menee edelle. Ne on täysin viattomia ja vanhemmista riippuvaisia.
Ai, onko ne suloisia vielä siinäkin vaiheessa, kun alkavat kiristää isäänsä? Pakottavat erilaisin keinoin isänsä valitsemaan joko lapset vs. uusi vaimo. Uhkailevat, että isä ei heitä tapaa, ellei isä vie heitä syömään, ostoksille, matkoille jne... ja ILMAN isän vaimoa. Uhkailevat, että isästä tulee pelkkä rahoittaja, ja rahan kiskonnan ne kyllä osaavat. Sitäkö on suloisuus? Ja sen lisäksi isä pelätessään, että menettää lapsensa kokonaan, suostuu näihin vedätyksiin.
Olen harva se ilta yksin kotona, kun mies ilmoittaa töistä kotiin tultuaan, että lapset soitteli että kohta pitäsi lähteä sinne ja tänne. Isä lähtee, ja vielä meidän yhteisellä autollamme, joten minä en pääse mihinkään. Sitenkö on oikein kasvattaa lapset, että kiristämällä saavat mitä haluavat? Sitten itkevät isälleen kuinka heillä on ikävä ja etteivät tapaa isäänsä riittävän usein. Ottaen huomioon, että he tapaavat useammin kuin yhteishuoltajuussopimuksessa mainitaan, niin eihän se tietenkään ole tarpeeksi, koska tarpeeksi on vasta sitten kun isä asuu heidän kanssaan. Lapset olivat itse avioerossa valinneet äidin luona asumisen. Lapset aloittivat kiukuttelun vasta kun muutin heidän isänsä kanssaan yhteen. Ennen sitä seurustelimme pari vuotta, en tavannut lapsia koska he eivät halunneet. Ja kun muutimme yhteen, lapset kieltäytyivät tulemasta isän luo viikonloppuisin. Joten isä lähtee viikonloppuisin pois lastensa kanssa.
Ymmärsin lapsia pitkään. Hyväksyin tämän systeemin. Isä vakuutteli että kyllä ne lapset jonain päivänä..meidän pitää olla kärsivällisiä. Kyllä minä olen kärsivällinen ollutkin 1,5 v. Kun on tullut puhetta yhteisestä autosta, että minäkin tarvitsisin joskus, niin ei käy "yritä sinä nyt olla joustava ja ymmärtäväinen, eivät lapset vielä osaa". Sellaista vastausta saan. Toiseen autoon ei ole varaa. Jos isä ei pääse lähtemään just silloin kun lapset haluaa, kun olen aikaisemmin ilmoittanut auton tarpeesta, niin voi herran jestas tulee lasten äiti (miehen ex) lankoja pitkin ja haukkuu isän mennen tullen ja minut siinä mukana. Isä on kahdesti sitten lähtenyt taksilla. Ajoittain naurattaa, ajoittain ihmettelen että mitä helvettiä minä tuollaista kattelen. Mutta hänen ja minun välinen elämä on ihan hyvää. Loistavaa. Jos niitä lapsia ei olisi sekoittamassa.. mies muuttuu kuin idiootiksi niiden kanssa.
Tämä ei ole yhteiselämää, vaan naurettava farssi, jonka tahtipuikon heiluttajia ovat itsekeskeiset, pilalle lellityt kakarat. Eikö isällä muka tosiaan ole oikeutta vaatia lapsiltaan käytötapoja ja muiden ihmisten suvaitsemista? Kyseessä ovat nyt 11 ja 14-vuotiaat lapset, tavatessamme olivat 9ja 12. Mitä kun ovat vielä muutaman vuoden vanhempia....
