kun mikään ei tunnu miltään? Tai siis aika ajoin tuntuu, mutta pohjavireenä minulla on kokoajan jotenkin surullinen olo. En osaa sitä muuten selittää.. Tajusin tämän tänään, ensimmäisenä lomapäivänäni.
Minulla on työ, ystäviä ja asunto ja kaikki periaatteessa (ja kliseisesti) kunnossa. Mutta mikään ei tunnu siis miltään. En ole kiinnostunut (enää, vai olinko koskaan?) mistään, eikä oikein mikään innosta minua. Toki minäkin nauran joskus ja koen mielihyvää eri asioista, mutta tuntuu että entistä harvemmin, ja silloinkin olen tavallaan surullinen.
En voi keskittyä muuhun kuin työhöni. En voi olla paikoillani ja yksinäisyys tuntuu pahalta ajatukselta (vaikka aiemmin siitä välillä nauttikin), mutta toisaalta en voi mennä ystävienikään pariin, sekään ei tunnu miltään vaikka he ovatkin ihan oikeita ja hyviä ystäviä. En siis oikeastaan pysty nauttimaan enää niistä asioista, joista ennen nautin.
Olenkohan masentunut, onko jollakin samanlaisia kokemuksia? Tarvitsisinkohan ammattiapua, vai onkohan tällainen ohimenevää..
Minulla on työ, ystäviä ja asunto ja kaikki periaatteessa (ja kliseisesti) kunnossa. Mutta mikään ei tunnu siis miltään. En ole kiinnostunut (enää, vai olinko koskaan?) mistään, eikä oikein mikään innosta minua. Toki minäkin nauran joskus ja koen mielihyvää eri asioista, mutta tuntuu että entistä harvemmin, ja silloinkin olen tavallaan surullinen.
En voi keskittyä muuhun kuin työhöni. En voi olla paikoillani ja yksinäisyys tuntuu pahalta ajatukselta (vaikka aiemmin siitä välillä nauttikin), mutta toisaalta en voi mennä ystävienikään pariin, sekään ei tunnu miltään vaikka he ovatkin ihan oikeita ja hyviä ystäviä. En siis oikeastaan pysty nauttimaan enää niistä asioista, joista ennen nautin.
Olenkohan masentunut, onko jollakin samanlaisia kokemuksia? Tarvitsisinkohan ammattiapua, vai onkohan tällainen ohimenevää..
Vastaukset 14
Vanhimmat
sen verran pohdin asiaa, että voisiko tämä johtua jonkinlaisesta elämäntarkoituksen kriisistä? Minulla kun ei ole miestä, lapsia eikä lemmikieläimiä. Kukaan ei siis periaatteessa tarvitse minua. En siis sano, että kukaan ilahtuisi, jos minua ei olisi, muttei kukaan välttämättä tarvitsekaan minua. Ehkä sukulaisena ja ystävänä kyllä. Riittääkö se, riittääkö kenellekään?
sun kandee heti hakea apua, tuo on masennuksen ensi oire jos mikään ei tunnu miltään ja et saa samanlain mielihyvää asioista niin kuin ennen...mitä aiemmin ehkäiset masennuksen pahenemista on sulla mahikset selvitä vähällä..minä annoin asioiden vain mennä omalla painollaan ja kärsin tosi pahasta masennuksesta..ehkä liian dramaattisesti sua neuvon mutta ei se pahaa tee jos käyt jonku kans juttelemassa ainakin..;)
Voi olla ohi menevää, tai apu voi olla hyväksi. Ylempi kirjoittaja suositteli apua. Tietysti voi ajatella, että asiasta jonkun kanssa keskusteleminen voi auttaa.
Itselläni on ollut ehkä hieman samankaltainen tilanne, kuin sinulla. Annoin ajan kulua, ja selvittelin asiat päässäni. Jossain vaiheessa meno muuttuu paremmaksi, tuossa myös ihminen itse muuttuu.
On hyvä, että jaksat kuitenkin keskittyä vielä työhösi. Nyt pitäisi vaan keksiä jotain mukavaa ajatuksen vievää vapaa-ajallle.
