Lopun

Torniossakin alkaa kaikki olla taas niin kuin vanhaan hyvään aikaan. Saadaanpa keskittyä siihen mihin osataan eli maanviljelykseen. Ensin Lapin kulta pani 60 käveleen ja parin vuoden päästä loput, sillä tehdas ajetaan alas ja tuotanto siirretään Lahteen. Sehän on selvä asia, ei sitä olutta täällä kannata tehdä ja rahdata kalliisti etelään. Pullon kylkeen voidaan etiketti liimata Lahdessakin ja samalta lapin kullalta maistuu, jos sitä on viitsinyt edes juoda viime vuosina. Outokumpu jatkaa 200 ensihätään pellolle ja loput kun Kiina jyrää allensa parin vuoden sisällä. Ollaan sitä liian kaukana noista maailman markkinoista täällä periferiassa, ettei täällä kannata mikään muu kuin kotitarvemaanviljely kuten viiskytluvulla. Torniossa alkaa paukkua vasarat, mutta muussa merkityksessä kuin tähän asti. On sitä liian optimistisesti rakennettu omakotitaloja.
3788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ole ihme että Lapin Kullalla menee huonosti, ei nimittäin ole tarvinnut ostaa yhtään pulloa hintakilpailun aikana koska muut ovat myyneet halvemmalla.

Äänestä

otko nii hieno ihminen ettet ole kaljaa voinu juoda,vai joku kepulainen uusporvari kun kuulutat maanviljelyn perään.Se vai on niin että jyväjemmareiden aika on näillä korkeuksilla jo ohitse.kiitos eu:n

Äänestä
  • Luulen, että suurimmaksi osaksi Outokummun irtisanomisissa kyse on voiton maksimoinnista. Pörssiin listautunut yhtiö ei mielellään anna negatiivisia viestejä julkisuuteen, joten kyse ei voi olla pelkästään tilastojen siivoamisesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkua kirjoitti:

Torniossakin alkaa kaikki olla taas niin kuin vanhaan hyvään aikaan. Saadaanpa keskittyä siihen mihin osataan eli maanviljelykseen. Ensin Lapin kulta pani 60 käveleen ja parin vuoden päästä loput, sillä tehdas ajetaan alas ja tuotanto siirretään Lahteen. Sehän on selvä asia, ei sitä olutta täällä kannata tehdä ja rahdata kalliisti etelään. Pullon kylkeen voidaan etiketti liimata Lahdessakin ja samalta lapin kullalta maistuu, jos sitä on viitsinyt edes juoda viime vuosina. Outokumpu jatkaa 200 ensihätään pellolle ja loput kun Kiina jyrää allensa parin vuoden sisällä. Ollaan sitä liian kaukana noista maailman markkinoista täällä periferiassa, ettei täällä kannata mikään muu kuin kotitarvemaanviljely kuten viiskytluvulla. Torniossa alkaa paukkua vasarat, mutta muussa merkityksessä kuin tähän asti. On sitä liian optimistisesti rakennettu omakotitaloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu