joo elikkä kertokaa miten ootte pistänyt PITKÄN ajan suhteen poikki.
itse olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa noin 1v.3kk ja olen harkinnut pistäväni suhteen poikki. tulisin katumaan sitä koska tämän pojan kanssa on tultu suunniteltua tulevaisuutta jo niin pitkälle.
mutta ongelmani on että vaadin kuuta taivaalta (niinkuin esimerkiksi yllätyksiä joita en saa) tämä suhde tuntuu enemmänkin kaverisuhteelta. pojalla on tunteita mua kohtaan vielä ja antaa huomiota ja hellyyttää mutten siltikään ole tyytyväinen, tunteeni ovat vain hiipumassa vaikken sitä haluaisi, itseasiassa en tiedä yhtään mitä tällä hetkellä haluan mikä on johtanut pieneen masennukseen ja riitoihin.
olen yrittänyt aina ehdottaa että mennään ulos, kävelylle, elokuviin, ihmisten ilmoille mutta siinä käy aina niin että maataan sisällä sohvalla ja katsotaan tvtä tai elokuvaa. olen todella kyllästynyt siihen ja olen yrittänyt monesti puhua siitä poikaystäväni kanssa mutta ei mene jakeluun.
kuulema hän yrittää parhaansa eikä voi luvata mitään mitä ei pysty toteuttaa (ai ei pysty esimerkiksi tuoda kukkia?? joita en ole kertaakaan saanut) toivon romantiikkaa ja poika on enemmän peli ihmisiä.
tulemme muuten todella hyvin toimeen, ei mitään suuria erimielisyyksiä ole ollut paitsi ne mun mainitsemat riidat, mutta ne minä aiheutan JOKA kerta! en tiedä onko ne tekosyitä siihen että haluan keksiä syyn minkätakia pistää poikki vai minkätakia olen alkanut riitelemään jatkuvasti. poikahan aina tuo oikean ratkaisun ja puolustaa itseään ja minua. hän on helmi mutta jokin juttu tässä mättää. tietääkö kukaan mikä? onko tunteeni tosiaankin alkanut hävitä vai voiko ne hävitä? ja tämän tekstin ydin oli se että haluan tietää onko muilla ollut niin että riidoilla on alkanut keksiä omia syitä ja sillä tavoin yrittää keksiä pakotietä vapauteen vai miten on?
keskusteltu ollaan useasti mutta se aina päättyy minun itkemiseen ja itseni syyttämiseen.
joskus tuntuu että hän on aivan ihana ja joskus ei tiedä mitä haluaisi. en ole nimittäin koskaan pistänyt poikki kenenkään kanssa sillä tämäkin on ensimmäinen seurustelusuhteeni ja olemme molemmat 17 vuotiaita.
itse olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa noin 1v.3kk ja olen harkinnut pistäväni suhteen poikki. tulisin katumaan sitä koska tämän pojan kanssa on tultu suunniteltua tulevaisuutta jo niin pitkälle.
mutta ongelmani on että vaadin kuuta taivaalta (niinkuin esimerkiksi yllätyksiä joita en saa) tämä suhde tuntuu enemmänkin kaverisuhteelta. pojalla on tunteita mua kohtaan vielä ja antaa huomiota ja hellyyttää mutten siltikään ole tyytyväinen, tunteeni ovat vain hiipumassa vaikken sitä haluaisi, itseasiassa en tiedä yhtään mitä tällä hetkellä haluan mikä on johtanut pieneen masennukseen ja riitoihin.
olen yrittänyt aina ehdottaa että mennään ulos, kävelylle, elokuviin, ihmisten ilmoille mutta siinä käy aina niin että maataan sisällä sohvalla ja katsotaan tvtä tai elokuvaa. olen todella kyllästynyt siihen ja olen yrittänyt monesti puhua siitä poikaystäväni kanssa mutta ei mene jakeluun.