Aika kauhee tilanne. Miten oot edes jaksanut noinkin kauan? Meidän tapauksessa mies on kanssa täysin pöhkönä lapsiin. En sitten tiedä mikä tilanne olisi jos muksut olis vanhempia. Nyt 5ja6v. Käsittääkseni nyt se, että lasten asiat saadaan selvitettyä, on yksi syy siihen ettei miehellä ole resursseja jatkaa meidän suhdetta tällä hetkellä. Tekee pahaa mutta tavallaan käsitän. Kun olen sen pienimmäisenkin kanssa, tulee hellyysryöppyjä enkä voi olla silittelemättä ja pusuttelematta sitä säihkysilmää vaikka sillä olis naama mutrulla, tai etenkin sillon :) Niin että kun vielä sen omat lapset niin tietysti ne tunteet suuntaa tälläkin hetkellä vahvimmin sinne. Tietenkin ne lapset tulee ekana. Ne onneksi tykkää musta. Kuulin että ovat niin kysyttäessä sanoneet. Sanoivat myös että isikin tykkää musta. Mies sanonut myös että ei usko että voi löytää parempaa elämänkumppania kun minä olisin. Oo sitten tämmösessä tilanteessa... Kaipaa toisen luokse ja toinen onkin siinä tavallaan lähellä, mutta ei silti. Ei kykene. Jos tilanne olisi ollutkin se, että muksut ja mies olisi käyttäytynyt samalla tavalla kun sun tapauksessa, en enää miettisi hetkeäkään odottaisiko...mietin nytkin että odottaisko, mutta mitä muutakaan mahdan? Itsekin ajatellut että parempaa elämänkumppania ei voi löytyä...
Vaikeaa varmaan on, mutta lapset tulee isälleen ensimmäisenä. Tottakai lapsilla saa olla isäänsä ikävä, vaikka näkevät useammin kuin on sovittu.
Tietysti kohtuus se on oltava kaikessa.
Mikä on kohtuus? Ei varmaan ole montaa eriävää mielipidettä siitä, että lapset ovat tärkeämpiä, mutta näetkö asian niin ettei lapsia tarvitse kasvattaa sopeutuvaisiksi ja ottamaan huomioon myös isänsä tarpeet? Puhumattakaan ilkeämielisyyttä, jota lapset harjoittavat. Onko mielestäsi lapsia kohtaan oikein, ettei heille opeteta huomaavaisuutta kotona, vaan pahimmillaan joutuvat törmäyskurssille vasta maailmalla?
nimenomaan tarkoitin kohtuudella, sitä mitä lapsilta ei tarvitse sietää. Eli kaikkea ei tarvitse sietää eikä kestää.
Eli ymmärsitkö kenties väärin päin sen mitä tarkoitin kohtuudella? Eli ilmaisin itseni huolimattomasti.
Lasten ikävöinti on varmasti aitoa. Se vaan ihmetyttää kun ennen minun olemassaoloa lapset olivat sopeutuneet yhteishuoltajuuteen ilman ylimääräistä ikävöintiä ja ilman tarvetta tavata isää yhtään useammin kuin sopimuksessa luki. Näin mies on kertonut, hänkin on siis tiedostanut lastensa harjoittaman "vedättämisen". Sitten kun he saivat tietää minusta, ja että isä viettää aikaa myös jonkun naisen kanssa, niin sitten lapset alkoivat ikävöidä isää jatkuvasti ja halusivat tavata käytännössä joka päivä. Vuorotellen.
Siitä asti isä on jakanut viikot kolmeen osaan. Omista harrastuksista on luopunut, kun ei enää ehdi. Meillä on yhteistä aikaa kaksi arkipäivää, sekä viikonloppuisin puoleenpäivään ja iltakuuden jälkeen. Loput ajat menee siis päivät töissä ja arki-illat jomman kumman lapsen kanssa, viikonloput molempien lasten kanssa. Sitä tarkoitin, että mielestäni tämä alkaa jo mennä kohtuuden ulkopuolelle.
Olemme kahdesti tämän puolentoista vuoden aikana käyneet ulkomailla. Ne ajat ovat olleet pois lapsilta, ja sekä lapset että exä ovat vaatineet runsaat rahalliset korvaukset siitä hyvästä.
Ikävöinnistä vielä vähän, että kerran nämä lapset lähtivät isänsä kyydistä vasta meidän pihallamme ja satuin juuri tulemaan kotiin kun he hyvästelivät. Isä oli minuun selin, kun nuorempi halasi isäänsä ja huusi kovaan ääneen "isä meillä tulee hirvee ikävä eiks voitais nähdä jo huomenna" ja sen sanottuaan lapsi irvisteli minulle ilkeästi ja näytti kieltä. En ole isälleen tätä sanonut, koska ei hän ehkä uskoisi. Joten siitä hyvästä hieman rohkenen epäillä ikävän määrää...
