Olen kaksi kertaa peräkkäin törmännyt samanlaiseen miestyyppiin. Mies on valtavan (?) ihastunut minuun muttei osaa suhtautua lapseeni. Se aiempi romanssi sitten kariutui kun mies ilmoitti ettei voi sitoutua tällaiseen perheyksikköön (=äiti ja lapsi).
Nytpä olen sitten tapaillut nykyistä sulhaskandidaattia n. 7 kk. Lapseni hän on nähnyt 2 kertaa pikaisesti. Olen vaivihkaa koettanut tarjota tilaisuuksia tutustua lapseeni, mutta mies on aina pakittanut.
Ymmärrän, että lapsettoman, lähes 40-kymppisen ihmisen voi olla vaikea lähestyä murrosikää kolkuttelevaa tyttöä, mutta juuri muuta vaihtoehtoa ei ole jos minun kanssani aikoo jatkaa. Itse haluaisin vielä perheen ja lapsia, eikä iän puolesta voi enään kovin montaa vuotta odotella...
Ajattelin vielä antaa aikaa ja tilaa sulholleni, mutta pian koittaa aika jolloin kissa nostetaan pöydälle ja jos minut taas hyljätään voi olla, että seuraavaan yritykseen ei viitsi ryhtyä.
Nytpä olen sitten tapaillut nykyistä sulhaskandidaattia n. 7 kk. Lapseni hän on nähnyt 2 kertaa pikaisesti. Olen vaivihkaa koettanut tarjota tilaisuuksia tutustua lapseeni, mutta mies on aina pakittanut.
Ymmärrän, että lapsettoman, lähes 40-kymppisen ihmisen voi olla vaikea lähestyä murrosikää kolkuttelevaa tyttöä, mutta juuri muuta vaihtoehtoa ei ole jos minun kanssani aikoo jatkaa. Itse haluaisin vielä perheen ja lapsia, eikä iän puolesta voi enään kovin montaa vuotta odotella...
Ajattelin vielä antaa aikaa ja tilaa sulholleni, mutta pian koittaa aika jolloin kissa nostetaan pöydälle ja jos minut taas hyljätään voi olla, että seuraavaan yritykseen ei viitsi ryhtyä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
on nostettava, muuten ei selviä sekään mitä hän ajattelee ja tuntee sua kohtaan.
Mutta vaikka osaat asettua tämän miehen asemaan ja miettiä sitäkin miten hän suhtautuu tyttäreesi, silti yksi asia PITÄISI olla jo selvää!! SINÄ JA LAPSI olette yhdessä paketti, toista ei voi jättää pois, kuten tutustumatta tyttäreesi ja luoda kiinteämpää suhdetta vain toiseen eli sinuun. Kai tajuat kuinka järjetöntä se on jos tilanne ei muutu mitenkään???
Itse olen tehnyt selväksi jo heti ensitapaamisella että lapset ja minä olemme superpaketti, ota tai jätä heti niin ei kumpikaan panosta turhaan sellaiseen mistä ei luontevaa suhdetta tulisi. Ja yllätys onkin ollut melkoinen, kun ottajia olisi ollut enemmänkin, mutta vain yksi valloitti luonnollisuudellaan kaikki!
Toivon että saat selvyyden asioihin ja nautit näistä kesäpäivistä tyttäresi ja kumppanisi kanssa yhdessä:)
Minä ja lapsi ollaan yhteinen paketti, mutta asiaa voi tarkastella myös vähemmän ehdottomasti ja koettaa asettua toisen asemaan. Ihmissuhteissa kun on niin monia puolia. Ja siksi olen tässä vitkutellut asian puheeksi ottamista. Toisille asiat ovat alusta alkaen selkeänä edessäpäin, toiset vaatii vähäsen koettelua ennekuin juttu luistaa. Toinen syy puhumattomuuteen tietenkin on se, että pelkään millaisen vastauksen saisin armaaltani......
ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu mihinkään asiaan. Keskustelemalla ne yleensä selviää ja silloin siitä jää turhat oletukset ja pelotkin pois. Kompromisseja voi kumpikin joutua tekemään, mutta sehän on normaalia elämää muutenkin. Mitä pelkäät armaasi vastauksessa?
Sitäkö, ettei hän hyväksy lastasi vai odottaa sinulta jotain, mitä et itsekkään tiedä?
Oletko seurannut lastasi ja jutellut hänen kanssaan, miten hän suhtautuu armaaseesi ja mitä kommetteja häneltä on tullut?
Se mitä voin sanoa miehen näkökulmasta perustuu veljeni kanssa käytyihin keskusteluihin seurustelusta yh:n kanssa josta hänellä on mieheni lisäksi kokemusta.
Hänen mukaansa lapsi on aina yhtä viaton ja vastaanottavainen kun tutustuu ajan kanssa. Vaikeinta tulee siinä vaiheessa jos ei parisuhde ole kunnossa ja asioista puhuta ja sovita selkeistä säännöistä, mihin on lupa puuttua esim. lasta koskevissa asioissa. Ja jos parisuhde päättyy, niin lapseen se koskee kaikista eniten, koska kiinteä suhde on luotu myös häneen. Lapsen voi olla vaikea ymmärtää sitä miksi ei voi tavata sitä mukavaa miestä enää? Hän voi kokea sen niin että vika on lapsessa/hänessä itsessään, jota se ei suinkaan ole!!
Sitten taas se, miksi mies ei ehkä halua tutustua lapseen samalla kuin sinuunkin on ehkä pelko siitä että hän on vastuussa lapsesta jotenkin. Se vastuu voi tuntua pelottavalle. Ja syyt siihen voi olla moninaiset, ne voi johtua ehkä aikaisemmista kokemuksista tai kokemuksen puutteesta.
Ajatustenlukijoita tuskin kukaan on joten toivon että keskustelemalla saatte nämä asiat selvitettyä:)
ymmärtää tollaisia miehiä jos kerran rakastaa toista mikä siinä lapsessa on sit jos se on esteenä sille suhteelle,itse olen sitä mieltä jos rakastaa toista ei siinä saa olla mikään este sille rakkaudelle,mutta meitä on niin moneksi :)
Maailmassa ei saa kaikkea mitä haluaa. Sinulla on
jo lapsi ja 40 vuotta on jo riski-ikäinen hankki-
maan lapsia. Koittaisit ajatella asiaan lapsen
eikä itsesi kannalta.
Jos on punkannu 7 kk ajan jonkun kanssa, niin ei
siinä paljon toisesta tiedä. Sorry vaan tyly
ilmaus.
Minusta on ihan hyvä, että mies ei halua sotkea
tytärtäsi kuvioihin, koska ei sekään ehkä ole hyvä
malli tyttärelle, kun äidin miehet vaihtuu muuta-
man kuukauden välein.
Nuo on asioita, jotka tarvii miettiä jo lasta
tehdessä. Realiteetti on, että iso osa avioliitoista
purkautuu. Koska laki sallii ainoastaan naisen
päättää abortista, on nainen myös vastuussa lapsen
elämän järjestymisestä ja lapsi pitäisi olla etu-
sijalla.
Pakkohan asiasta on alkaa puhumaan, mutta rakenta-
vaa olisi ehkä selvittää miksi mies ei halua olla
tekemisissä tyttäresi kanssa.
Itse en halua lapsia, koska en pysty tästä maail-
masta elämisen arvoista paikkaa tekemään. Ehkä
joku muukin näkee asiat niin ja lapsen hoitaminen
...tai isän leikkiminen...on liian raskasta ja
ahdistavaa. Osittain kyse on mukavuudenhalusta.