kuulema hän yrittää parhaansa eikä voi luvata mitään mitä ei pysty toteuttaa (ai ei pysty esimerkiksi tuoda kukkia?? joita en ole kertaakaan saanut) toivon romantiikkaa ja poika on enemmän peli ihmisiä.
tulemme muuten todella hyvin toimeen, ei mitään suuria erimielisyyksiä ole ollut paitsi ne mun mainitsemat riidat, mutta ne minä aiheutan JOKA kerta! en tiedä onko ne tekosyitä siihen että haluan keksiä syyn minkätakia pistää poikki vai minkätakia olen alkanut riitelemään jatkuvasti. poikahan aina tuo oikean ratkaisun ja puolustaa itseään ja minua. hän on helmi mutta jokin juttu tässä mättää. tietääkö kukaan mikä? onko tunteeni tosiaankin alkanut hävitä vai voiko ne hävitä? ja tämän tekstin ydin oli se että haluan tietää onko muilla ollut niin että riidoilla on alkanut keksiä omia syitä ja sillä tavoin yrittää keksiä pakotietä vapauteen vai miten on?
keskusteltu ollaan useasti mutta se aina päättyy minun itkemiseen ja itseni syyttämiseen.
joskus tuntuu että hän on aivan ihana ja joskus ei tiedä mitä haluaisi. en ole nimittäin koskaan pistänyt poikki kenenkään kanssa sillä tämäkin on ensimmäinen seurustelusuhteeni ja olemme molemmat 17 vuotiaita.
Vastaukset 23
Vanhimmat
lisään myös sen että periaatteessa tässä vaiheessa ei enään auta paljoakaan mikään. jos menisimme ulos syömään ei siinä olisi mitään erikoista, nämä asiat olisivat pitänyt hoitaa aikaisemmin ja niin utelen että olenko todellakin itsekäs vai onko totta että suhdetta pitää vaalia ja hoitaa ? itsestäni ainakin näin alkuvaiheessa (arki on tullut vastaan, se siinä ehkä ongelmana onkin) että pitäisi vielä mukavaa keksiä sillä toivoisin ettei se liekki näin nopeasti sammuisi, miten käy jos pitäisi elää avioliitossa seuraavat 50 vuotta ja ensimmäisenä vuonna on jo tunteet hiipumassa ? onko edes olemassa sellaisia miehiä joihin heti rakastuu ja siinä on loppu elämän rakkaus, tämän tapauksen kannalta olemme olleet ennen tätä suhdetta 2 vuoden mittaisia nettikavereita (emme sentään ventovieraita oltu, oli yhteisiä kavereita) vai pitääkö uskoa siihen tosiasiaan että tällaista tämä seurustelu on ? hämää se ajatus että välillä kuvittelen ja toivon olevani tämän kanssa niin pitkään kun taas niinkuin nyt tekisi mieli pistää poikki. miks elämä on näin vaikeeta ?
kuin jossain toisessa keskustelussa luki niin lisään omaani myös sen että en ole onnellinen tässä suhteessa, mutten olisi muutenkaan onnellinen. siis en ole ylipäätäänkään onnellinen, siksi vaikea on elää suhteessa missä pitäisi jakaa hellyyden osoituksia tunteella. mutten usko että poikakaan olisi onnellinen jos pääsisi minusta eroon koska hänellä luultavasti on tunteita mua kohtaan vielä. että kumpikaan ratkaisu ei tunnu hyvältä..
Mulla on ihan saa tilanne mun poikaystävän kanssa. Jaksoin pari vuotta toivoa että tulisi jotain yllätyksiä yms. piristystä jne. koska olen itse tosi värikäs persoonallisuus. Yritin puhua yhteisistä lomista, jostain yhteisistä harrastuksista jne. Mut ei! No nyt kun olen jo kyllästynyt ja lähes valmis häipymään, poikaystäväni on tajunnut tilanteen. Nyt olisi kyllä viemässä ulos syömään ja muuta, mut ei enää kiinnosta. Alkaa tuntua jo niin hiton teennäiseltä. Fiilis siinä pidemmän päälle menee, usko mua.