Olen tässä omia päätelmiä tehnyt ja todennut että ehkäpä en olekaan sellainen nainen, jota mies rinnalleen kaipaa. Ehkä joku toinen saisi hänet näkemään asiat tasapainoisemmin, ja kun jotain todella rakastaa niin hänet myös ottaa paremmin huomioon. Eikä yksistään vaadi jotain. Olen asuntoja jo katsellut, vähän sillä silmällä että muuttaisin yksikseni.
Ei voi muuta sanoa, kun todella huonosti kasvatetut lapset! Miehesi kuulostaa varsinaiselta tossukalta ja todennäköisesti ex-vaimo myös hiukan taustalla manipuloi. Toki lapset voivat olla mustasukkaisiakin, mutta isän pitäisi tehdät rajat lapsille selväksi, eikä hyppiä tuon ikäisten pillin mukaan, siitä ei hyvää seuraa. Syyllisyys varmasti painaa isää, mutta jotain rajaa sentään!
Mielipiteitä!
Sanonpahan vaan,että helppoa ei tule olemaan. Jos exä (ex-vaimo) haluaa tehdä kaiken vaikeaksi niin siihen se pystyy.Jos ex on normaali ja tervejärkinen, niin suhde voi onnistua. Miesystäväni ex-vaimo oli itse perkele, sairas ihminen, sai sotkettua meidän suhteemme käyttämällä lapsia välineenä. Uhkailua,kiristystä ja häiriköintiä siihen malliin, että kaikelta putosi pohja. Häpeän omaa sukupuoltani kokemani jälkeen - naiset voi olla todella idiootteja, vaikka äitejä ovatkin.Nyt olen helpottunut - pääsin eroon koko paskasta.
Niin, kaikkein pahinta on kun tietää, ettei se exä välitä sinusta, vaan ainoastaan siitä että saa aiheutettua ex-miehelleen vaikean elämän... ja tuo ex-mies on liian sokea taistellakseen exäänsä vastaan.
nimim. "miehet on tyhmiä". ;)
Kuule, koskaan et osaa käyttäytyä niin, etteikö exä lapsineen voisi käyttäytyä järjettömästi. Jos niille on "annettu lusikalla", niin älä odota että "saisit kauhalla". Jos ymmärrät mitä tarkoitan?
Pahimmillaan exä ja lapset aiheuttavat teidänkin eronne, sillä mies on kusisessa paikassa taiteillessaan sinun ja exän&lasten välillä. Katkera ja sivistymätön ex voi myrkyttää myös lasten mielen. Lapset ovat herkkiä uskomaan äitiään. Siinä taistelussa ei auta sinun eikä miehenkään sivistys. Vaikka loppupeleissä omaa hautaansa kaivavat, mutta sinähän siinä kärsit.
Tietenkin, suuri todennäköisyys on että kaikki menee hyvin. Ole luonnollinen, oma itsesi, huomaavainen, mutta älä alistu pompoteltavaksi. Paljon on myös miehestä kiinni. Muista, että sinä olet vain pieni osa kokonaisuutta. Vastuu teidän uudesta suhteestanne ei siis ole yksin sinun, vaikka sinun harteillesi sitä ehkä tuputettaisikin. Toiset miehet myös mielellään työntävät vastuun "jollekin muulle". Vastuu on myös miehen, lasten ja exän. Mies on siis vastuussa että hänen lapsensa osaavat käyttäytyä sinun läsnäollessasi. Aikahan sitten vasta näyttää tuleeko sinusta ja lapsista ystäviä, kavereita, tuttuja, vai pahimmillaan vihamiehiä. Älä usko, jos mies väittää ettei hän lapsille mitään voi. Se on vastuun pakoa. Mies voi yhtä hyvin siinä kuin äitikin. He ovat vastuussa siitä että kasvattavat lapsensa sivistyneiksi ja huomaavaisikis, vaikka elämäntilanne ei olisikaan lasten mieleen.
Onnea matkaan!
No tässä nyt jotain mun mietteitä ja omia ongelmakohtia.
Molempiin suuntiin toi juttu täytyy mennä.
