Tässä taas itkettää ja sydän on pakahtumaisillaan. Vuosi sitten paljastunut mieheni suhde toiseen naiseen aiheutti eromme puoli vuotta sitten. Nyt on ensimmäinen isänpäivä. Aikuiset, opiskelevat lapsemme ovat olleet viikonlopun minun luonani. Aamulla exäni soitti pojalleni ja kutsui nuorison isänpäivälounaalle entiseen kotiini. Selvisi, että exäni uusi on siellä laittanut lounaat ja nyt isänpäivää vietettäisiin näin. Olen jotenkin äärettömän surullinen ja loukkaantunut. Mitä hittoa tämä uusi nainen (joka on edelleen avioliitossa ja jolla on mies ja kaksi lasta) tekee minun lapsieni isänpäivälounaalla?? Olin odottanut, että mieheni järjestäisi kerrankin aikaa vain lapsilleen ja kokkaisi lounaat itse tai yhdessä lasten kanssa.
Ovatkohan tunteeni ylimitoitettuja vai olenko päästäni vialla...miltä teistä tuntuisi?
Itse lähden tästä ajelemaan 20 km:n päähän ja vien kynttilän oman isäni haudalle.
Ovatkohan tunteeni ylimitoitettuja vai olenko päästäni vialla...miltä teistä tuntuisi?
Itse lähden tästä ajelemaan 20 km:n päähän ja vien kynttilän oman isäni haudalle.
Vastaukset 61
Vanhimmat
... kuulostaa. Mutta rakkaudessa ei ole kyse omistamisesta, mielestäni. Sitä ei ole ehkä helppo ymmärtää. Eikä etenkään viedä käytäntöön.
On paljon helpompaa ajatella, että avioliitolla sidotaan toinen ihminen itseen lopuksi elämää ja sen kahleen turvin sitten rakkauskin säilyy.
Se ei vaan ole realismia.
Ikävää elämässä on luopuminen. Monista asioista täytyy matkan varrella oppia luopumaan.
Kuihtunut rakkaussuhde on vain yksi asia monien joukossa.
Mutta sen myötä voi oppia kasvamaan uuteen... vain siten voi itsekin muuttua ja pysyä elävänä. Niin kauan kuin elämän päiviä riittää.
Positiivisiä ajatuksia eläämääsi toivotan.
ja suru vie aikansa. Ei ole sinun päiväsi vaan lasten isän. Toivottavasti pääset välinpitämättömyys-vaiheeseen, sitten helpottaa.
Lapsesi olisivat tehneet fiksusti jos eivät olisi menneet.
Keskustele lapsien kanssa kuinka järjestely loukkasi sinua. Todella loukkaava siirto uudelta naiselta ja mieheltäsi.
Ei lapsien kanssa tarvitse keskustella siitä
että loukkaanuit kun he menivät isälleen.
Saattaa olla että lapset ovat varsin hämillään
tämän toisen naisen läsnäolosta kuitenkin.
He haluavat miellyttää isää sekä äitiä.
He eivät saa joutua tekemään valintoja teidän
välillänne.
Mutta uusi nainen sotkee omat kuviot toisten lapsiin. Jotain rajaa siinäkin!
Lapset eivät ole edes hänen.
Miehen on toiselta vienyt.
Tekee omat lapsensa ja leikkiköön omillaan.
Sen ymmärrän, että tunnet itsesi loukatuksi tilanteessa. Mutta sitä en ymmärrä, että odotat lapsiltasi suurempaa lojaliteettia mitä heidän isänsä osoitti sinua kohtaan. Ei lapset ole tilannetta valinneet,he vain elävät siinä.
Jos isä on saanut jonkun naisen laittamaan päivällisen ja leikkimään kotia, ajattele vain että kiva että ovat saaneet ruokaa. Parempi tuo kuin että olisivat jonnekin mäkkärille ajaneet hampurilaiset ja muuta roskaa syömään.
Hienoa että havahduit käymään isäsi haudalla. Hän on sinun isäsi, häntä sinun kuuluukin muistaa, lastesi asia on olla oman isänsä kanssa, olipa kuvio sitten vaikka kertomasi kaltainen.
Päästä irti katkeruudestasi, et sillä voita mitään. Tapahtuneet on tapahtuneita, ja jos miehesi ei olisi silloin lähtenyt suhteestanne ei sinun olisi hyvä siinäkään tapauksessa. Hänellä ei ollut hyvä, hän tarvitsi jotain muuta, suo se hänelle, koska rakkautta ei voi pakottaa.
Itsellesi toivon helpompia hetkiä, isänpäivä ei ole kuin kerran vuodessa. Hetkiä tehdä omasta ja lastensa elämästä hyvä, on huomattavasti enemmän.
Voimaa. Päivä kerrallaan, muistaen, ettei lapset ole aikuisten tekoihin syyllisiä.He ovat viattomia vanhempiensa virheisiin nähden, jopa koko olemassaoloonsa.
Kuka tuon isänpäivänkin on keksinyt?
Nyt ne vinkuu jo isille omia isyys pakkauksia!
Lapselle ne vaatteet on tarkoitettu!
Pakkauksen nimeksi voisi tulla vaikka vauvan pakkaus niin ei sitten tarvis kilpailla että kumpi on parempi äiti..
viisaasta tekstistäsi. Ymmärsit ehkä hieman väärin alkuperäisen viestini. En missään tapauksessa halua syyllistää tai moittia lapsiani. Exäni on heidän isänsä ja se on juuri se suhde, johon isien ja lapsien kuuluisi isänpäivänä panostaa. En vaan ymmärrä sitä, miksi exän pitää tunkea tämä uusi naisensa hänen ja lasten suhteeseen. Eiväthän lapset ole tätä naista isänsä kumppaniksi valinneet joten heillä on oikeus isänsä seuraan ilman mitään lisukkeita.
Ymmärrän toki sen, että minulla on surutyön teko vielä pahasti kesken: ensi vuoden isänpäivänä en enää sure tällaista asiaa. 30 vuoden siteiden katkaiseminen on todella tuskallista ja vie aikaa. Menee välillä pitkiäkin aikoja ihan hyvin, mutta sitten tulee sellaisia repsahduksia kuten tänään. Vaikka tosiasiat kuinka hyvin ymmärtäisi, tunteitaan on vaikeaa ohjailla. Eron jälkeinen elämäni on monella tavalla -merkkinen. Nyt rauhoittuneena mietin päivällä tuntemia tunteita... Ei se ollut mitään mustasukkaisuutta. OLen saanut samanlaisen tunnekuohun kaksi kertaa aikaisemminkin. Ensimmäisellä kerralla tuo nainen lähetti minulle exäni välityksellä karkkipussin lohdutukseksi saamistani suurista ylinopeussakoista. Toisen kerran kuohahdin, kun minulle selvisi, että exäni nukkuu naisensa kanssa meidän entisessä aviovuoteessamma, ja tämä oli kolmas kuohahdus. Toivoisin, että exälläni ja hänen uudellaan olisi jonkinlaista tunneälyä ja herkkyyttä, että he osaisivat ottaa minunkin tunteita huomioon. Avioeromme on kuitenkin kovin tuore, luotan siihen, että aikakin parantaa monta asiaa. Exäni rakas on vieras ihminen lapsillenikin, olisi varmaan viisaampaa rakennella tuttavuutta vähän hienovaraisemmin. Tällä kertaa he sanoivat tunteneensa itsensä vieraiksi omassa lapsuudenkodissaan. Haluan, että lapsilla on hyvät suhteet isäänsä, mutta pitääkö tämä uusi nainen näin pian tunkea mukaan?
Muista, ettei se toinen nainen ole miestäsi vienyt. Mies itse valitsi teidän kahden naisen välillä ja päätti valita hänet. Se tuntuu paskalta, tiedän, mutta se on totuus. Muista se.
...kyllähän minä sen ymmärrän. Tiedän ja tunnistan monia asioita elämästämme ja avioliitostamme. En niinkään mieti sitä, miksi erosimme vaan sitä, miksi aikoinaan menimme naimisiin keskenämme. Senkin syyt jo ymmärrän. Mieheni uusi kumppani saattaa olla maailman herttaisin ihminen, minähän en tunne häntä. Annan kuitenkin itselleni luvan surra, vihata, itkeä...koska todella tunnen, että minut hylättiin, olen äärettömän pettynyt, kuvittelin mieheni toisenlaiseksi. Sen olen päättänyt, että katkeraksi en jää vaan tästäkin vaikeasta erokokemuksesta tulee sellaista kompostimultaa, josta kasvaa jotain hyvää. Päivällä minulla oli kertomani kaltainen tunnekuohu...sellaisia vaan tulee. Varmaan sen aiheutti muistot entisistä isänpäivistä, jolloin mentiin koko perhe yhdessä syömään. Nyt minä jäin yksin ulkopuolisena kotiini...olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että tunteita on! Kaikki tämä on osa sitä prosessia, jonka kautta kokemani maatuu hyväksi ja ravintikkaaksi mullaksi.
Ilmeisesti nainen (äiti) on pitänyt lapsia takanaan ties kuinka kauan ja nyt hakee tukea kateudentunteilleen kun lapset tahtoo tavata isänsä. Miten se on isää loukannut kun lapset ovat kokoajan poissa ?! Se niistä siiroitsta. Entäs jos se olisi toisin päin? Ajasiko äiti uuden prinssiuljaansa lapsineen pois jos lapset olisivat kotona isäinpäivänä?
kateellisia kaikesta. Isäin päivä keksittiin siitä äitien ja naisten aloitteesta ja "vinkumisesta" äidiepäiväksi joka on ollut jo pitkään.
Ketkä ne vinkuu? Siis isyyspakkaksestahan ei kukaan tietäisi mitään jos ei olisi jo olemassa äitiyspakkausta. Sieltä on sekin tullut. Siis näitkö että aina kun on lapse koskevia asioita tehty aikoinaankin ne on tehty naiselle na naisen tarpeista??
Kilpailu ei lähde isästä vaan äitien fanatismista luulla ja kuvitella että lapsi on äidin omaisuutta ja isä on kuin rasiten ja ongelma tässä suhteessa.
omaisuutta.
sitä ymmärrä. ei nähtävästi tämänkään kirjoittaja.
On luonnollista että ajattelet noin.
Suru-katkeruus-ikävä-viha-aneeksianto-vaiheet
on käytävä läpi. Järjestys ei välttämättä tuo.
Lopulta tulee taas ilo niin uskomattomalta kuin se nyt tuntuukin.
Jos olisin tilanteessasi, vetäisin kyllä totaalisesti herneet nenääni. En ole niinkään loukkaantunut sinun puolestasi, mutta onhan tuo aikamoinen kuvio aikuisillekin lapsille näytettäväksi. Eli uusi rakkaus ei ole edes eronnut, kun hänet esitellään lapsille? Yritä sitten vaatia muilta vastuullista käytöstä.
Itse taistelen joka päivä murrosikäisten kanssa rajoista eli poikaystävien yöpymisistä, ehkäisystä, vastuullisuudesta jne. Ottaa välillä tosiaan päästä, kun lasten isällä on tyttöystävä siellä ja panopuu täällä ja pienellä paikkakunnalla lapsetkin sen tietää. Kannatan vilpittömästi yksinäisten naisten oikeutta hedelmöityshoitoihin, sillä naisilla tuntuu järki pysyvän päässä paremmin kuin miehillä ainakin ihmissuhteiden osalta. Jos itse pystyisin tällä elämän kokemuksella aloittamaan alusta, hankkisin lapset ilman miestä.
Ensinnäkin luulen ettet tosiaan tiedä mitä ja miksi kukin käyttäytyy kuten käyttäytyy ja kuvaskin on vain naisen pikainen laadinta omien tuntemusten pönkäksi.
Lapset jos käy "minkäikäiset vain" isänsä luona niin on tuo nyt käsittämätön että äiti "määrää" kaiken vielä vuosien ja kilometrien päähänkin! Kun kuitenkin on halunnut että ei tarvitse?
Ja tosiaan "taistelet" miksi taistelet? Parhaiten he oppii kun ei taistele eikä taistele kostolla ym miehenkään suhteen.
Yksinäiset naisethan haluaa itse "yksinäisiksi" että voivat valittaa ja syyllistä siitä miehiä. Ei kaikkeen ole syypäitä miehet jos nainen ei halua jakaa asioita vaan määrätä vain yksin. Eipä sillä "päähän" ottamisella ole mitään merkitystä jos olet yksin ja tahdot niin. Hedelmöitys juttu on edelleen luonnollinen ja luonnonlain asia eikä mikään "hoito". Järki kun pysyy päässä ihmisuhteissa niin pysyykin yksin koska "se järki" ei tarvitse muita eikä halua huomioida suhdekummania.
Viimeinen kanetti onkin juuri sitä "järkeä" eli kuvitella saavansa lapsia ilman miestä?
Tekisi eron jälkeen uuden typyn kanssa tuollaisen tempun niin eukko saisi kyytiä ja mies myös.
Olen niin temperamenttinen että kyllä lähtisi...
Uusi akka kyllä tietäisi missä raja teoissa menisi.
Tuossa kerrottiin, että lapset ovat aikuisia ja on kysymys kuitenkin isänpäivästä. Miksi he ei saa olla silloin oman isänsä luona isänpäivälounaalla? Olisiko isänpäiväruokailu pitänyt järjestää ex-vaimon (lasten äidin) luokse vai miten ruokailu olisi kuulunut järjestää?
Uuden naisensa kanssa yksikseen tai omien yhteisten lasten kanssa.
Uudella naisella ei ole mitään oikeuksia eikä toivottavsati etuuksia leikkiä "äitiä" edes isän päivänä. Onhan se hauskaa.
Varmaan antaisit sun exälle jos se olis mahdollista.
Katkera ja määräilevä enpä ihmettele että olet entinen eukko.
Mistä se käsitys on tullut että uusi nainen haluaa jotain hiton äitiä leikkiä. En mä usko että kovin monikaan hinkuu uudeksi äidiksi lapsille joilla on äiti. Mee esiintyväsi äitinä vaikket olisikaan mä luulen että lapset kyllä saattaisi osoittaa mielipiteensä silloin varsin suoraan.
..että eivät muutakaan keksi. Exvaimoilla ei ole mitään järkevää perustetta millekään joten he heittävät ilmaan tällaisia -muka-tunteisiin-vetoavia argumentteja. Kuvittelevat olevansa kovinkin älykkäitä, mutta eivät ymmärrä kuinka typeriksi itsensä tekevät. Tai siis osoittavat oman typeryytensä.
Yhtä hyviä ja lapsellisia kommentteja kun exvaimot kehottaa omia lapsia "miettimään vakavasti" että MITÄ HEIDÄN KAVERINSAKIN AJATTELEVAT ISÄN UUDESTA NAISESTA. Tuohan on suora tapa vaikuttaa lapsen heikon itsetunnon kehittymiseen. Äidin pitäisi TUKEA ja neuvoa lasta kestämään, ja olemaan välittämättä muiden mielipiteistä. Tosiasiassa lapset eivät sellaisia asioita edes mieti. Ellei aikuiset painosta.
MIKSI KUKAAN EI OLE KIINNOSTUNUT MITÄ PAHAA EXVAIMOT TEKEVÄT LAPSILLEEN OMILLA ASENTEILLAAN? Esim. koulut, lastenvalvojat, terveydenhoitohenkilökunta... JONKUN pitäisi valvoa VAIN JA AINOASTAAN lepsen etua, eikä aina äidin.Tai isän, jos isä sattuu olemaan se katkera osapuoli.
Olen naimisissa onnellisesti.
Nimimerkkini oli entinen eukko ja myötätunto alkuperäiseen kirjoittajaan.
vaimokkeella ei ole mitään asiaa hengailla isänpäivänä omassa kodissaan omien lastensa ja miehensä seurassa, jos suhde on siellä päässä myös tullut ilmi?
Kuinka ihmeessa kukaan mies voi kutsua omia lapsiaan luokseen vierailulle jossa vieras huora, joka taysin vetaa "aiti"myytin pohjimpaan lokaan, hoitaa taloutta! Herranen aika , mita ihmetta lapset voivat tuollaisesta ajatella. Kenties etta on OK polkea kaikki liitot ja lupaukset katuojaan, millaan ei ole mitaan valia, huorataan ensimmaisen vastaantulevan kanssa, viis siita onko se tehnyt lapsia ja kuinka tahaansa ryohkeasti luokkaa aviosopimustaan.
Kun sä et tiedä kenenkään eron syitä niin ei sulla ole oikeutta ketään huoritellakaan, vastenmielistä lukea tollaista haukkumista. Mistä sä tiedät kenenkään muun elämästä millaista se on ollut. Äitimyytti lokaan, pah sanon minä sinulle ja höpinöillesi.
Kaikenlainen kaytos hyvaksytaan, millaan ei ole mitaan valia. Arvostetaan vain mika tuntuu itsesta hyvalta ja himoitaan sita AAAAAH AAAAAAH-hetkea.