Musta tuntuu että sun ns. ei-niin-onnellinen olo johtuu just siitä että toivoit paljon (tai toivoit ihan normaaleja asioita) ja sitten tuli sullekin typerä olo että odotatko liikoja yms. Ja alat ettiä vikoja itestäs. Varsinkaan näin nuorina (ite oon 20v) rakkaus ei kestä, jos ei sitä suojella ja vaalita jo alusta asti kunnolla. Sihen liittyy olennaisena osana se että poika tajuu huomioida sua ainakin aika-ajoin piristävästi. Muuten se peli ei vetele pitkään. Eihän nyt hullukaan jaksa rakastaa sellasta joka jo alusta asti vaan makaa laakereillaan ja saa sut naisena tuntemaan olos vääränlaiseks ku et tee samoin.
Niin että kyllä siinä tunteet kuolee. Ja kun ne kuolee, alkaa vaan ärsyttämään ku toinen sit hätäpäissään yrittää muka jotain. Pitää takoa sillon ku rauta on kuumaa! Kerro jätkälles!
Toinen juttu et älä pelkää tulevaisuutta! kelaa mielummin niin et jos tää nykyinen suhde on parasta mitä elämä voi sulle antaa, niin ootko tyytyväinen? Et varmasti. Mä oon ainakin mielummin yksin ku kattelen jotain lepäilijää...
MOi! Mun ei varmaan pitäisi kirjoittaa tätä, kun en kuitenkaan vastaa kysymykseen.
Tuli vaan mieleen, että vaikken osaakaan kertoa miten suhde lopetetaan(en ole koskaan lopettanut), niin voin paljastaa sulle, miten voit saada kumppanisi tekemään sulle kaiken tuon mistä unelmoit!
Ei tämä nyt mikään 100% taika ole, mutta kuintenkin aika toimiva...
1. Eli pyydä vain sinnikkäästä kumppaniltasi sitä, mitä haluat. Tee se kuitenkin LYHYESTI. Totta on, että on helppoa lähteä selittämään pitkän kaavan mukaan miksi hänen pitäisi tehdä juuri niin, mutta se ei valitettavasti auta, päin vastoin. Älä missään nimessä yritä syyllistää! Jos hänelle ei sovi se, niin anna asian sillä kertaa olla. Älä osoita pettymystäsi tai paheksuntaasi!
Voit sitten myöhemmin taas kertoa, kuinka hienoa/kivaa/ym. sinusta olisi jos hän esim. toisi kukkia.
Kannattaa myös pyytää partneriltasi jotakin konkreettista, niin että hän tietää varmasti mitä tekemällä hän saa sinut onnelliseksi. Ei siis kannata sanoa, että olisi kiva tehdä joskus jotakin... Tai elämä on niin tasaista ja tylsää (kun haluat häneltä yllätyksiä, ihan esimerkkinä)
2. VIELÄ TÄRKEÄMPÄÄ on sitten oikeasti olla kiitollinen siitä, mitä kumppanisi tekee!!!
On aika helppoa olla vähemmän onnellinen, jos odottaa 7 ruusua, ja poika tuokin vain yhden orvokin, jonka on poiminut äidin kukkapenkistä. Valitettavasti vain ei koskaan saa kunnon ruusukimppua, jos ei anna ensin ARVOSTUSTA kumppanin sinne päin -yrityksille. Seuraavalla kerralla saatat jo saada kolme orvokkia. Pointti on siinä, ettei Roomaakaan rakennettu yhdessä yössä!
Tärkeää on kuitenkin antaa pojalle ONNISTUMISEN KOKEMUS. Anna hänen huomata, ettei sinua olekaan mahdotonta miellyttää.
En tietenkään tunne tilannettanne, mutta saattaa hyvin olla mahdollista, että et saa "kukkia" juuri siksi, että kumppanisi uskoo sinun kuitenkin kaiken pyytämisen jälkeen pitävän hänen tekoaan itsestään selvänä. Hän ei ehkä usko, että voisit kaiken sen pyytämisen jälkeen AIDOSTI ARVOSTAA hänen yritystään ja olla siitä ONNELLINEN.