En aio muuttaa elämäntapojani ja näihin tapoihin
ei lapsi sovi. Nämä oli siis minun mielipiteitä ja
tuntoja ja kyse ei ole pelkästään itsekkäästä
mukavuudenhalusta, vaikka useimmat niin haluaakin
väittää. Kysymys on pitkälti siitä, että jos lapsen
haluan, olen myös vastuussa, että lapsi saa elämi-
sen arvoisen elämän.
Itse olen nuori kahden pojen yh-äiti, ja olen törmännyt lähinnä semmoseen juttuun, et miehet pitää tosi helppona, tai sitte juoksee karkuun, mutta rasittavimpia on ne, jotka kuvittelevat että heti kohta lähdetään yhdessä PERHEENÄ jatkamaan elämää. Pyrkyreitä kaikki perkele... Lapset on kuitenkin vaan ja ainoastaan mun, ei kenestäkään tule isää yhdessä yössä. Sen takia raskauskin kai kestää, ehtii siinä sitte miettimään vastuutaan. Mutta, ei kai kaikki miehet ihan sikojakaan ole, minä ainakin jaksan jatkaa etsimistä, yksin, ettei niitä isäpuolia ihan miljoonia tule olemaan lasten lapsuusmuistoissa.
asettua ikäisesi, mutta LAPSETTOMAN ihmisen asemaan, ja lähde purkamaan tätä kautta, eli pitääkö hän lapsista, miksei ole lapsia, mitä mieltä on lapsista vrt. yllä olevaan "ei lapsia pahaan maailmaan"-kommenttiin jne...
Yksi asia on kuitenkin varma: keskustella täytyyy ennenkuin panostatte suhteeseenne lisää!
On erittäin epärealistista, että kukaan uusi mies koskaan rakastaisi toisten lapsia kuten omiaan! Asian vaikeus pitää ymmärtää miehen näkökulmasta eikä häneltä voi lämpimiä suhteita vaatia. Pieniin lapsiin on helpompi ihastua, jo isompaan ja vielä tyttöön se lienee kaikista vaikeinta.
Kyse on pahasta pattitilanteesta, jonka jotkut aniharvat miehet pystyy sietämään ja suurimalle osalle se on ylittämätön paikka.
Kuulostanee todella kamalalta, mutta näin itse ainakin ajattelisin ko. tilanteessa.
Toi on kyllä vaikea tilanne, että että lapsi ei ole enää niin iso, uskon sen, jos hiukan empatiaa vielä löytyy (mulle empatia on juuri sitä toisen asemaan asettumista, vilkkaan mielikuvituksen kera. )
En silti sanoisi, ettäkö se olisi epärealistista. Oman elämäni lähihistoriaan kuuluu kaksi loistavaa tapausta, joista toinen liittyy minuun ja toinen äitiini. Olemme molemmat saaneet vitsaukseksi yksinhuoltajuuden; tosin se taitaa olla kummallakin nyt aika loppusuoralla.
Itse jäin yh:ksi suoraan raskaudesta. Lapsen isä ei ole ottanut mitään yhteyttä (minä tosin olen, mutta lopetin sen hyödyttömänä), ei edes lähettänyt postikorttia tai nähnyt lastaan (paitsi valokuvan, jonka tälle lähetin).Kasvoin yksinhuoltaja-aikanani varsin kyyniseksi, olihan raskauteen päättynyt suhteeni järjestyksessä seitsemäs. En siis "etsinyt" mitään, kun en kerran edes uskonut mihinkään; paitsi hyvään, miehettömään elämään - kun on tarpeeksi katkera, ei jaksa edes haaveilla; seksistä, rakkaudesta, parisuhteesta eikä turvan tunteesta. Se oli rankkaa ja yksinäistä aikaa.
