Kuka presidenttiehdokkaista halusi NeuvostoSuomea 1970-luvulla ?
Punaisen petoksen piste,
pieni sinivalkoinen valhe ?
Punainen petos
7
224
Vastaukset
70-luvulla pidettiin vain yhdet presidentinvaalit, kun toisella kerralla presidentti valittiin Suomen perustuslaista poiketen poikkeuksettomissa oloissa poikkeuslailla. Sillä toisella kerralla 1978 mukana ehdokkaina olivat muistaakseni Urho Kekkonen, Ahti M. Salonen ja Haikala, joista veikkaisin tässä vastaukseksi Urho Kekkosta. Hän ainakin puhui ja kirjoitti siitä, kuinka NL tulee ohittamaan lännen taloudellisessa kehityksessä ja muutenkin ja piti mm. ylistyspuheen Stalinin kunniaksi suruviestin tämän kuolemasta saavuttua hänen tietoonsa.
- Kaiken tietäjä
Mielipuolipunikki ymmärtää tarkoituksella väärin kysymyksen. Kyse on siis nykyisistä presidenttikanditaateista. Vastaus on tietenkin Halonen.
- Näkijä
Kaiken tietäjä kirjoitti:
Mielipuolipunikki ymmärtää tarkoituksella väärin kysymyksen. Kyse on siis nykyisistä presidenttikanditaateista. Vastaus on tietenkin Halonen.
Halonen valittaneen presidentiksi ensimmäisellä kierroksella. Neuvostoliiton kersanttikuvernöörin, "Timo" Kekkosen ykkösfani, MattiVanhanen jäänee neljänneksi.
Kyllä Kansa tietää. - kaljupää !!
Kekkonen viisaana miehenä jätti kertomatta Neuvostoliittolaisen länsimaita nopeamman kehityksen suunnan.
Kekkosen ETYK-neuvottelut aloittivat vapaan tiedonkulun ja Stalinisti Tarjankin ihanneyhteiskunnan riisumisen punaisen petoksen kaavusta..
Joten siinä suhteessa Kekkonen teki sinivalkoisen teon, kuten hän teki monta kertaa aikaisemminkin laittaessaan aina Suomen tasavallan itsenäisyyden ja säilymisen kaiken muun edelle.
Ja siitä stalinisti tarjan ja hakaniemen politrukit eivät tule ikinä pääsemään ylitse.
Kekkosen kaljupää kiiltää kansakunnan kaapin päällä vielä silloinkin, kun Suomesta museoidaan viimeinen punalippu sirppiliiterin seinältä toiminnan loputtua Tampereelle Lenin-museoon tuleville sukupolville kertomaan punataudista, joka kaatoi monta kannattajaansa totalitäärisen aatteensa uhrina.
Kekkonen keskeytti Stalinin mutinan arvostelemalla Stalinin viiniä. Joten miksipä hän ei olisi kehunut Stalinia, kun osasi tehdä edes kerran jotain oikein ja kuolla pois.
Stalin vietti viimeiset hetkensä halvautuneena oman virtsansa ja paskansa keskellä - sen saman mitä hän oli koko elämänsä kylvänyt ympärilleen..
Ja sekös kotipunikkilassa vituttaa, kun Stalin on niin Kekkosen vietävissä, että Suomen kommunistit saivat ehdottoman apukiellon Stalinilta..
Voi vittu teitä punikkeja vedettiin alta lipan mennen tullen... menee vielä vähän aikaa ennenkuin tämä tajutaan siellä sirppiliiterin perukoilla.. - kutsuvat..
sinut Vermoon huomenna, aamun koitteessa.
Ota rituaalivälineesi mukaan. - Otsikossa hymiö
kaljupää !! kirjoitti:
Kekkonen viisaana miehenä jätti kertomatta Neuvostoliittolaisen länsimaita nopeamman kehityksen suunnan.
Kekkosen ETYK-neuvottelut aloittivat vapaan tiedonkulun ja Stalinisti Tarjankin ihanneyhteiskunnan riisumisen punaisen petoksen kaavusta..