Kuitenkin hän mitä ilmeisimmin kaipaa juuri sinun ARVOSTUSTA ja HYVÄKSYNTÄÄ![mitä ei ehkä ole saanut viime aikoina] Ehkä hän vain pelkää ottaa epäonnistumisen riskiä ja siis arvostuksesi ja hyväksyntäsi menetystä. (voin kertoa, että sattuu muuten prkl:eesti! Ei ole kivaa, jos aidoisti yrität, etkä kuitenkaan onnistu oikeasti tekemään tyttöystävääsi onnelliseksi.)
Sen takia sinun siis kannattaa antaa hänelle tunnustusta ihan pikku asioista, niin hän huomaa kuinka helppoa ja kivaa on ilahduttaa sinua! Tekstisi perusteella hän kuitenkin ilmiselvästi haluaa sen tehdä!!! Jos hän kerran pitää sinusta, hän ihan varmasti haluaa olla se sinun uljas prinssi, joka aina onnistuu tekemään sinut onnelliseksi...
Tulipas pitkä teksti... Pointtini siis on ettei kannata heittää kirvestään heti kaivoon. (tai jotain sinne päin)
Teillä kuitenkin kuulosta olevan todella potentiaalia onnelliselle parisuhteelle!!!
Onnea sinulle siihen, mitä sitten päätätkin tehdä!
Minulla on sama tilanne.. Odotan kai liika kihlatultani.. Ollaan seurusteltu 1v ja 3kk ja asuttu yhdessä puoli vuotta.. Kihloissa pari kuukautta... ja olen vasta 18..
Minulla liikkuu päässä koko ajan ero, mutta samalla ajattelen niitä ihania hetkiä jolloin kulta toteuttaa pikku haaveitani.. Mutta niitä on liian vähän.. ja vain silloin kun minä pyydän! muuten hän vaan istuu kotona ja on koneella... puhuttiin ja hän kuunteli mitä halusin.. mutta kaiken hän unohti parin viikonpäästä.. ihan kuin hän ei välittäisi...
Halusin erota.. mutten halunnut jättää hänet koska tiedän että hän ottaisi sitä liian raskaasti.. hän todella rakastaa minua.. (minä en edes tiedä rakastanko häntä enää)
Joten odotin.. että hän jättäisi minut... aloin kinastella pienistäkin asioista, eikä minua kiinnostanut mitään hänessä.
Loppujenlopuksen en enää kestänyt odottaa, jopa aloin suudella muiden miesten kanssa baareissa.. Sanoin että haluan muuttaa erikseen.. että otettais tauko.. tai ero..
Hän otti sen tosi raskaasti, itki ja anoi etten jättäis, sanoi parantavansa tapoja ja enemmän aikaa minuun.. sanoi antavansa anteeks mun suuteluista baareissa... Sanoin ei.. muutan pois.. puhuin vanhempieni kanssa..(he eivät haluanneet että jätän kihlattuani) kaikki tiesivät että olimme eroamassa...
Mutta 2 päivän eron jälkeen annoin hänelle toisen mahdollisuuden... ja miksi!?!!? Koska hän on niin ihana ja lutuinen ja parantaa tapansa ja koska minun vanhemmat eivät halua että me erotaan..tyhmä!
Olen varma että jonkin ajan päästä hän unohtaa sanomansa ja kaikki alkaa alusta... niin on jo tapahtunut monesti!
Ollaan nyt viikon taas "yhdessä".. vaikka pääni sanoo että kyllä me erotaan...
Ja mitä teen? tai no.. varma se on, että ero on edessä... tuntuu että olen vielä niin teini...
tuntui kuin olisin lukenut omia ajatuksiani, niin samankaltainen tilanne minulla juuri oli/on. olen tosin hiukan nuorempi. Olimme yhdessä 1v 4kk ja ainakin viimeisen puolen vuoden ajan ajattelin eroa lähes jatkuvasti. olin kuitenkin niin hyvä teeskentelemään, että koitin huijata itseäni: "kyllä se siitä, tämä on vain ohimenevää" en uskaltanut oikein edes puhua asiasta, koska ajattelin liikaa poikaystäväni ja muiden tunteita. olin liian hyväsydäminen. tämän lisäksi kuvioissa oli toinenkin poika, jonka kanssa minulla ei mitään juttua ollut, mutta josta olin kiinnostunut (vaikka yritinkin olla kiinnostumatta).
nyt uskalsin vihdoin tehdä lopun asialle.
jos sinusta todella tuntuu jatkuvasti ettet jaksa enää, etkä ole onnellinen, ei suhdetta kannata turhaan pitkittää. raastaa vain enemmän sisintä.
Kyllä ne tunteet voivat herätä uudestaan jos pitää vaikka taukoa. Huomaa minkälaiset muut ovat, huomaa miten rakas se lopulta olikin.
ollaan seurusteltu 2 ½ vuotta ja nyt sama tilanne edessä.. ollut oikeastaan kesästä asti.. en ole enää varma tunteistani häntä kohtaan, mutta kuitenkin näinkin kauan kestänyt suhde on tosi vaikea lopettaa! riitoja on, ja aina minä olen saanut pyydellä anteeksi ja sovitella, poikaystäväni ei tee muuta kuin huutaa ja joskus jopa on hakannut minua..:(
ihania hetkiäkin on riittänyt, paljonkin, viimeisen puolen vuoden aikana niitä tosin ei paljoa ole ollut.
nyt on edessä enää viimeinen keskustelu, pitäisi selvittää jatkammeko kavereina vai vihamiehinä. itse toivoisin kaveruutta, tosin ehkä hieman etäisempiä välejä näin aluksi. on tyhjä olo, mutta toisaalta toivoa paremmasta. toisaalta pelkään, löydänkö enää ketään. ja kestääkö kenenkään ihmisten välillä rakkaus nykyään enää. kun tietäisikin jostain, kuka on se oikea, ettei tuhlaisi elämäänsä turhien ihmisten kanssa...
vaikeita kysymyksiä nämä on, mutta pakko on edetä johonkin suuntaan, ja asioita punnitessa se ero meidän(kin) kohdalla on paras ratkaisu.
ku mun elämästä.. :( Sama tilanne, sama aika oltu yhessä ja en tiedä mitä tehdä. Tunteet on ollu jo laskussa niinku lehmän häntä ja vaan ahdistaa. Erottiin jo kerran, mutta poikaystäväni lutuisuus sai ottamaan takaisin. En tiedä miksi tein niin. Kaduttaa ja harmittaa.
Tiedän hyvin, että poikaystäväni vielä rakastaa minua ja ero olisi todella kova isku hänelle. Mutta onko tällainen sitten parempaa elämää?? Etten minä saa mitään meidän suhteestamme. Olen yrittanyt kaikkeni, antaa vielä hellyyttä ja olla niiinkuin ennekin. Ei toimi! Mutta kunnioitan häntä niin paljon, etten ikinä haluaisi satuttaa häntä. En koskaan. On vaan tyhma olo, kun olen kuitenkin ihastumassa muihin..
Antakaa nyt oiken hyvia neuvoja, jooko immeiset?