Miehestäkin paljon kiinni. Täytyy pitää järki mukana. Sen tää mun mies vissiin tajusi ja kai jotenkin ahdistu, kun selitti jotain ettei halua vetää mua tohon juttuun...vaikka se sen pitäisi tajuta että olen jo siinä ollut jo olen edelleen.
Tavallaan ehkä hyvä että se haluaa itse "yksin" selvitellä asioita, etten ole ikäänkun siinä sivustaseuraajana suhteessa mutta ei silti.
Ja nythän se jo puhuu mulle ihan kaikesta mitä millonkin tapahtuu. Ei vaan halua heti uudestaan yrittää kun pelkää jos ahdistuu taas ja "mokaa" taas mun kanssa, mikä hänen mielestään kai olisi liian suuri riski siihen nähden että mitä meillä voisi olla, jos asiat olisi selvitetty. Ja kun ne on selvitetty. Hän haluaisi myös ymmärtää mitä hänelle tapahtui sillon kun päätti ilmoittaa että hänen täytyy olla yksin, että ymmärtäisi sitten jatkossa...Aluksi ihmetytti että miksi hitossa se haluaa yksin käydä tän läpi ja miksi ei voida yhdessä selvitä tästä, mutta nyt aina välillä tulee semmonen ahaa elämys että oikeastaan voi olla että ikäänkun tutustutaan nyt paremmin toisiimme sitä kautta, että ei ole liian lähellä, mutta silti voi tilittää toiselle tuntojaan. Ja parempihan kai sitten on jatkaa, jos jatketaan, kun toinen on selvittänyt päässän asiat mitkä haluaakin. Olisi mullakin sitten turvallisempi olo, ettei jäisi traumoja jotka pitäisi kokoajan varpaillaan sen suhteen että meinaako se nyt seuraavienkin ongelmien ilmetessä näyttää mulle ovea. Mulle kun luottamus on se yksi merkittävimmistä tekijöistä suhteessa. Täytyy olla luottamusta toiseen ihmiseen ja parisuhteeseensa. Sekin tuli mieleen, että hän ei halua työntää vastuuta mulle, mikä voisi käydä joltain toiselta ihmiseltä ihan helposti, etenkin kun tunnen niitä lapsiakin kohtaan yllättävän paljon, eikä se varmasti ole jääny epäselväksi. Eli hän haluaa työstää ja selvittää asioita, minkä pitäisi olla ihan hyvä juttu. Huonompi olisi pakoilla tuntojaan uuteen suhteeseen kun jokaisen on kuitenkin pakko käydä läpi niinkin suuret asiat kun avoero ja miten muksut voi!
Juup, että mietis tota, että miten teillä on. Selvitettyjä juttuja vai sitä huumaa missä ei ajatella selvittämättömiä asioita.
Niin että semmonen neuvo ainakin että ottakaa tosi rauhallisesti nyt. Me rakastuttiin tosi nopeesti ja tosi silmittömästi toisiimme ja kaikki oli ihan taivaallisen upeaa ja vauhtisokeeta ja nyt kun tuli mutkia matkaan, tuli ongelmia tilanteen hallitsemisessa. Tai hänelle ainakin tuli. Nyt ollaan vaan mietitty että miksi meidän piti innostua niin paljon, kun lähtökohdat suhteelle on ollut mitä on. Lapset on onneksi enemmän isin lapsia joten toivottavasti se on apuna siinä jos exä yrittää puhua niille tyhmiä. Mutta jos tilanne olisi se että ne asuisi eniten äidin luona, en uskalla edes ajatella minkälaisia ne sillon olisi. Kyllä teillä mahdollisuus onnistumiseen on, mutta se riippuu aika paljon siitä miehestäkin. Miten hän haluaa selvittää asiat ja onko selvittänyt tai haluaako edes. Älä ota itsellesi liian suurta vastuuta kun sä et voi noissa asioissa tehdä paljoo mitään.
