Hei!
Onko täällä muita, jotka omasta tahdostaan ovat yksin eläviä?
Minä olen jo aika vanha (30v. kohta). En ole koskaan elänyt suhteessa.
Minua ahdistaa ajatus siitä, että seurustelisi jonkun kanssa. Kaikki seurustelu, seksi, pussailu ja muut intiimit asiat saavat minut melkein kauhun partaalle.
Olen täysin omasta tahdostani sinkku. En tunne minkänlaista kiinnostusta ketään kohtaan siinä mielessä.
Rakkautta saatan tuntea, mutta enemmänkin ystävän rakkautta, enkä halua sitoutua keneenkään niin paljon.
Minua ahdistaakin ajatus esim. seurustelusta, naimisiin menosta, seksistä, pussailusta ja muusta intiimistä. Ja esim. neitsyt olen vieläkin.
Vai onko minussa kenties jotain vikaa, kun en tunne kiinnostusta seurusteluun enkä myöskään seksiin (masturbointikaan ei tuota mielihyvää)? Tätä on jatkunut teini-ikäisestä saakka.
Jotkut vain tuntuvat olevan sitä mieltä.
T: Minttu
Onko täällä muita, jotka omasta tahdostaan ovat yksin eläviä?
Minä olen jo aika vanha (30v. kohta). En ole koskaan elänyt suhteessa.
Minua ahdistaa ajatus siitä, että seurustelisi jonkun kanssa. Kaikki seurustelu, seksi, pussailu ja muut intiimit asiat saavat minut melkein kauhun partaalle.
Olen täysin omasta tahdostani sinkku. En tunne minkänlaista kiinnostusta ketään kohtaan siinä mielessä.
Rakkautta saatan tuntea, mutta enemmänkin ystävän rakkautta, enkä halua sitoutua keneenkään niin paljon.
Minua ahdistaakin ajatus esim. seurustelusta, naimisiin menosta, seksistä, pussailusta ja muusta intiimistä. Ja esim. neitsyt olen vieläkin.
Vai onko minussa kenties jotain vikaa, kun en tunne kiinnostusta seurusteluun enkä myöskään seksiin (masturbointikaan ei tuota mielihyvää)? Tätä on jatkunut teini-ikäisestä saakka.
Jotkut vain tuntuvat olevan sitä mieltä.
T: Minttu
Vastaukset 7
Vanhimmat
siinä sinkuudessa mitään pahaa olekkaan,mutta kieltämättä kuullostaa vähän oudolta ettei tohon ikään mennessä ole ollut minkäänlaisia intiimimpejä haluja vastakkaista sukupuolta kohtaan.Ehkä jotkut meistä ovat tuollaisia,en vaan yhtään vastaavaa ole kohdannut.
Tuota, tuota...
Ensinnäkään 30v. ei minusta ole vielä vanha.
Ja toisekseen, elämme koko ajan yhä enemmän erotiikkaa tyrkyttävämmässä maailmassa, jossa sitoutumaton ihminen tuntee itsensä yhä enemmän ahdistuneeksi.
Koska nykymaailmassa markkinatalous on se voima joka kaikesta huolimatta jyllää niin on se onnistunut nämä ihmissuhde asiatkin eräällä tavalla epäsuorasti kaupallistamaan.
Ei tarvitse kuin aukaista päivän lehti ja katsoa mitä palveluja kapitalismi tarjoaa yksineläville ihmisille (no joo, lähinnä miespuolisille, mutta kuitenkin...:=)).
Mutta, koita kestää, kyllä se siitä !
tosin olen jo 32 vuotias ja mies. yksinolosta on tullut jo suoransanoen "harrastus". monta mutkaa on ollut matkalla ja sen takia ollaan tässä tilanteessa. kouluaikoinani seurustelin yhden ainoan kerran jos sitä nyt voi seurusteluks sanoa. kuljettiin vain aina samoissa paikoissa yhtaikaa. sitten sekin vähä jäi pois.
no aikansa kutakin sanotaan. ehkä asiat voisi olla toisinpäin jos olisin erinäköinen.
ulkonäkö ikävästi ratkaisee melkein joka asiassa jopa työpaikan saannissa. what a life....what a life.
Älkää kantako surua murhetta. Kyllä sitä ehtii myöhemminkin, eiks vaan? Eikä sitä koskaan tiedä millon kolahtaa. Kulkekaa vaan silmät auki ja olkaa reippaasti muihin ihmisiin yhteydessä, ei saa jäädä tuleen makaamaan.
Olen 27 vuotias mies. Harrastan seksiä ajoittain yökerhoista saatujen naikkosten kanssa ja jätän heidät seuraavana päivänä.
Pystyn kaipaamaan ja tuntemaan kiintymistäkin samaan tapaan kuin koira isäntäänsä. Olen huumorintajuinen, siisti ja hyvinkoulutettu nuori, joka pystyy antamaan hyvän kuvan itsestään.
Kolikon kääntöpuolella on pitkällinen historia vihaa, katkeruutta, vainoharhaisuutta ja raivoa. Opin kauan sitten olla luottamatta ihmisiin ja luokittelemaan heidät hyödyllisiin, hyödyttömiin ja uhkiin. Suurin osa elämästäni on kohteliaiden tapojen vetämään teatteria, ihmiselämän matkimista.
Olen joskus yrittänyt sitoutua, mutta tunnen itseni entistä sairaammaksi ja julmeksi, jos esitän rakastavaa kumppania muutaman kuukauden, jolloin toinen kiintyy minuun.
Minulle sinkkuelämä on siis vapaaehtoinen valinta. En halua päästää ketään liian lähelle ja nähdä oikeaa minua, koska ne harvat, jotka ovat saaneet siitä aavistuksen, ovat heti ehdottaneet mielisairaaloita, terapiaa ja vastaavaa. En tiedä miksi, koska pystyn hillitsemään itseni täydellisesti ja olen työssäni tehokkaampi kuin useimmat humaanit kollegani.
..musta sä tykkäisit ja haluisit halata kumminkin. Kestäsitkö sä omat tunteesi vai pyrkisitkö musta eroon keinolla millä tahansa, sitä en tiedä. Siitä päätellen ettet pidä asiaa sisälläsi, varmaan vaan ihmettelisit kuinka sä niin kauan olit rakastamatta.
Emme koskaan kuitenkaan tule tapaamaan, joten asiaa on turha pohtia.
Voi voi tyttöparkaa, toivottavasti et jonain päivänä herää unestasi ja huomaa mitä kaikkea mukavaa tämä maailma on pitänyt sisällään.Ja mistä kaikista oot jäänyt paitsi.
Elämättä jäänyt elämä ja silleen tuo suuri asia jota niin moni katkerana on miettinyt elämänsä ehtoossa.
Vielä on sullakin aikaa,uskallatko yrittää?