nyt ollaan taas nähty tänä viikonloppuna. pystyn kyllä olemaan hänen kanssaan mutta koko ajan tulee mietteitä et mitä helv. mä teen siis tuo kosketus mitä hän mulle siinä hetkessä mulle tekee, se ei tunnu miltään, sanat mitä hän sanoo ei tunnu miltään, vaikka hän sanoisi rakastavansa, se ei enään liikuta. sekä seksi ei enään maistu millekkään. minun osaltani siis.. olen jutellut kylläkin vanhempani kanssa (en kylläkään siitä että tunteeni ovat hiipumassa mutta tästä suhteesta yleensäkin) sekä poikaystäväni kanssa siitä että tunteeni ovat hukassa. mutta ei siitä ole edes riitaa syntynyt eikä mitään, tuo poika ei riitele, ei millään, hän on niin hyvä ja mukava ja kunnollinen ihminen mutta miksen hänestä enää välitä samalla tavalla ? tuntuu niin tyhmältä koska olen tosissani joskus suunnitellut meidän tulevaisuutta, lasten nimet, talon ulkonäkö miten jatketaan opiskelujen jälkeen yms ja yhtäkkiä ei oliskaan enään mitään. entä jos alan katumaan sen jälkeen jos pistän poikki ? hän luopuu minusta eikä halua pakosti takasin enään koska satutin häntä niin paljon. jos hän löytää uuden tytön/naisen niin varmasti alan miettimään et samperi miks päästin noin hyvän pojan menemään. mutta minkä sille voin, tällä hetkellä aion vielä jatkaa suhdetta muutaman kuukauden eteenpäin ja katsoa sitten taas ens vuonna miten meillä menee. mutta kiitos teille kaikille jotka olette vastanneet ja kiva jos keskusteltais tästä vielä lisää :)
ollaan seurusteltu 1.v 1kk, ja minusta on ruvennu tuntumaan viime aikoina että meillä ei ole enään mitään yhteistä, että en ole onnellinen tämän pojan kanssa. silti hänestä todella välitän, mutta en vain jaksa enään. mutta en kuitenkaan pysty jättämään häntä, tiedän että hän ei kestäisi, ja tiedän että jos hän nyt jättäisi minut, minä itkisin. olo on tosi sekava. yritän myös uskotella itselleni että mun olo on ohimenevää,jonka vuoksi olen päättänyt katella tilannetta vielä pari kuukautta.
Hei,
Joo mulla oli ihan sama tilanne, olin mun exän kanssa 5 vuotta ja noin vuoden välein alko tuntuun siltä että ei oikea mies, oli tylsää yhdessä, mies passiivinen eikä ikinä tehty mitään yhdessä ym. Luulin että nuo olivat ongelmat ja se, ettei huomioinut tarpeeksi. Aina noin vuoden välein sanoin että haluan erota, poikaystävä aneli etten jättäisi, lupasi huomioida enemmän ym. Olin hyväsydäminen ja ajattelin että mies on kuitenkin muuten hyvä, luotettava ja rehellinen ja järkevä.
Päätimme aina "katsoa" muutaman kuukauden, sitte olimmekin taas yhdessä siihen asti kunnes minua alkoi seuraavan kerran ahdistaa.
Tässä tilanteessa on tajuttava, että mies ei ole oikea, ja vaikka kuinka haluaisi että suhde toimisi ja vaikka mies alkaisi huomioimaan enemmän, suhde ei siitä parane jos miestä ei tarpeeksi rakasta, mikä on tässä yleensä ongelma.
Tiedän että jättäminen on vaikeaa ja ajatuskin miltä toisesta tuntuisi jos jättäisin hänet sai muuttamaan mieltäni ja "katsomaan" tilanneta vielä vähän aika jos se tästä paranisi. Sain lopulta rohkeutta jättää exäni vaikka pahalta tuntuikin, mutta vain vähän ajan jälkeen kun en ollut yhteydessä enää exaääni (tärkeää!) tajusin, että oli jo aikakin lopettaa suhde jossa itse en enää tuntenut rakastavani ja lopettamisen jälkeen tajusin kuinka vähän olinkaan rakastanut exääni. Sinkkuna olo tuntui suurelta helpotukselta.
Eli, merkit on selvät, pistä poikki, etäisyyttä exään ja tajuat eron.
älä sitten pety jos ei seuraavakaan poikaystävä voi tuoda sulle kuuta taivaalta, eikä sitä seuraava, eikä sitä seuraavaa......you got the point ;)
Sen takiako pitäisi vain suhdetta jatkaa, että mie on kunnollinen? Kai silläkin on jotain merkitystä, rakastaako?