Kuten jo olet lukenutkin muitten kokemuksista ja viesteista, lapset ovat ja tulevat olemaan aina etusiajalla, ennen sinua. Oli syy mika tahaansa isan viettaessa aikaa lastensa kanssa se aika todellakin kuuluu lapsille. (vaikka exa on taysin vaihoharhainen mielipuoli joka manipuloi lapsia ja lapset taysin pilalle hemmoteltuja kiristajia, isa silti haluaa viettaa jokaisen hetken heidan kanssaan)
Nyt sinulla onkin valta paattaa haluatko sitoutua tuohon ruljanssiin ja elaa jatkuvasti kuin narulla tanssija, epavarmana ja pompoteltavana koko ajan
VAI jattaa tuo mies (nauttimaan perheestaan jonka han on taydella jarjella aikaan saanut) ja etsia uusi ystava ilman jo hankittua perhetta.
Tuo on paatos johon sinulla on taydet valtuudet ja jonka sina ja vain sina itse voi tehda.
Paatoksen seurauksethan sina jo (alykkaana?) tiedatkin.
Entäpä, kun isä ei olisi alun alkaenkaan halunnut lapsia ex-vaimon kanssa, mutta kun ex teki aikoinaan vanhanaikaiset eli huijasi miehen isäksi? Tästä ikiaikaisesta tempusta naiset ( eritoten nuo petolliset exät) vaikenevat.On siinä sitten miehellä oleminen - pakkoraossa ja vastuuntuntevina ihmisinä iäksi sidottuna exään. Ei kaikilla naisilla ole moraalia tässä asiassa.Erotilanteessa nämä petolliset naiset sitten heittäytyvät marttyyreiksi, pyhiksi äideiksi jotka katsovat oikeudekseen pilata miehen elämän.
Ellei mies halunnut lapsia, hanella olisi olut parikin tapaa estaa niiden aikaan saanti. Joko steriloimalla itsensa tai olemalla luovuttamatta spermmaansa kyseiseen naiseen.
Eihan tuo nyt niin kovin monimutkaiselta tunnu.
Nyt se on kuitenkin liian myohaista ja tehdyista teoista taytyy maksaa hinta. Joskus se on hyvin kova mutta tehtya kun ei enaa saa tekemattomaksi.
Olipa lasten siittämistilanne mikä tahansa, niin ainahan on mahdollista, että isä rakastaa lapsiaan kaikesta huolimatta. Ja kaikesta huolimatta lapset ovat isälle kaikki kaikessa.
Sinä olet ehkä unohtanut, että elämänsisältö ei ole pelkästään työ ja lapset. Elämään kuuluu muutakin. Jos lapset eivät salli vanhemmilleen mitään muuta he ovat marttyyreja. Ehlä jotkut vanhemmat eivät muuta haluakaan kuin työn ja perheen. Eli työn ulkopuolella EI OLE mitään muuta kuin perhe ja lapset. Se on heidän valintansa. Sitten ei pidä ruikuttaman jos elämä on yksitoikkoista, tai rakentaa elämänsä ainoastaan niiden varaan. Heidän ei myöskään pidä moralisoiman niitä jotka kokevat elämän rikkaampana. Se ei ole lapsilta pois. Lapsetkin tarvitsevat omaa aikaa. Lapsista tulee sosiaalisempia ja vastuuntuntoisempia, jos he joskus ovat hoidossa jossain tai kotona on hoitaja. Sellaisista lapsista tulee huomaavaisempia ja sopeutuvaisempia. Ei kaikista. Tämä on yleistys.
Puolustan perheen ja työn ulkopuolelle muutakin elämää siksi, että olen lapsuudesta asti kokenut itseni hieman ulkopuoliseksi paikassa kuin paikassa. Olen ollut syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Se on aiheuttanut ongelmia koulutuksessa ja sitä kautta työssä. Sosiaalisista suhteista puhumattakaan. Kavereita minulla ei ollut juuri lapsenakaan, eikä sisaruksia. Eikä poikaystäviä. Minua lähinnä pilkattiin koulussa kun olin niin outo.
Jouduttuani työttömäksi joitakin vuosia takaperin sairastuin masennukseen. Sitä ei diagnosoitu, mutta sain kyllä lääkkeitä oloni kohentamiseksi. Ensin tilanne vain paheni, parin vuoden kuluessa löytyi oikeita lääkkeitäkin.