En tiedä olisiko hyvä vai huono idea ottaa vaikka lemmikki. Se ainakin veisi ajatukset muualle, ja esimerkiksi koira olisi aina innostunut näkiessään sinut :)
Toisaalta, kaikki riippuu niin millaista elämää siellä oikeasti vietät. Lemmikkiä ei tietenkään kannata ottaa jos et usko selviäväsi sen hoidosta.
No, sen verran on vielä elämänhalua ja iloa, että lemmikki kuulostaa hyvältä. Uskon, että sen pystyisin hoitamaan ja ehkä menokin olisi iloisempaa sen myötä.. Jos näin olisi työn lisäksi toinenkin pakollinen "asia", mikä hoitaa, se voisi kyllä auttaa..
Olen mielestäni (ainakin ollut) sosiaalinen ihminen ja siksikin tämä tilanteeni on niin oudon tuntuinen. En ole koskaan ajatellut, että minulla olisi esimerkiksi huono itsetunto tai että en pärjäisi yleensä elämässä. Nyt asiat vain ovat menneet näin.
Kaikki on kuitenkin ulospäin niin kunnossa, että kukaan tuttavani ei uskoisi, miten huonosti voin. Joku voisi jopa ajatella, että valitan turhasta ja olen huomionkipeä (saatanpa olla sitäkin), jos kertoisin, miten pahalta minusta tuntuu. Ihan senkin takia, ettei minun ulkoisessa olemuksessani ja elämäni puitteissa ole mitään vikaa tai ongelmia.. Mutta ongelmia onkin ilmeisesti sisälläni.
Niin, jos tuo lemmikki vaikuttaa hyvältä, niin kenties se olisi oikeasti kiva ratkaisu. Sen myötä et myös odota mitään "kun sitten" -tilannetta, vaan toimit oman elämäntilanteesi mukaan.
Niin, en mikään oraakkeli ole, mutta omasta mielestäni asiat menee monasti eri tavalla, ja ihmiset ovat erilaisia ja elävät erilaisissa tilanteissa. Mikään malli ei voi kertoa toisen elästään mitään specifiä.
Valituskin voi monasti tuntua pieneltä, mutta ainakin itse olen sitä mieltä ettei ole pieniä ja isoja ongelmia/asioita, vaan on vain asioita jotka ovat liitynnäisiä jokaisen henk.koht. elämäntilanteeseen.
Kaikillla varmasti ongelmansa, samaa lajiahan tässä ollaan.
Hauskaa viikonloppua!
No hei vaan "tunnoton".
Vähän samanlainen mielentila täällä on itselläkin ollut jo pidempään. Tilanne on suunnilleen samanlainen, on työ, ystäviä, asunto ja vielä harrastuksiakin, mutta kuitenkaan mikään ei oikeen nykyään tunnu miltään. Olen ainakin itselleni yrittänyt selittää, että olen vain niin sitoutunut työhöni ja kehittymiseen ihmisenä, että kun uhraan aikaani niille nyt, niin kohta voin hengittää taas vapaammin. Aina olen asettanut itselleni niin harrastuksissa kuin työelämässä tavoitteita ja pyrkinyt niihin unohtaen samalla varsinaisen elämisen ja ihmissuhteet, vaikka suhteellisen sosiaalinen olenkin. Ystäviäkin on mutta ei heillekään ole muistanut tai jaksanut aikaa paljoa uhrata. Eikä ole tullut paljoa matkusteltua, eikä lomailtua, joten varmaan ne ovat ne puuttuvat tekijät siihen että alkaisi taas tuntea jotakin.
Parisuhteitakin on ollut mutta jotenkin nämä työt ja harrastukset on aina kuitenkin vieneet sen suuremman mielenkiinnon. Nyt otankin tavoitteeksi nopeasti suorittaa loput maksut asunnosta(jonka maksut on ollut lomailua ja elämistä tarkeämpiä) ja alkaa uudestaan nauttia elämästä. Työurakin on siinä vaiheessa että uusia tavoitteita ei enää juurikaan tarvitse ottaa, kun olen kohtalaisen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen.