Pikku piru: Mielestäni tässä on tärkeää, miten suhde alkoi. Mikäli tunsit alussa rakastavasi poikakaveriasi (ei vain ihastusta ja rakastumista!) eli oikeaa rakkautta ja olet varma että se oli jossain vaiheessa sitä, vain silloin suhteellasi on tulevaisuutta. Mikäli et ollut koskaan varma olivatko tunteesi rakkautta vai eivät, et todennäköisesti koskaan rakastanutkaan häntä vaan oleta vain oppinut tuntemaan poikakaverisi niin hyvin että olet kiintynyt häneen ja tiedät että hän on luotettava.
tiedän ettei koko ajan tarvi mitään tehdä mutta kun jotain tekee niin ei se tunnu miltään, onhan meillä tietysti hauskojakin hetkiä ja taas puhuin asiasta kunnolla poikaystäväni kanssa, tällä kertaa vähän selvemmin ja hän oli sitä mieltä (minä myös) että puhuin aika suoraan. mutta kyllä mä uskon että se päivä koittaa kun päätän pistää suhteen poikki, niin kauan kun vielä menee sen verran hyvin että kuitenkin pystyy olla pojan kanssa niin oon.
mutta sulle kiara: se oli just enemmänkin että tunsin hänet ennestään ehkä 2 vuotta, mutten ollut koskaan kunnolla tavannut (juteltiin netissä, samalla paikkakunnalla asutaan, yhteisiä kavereita) sitten tavattiin ja alettiin tekstailemaan tiiviisti ja nähtiin joka viikonloppu, kunnes sitten lopulta oltiinkin yhdessä (molempien ensimmäinen seurustelusuhde) että siitä se pikku hiljaa, eli en tunne että olisin kunnolla kerran rakastunut mutta kyllä hulluna siihen silloin olin :)
Sama homma, kehitin riitoja poikaystäväni kanssa jotta hänkin tajuaisi ettei mene hyvin ja olisi samaa mieltä että pitäisi pistää poikki.
mies makaa joo kaiket päivät, kattoo telkkaa..viikonloput möllöttää tossa noin.. mutta rakkaus on kuitenkin kai sit niin vahva että en mä sitä pellolle pistä. jos jätkä on luonteeltaan tollanen mölliäinen ettei keksi just muuta kun telkkarin niin mitä sitte? on mulla kavereita joiden kans voin sitten rellestää ja lähtee viihteelle, käydä syömässä.. mies kun muuten palvoo mua.. semmosta äijää saa aika kauan ettiä joka teitä rupee viemään ulos ja keksimään yllätyksä.. keksiikö sun isäs sun äidille yllätyksiä ja viekö syömään?? niin,sitä mäkin..ei.. eikä nekään koko ajan kaksin kyhnää. mitä ne tekee? omiaan kumpikin ja joskus on kaksin.. ei sitä tartte alkaa toista muuttaan.ootkos ite vieny sitä syömään? ootkos ite keksiny sille yllätyksiä??
ps. mä oon ite joskus aikoinaan rutissu aivan samasta asiasta kun säkin...
Oletko koskaan tehnyt poikakaverillesi sitä mitä sinä haluaisit?
Ole poikakaverillesi sellainen niin kuin, haluaisit hänen olevan sinulle!!
Esim. viet hänelle yllätyksiä, varaat vaan pöydän jostakin ja sanot nyt mennään syömään.
siis ei todellakaan auta... ei ainakaan auttanut mulla. tein vaikka mitä kivaa poikaystävälleni, muttei se ollut kuulemma hänen luonteensa mukaista tehdä samoja asioita mulle... leivoin, ostin yllätyksiä, tarjouduin antamaan niskahierontaa, toin sille suklaata kaupasta ilman pyyntöä... kaikkea pientä ja mukavaa. en vaatinut mitään kukkapuskia tai romanttisia illallisia. vihjailin että olisi kiva joskus saada jotain pientä, jokin rakkaudenosoitus... merkki siitä että se ajattelee mua. mutta ei... kun käy niin luonnon päälle. paska ukko oli...
mun poikaystävä on aina kertonut avoimesti tappavansa itsensä jos jätän hänet. luulen että hän tekisi sen. että silleen. ei kovin kevyistä perusteluista voi ruveta edes miettii asiaa.