Hyvä (mies)ystäväni, jota olin tapaillut raskauden aikana ja jonka kanssa olin kirjoitellut pitkiä kirjeitä, soitti minulle yhtäkkiä keskellä syksyä, lapsen ollessa yksivuotias. Hän oli nähnyt minut kesällä ja kertoi tajunneensa, että minä olen se nainen, jonka hän haluaa, kynnystä tämän tajuamiseen lisäsivät vain äitiyteni ja pitkä välimatka (600km). Tapasimme pikaisesti. Alkoi talven yli kestänyt, paljon raskasta matkustelua sisältänyt kaukosuhde.
Nyt asun miehen kanssa toisessa kaupungissa, emme ole seurustelleet edes vuotta, tunteneet sitäkin kauemmin. Lapsi pitää miestä isänään, ja mies lasta lapsenaan.On päiviä, jolloin olen hyvin väsynyt vain kotona olemiseen.Kun mies tulee töistä kotiin,nauraa ja tervehtii, juoksee lapsi hänen syliinsä ja istuu siinä koko illan. Haaveillaan uusista lapsista ja naimisiinmenemisestä.
Äitini kotona asuvat lapset taas ovat molemmat varhaisteini-ikäisiä. Hän on löytänyt "vahingossa" monen vuoden yksinelon jälkeen miehen, joka viihtyy kodissansa yhtä hyvin kuin omassaan. Lapsetkin pitävät miehestä, joka ei ujostele, vaan on oma itsensä. Ovat menneet kihloihin tunnettuaan neljä kuukautta. Ovat muuttamassa yhteen. Ovat erittäin rakastuneita, milteipä siirappimaisia kiehnääjiä :).
Ja tällaista tapahtuu naisille, jotka ovat miltei poikkeuksetta joka kerran "epäonnistuneet" (jos niin voi sanoa) miessuhteissaan. Ehkä se on vain hyvä tsägä, mutta jo oli aikakin.
PS. Alan pikkuhiljaa parantua kyynisyyden taudista. Mies saa kyllä vakuutella, että on siinä oikeasti ja pysyy, mutta ei enää niin paljon. Vaikeatahan sellaista on ajatella, mieluummin päivä kerrallaan.
Että semmosta.
Tulee ekana mieleeni, että MIKSI MIES SITTEN ALKAA seurustelemaan yh:n kanssa?
Tarkoitan tällä sitä, että on todella julmaa aloittaa suhteen luominen ihmisen kanssa , jolla on lapsia ennestään. JOS tietää alusta alkaen, ettei voi toisen lapsia niin paljoa sietää, että ehkä joskus vaikka saman katon alle asettuisi.
Siinä tapauksessa olisi vain etsittävä niitä lapsettomia naisia.
Koska kaikkihan me tiedämme, miten pahalta lapsesta tuntuu, jos se uusi äidin miesystävä tulee tutuksi, ehkäpä paljonkin viettää aikaa äidin ja lastenkin kanssa . - Ja sitten katoaa.
Itse puntaroin tätä asiaa useinkin. Nykyinen miesystäväni on kyllä lapsirakas ja hänellä on aikuinen tytär. Mutta. Ikäväkseni sain häneltä eräänä päivänä (halutessani keskustella tulevaisuudestamme) kommentin: "Yhteen muuttamista ei voi ajatella!"
Tunsin kuin olisi lyönyt avokämmenellä poskelle. Vähintäänkin.
Ei muuten, mutta pian vuoden hän on lähes asunut luonamme. Kaksi lastani, ala-asteikäiset, ovat nykyisin melkoisen tottuneita häneen. Jopa kiintyneitä, esimurkkuikäinen poikakin vähitellen. Tässä mietin ja mietin mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tiedän nyt, että miesystäväni olisi SITTENKIN halunnut seurustelukumppanikseen "sen huolettoman, iloisen sinkkunaisen, lapsettoman sellaisen". Näin mää sen näen.