Näillä eväillä luulisin että ainakin minulla alkaa taas tulla hymyä naamaan(en edes muista koska olisin viimeksi nauranut) ja eläminen maistua.
että lomailu kyllä katkaisee kaikki tehokkaasti ja tekee hyvää, se on välillä tilannettani helpottanutkin. Ja matkustaminen pois tutuista ympyröistä, onneksi olen saanut ja voinut sitä tehdä. Sitä suosittelen sinullekin ylläoleva, vaikka työ toisaalta pitää ainakin minut "hereillä".
Olen myös tunnustanut itselleni, että aina ei tarvitse jaksaa. Ihmisellä on oikeus väsyä ja surra, mutta on hankalaa kun tietynlainen alakuloisuus tuntuu jääneen päälle... hmm, kai päivä kerrallaan menee.
Kannattaa hakeutua ammattiavun piiriin ja oikeasti kartoittaa tilanne. Voi olla ohimenevää, mutta ammattiavun hakemista ei kannata pelätä ja jättää liian myöhäiseksi. Sen vuoksi nämä tukiverkostot ovat, että niitä käytetään.
Masennuksen lisäksi toinen vaihtoehto voi olla työuupumus. Merkit aikalailla samankaltaiset: tunteet latistuu ts. mikään ei tunnu miltään, alakuloisuus jne.
Kaikilla ihmisillä on masennuskausia. Mutta jos nykyinen tilanteesi on jatkunut jo lähemmäs vuoden ajan, niin sitten voi puhua kroonisesta masennuksesta, eli depressiosta. Kaikki oireet sopii kuvaan.
Depressio on siitä pirullinen tauti, että se ei lemmikillä lähde pois, vaan vaatii isompaa elämäntapojen muutosta.
Kannattaisi ehkä käydä psykologilla juttelemassa, ainakin sen verran että kartoitat oman pääkoppasi tilanteen. Nimittäin itseään kohtaan on vaikea olla objektiivinen, toinen ihminen pystyy siihen paremmin, etenkin jos on alan ammattilainen.
Kun ajattelen aikaa taaksepäin, niin nyt tajuan että kyllä tämä noin vuoden on kestänyt..
Mitähän tarkoittaa elämäntapojen muutos?
Ihminen voi kohdata masennusaaltoja sellaisista syistä, jotka ovat nyt akuutteja. Esim tärkeän ihmissuhteen menettäminen, läheisen kuolema, jne. Masennus on ihan normaalia.
Depressio, eli krooninen masennus taas on sairaus. Se vain jatkuu ja jatkuu, jos sitä ei hoida. Se ei poistu itsestään, kuten normaali masennus.
Kaiken kertomasi perusteella sinulla on selvästi depressio. Ja et pääse siitä eroon, jos et hoida sitä. Depression syyt ovat syvemmälllä kuin normaalin masennuksen. Yleisenä sääntönä voisi sanoa, että normaali masennus johtuu ihmisen ulkopuolella olevista syistä (esim läheisen kuolema), kun taas depressio johtuu ihmisen sisäisistä syistä.
Eli toisin sanoen sinulla on ongelmia pääsi sisällä. Luultavasti sinulla on jonkin verran tyytymättömyyttä itseesi. Eli et rakasta itseäsi ihan niin paljon kuin pitäisi. Et varmaankaan oleta muiden ihmisten rakastavan sinua niin paljon kuin sinun pitäisi olettaan.
Mainitsit että työ pitää sinut "hereillä". Tämä on tyypillistä depressiosta kärsivälle. Vaikka nykyisin pieni loma saattaakin hetkellisesti piristää sina, niin veikkaan että ilman työtäsi olisit helposti vielä masentuneempi. Työ antaa kiinnekohdan elämään, se on jotain joka pakottaa sinut ylös kotoa ja tekemään jotain.
Koska ongelmat ovat pääsi sisällä, niin lemmikki ei niitä pysty ratkaisemaan. Lemmikki voi antaa sinulle hieman rakkautta, mutta ei se pysty toisen ihmisen antamaa rakkautta korvaamaan.
Sinun täytyy muuttaa elämääsi paljon enemmän, kuin vain hankkia lemmikki. Tätä tarkoitan elämäntapojen muutoksella.
Suurin ongelmasi on siinä, ette tiedä miksi sinulla on depressio. Ja rehellisyyden nimissä sinun on hyvin vaikea sitä itse selvittää. Tarvitset tähän selvitystyöhön ammattiauttajan apua. Ainakin ammattilainen nopeuttaa asioita, voit selvittää pääsi yhdessä vuodessa 10 vuoden sijaan.
Vasta kun tiedät tarkkaan mistä ongelmasi johtuvat, niin voit tehdäkin niille jotain. Muuten nimittäin saatat hoitaa itseäsi aivan väärillä tavoilla, eikä sairautesi parantuminen etene mihinkään.
Aina pitää ottaa ensin selvää, että mistä sairaus johtuum, ennenkuin sen voi hoitaa.
Taitaa olla yleinen ongelma tämä sinkkuelämän tyhjyys...ammattiapua en tuohon kyllä hakisi, koska mikään hullu et todellakaan ole. Ja marraskuussa masentaa kaikki.
Itsekin poden samaa mikään ei tunnu miltään -vitutusta. Johtuu siitä, että olen saanut perusasiat kondikseen helvetinmoisen taistelun jälkeen, eli tärkeimmät elintarpeet on tyydytetty. Ja nyt kun kaikki tavallaan on kunnossa niin alkaa ajattelemaan että tässäkö tämä elämäprojekti nyt sitten oli. Tyhjyyden tunne tulee varsinkin lomilla ja luppoaikoina. Päälle kolmekymppisenä tulee sekin fiilis että kaikki on jo nähty. Semmonen tyhjä hälläväliä-olo. Kai tämä on osittain omasta urakeskeisestä ajattelutavasta johtuvaa ja iskee sinkkuihin kolmenkympin jälkeen, sitten kun primääritavoite on tavallaan saavutettu.
Olotilamme on kuitenkin globaalisti ajatellen suunnatonta ylellisyyttä, eikä itsesääliin ole ainakaan moraalisesti varaa. Itse olen ajatellut jotain riskaabelimpaa projektia, omaa firmaa tai ulkomaanhommia että pääsis vähän tutuista kuvioista ulos ja sais jännitystä elämään. Jopa dogin hommaamista ja vapaaehtoistyötä olen harkinnut tylsyyden poistamiseen, mikä on aika paljon kun ajattelee että tähän saakka on riittänyt vittu, viina ja väkivalta.
Pahinta kaikessa on että kiinnostus vastakkaista sukupuolta ja seurustelusuhdetta kohtaan laskee sekin koko ajan. Keski-ikä lähestyy, ei voi mitään.
voi olla perää minunkin osaltani, en ole ajatellut asiaa tältä kannalta..
No, ehkä jokaisen on vain pysähdyttävä tällaisessa tilanteessa ja mietittävä omalta kohdalta tarvitseeko ammatti-ihmisen apua. Itse ajattelin katsoa ensi vuoden puolelle tilannetta ja kokeilla näitä "itsehoitokeinoja" ensin. Kun ei haluaisi ystäviäkään rasittaa periaatteessa "jonninjoutavilla" asioilla, kun kaikki perustat sun muut minullakin on kunnossa. Ei kai kukaan jaksa kovin kauan kuunnella toisen murehtimista, kun tosiaan kaikki ulkoiset puitteet on ok, eli mitään ns näkyvää ongelmaa ei ole.
Ihmettelen vain tosiaan, miksi kaikki tuntuu sisällä välillä niin tyhjältä.. Niin, rakkauden puute, sekä oman itsen että toisen ihmisen, voi olla yksi tekijä... Sen verran on onneksi vielä itsetuntoa ja intoa jäljellä, että ymmärtää sen, että tarttis tehdä jotain.
on kipeä ero, niin kuin mulla. Erosin vuosi sitten ja tunnelmani on samat kuin ap:llä mutta syynä on selkeästi tuo mennyt ihmissuhde. Mun elämä on jotenkin samalla tavalla jumissa ja miltään tuntumaton, enkä tiedä miten siinä pääsis eteenpäin. Onko siihen kellään neuvoja, mitä tehdä ettei tää jäis pysyväksi olotilaksi? Vaikka kuin on yrittänyt surra ja käsitellä asioita, niin tunnelmat on silti edelleen pohjalukemissa.. onko asioitten hyväksyminen ja eteenpäin pääseminen näin vaikeeta?