"Ela ja anna toistenkin elaa" motto katsotaan tarkoittavan ettei kenenkaan tarvitse valittaa kenestakaan toisesta. Mitaan ei kunnioiteta, oikeastaan -kunnioitus- onkin hapeallinen sana.
Tiedatko, nayttaa olevan niin kovin paljon ihmisreppanoita jotka uskovat edella kuvailtuja myytteja. He todellakin ajattelevat etta noin ja juuri noin taytyy elaa.
Mutta kuka siita hyotyy? Ei ainakaan kukaan asianomainen itse. Muutama paiva, kuukausi, on niin iiiiihanaaaaa, sitten se kupla poksahtaa.
Onko ihme etta Suomessa masennus on yleisin sairaus? Siita joutuu maksamaan jokainen (kiitos valtakunnallisen sairashoidon).
Erosin kolme vuotta sitten. Lapsista sovittiin yhteishuoltajuus, ja kaikki sujui hyvin. Vuosi sen jälkeen tapasin nykyisen avovaimoni ja aika pian muutettiin yhteen. Ex-vaimoni kielsi minulta lasten tapaamisen. Hän ei halunnut uudesta naisestani toista äitiä lapsillemme. Niinkuin siitä edes olisi ollut kyse!
Joka tapauksessa minun olisi kai pitänyt heti alkuun viedä asia oikeuteen, sillä silloin vielä lapsilla oli hyvin neutraali ja sopeutuvainen asenne näitä muutoksia kohtaan. Sittemmin heidän äiti on saanut lapset kääntymään minua vastaan jopa.
Kukaan heistä ei tiedä avovaimostani juuri muuta kuin nimen. Mutta paljon pahaa ja perättömiä puheita kuulen hänestä. Siihen kuuluu mm. tuo klassinen, että hän olisi rikkonut avioliittomme ja perheemme!
Olen yrittänyt puhua lapsille järkeä, että eivät he voi määräillä minun elämästäni. Olisivat onnellisia isän puolesta. Niin minäkin olen heidän puolestaan ja olen aina tukenunt heitä kaikessa, vaikeidenkin valintojen edssä olen vain tukenut, enkä tehnyt päätöstä heidän puolestaan. Nyt äiti on istuttanut heihin kummallisen katkeruuden, enkä tunne kohta heitä enää omiksi lapsikseni. He suostuvat tapaamaan minua, mutta ainoastaan kaupungilla ja ilman avovaimoani. He ovat käyneet meillä, mutta vain kun avovaimoni ei ole kotona. Minusta tämä on naurettavaa, eikä ihan tervettäkään.
Ennen isänpäivää tyttäreni soitti ja kyseli mitä aion tehdä. Ei ollut mitään erikoista. Sen kuitenkin sanoin, että vaikka he eivät jostain syystä pidä avovaimostani, niin toivon isänpäivältä vain sitä että tulisivat meille syömään, tai edes kahville. Tyttäreni lupasi miettiä asiaa. Sitten hän soitti eilen kuuden maissa illalla että eivät he tule. Se siitä isänpäivästä. Voisikohan jouluna odottaa yhtään suopeampaa asennetta. Mainitsen vielä, että ex-vaimoni lähetteli perjantaina ison kasan haukkumatekstiviestejä kuinka huono isä olen, ja että hän pitää huolen etteivät lapset ole minun kanssani missään tekemisissä. Että tälläistä asenneta äidin puolelta. Ihmettelen, että miten iohmeessä koskaan menin hänen kanssaan naimisiin. Miksen jo silloin nähnyt minkälainen itsekäs ja häiriintynyt ihminen hän on.
Avovaimoni on kestänyt kaiken hienosti. Rakastan ja arvostan häntä äärettömästi. Itken omien lasteni menetystä, mutta toivon että joskus vielä heidän silmänsä aukeavat.
Tätähän se on. Minusta aivan käsittämätöntä tämä katkeruus uusille kumppaneille. Ajattele sinä isä niin, että kyllä ne pahat teot joskus löytyy niillä ihmisillä edestään, näin minä ajattelisin. Ei sinun isänpäivä ainakaan ole ollut mikään helpoin päivä. Toivottavasti lapsesi vielä huomaavat kuinka väärin he ovat omaa isäänsä kohtaan käyttäytyneet vaikkakin tässä ex-vaimosi on se suurin ongelma sillä hän on saanut tuon pahansuopuuden kasvatettua väleihinne. Yritä jaksaa, itkettää lukea tällaisia tarinoita. Eikö mikään laki löydy näille ihmisille, jotka tietoisesti aiheuttaa riitaa ja ennenkaikkea halpamaisesti käyttää lapsia lyömäaseena.
olet osoittanut, mikä sinulle on elämässä tärkeää. Ymmärrän lastesi käyttäytymistä oikein hyvin. Ei lasten asema ole minkään ikäisinä helppo avioerotilanteessa. He rakastavat vanhempiaan ja on ihan luonnollista, että ovat mustasukkaisia isästään, joka asettaa uuden kumppaninsa lasten edelle. Ja eihän heillä ole muuta tapaa osoittaa mieltään kuin kieltäytyä tapaamasta sinua. ´Turhaan syytät exääsi, kaikesta päätellen sinäkin olit avioerossa osallinen. Kiinnostaa tietenkin, minkä ikäisiä lapsesi ovat? Nyxien tulisi osata olla hyvin hienotunteisia uusissa liitoissa. Tekstistäsi kuultaa, että olet erittäin katkera exällesi, minusta on ymmärrettävää, että lapset jotka asuvat äitinsä kanssa myötäelävät siinä surussa, jota exäsi kokee avioeron takia.
alkuperäisen viestini. En todellakaan halua omia aikuisia lapsiani itselleni. Minulle ei tee yhtään kipeää, vaikka mieheni uusi emännöi entisessä kodissani. Olen vaan surullinen siitä, että mieheni ei osaa ensimmäisenä eron jälkeisenä isänpäivänä vahvistaa teoillaan suhdetta lapsiinsa. On todellakin tilanteist, jotka kuuluvat vain isille ja lapsille tai äideille ja lapsille. Minun ei tulisi mieleenikään, että ottaisin ensi kevään äitienpäivälounaalle mukaan uuden kumppanini. Hän onkin viisas mies ja itse eronneena ymmärtää sen, että eron jälkeen on tärkeää, että vanhemmat kaikin tavoin osoittavat välittämistään ja rakkauttaan lapsiaan kohtaan. Ja niihin tilanteisiin ei kaivata uusia kumppaneita!
Lasten ei kuulu "myötäelää" äitinsä surua silloin kun se suru asettaa äidin ja isän vastakkain. Lapsilla on omat surunsa, ja ne eivät liity äidin ja isän väliseen parisuhteeseen. Vanhempien kuuluu auttaa lapsia heidän surussaan, eikä vaatia lapsia auttamaan heitä.
Sinun mielestäsi isällä siis ei ole oikeutta uuteen parisuhteeseen eron jälkeen, jos edellisestä liitosta on lapsia ? Sinunko mielestäsi lapset saavat päättää onko isällä oikeus, eli isällä on oikeus jos lapset hyväksyvät, ja ei ole oikeutta jos lapset eivät hyväksy ?
Luulen, että kirjoituksesi on provo. kun kasvatetaan tasapinoisia lapsia, ei tuollaista asennetta pidä vanhemmilta hyväksyä :) Vanhemmilla on velvollisuus kasvattaa lapsilleen hyvät käytöstavat, kuin myös oikeus vaatia niitä lapsilta. Itsekkäät lapset tuskin edes välittävät isästään. Jos välittäisivät, niin kai he osoittaisivat sen ?
Eräs asia myös kiinnostaa: tiedätko mikä kirjoittajan eron syy on ollut ?
jotain..? Sinä ja EX miehesi olette eronneet. Sinulla ei ole mitään syytä puuttua hänen elämäänsä. Eivätkö lapsesi muka osaa itse tehdä ratkaisunsa? Ymmärsin että ovat aikuisia. Joten he varmasti ovat tehneet omat ratkaisunsa ja sinä olet tuohtunut koska lapsesi eivät toimi sinun tahtosi mukaan. Lapset eivät ole robotteja.
Sinun ja "ex-vaimoni" -nimimerkin tapaukset ovat tekstien perusteella hieman erilaiset. Sinun lapsei hyväksyvät vanhempiensa uudet suhteet, toisen kirjoittajan lapset eivät ole hyväksyneet, ja se näyttää johtuvan heidän äidistään. Äidillä on valtava vaikutusvalta lapsiin - niin hyvässä kuin pahassa. Lapsi ei osaa erottaa niit ätoisistaan. He uskovat oppivansa äidiltä vain hyvää, he luottavat että äiti toimii vain ja ainoastaan oikein. Heillä on virheetön äiti. Jos äiti alkaa osoitella isässä pelkästään puutteita, ei ole ihme jos lapset alkavat myös nähdä niitä.
Minä tunnustan tehneeni lapseni kanssa yhden korjaamattoman virheen. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, etten opettanut lastani myöntämään omia virheitään. Sen tein omalla esimerkilläni. "Minä olen aina oikeassa ja niin on lapseni, koska minä olen täydellinen äiti, kukaan ei puutu minun ja lapseni asioihin". Nyt on tuo esikoiseni liemessä viranomaisten kanssa, kun en osannut opettaa hänelle oikeaa ja väärää, ja että hänen oikeansa ei aina ole lain mukaan oikea. En tiedä miten tämän kanssa selviän, enkä tiedä miten lapseni selviää. Hän on 19 ja vastaa omista teoistaan, mutta minähän hänet olen sellaiseksi kasvattanut. Eikä hän tunnu ymmärtävän, että olin joskus väärässä.
Jos mitenkään toivomalla asiaa voi auttaa niin toivon että vanhemmat osaisivat katsoa itsensä ulkopuolelle, maailmaa lapsensa silmin. Suoda heille rikas elämä, vaikka rikkauteen kuuluisi ex-puolison uusi puoliso uusine perheineen.
teidän molempien puolesta. Sinun ja nykyisen puolisosi. Ex-vaimosi ymmärtää kyllä joskus, viimeistään sitten kun löytää itse uuden kumppanin. Minä erosin kun sain tietää että miehelläni oli ollut sama tyttöystävä jo 5 v. , 20v kestäneen avioliiton ajan. Olihan se aikamoinen shokki kun olin niin tyhmä etten aavistanut edes. Hän jäi kiinni. Tuskin olisi eronnut jos niin ei olisi tapahtunut. Tytär oli raivoissaan uudelle "naiselle", minä kai selvisin siksi katkeruudestani melko nopeasti että minun tehtäväni oli siloittaa tyttären ajatuksia. Hän ei halunnut edes nähdä tätä hänen mielestään , Haahkaa tai Kalkkunaa tai Kotkaa tai lukemattomia muita nimityksiä ja kaikki mikä liittyi isään oli pannassa. Viimein sain puhuttua hänet ympäri siinä ettei minun takiani tarvitse vihata tätä uutta. Ja nimitykset loppuivat vähitellen. Minä toimin välikätenä ex-mieheni ja tyttäreni välillä. Omituinen seos. Jossain vaiheessa tilanne viimein rauhoittui ja nyt suhde isään on taas olemassa normaalina. Uusi nainen on hyväksytty ja häntä kutsutaan etunimellä. Minä en häntä tunne ja elän omassa uudessa parisuhteessani ihan onnellisena. Välit ex-mieheen ovat edelleen todella hyvät. Kyllä sinunkin ex-vaimo vielä tajuaa senkin että käyttää lapsia tässä julmasti koston välikappaleena. Onnea jatkoon toivottaa yksi "entinen akka"
viestiin
Kiitos kirjoituksestasi. Olet osannut toimia järkevästi, omista tunteistasi välittämättä. Vain siten olette päässeet hyvään lopputulokseen. Helppoahan ei kenellekään luvata mutta omilla teoilla voi tilannetta helpottaa. Kun tilanteessa on monta ihmistä, pitäisi kaikkien pyrkiä helpottamaan eikä sotkemaan.
Et sinä eikä teistä kukaan tiedä että minä, raavas mies olen itkenyt. Onneksi sain itkeä sellaisen ihimisen kainalossa, joka ymmärtää. Ehkä me tästä selviämme. Miten ahdasmielisiä lapsia minulla onkaan, en voi ymmärtää. Välillä mietin ovatko he edes minun lapsiani. Niin kaukana minusta. Äitinsa kaltaisia.
Ja todellakaan eromme syytä en ole maininnut, sillä ei ole merkitystä kun lasten pitäisi eron jälkeen tavata vanhempiaan. Ex-vaimoni pyynnöstä asiasta ei kerrottu lapsille. Se oli mielestämme hänen ja minun välinen asia. Siis sitä ei mainita tällä palstallakaan.
Lopeta parkuminen. Maksa potut pottuina. Ala levitellä exästäsi loukkaavia puheita, anna itse lapsillesi pähkinöitä purtavaksi: äiti ei olekaan pyhimys. Kieroile, kyllä sä jotain keksit sen uutukaisesi kanssa. Jos ei ne välitä sinusta niin mitä säkään elämääs pilaat parkumalla!
Mun mielestä on tosi kummallista että aikuiset mankuvat että lasten pitäisi osoittaa empatiaa heitä kohtaan ja olla onnellisia aikuisten onnesta. Mä kyllä ajattelisin, että aikuisten pitää olla empaattisia lapsia kohtaan, ja ymmärtää lasten suru.
Missään vaiheessa ei tässä keskustelussa ole kuitenkaan osoitettu halukkuutta ymmärtää lasten surua vanhempien eron vuoksi. Kyllä lapsia surettaa ja vituttaa vanhempien ero ihan ilman mitään aivopesujakaan. Jos niitä ei surettaisi ja harmittaisi jo alun perinkin, niin lähivanhemmalle olisi taatusti lähes mahdotonta saada ne uskomaan, että kaikki on etävanhemman vika, eikö?
Vai uskotteko te, että teidän lapset oli pahoja ja ilkeitä jo alunperinkin, ja menevät ihan huvikseen exän juttuihin mukaan?
että menetin oman isäni kun olin 6-vuotias. Lapsi on hyvin sopeutuva "eläin". Kun näin miten äidilläni on raskasta ja vaikeaa (ihan kaikkea hän ei pystynyt peittämään, vaikka kovasti yrittikin). Minusta kehittyi ylihuolehtiva ja liian kiltti tyttö, joka pyrki kaikessa toimimaan niin, että ei se toinen vanhempi jättäisi. Sellainen on lapsen mieli, vuosikymmenien jälkeen olen terapian kautta joutunut korjaamaan niitä vaurioita, joita varhainen menetykseni aiheutti. Siksi en ymmärrä ollenkaan noita juttuja, joissa luullaan, että erovanhemmat voisivat jonkinlaisella "sivistyneellä" käytöksellä estää lasten saamat vauriot. Pienten lasten vanhemmilta pitäisi lailla kieltää eroaminen. Kun lapset ovat aikuisia on asia ihan toinen.
Keskustelu on muuten ajautunut todella kauaksi alkuperäisestä viestistä.
lähentää jotenkin lapsiisi se, että käytät fraasia "äitinsä kaltainen" haukkumanimenä? Ja epäilet onko ne sinun kakaroita loppupeleistä kuitenkaan?
Kyllä lapset aistivat tuollaisen vihan ja katkeruuden, ja varmasti luulevat että se aiheutuu heistä. Lapsille ei missään nimessä kannata ruveta kostamaan, ne kostavat sen takaisin jättämällä sinut pois elämästään, ihan niin kuin exäsi toivoisi. Exälle voit kostaa parhaiten olemalla hyvä ja rakastettu isä. Siinähän menee exän kosto- ja haukkumisprojekti pilalle, jos lapset huomaavat, että sinä olet oikeasti tosi mukava tyyppi, joka ei pahaa sanaa sano kenestäkään.
että surutyöni on kesken, koska erosta on vasta noin puoli vuotta. Minä en millään tavalla vastustanut lasteni lähtöä isänsä luo, odotin suorastaan, että hän kutsuu nuorison syömään. Mutta mihin minä olisin korvani ja silmäni pannut...kuulin miten poika ensimmäiseksi kysyi isältään, että onko sinulla seuraa ja miten äänensävy muuttui kun tuli vastaus, että seuraa on. Nuoret olisivat kerrankin halunneet isänsä jakamatonta huomiota, eivät ole sitä saaneet kuukausiin. En todellakaan ole vielä kokonaan irtautunut miehestäni...minä olin meidän entisessä perheessämme, joka huolehti aina tunnepuolen asioista. Pidän kai miehestäni vielä jollakin tavalla, vaikka hän onkin loukannut minua tosi pahasti. En minä ole kääntänyt nuorisoani exääni vastaan, mutta sain huomata, miten ärtyneitä he olivat palatessaan siitä, miten joutuivat olemaan kuin kylässä entisessä kodissaan. Kumpi nyt sitten on käyttäytynyt tyhmästi, minä vai exäni? Nyxä on ilman muuta täysin syytön tilanteeseen.
olen sitä mieltä että lastesi reaktio on luonnollinen aluksi. Mutta jos ex-vaimo koko ajan ruokkii omaa pahaaoloaan lapsille, tilanne tietysti pahenee. Älä siis hyvä ihminen sano lapsiasi ahdasmielisiksi, älä edes ajattele sellaisia. He ovat vain solidaarisia äidilleen joka ilmeisesti käyttää lapsia todellakin koston välikappaleena. Tottakai lasten pitäisi tavata vanhempiaan, molempia siksi minäkin tein työtä oman tyttäreni kanssa. Varmasti tulee ex-vaimollasi aika jolloin hän tulee katumaan käytöstään kun lapsille tulee ongelmia , niitähän tulee jokaiselle pieniä tai isoja. Silloin hän kyllä viimeistään kääntyy puoleesi. Älä silloin käännä selkääsi, se on sinun mahdollisuutesi. Ja muista että lapset ei ole missään tapauksessa syyllisiä tähän tilanteeseen. Ette ole kertonut lapsillenne eron syytä ex-vaimon toivomuksesta joten lapset ovat muodostaneet käsityksensä ainoastaan ex-vaimosi käytöksestä. Sinä selviät kyllä rakkaasi kanssa siihen asti kunnes tilanne muuttuu. Ja se kyllä muuttuu, siihen asti tsemppiä.
Keskustelu on ajautunut. Se on totta. Tässä tunnutaan vetävän yhtä viivaa siihen, että jos isä löytää uuden naisen, niin lasten surua ei ole hyväksytty, eikä lasta kohtaan tunneta empatiaa. Haloo ? Oikeasti. Eiköhän se lapsen suru ja vitutus ole jotain ihan muuta kuin huoli ja vitutus siitä että jompi kumpi vanhemmista saa elämäänsä onnen.
Lasta surettaa, ettei se voi viettää aikaansa samaan aikaan äidin ja isän kanssa. Lapsi saattaa joutua muuttamaan toiseen paikkaan, joka tuo mukanaan omat ongelmansa joita lapsi suree, tai sitä vituttaa. Kaverit, koulu, yleensäkin ympäristön vaihdos. Sellainen vaikuttaisi vaikkei kukaan eroaisi, mutta koko perhe muuttaa silti.
Lapsi on ennen kaikkea epävarma. Lapsi ei ensinnäkään ymmärrä vanhempien eroa, lapsi ei ymmärrä, että äiti ja isä ovat toisilleen mies ja nainen. Lapselle he ovat äiti ja isä, epäseksuaaliset (jos tällaista sanaa voidaan käyttää, parempaa en keksi), turvallisuutta kuvaavat ihmiset- Lapsi joutuu hämilleen kun nämä ajautuvat eroon. Vanhempien eron syyhän yleensä on, ettei yhteiselämästä tule mitään. Miehen ja naisen välillä on muuta kuin äitiys ja isiys. Mutta sitä lapsi ei ymmärrä ennen kuin hän tulee sen verran vanhaksi että kokee itse mitä on olla nainen tai mies, ja miten vastakkaiseen sukupuoleen suhtaudutaan. Lapsi voi olla epävarma miten kaverit suhtautuu, miten kertoa heille. Tässä vanhempien tulee tukea lapsen itsevarmuutta, että osaa olla ottamtta eroa itseensä. Valitettavasti lapsen kaveripiirissä voi olla muitakin, joiden vanhemmat ovat eronneet. Sellaisten kavereiden on helpompi ymmärtää. Lapsen pitää voida puhua asiasta myös kavereidensa kanssa, avartaa maailmaa. Keskustella erokokemuksista muiden erolasten kanssa. Ehkä sitä kautta saa tukea siihen, että asiasta selviää.
Lapsi on epävarma tulevaisuudesta. On luonnollista että lapsi on epäluuloinen kumman tahansa vanhemman uutta kumppania kohtaan. Siinä on vanhempien tehtävä (kun tässä aiheesssa ollaan), että selittää lapselle, lapsen iästä riippuen, mikä tuo toinen on. Sen lisäksi lapselle painotetaan että äiti pysyy äitinä ja isä isänä. Lapsi tulee kasvattaa suhtautumaan kehen tahansa ihmiseen suvaitsevasti. Olkoon vaikka kumppanin uusi puoliso. Sen lisäksi että kummankin vanhemman tulee selittää, rauhoitella, luoda uskoa tulevaisuuteen olosuhteista huolimatta, jne jne lukematon määrä kaikenlaista.
Lapsi ei voi olla huomaamatta vanhempiensa surua. Jätetty äiti luulee, että pettänyt ja jättänyt isä on tunteeton paska. Ei aina ole. Useinkaan ei ole, veikkaan. isä on yhtä lailla pettynyt kun elämä ei mennytkään kuten hän halusi, toivoi, luuli. Jokainen tapaus on erilainen, eikä niitä kannata tässä ruotia. Lapselle voi ja pitääkin puhua surusta, mutta TOISTA VANHEMPAA syyllistämättä. Vaikka isä olisi huorannut jokaisen kylän naisen kanssa, niin lapselle sellaisesta ei tarvitse kertoa. Ehkä sitten isompana. Lapselle olisi ensisijaisen tärkeää, että hän käsittäisi eron johtuvan vanhempien yhteisestä päätöksestä sen jälkeen, kun ovat todenneet, että kaikki keinot yhteiselämän ylläpitämiseksi on käyty läpi ja on parempi erota. Kuulostaa varmaan epäreilulta sen näkökulmasta, joka on kärsinyt vääryyttä? Lapsihan ei ole syyllinen. Kun ihmiset muistaisivat, että tapahtuneesta huolimatta lapsesta ei tehdä tunteiden kaatopaikkaa. Vaikka äiti ei ikipäivänä haluaisi isää enää nähdäkään, lapselta sitä ei saa estää (jätän mainitsematta ne tapaukset, joissa isä on narkkari, alkoholisti tms. vastuuton eikä voi huolehtia lapsesta. Sellaisellakin isällä on kai oikeus joskus tavata lastaan, jos olosuhteet sallivat?), eikä äiti saa tuputtaa lapselle omia mielipiteitään isästä. Lapsi muodostakoon itse mielipiteensä vanhemmistaan. Lapsi usein rakastaa renttua ja (toisen vanhemman mielestä) kusipäistäkin vanhempaa. Ei lapsi hyväksy, että isä kohtelee kaltoin äitiä. Äiti ei silti saa hyödyntää lapsessa tätä piirrettä. Lasta pitää kunnioittaa ja antaa hänen itse muodostaa mielipiteensä. Sellaista lapsi arvostaa, tosin usein vasta vanhempana.
Vanhemmat eivät voi estää henkisiä vaurioita, mutta voivat tehdä parhaansa minimoidakseen ne. Vanhemmat voivat kasvattaa lapsen ymmärtämään elämänä erilaisia puolia, eikä se tarkoita luottamuksen menetystä tulevaisuuteen. Kaikkeen vanhemmat eivät pysty, ja se heidän on hyväksyttävä. Murrosikään ehtineet lapset yleensä jo käsittävät, että vanhemmat eivät ole täydellisiä. Pahaa jälkeä voidaan saada, jos toista väitetään, sillä lapsi alkaa jo itsekin epäillä vanhempiensa täydellisyyttä. (sehän tiedetään,murkkujen kapina?) Miksei lapselle voi reilusti asiasta puhua, ja kertoa ettei vanhemmat ole täydellisiä. Lapselta pitää voida pyytää ymmärtämystä vanhempia kohtaan, sillä hekin ovat ihmisiä. Ihmisyys on asia, joka erossa tunnutaan unohtavan. Jokainen on vain niin Ainoa Joka Kärsii. Sellaista vituttaa itse katsella! Kun kärsii itsekin, ja vanhemmat pyörivät vain oman napansa ympärillä ja syyttävät toisiaan!
Ja, tasapuolisuuden nimissä, tässä sepostuksessa isän roolissa voisi olla äiti ja päinvastoin.
Kummankaan vanhemman uusi puoliso, tai siitä luopuminen ei muuta näitä perusasioita. Jos uudesta kumppanista tulee asian keskipiste, ollaan metsässä. Todelliset tunteet ja asiat syrjäytetään.
Lapsethan voivat isänsä kanssa puhua asiasta. Eikö? Älä tyrkytä puhumista heille, mutta voit sillä lailla vihjaista, että ohimennen kysyt ovatko puhuneet isän kanssa, ja sitten kysyä että aikovatko puhua. He miettivät asiaa itse. Eivätköhän saa suunsa auki jos tarpeelliseksi katsovat. Sitten sellainen juttu että ehkä he itsekin miettivät, että ottavatko puheeksi, vai yrittävätkö itsekseen opetella suhtautumaan. Tilanne voi tuntua kireältä, jokainen ensimmäinen kerta missä tahansa asiassa voi aiheuttaa kireyttä, epävarmuutta. Luota lapsiisi, ja että heillä on kyky ajatella, tehdä johtopäätöksiä itsnäisesti. Kyllä he sinulta neuvoa pyytävät jos tarvitsevat. Nimenomaan neuvoa...ei valmiita vastauksia.
Aika tekee tehtävänsä. Koita sinä jaksaa ja löytää elämääsi joku asia esim. harrastus, lukeminen, ulkoilu, joka vie ajatukset toisaalle.
Allekirjoitan kaiken kirjoittamasi. Minulla kun vaan on yli 30 vuoden ajan tuntemus exästäni, hän ei ikinä tule nuorisolta kysymään, miltä heistä tuntuu, saati muuttamaan omaa käytöstään siksi, että se tuntuu toisesta pahalta. Siitähän oikeastaan meidän erommekin johtuu. Minä sairastuin masennukseen ja käytyäni kaksi vuotta terapiaa muutuin. En ollut enää hänen käytössään vaan aloin olla ihan oma itseni, jolla on lupa tehdä omia valintoja eikä ainoastaan olla osasuorittajana hänen elämässään. Ymmärrän exääni: jos ei ole lapsena rakkautta saanut ei sitä osaa aikuisenakaan antaa. Hän ei anna rakkautta vaan muut ihmiset ovat rakkaita hänelle sen kautta, mitä nämä muut antavat hänelle. Tiedän, että mieheni halusi ilahduttaa lapsiaan, mutta oletan, että takana oli myös hyväksynnän hakua hänen uudelle kumppanilleen.
Kirjoitit: Hän ei anna rakkautta vaan muut ihmiset ovat rakkaita hänelle sen kautta, mitä nämä muut antavat hänelle.
Voisiko olla niin, että joku muu kuin sinä saa hänet näkemään asian toisin, tai opettelemaan ottamaan muut huomioon aiempaa paremmin? Mieheni on ollut aiemmin naimisissa, 22 vuotta ja kaksi lasta. He olivat eronneet kun tapasin miehen. Hänen ex-vaimonsa piti jostain syystä tärkeänä että minä tiedän heidän eronsa syyt, hän ei kai luottanut että mies kertoo minulle asiat myös hänen näkökulmastaan. Jos ymmärrät mitä tarkoitan, eli hänen exänsä suurinpiirtein hyökkäsi päälleni ja sylki kaiken suustaan mitä mielessä oli... (nauratti jälkeenpäin ;) ). Tämä ex mainitsi mm. juuri tuon sinunkin kertomasi, ei paljon poikennut sanavalinta. Mies oli itsekäs, valehtelija, laskelmoiva jne. Kaikenlaista mikä ei oikeastaan hämmästyttänyt, ja olinhan jo kuullut mieheltä että hänen vaimonsa oli sen tapaisia maininnut jo avioliiton aikana.
Olemme nyt tunteneet kuusi vuotta, josta kolme naimisissa. Koskaan en ole tuntenut, ettei hän osoittaisi rakkautta. Siinä mielessä hämmästyin, kun oli ensimmäinen mies elämässäni joka niin teki! Olin luullut sellaista vain romanttiseksi kuvitteluksi. Valehtelusta en tiedä, ei ainakaan ole jäänyt kiinni, eikä ole antanut edes aihetta epäillä. Laskelmoinnin huomaisin, sellainen oli exäni. Asiathan voivat vielä muuttua, suhteemme on kohtalaisen tuore. Kriisikin meillä on ollut, mutta siitä selvittiin puhumalla. Väärinymmärryksiä ja epävarmuutta puolin ja toisin. Jostain syystä olemme hyvin luontevasti yhdessä, myös hänen lastensa kanssa. Alkuvaikeuksien jälkeen he hyväksyivät minut. Ex vaimo ei ole hyväksynyt, eikä hänen tarvitsekaan. Hän ei ole miehen äiti? En ole pohtinut miksi heidän suhteensa ei toiminut. Se oli heidän välinen asia. Mies on kyllä halunnut puhua siitä silloin alkuun, mutta en ottanut siihen mitään kantaa. Rakkautemme ja suhteemme tulee joutumaan koetukselle, sillä sain eilen tietää sairastavani vakavaa sairautta, josta ei ole kovin suuria toiveita parantua. Mies on matkoilla enkä ole puhelimessa halunnut tätä kertoa. Jos kuolen ennen häntä, toivon että hän löytää elämäänsä jonkun. Kenet tahansa, joka ymmärtää häntä, ja jolle hän voi antaa rakkautta.
Takaisin siihen mistä aloitin... eli minun on aika vaikea allekirjoittaa mieheni ex-vaimon väitettä. Voihan olla, että heidän välinsä vain olivat sellaiset. Ehkä mies ei osannut osoittaa rakkauttaan. En tiedä. Tai sitten hän osoitti sen tavalla, jota vaimo ei ymmärtänyt. On niin vaikea nähdä asioita muiden näkökulmasta, on niin paljon helpompaa ymmärtää vain itseään, ja itse tehtyjä johtopäätöksiä. Toivottavasti sinä kuitenkin osaat osoittaa tunteesi, myös positiiviset, ja toivottavasti sinäkin sitten aikanaan vielä koet hyvän ihmissuhteen.
että exässä oli jotain vikaa, että ei tullut ihanan miehen kanssa toimeen. Kokemukseni perusteella selittöisin asiaa näin. Parisuhteessa on aina kaksi osapuolta. Jos on ollut 22 vuotta naimisissa niin sinä aikana on kummassakin osapuolessa tapahtunut kasvua, kehitystä ja muuttumista...tai sitten toinen on muuttunut ja toinen ei ole pysynyt perässä. Hyvissä parisuhteissa, joita kyllä taitaa olla aika vähän, muutos tapahtuu yhdessä ja samaan suuntaan. Monet parisuhteet ovat monella tavalla vinoutuneita, täydennämme toinen toisemme epätäydellisyyttä. Minä elin 25 vuotta avioliitostani ajatellen, että suurin onneni on se, että mieheni ja lapset ovat onnellisia. Pyrin kaikessa toimimaan sen suuntaisesti mitä tiesin mieheni odottavan. Perheen tunneilmasto oli minun vastuullani, samoin perheyrityksen talousasiat ja perheen "toimitusjohtajuus". Kuormaa oli aika paljon ja suoriuduin siitä kyllä, mutta en tietenkään ihan niin hyvin kuin mieheni olisi halunnut. Kaiken tein siksi, että miehelläni olisi hyvä olla ja suurimman osan ajasta olin erittäin onnellinen ja tyytyväinen parisuhteeseeni. Sitten tuli muutamia lisäkriisejä. Yksi lapsista sairastui syöpään, firmaan tuli taloudellisia vaikeuksia. Mieheni odotti, että jatkan töitäni (ja hänen elämänsä helpottamista) ihan samaan malliin kuin aikaisemminkin. SIlloin kävi niin pahasti, että minä lopulta lähes romahdin. Jouduin pitkäaikaiselle sairaslomalle, lääkitykselle ja psykoterapiaan. Oman itseni kannalta terapia oli parasta, mitäelämässäni on tapahtunut. Ihminen suurin tarve on saada rakkautta, erityisesti silloin kun hän suorituksillaan on sitä vähiten ansainnut. Kun olin masentunut, enkä jaksanut ylläpitää miellyttävää ilmapiiriä kotona...sellaista mihin mieheni oli tottunut, hän koki sen torjunnaksi ja alkoi tapailla muita naisia, jotka tietenkin olivat paljon ymmärtäväisempiä kuin masentunut, sairaslomalla oleva vaimo. Ei mieeni olisi halunnut erota, hän olisi halunnut pitää meidät kummatkin, silloinhan hänen tarpeensa olisivat tyydyttyneet kaikkein täydellisimmin. Mutta kun minä olin muuttunut ymmärsin, että en todellakaan halua jatkaa kulissien ylläpitämisen vuoksi suhteessa, jossa minut imetään kuiviin. Jos olisin jatkanut hänen onnellistuttamistaan olisin sairastunut uudestaan. Ja ensimmäinen vastuu elämässäni on kuitenkin vastuu omasta terveydestäni. Pyysin miestäni valitsemaan joko minä tai tämä toinen. Mieheni katsoi, että hänen pitäisi muuttua niin paljon, jotta voisi sietää minua, joten hän valitsi tämän toisen. Miehestäni on esimerkiksi sietämätöntä, että haluan viikonloppuisin nukkua pitkään ja joskus vain löhöillä ja olla. Hän ei kestä lauantai-päivää, jolla ei ole jo aamusta asti ohjelmoitua toimintaa. Häntä ottaa äärettömästi päähän jos vain katselen televisiota. Teen nykyään vastuullista esimiestyötä ja minulla on jo ikää, en yksinkertaisesti jaksa kuukausien putkea, jossa kaikki on ohjelmoitua! Tarvitsen aikaa myös itselleni.