Mulla on (tai oli) ihan sama juttu. Poikaystävä sano ettei ilman mua ole mitään syytä jatkaa elämää. Kavereita ei ole sellaisia jotka tosissaan hänestä välittäis ja muuta. Meillä suhde tuntuu mahdottomalta koska poikaystävä vaatii liikaa multa, se on uskonnollinen ja se on niin monesta asiasta eri mieltä. Erilainen arvomaailma siis ja näkemykset. Meillä oli jatkuvasti menossa poikki ja aina kirjotti mulle hyvästi ja sano tappavansa. Se teki mut ihan hulluks kun piti joka kerta olla valmis kuulemaan jostain et nyt se on kuollu. Oon ollu jo kauan aikaa masentunu ja ahdistunu, sellasta mä en vaan kestäny. Se on henkisesti liikaa vaadittu sellasen jälkeen jatkaa suhdetta niinku mitään ei olis tapahtunu (sain textareilla aina sitten käännytettyä sen). Kerran viilsi kätensä mut ei tarpeex syvälle menny eli ei onnistunu. Luottamus poikaystävään meni 100%, ei uskalla enää asioista edes puhua jos pitäis jostain arkaluontoisesta puhuu, mielummin valehtelee! Tuntuu ihan hullulta! Oon halunnu poikki jo kauan, mut rakastan tätä tyyppiä ystävänä niin paljon et en tiedä voisinko elää onnellisena jos tietäisin ajaneeni poikaystävän itsemurhaan. "Jos olisin jaksanut se olis elossa ja onnellinen", niin mä ajattelisin.
Nyt oon saanu poikaystävän vakuutettuu siitä et se itsemurha ei ole sen arvosta ja jos suhde ei toimi niin parempi elää onnettomana se lyhyt elämä ja sit toivoo et kuolemanjälkeinen elämä olis parempi. Kristityn katsomuksen mukaan itsemurhasta joutuu helvettiin, eikä se ole sen arvoista. Nyt hän sitten vain toivoo luonnollista kuolemaa eikä välitä elämästä.
Poikaystävä sanoo ettei voi koskaan muita rakastaa ja et ilman mua se on onneton ja toivoton. En haluis sellasta tulevaisuutta kenellekään mut en tiedä miten tästä vois jatkaa! Tuntuu kuitenkin itsekkäältä vaan jättää se suremaan! Omat tunteet ei ole sellaiset et jaksaisin eteenpäin suhteessa, ei ole mitään fyysisiä haluja kumppania kohtaan ja suhde tuntuu suossa tarpomiselta. Masentaa ja ahdistaa vaan kaikki. Meillä meni poikki mutta poikaystävä nyt anelee et yritettäis vielä...
Oon huomannu et oon ollu poikaystävää kohtaan tahallaan vaikee et se tavallaan rakastais mua vähemmän, et se huomais et ei toimi ja et se olis onnellisempi jonkun toisen kanssa. Mutta ei se toiminu, poikaystävä vaan on masentunu ja sanonu et mun pitäis muuttuu ja et mä pystyn muuttumaan paremmaks jos yhtään arvostan suhdetta. Et pitäis vaan tehdä enemmän uhrauksia suhteen eteen! En halua muuttua, en haluu olla joku toinen ihminen joka on vain puolet mua ja puolet kulissia. Toivotonta. Kai se mullakin on onneton elämä edessä, luulen et poikki menee... :(
äijä sulla. Enpä ole törkeempää kiristystä kuullut kun tuo, uhata tappaa itsensä. Huhhuh! Jos ei tuon vertaa ole jätkällä selkärankaa niin siitä vaan, darwinismi voittoon !
minulla on myös poikakaveri sanonut että se ei pärjäis ilman mua ja kaikkea muuta, että ois sama sit hypätä sillalta alas.. ehkä siksi en uskalla jättää..