TUntuu aika pahalta. Niin mukava ja lapsirakas kuin mies onkin. Ymmärrän tosin, että eronneena, lapsensa parikymppiseksi saaneena hänellä on vapaudenkaipuu. Mun, kahden lapsen "totaaliyksinhuoltajan" (=lasten isä kuollut) kanssa elämä on rajoittunutta, ei ole vapautta kahdenkeskisiin reissuihin kuin harvoin jne. ...MIKSI hän sitten aloitti suhteen kanssani...
Iloista syksyn alkua kaikille!!
käyttöönsä, tietenkin vain tyttäresi suostumuksella....Veikkaan että rupeaa miesehdokkaat viihtymään teillä!
Keke, vaikka oletkin "harmiton", provosoiva trollaaja, ainakin näillä palstoilla, niin neuvoisin pitämään pedofiilivitseistä-ja asioista näppinsä erossa. Pitkälle vietynä ne asiat nimittäin vievät vankilaan.Ja pedofilia on sairasta.
..jos sinulla on tällainen pedofilistinen kuvitelma siitä, että jokainen mies haluaisi olla kymmenenvuotiaan ihmisen kanssa, niin se ei todella pidä paikkaansa. Jos itselläsi on moisia haaveita, niin hakeudu hoitoon.
kiitoksia kommenteista, vaikkakin olivat melko masentavia, en tiedä onko tämä suhde sitten jo ennalta tuhoon tuomittu....
Oikeasti olemme jo keskustelleet, yritystä on puolin ja toisin. Mies yrittää tutustua tyttäreeni ja taivas tietää mitä tästä tulee...
onnistuminen on molemmista kiinni, joten ei mitään syytä ajatella negatiivisesti:) Jokainen on vastannut ja kommentoinut omalta näkökannaltaan eikä se suinkaan tarkoita sitä että armaasi ja sinun lisäksesi tyttäresi keskinäinen tutustuminen/suhteenne olisi jo ennalta tuhoon tuomittu.
Jos sun ja armaasi mielestä teillä on paljon annettavaa toisillenne, ei pitäisi olla esteitä sille mikäli ette itse niitä luo tietentahtoen.
Tahtipuikkoa heilutatte kaikki suhteissanne toisiinne ja aikaa on, se ei mihinkään katoa:))
Ihania loppukesän päiviä teille kaikille!
Juu, molempien tahdosta se on vain kiinni. Ja tahdosta yleensäkin ottaen tässä maailmassa, naiivilta varmaan kuulostaa, mutta pitää tehdä töitä sen eteen, mitä haluaa; sekä uskoa siihen, tämä klisee tälleen tähän näin :D.
Ja vaikka teillä kävisikin huonosti, niin siitäkin selviäisi. Mää olen selvinnyt vaikka mistä :).
Onnea, voimia ja pärjäilemistä :))))!!!
L.
Ymmärrän hyvin kertomasi miehen kannan.Itse
olen eronnut 10 vuotta sitten ja uudessa
suhteessa uuden naisen kanssa.Kun olin poika
miehenä tapailin kyllä yksinhuoltaja äitejä
mutta en todellakaan VAKAVISSANI.Ei olisi
tullut mieleenkään mennä asumaan naisen kanssa jolla oli lapsi/lapsia edellisestä liitosta
sillä löytyyhän maailmasta vielä täysin vapaita
yksilöitääkin!
Mikä sinulla on perusteena siihen, ettet voisi kuvitella asuvasi saman katon alla myös lapsellisen naisen kanssa. Utelijana on tietenkin yh-äiti, jolla hyvin kuvatunlainen tilanne ihmissuhteessa meneillään.....En minäkään suunnitellut lapsen tehdessäni, että jään sitä yksin kasvattamaan, mutta en kyllä nytkään suunnittele yksinelämistä kunnes lapsi muuttaa pois kotoa. Muitakin ratkaisuja täytyy olla eli sen miehen jonka kanssa seurustelen täytyy sopeutua. Jotkut sopeutuvat, jotkut eivät, siis mikä on sinun sopeutumattomuutesi syy?