Kun kysyin mieheltäni, mikä tässä nyxässä on parempaa kuin minussa. vastaus oli, että nyxä on liikunnallinen, tykkää tanssimisesta ja hänen kanssaan on hyvä jutella. Ystävieni ja työtovereideni kokemus minusta on, että olen erittäin hyvä keskustelemaan, myös asioista, jotka menevät ns. mukavuusrajan yli. Terapeuttini mielestä pystyn erittäin selkeästi ja hyvin kertomaan tunteistani jne. Mieheni haluaa keskustella vain käytännön asioista, töistä yms. Keskustelut olivat todella meillä asia, johon en ollut tyytyväinen: mieheni halusi keskustella vain häntä kiinnostavista aiheista, minua kiinnostavat aiheet olivat "turhaa asioiden jauhamista". Mieheni uusi suhde on nyt jatkunut 2 vuotta. He ovat varmasti erittäin onnellinen ja minä olen nyxän mielestä taatusti hankala ja vaikea ihminen, joka ei ymmästänyt miestään, joka joutui sitten etsimään uusia sulostuttajia.
Asioilla on aina kaksi puolta ja asiat eivät ole mustavalkoisia. Mieheni nyxä jatkaa siitä, mihin minä jäin. On suorastaan huvittavaa seurata sitä, miten hän toteuttaa kaikkea sitä, mitä mieheni viime vuosina turhaan odotti minulta...exäni asuu samalla paikkakunnalla kuin minä. He ovat varmasti onnellisia ja tyytyväisiä toisiinsa...kunnes. Nyxällä on omat elämänkokemukset takanaan ja ne ovat tehneet hänestä sen, mikä hän on. Juuri nyt exäni ja nyxäni sopivat hyvin yhteen. Olinhan minäkin onnellinen ja tyytyväinen avioliittooni...kunnes.
Minun mielestäni se, että ihmiset ovat erilaisia ei ole mikään avioeron syy. Tärkeintä on, että rakkaudessa hyväksytään toinen sellaisena kuin hän todella on ja siitä huolimatta rakastetaan. Rakkaus ei ole oman tyhjiön täyttämistä vaan rakkaus on meissä ja se säteilee ulospäin. Minun mieheni rakasti minua ehdollisesti: minun olisi pitänyt olla sellainen, joka on ansainnut hänen rakkautensa. Kun en sitä sairauden takia jaksanut, hän hylkäsi minut. En ole katkera...ilman näitä kokemuksia en olisi se ihminen, mikä nyt olen.
Sen sävyn löytää niinkuin haluaa löytää. Jos luit tarkkaan, en halunnut ottaa mitään kantaa heidän suhteeseensa. Tiedän asiasta kummankin puolelta jonkin verran, mikä ei riitä minulle arvostelemaan heidän suhdettaan. Mies on tietystikin kertonut enemmän, eikä siinäkään ole kuin yksi totuus - miehen totuus. Vain he kaksi tietävät miten asiat olivat. Sitä et ilmeisesti tekstistä löytänyt..? Minua yksinkertaisesti ei kiinnosta lähteä spekuloimaan heidän eronsa syitä ja seurauksia. Minulle riittää oma suhde ja sen olemassaolo.
"Voisiko olla niin, että joku muu kuin sinä saa hänet näkemään asian toisin, tai opettelemaan ottamaan muut huomioon aiempaa paremmin?"
Toivottavasti ymmärrät tekstini perusteella, että ei ole kyse siitä, että joku ymmärtää paremmin tai huonommin, vaan että nykyisessä tilanteessa teidän parisuhteenne toimii paremmin kuin miehesi ja hänen exänsä päättynyt suhde. Kukaan meistä ei pysty toista ihmistä muuttamaan, joten et sinäkään ole saanut häntä muuttumaan tai näkemään jotain paremmin kuin exänsä. Mahdollista on, että kipeästä avioerokokemuksesta "viisastuneena" hän itse osaa nyt kiinnittää joihinkin asioihin paremmin huomiota. Exän kokemus miehestään oli varmasti ihan oikea, jos hän on jotain eron jälkeen sinulle kertonut niin siinä saattaa olla surutyön aiheuttama vihakerroin mukana.
Tuo oli näkökulma asiaan. "Voisiko olla", yksi mahdollisuus. Muitakin mahdollisuuksia varmasti olisi, jos jaksat miettiä.
itse eroa koskaan kokenut. Jotenkin tuo naurusi exän purkauksesta ei tunnu hyvältä. Avioerosuru on verrattavissa toisen kuolemasta aiheutuneeseen suruun, mutta siinä on mukana lisäksi paljon muita tunteita: vihaa, mustasukkaisuutta, pettymystä ja petetyksi tulemista jne. Eroviha on asia, jonka takia SUomessakin taitaa tulla kymmeniä vainajia vuosittain. Se viha on vain läpikäytettävä ja poltettava loppuun, jotta pystyy vapaana jatkamaan uutta elämänvaihetta. Minulla muuten on jo uusi hyvä parisuhde. Jotain sellaista sielujen kumppanuutta, jota en ikinä kokenut aikaisemmassa parisuhteessani.
.. ennen kuin kommentoit. Mitä pahaa naurussa on? Jos ihminen käyttäytyy lapsellisesti ja ylireagoi, minkä minä sille voin että se naurattaa. Heidän avioliittonsa oli ohi. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa? En esko että ymmärrät. Sillä naisella ei ollut mitään syytä tulla minulle kiukuttelemaan. En tuntenut häntä silloin, en tunne vieläkään, eikä ole tarviskaan. Ihminen, joka "esittäytyy" toiselle kuten hän teki, ei ole sellainen ihminen joka kiinnostaa tipankaan vertaa. En tunne häntä kohtaan mitään, eikä hänen mahdolliset ilonsa ja surunsa kiinnosta. Jos sinua kiinnostaa, voisit kai etsiä hänet jostain käsiisi ja jakaa kokemuksiasi hänen kanssaan.
Tätä keskustelua on turha jatkaa, sillä sinä et todellakaan ole lukenut ensimmäistä kirjoitustani, sen sijaan kommentoit sitä ristiriitaisesti. Menepä keventämään mieltä jollekin elävälle ihmiselle, ihan kasvokkain. Se voisi helpottaa enemmän kuin täällä kiukuttelu :)
Lisään vielä, että ensimmäinen kirjoitukseni oli osoitettu Alkuperäiselle. En tiedä oletko sama henkilö.
viestiketjun aloittaja keskustellut kanssasi. Olen lukenut viestisi useampaankin kertaan. En halua väitellä kanssasi. Sinun kokemuksesi ovat ihan sinun kokemuksiasi ja arvostan niitä sellaisina. Sinun tunteesi ovat sinun totuutesi, enkä minä halua sellaisia moittia. Halusin vaan omalla pitkäll kirjoituksellani selittää sitä, että parisuhteen aikana ihmiset muuttuvat, ja harvoin samaan suuntaan. Mies, joka ei tullut toimeen exänsä kanssa saattaa tulla loistavasti toimeen sinun kanssasi. Eikä tämä ajatus sisällä mitään arviota siitä kumpi on huonompi/parempi. Minunkin sielunkumppanini on eronnut mies, jonka exä oli sitä mieltä, että mies ei tule koskaan kenellekään kelpaamaan...so what? Tämän asian halusin sinun ottavan huomioon ja korostaisin vielä sitä, että kukaan ihminen ei toista pysty muuttamaan ja "kasvattamaan". Et sanonut, oletko itse kokenut avioeroa? Minullakin oli eronneista ihmisistä kovin erilainen käsitys ennen omaa eroani kuin nyt. Kukaan ei ikinä (ei ainakaan pitkään naimisissa ollut) eroa keveillä perusteilla. Minut se tunteiden moninaisuus, johon törmäsin, yllätti täysin. 30:n tai 22:n vuoden siteiden katkominen on paljon monimutkaisempaa kuin kukaan ulkopuolinen ikinä arvaisi. On kuitenkin hienoa, että et anna miehesi exän mielipiteiden vaikuttaa itseesi, niin omaa elämää pitääkin elää.
En minä täällä kiukkuile, tunnen oloni erittäin tyyneksi ja tasapainoiseksi kun näin kirjoittelen. Hmmm...sinua voisin kyllä vastaustesi perusteella ruveta profiloimaan, mutta saattaisi mennä pahasti metsään. Olen joutunut eroprosessini aikana käyttämään asiantuntija-apua useastikin, joten älä sinä minusta huolta kanna :-)
Laskelmoinnin huomaisin, sellainen oli exäni.
Noin kirjoitin ensimmäisessä viestissäni. Hienoa, että ymmärrät että mies (tai miksei nainenkin) voi tulla yhden kanssa paremmin toimeen kuin toisen. Sitä ihmettelen kyllä miksei jätetty tai petetty osapuoli voi sellaista asiaa ymmärtää. Helpottaisi kummasti oloa, kun ymmärtää ettei vika tai syy ole kummassakaan, vaan siinä ettei ne kaksi ihmistä sovi yhteen sovittamallakaan - enää, jos joskus on sovittukin. Turha syyllistäminen ja syyllisyyden tunto jäisi vähemmälle ja positiivisemmalla energialla pääsee paremmin eteenpäin.
Olen seurannut työkavereissani ja tuttavissani sellaisia liittoja, joita voi vain ihmetellä. Puolisoa lähes yksinomaan haukutaan, enkä jaksa uskoa että heistä kenekään puolisot NIIN hirveitä voivat olla.
Ensimmäistä avioliittoani en ruodi. Se ei ollut virhe, vaan ratkaisu joka silloin tehtiin siinä elämäntilanteessa ja se opetti elämästä paljon. Se ei tappanut luottamustani ihmisiin tai miehiin. Ennemminkin opetti kehen voi luottaa ja kehen ei.
Työt kutsuvat, joten tämä filosofointi saa nyt jäädä.
ja tulevat. Minun exälläni oli uusi nainen kuvioissa jo kuukausi eron jälkeen ja jo kahden viikon seurustelun jälkeen pienet lapsemme sotkettiin suhteeseen mukaan. Minuakin loukkasi tunnetasolla se, että niin nopeasti piti lapset ottaa mukaan seurusteluun. Olisin halunnut, että exä olisi antanut lapsille aikaa sopeutua asioihin. Minä kun vasta olin alkamassa surutyötä kaatuneesta liitosta. Mutta eivät ihmiset rakkauden huumassaan ajattele exiänsä vaan elämää eteenpäin.
Kyllä se satutti, mutta myös avasi täysin silmät exän suhteen, jolloin oli helpompaa päästää irti menneestä ja nähdä hänessä se toisten huomioimisen kykenemättömyys, joka oli minut saanut voimaan huonosti jo avioliitossamme. Anna vihan ja hylätyksi tulemisen tunteiden tulla ja käy ne läpi, sillä se auttaa sinua työstämään eroa eteenpäin.
naisella vielä oma "perhe"mies ja lapset.En sitä minäkään oikein ymmärrä,ehkä ymmärtäisin jos nainen olisi entisestä vapaa.Mun mielestä alkup. tunteet on ihan sallittuja,voimia sulle asioilla on tapana järjestyä.
Kuulin uutisista, että isänpäivää on vietetty Suomessa on 35 vuotta. Kun itse olin lapsi, ei isänpäivästä tehty numeroa. Isä sai jonkun kortin ja se oli siinä. Kortit olivat yleensä vitsikkäitä.
Meidän avioerosta on jo niin monta vuotta takana, että isänpäivä meni entisellä rutiinilla. Aikuiset tytöt käväisivät isänsä luona syömässä. Tuliaisina he toivat vanhoja Anna-lehtiä. Luulisin, että nykuisen naisystävän lehtiä. Nimikyltit oli leikattu huomaavaisesti pois saksilla. Selailin lehtiä ja hymyilin itsekseni. Minua ei enää yhtään ärsyttänyt mikään. Olin vain hyvällä tuulella. Ihan hyvinhän meillä kaikilla menee. Toisella on nyt pallo jalassa ja minä olen täysin vapaa ihminen.
Kävin aikoinaan mahdottomia raivon ja vihan tunteita läpi. En kuunnellut minua viisaampien neuvoja vaan annoin potut pottuina. Jouduin jopa virkavallan kanssa napit vastakkain.
Alkuperäisellä on tavallaan hyvä tilalle. Lapset ovat jo isoja ja omillaan. Hän ei joudu elämässään taloudellisesti niin ahtaalle kuin minä aikoinaan. Kävin iltasiivouksessa päivätyön lisäksi ja mies kuskasi uusia naisia yhteiselle kesämökillemme. Luuttusin lattioita, välillä olin erittäin hyvällä tuulella ja taas kiehuin raivosta. Häiriköin kännykällä pariskunnan rauhaa. Nyt en sellaiseen viitsisi uhrata energiaa. Ei voisi vähempää kiinnostaa.
Asiaa voisi rinnastaa johonkin muuhunkin juttuun.
Olen koukussa vaikka johonkin telkkarisarjaan. Sitten ajanoloon juoni alkaa tympiä. Mielenkiinto herpaantuu ja tilalle tulee uusia mielenkiinnon aiheita. Harmittaisi varmasti vietävästi, jos kesken katselun joku kävisi lyömässä telkkarin kiinni. Kiukku ja raivohan siitä seuraa. Ei avioerossakaan se kummemmista tunteista ole kyse. Joku mukava asia vedetään omin luvin pois. Fustraatio, pettymyshän siitä seuraa. Asiaa on työstettävä aikansa. Nettikirjoittelu on paljon parempi konsti kuin ex-puolison häiriköinti. Minä löysin nettipalstat vasta sen jälkeen, kun olin käynyt oman törmäyskurssini. Siksi jaksankin aina neuvoa itseäni viisaampia varomasta tyhmyyksiä.
Ei miesten perässä kannata juosta. Minun perässä sitäkin vähemmän. Juoksen joskus K-junan perässä. I-junien en koskaan. Nyt lähden tästä taas Alepa-reissulle. Onneksi isänpäivä on nyt ohi ja kaupat auki. Mitä minun pitikään eilen ostaa. Flooraa, leipää, maitoa, murukahvia. Jatketaan tästä aiheesta Soneraplazan Ellien palstoilla. Siellä olen kirjoitellut vuosikausia.
Tänään kirjoitin sinne Naisen elämää/Poika vietiin/nimimerkki Ruappahoosu ja muutaman nickittömän viestin Sensuelli, Muotifriikit ja Parisuhde ja 50 palstalle. Sivusin monessa viestissä käsikädessä-lehteä. Luin lehden aamulla ja laitoin jäsenmaksun 25 euroa nettipankkiin. Tukekaa tekin Suomen mielenterveystyötä. Vertaisryhmiä tarvitaan muuallakin kuin näillä nettipalstoilla. Teen paljon kirjoitusvirheitä. En jaksa korjata niitä. Väsyttää ja kukapa meistä olisi virheetön.
Jotkut väittävät minun kehittelevän "omakustannekirjaa". Ei pidä paikkaansa. Maailma on jo kirjoilla kyllästetty.
Olen amatöörikirjoittaja ja senhän näkee jo kirjoitusjäljestäkin.
Olipa hyvää tekstiä, tuolla tavalla minäkin haluaisin asioiden joskus olevat. Ikää on jo pitkälti yli 50 v. joten en haluaisi tuhlata aikaani exäni ajattelemiseen. Hän tuotti minulle suuren pettymyksen, ehkä jo ensi isänpäivänä hymyilen näille tunteilleni. Tämä keskustelupalsta on ollut hyvä ja turvallinen paikka revitellä kun oikein ottaa päähän. Kiitos kaikille kirjoittajille!
Samalta, väkevältä ja hämmentävän katkeralta ensimmäiset kalenteriperhepäivät eron jälkeen tuntuu. Mieli oli niin ahdistunut, etten syömään pysytynyt pariin päivään. Mutta opin ajan myötä hytväksymään, että enää emme ole samaa perhettä, vaan ihmissuhteenne ovat toisenlaisia. Ne on silti olemassa, ja niihin sisältyy aina tunne. Ei ne katoa, niille vain pitää antaa oma sijansa uudessa elämässä, hyväksyä ne mutta antaa silti sijaa sille, mikä on tulossa, ehkä jo olemassakin.