Joten siinä suhteessa Kekkonen teki sinivalkoisen teon, kuten hän teki monta kertaa aikaisemminkin laittaessaan aina Suomen tasavallan itsenäisyyden ja säilymisen kaiken muun edelle.
Ja siitä stalinisti tarjan ja hakaniemen politrukit eivät tule ikinä pääsemään ylitse.
Kekkosen kaljupää kiiltää kansakunnan kaapin päällä vielä silloinkin, kun Suomesta museoidaan viimeinen punalippu sirppiliiterin seinältä toiminnan loputtua Tampereelle Lenin-museoon tuleville sukupolville kertomaan punataudista, joka kaatoi monta kannattajaansa totalitäärisen aatteensa uhrina.
Kekkonen keskeytti Stalinin mutinan arvostelemalla Stalinin viiniä. Joten miksipä hän ei olisi kehunut Stalinia, kun osasi tehdä edes kerran jotain oikein ja kuolla pois.
Stalin vietti viimeiset hetkensä halvautuneena oman virtsansa ja paskansa keskellä - sen saman mitä hän oli koko elämänsä kylvänyt ympärilleen..
Ja sekös kotipunikkilassa vituttaa, kun Stalin on niin Kekkosen vietävissä, että Suomen kommunistit saivat ehdottoman apukiellon Stalinilta..
Voi vittu teitä punikkeja vedettiin alta lipan mennen tullen... menee vielä vähän aikaa ennenkuin tämä tajutaan siellä sirppiliiterin perukoilla..Max Jakobson: Pelon ja toivon aika – 20. vuosisadan tilinpäätös II:
”Kekkonen ja (RKP:n kansanedustaja) J.O. Söderhjelm olivat valmiit hyväksymään Molotovin ehdotuksen vain pienin muutoksin. ”Yhdessä NLn kanssa” korvattaisiin sanoilla ”NLn avustamana ja yhdessä sen kanssa”. Lisäksi NLn avun toteuttamisesta sopimuspuolet neuvottelisivat keskenään. Suomen puolustusvoimien osuuden rajoittamisesta omaan alueeseen ei ollut mainintaa Molotovin enempää kuin tohtoreidenkaan tekstissä.
Tästä käytiin presidentin ja tohtoreiden välillä dramaattinen väittely, jota Söderhjelm on värikkäästi kuvannut muistelmissaan:
”Paasikivi melkein huusi kiukusta. Me olimme kavaltamassa isänmaan. Neuvottelukunnan hallituksen jäsenet olivat aivan liian pehmeitä … Valtuuskunta oli vain kuvitellut, että Moskovassa oli voitettu jotain. Oli selvää, että venäläiset aikoivat tunkeutua maahamme…”
- - -
”Viimeisen sanan sanoi eduskunta. Vaalit olivat kolmen kuukauden päässä, ja kansanedustajat tiesivät, miten voimakkaasti kansalaismielipide vastusti sellaista sopimusta, jota voitaisiin pitää sotilasliittona. Vain SKDL:n ja RKP:n eduskuntaryhmät olivat valmiit hyväksymään Kekkosen ja Söderhjelmin muotoilun. Suuri enemmistö olisi sen torjunut. Presidentti teki tästä sen johtopäätöksen, että neuvottelujen oli parempi antaa raueta Moskovassa kuin tehdä sopimus, jonka eduskunta sitten hylkäisi.
Tiedämme, miten kävi. Molotov ei ollutkaan niin peräänantamaton kuin Kekkosen KGB-ystävä oli vihjannut. Sopimus hyväksyttiin muitta mutkitta olennaisilta kohdiltaan sellaisena kuin Paasikivi oli sen alun perin muotoillut.” - Otsikossa hymiö
kutsuvat.. kirjoitti:
sinut Vermoon huomenna, aamun koitteessa.
Ota rituaalivälineesi mukaan....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94934
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54888Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141718- 65665
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86477Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467