Sitten tapasin erään miehen, joka sai minut tuntemaan itseni ihmiseksi. Miehen avulla pääsin jotenkin tasapainoon itseni kanssa. Pääsin eroon lääkkeistä. Aloin uskoa että minä pystyn johonkin. Kävin iltalukion ja kauppaopiston ja pääsin kiinni oikeaan työelämään. Mutta elämässäni ei ollut edelleenkään muita kuin tämä mies....ja äitini. Isäni kuoli muutama vuosi sitten. Ihmemmieheni yritti tutustuttaa minut perheeseensä, joihinkin ystäviinsä, mutta en kokennut niitä miellyttävinä tilanteita. He olivat kaikki varmaan ihan mukavia ihmisiä, mutta minulla ei ollut mitään jaettavaa heidän kanssaan. Siihen mies takertui. Yritti miettiä syytä. Hän hyväksyi kyllä että olen erilainen persoona, mutta jostain syystä hän ei uskonut ihan niin helpolla. Sitten mies menehtyi auto-onnettomuudessa. En tiedä rakastiko hän minua, mutta ainakin välitti äärettömän paljon, ja oli ensimmäinen oikea ihmissuhde elämässäni. Äitini ja isäni jälkeen. Minulle jäi vain äiti, joka alkoi sairastella. Miehen kuolema meinasi romahduttaa minut täysin. Olin toki aikani maissa ja surin. Pelkäsin yksin jäämistä.
Miehen sisar kuitenkin otti minuun yhteyttä. Juttelimme pitkään. Pitkään myös sulattelin hänen sanojaan, jotka olivat miehen ajatuksia minusta ja elämästäni. Tottakai minulla oli muistikuvat lapsuudestani, mutta menin puhumaan siitä äitini kanssa. Pitkien keskustelujen jälkeen, kun oli itketty, riidelty ja halattu, tein hyvin lyhyen, tylyn ja jyrkän päätelmän: minä olin vanhempieni elämä. Heillä oli vain työ ja minä. he käyttivät kaiken vapaa-aikansa minuun. Molemmat. En tiedä mitä he kompensoivat sillä. Kummallakaan ei ollut sisaruksia, eikä minulla serkkuja. Naapureista ei ollut meille seuraa. Asuimme Helsingin kesustassa useassa eri paikassa, en koskaan ystävystynyt muiden lasten kanssa. Saattoi olla joku lyhytaikainen tuttu talossa mutta muutimme taas ja se jäi.
En ole keksinyt voiko tällaiselle enää mitään tehdä. Tuleeko minusta yhtään "normaalimpaa", sossiaalisempaa tai yhtään mitään. Miehen ansiosta on sentään koulutusta ja työ. Olen 36-vuotias. En erityisemmän näköinen, vaikka mitä tekisi. Olemukseni kai hylkii miehiä ja muitakin ihmisiä. Tulen pinnallisesti toimeen jotenkuten, mutta syvällisempiä suhteita ei synny. Toivon, ettei kukaan lapsi joudu niin ankeaan lapsuuteen kuin minulla oli. En kokennut sitä ankeaksi silloin, mutta se on varmasti suuri syy tähän syrjäytymiseen. Olin aina kade tyttöporukoille, jotka leikkivät pihalla. Heillä oli aina kavereita. Kateellisena kuuntelin koulusssa kun muut olivat käyneet kaverin mökillä. Teini-iässä heillä oli kotibileitä ja sellaista. Olisin halunnut mukaan, mutta en tuntenut ketään. En ole käynyt vanhempanakaan ravintoloissa. Kerran työpaikan pikkujouluissa, mutta soitin Miehen hakemaan minut pois kun ihmiset alkoivat humaltua.
Antakaa lapsillenne myös ilmaa, älkää prässätkö lapsia omiksi kilviksinne. Älkää hurskastelko lapsillanne. En usko että ne kärsivät, jos teillä on elämässänne muutakin kun perhe ja lapset. Ehkäpä avioliittokin voi paremmin jos ei sitä tukahduteta pakkoperhe-elämään. Miksei vanhemmat kuuntele lapsia? Jos lapsi haluaa mennä isän luo, vaikka isällä on toinen nainen, antakaa lastenne mennä. Lapsi ei hylkää äitiään sen takia. Antakaa lastenne itse päättää asioista, älkää tuputtako omia asenteitanne heille.
Onnellisia lapsuuksia toivon vaan.