Erosimme vuosi sitten. Eropäätökseen ehdotit taukoa tyyliin ollaan yhdessä vaikkakin eri osoitteissa. Ajatuksesi lähti harhailemaan kuitenkin eri rataa heti muuton jälkeen. Bailaus, ystävät, kaiken maailman kissanristiäiset veivät aikasi. Entinen perhe unohtui, muistit meitä pari kertaa kuussa muutaman tunnin ajan.
Nöyryytit minua. Ilmoitit halusi katsella maailmaa kuukauden, puoli vuotta, vuoden, ehkä kaksi. Aloitit uuden suhteen. Tietämättäni. Samaan aikaan vierailit luonamme silloin tällöin. Kenellä oli se varasija?
Tuli kesä. Et pitänyt enää yhteyttä meihin.
Nyt pitäisi palata yhteen. Ehdotuksestasi. Ei. En pysty. En tunne enää sinua kohtaan sellaista tunnetta, että haluaisin palata siihen entiseen. Siihenhän se menisi. Rakkauteni sinua kohtaan on muuttunut. Välitän sinusta, olet lasteni isä, mutta seuraasi en kaipaa. Tunnut niin vieraalta. Olet muuttunut paljon. En halua tutustua siihen mieheen, mikä nyt olet. Et tiedä sitä tuskaa, jonka olen lasten ikävästä isää kohtaan joutunut kantamaan.
Ymmärsin aiemmin, että haluat katsella katsella maailmaa vapaan silmin. Tiesin senkin, että haluat myöhemmin palata takaisin perheesi luo. Ehdotin keväällä toistamiseen parisuhde- tai perheneuvontaan menoa. Ehdotukseni ei kelvannut. Mitä ihmettä nyt tapahtui? Etkö kelvannut kenellekään vai etkö löytänyt parempaa?
Olen miettinyt, miksi ajattelen nyt näin. Miksi en halua enää yrittää? Teenkö tämän nyt tahallani sinulle? Haluanko antaa takasin? Enkö voisi tulla vastaan ja tehdä kompromissiä?
Kyse ei ole siitä, että en voisi antaa anteeksi, sydämeni on suuri. Luulen, että näin olet alusta alkaen ajatellutkin. Nämä loukkaukset, nöyryytykset, alistamiset, unohtamiset, kaikki ne tuntemukset, mitä olen tuntenut eron aikana tuntenut, ovat kasvattaneet minua. Olen henkisesti vahvempi nyt ja itsenäinen. En voisi enää luottaa sinuun.
Sinä viivyttelit nyt omassa päätöksessäsi. Minä en vain enää halua, että meitä on olemassa. Et ole arvoiseni.
Nöyryytit minua. Ilmoitit halusi katsella maailmaa kuukauden, puoli vuotta, vuoden, ehkä kaksi. Aloitit uuden suhteen. Tietämättäni. Samaan aikaan vierailit luonamme silloin tällöin. Kenellä oli se varasija?
Tuli kesä. Et pitänyt enää yhteyttä meihin.
Nyt pitäisi palata yhteen. Ehdotuksestasi. Ei. En pysty. En tunne enää sinua kohtaan sellaista tunnetta, että haluaisin palata siihen entiseen. Siihenhän se menisi. Rakkauteni sinua kohtaan on muuttunut. Välitän sinusta, olet lasteni isä, mutta seuraasi en kaipaa. Tunnut niin vieraalta. Olet muuttunut paljon. En halua tutustua siihen mieheen, mikä nyt olet. Et tiedä sitä tuskaa, jonka olen lasten ikävästä isää kohtaan joutunut kantamaan.
Ymmärsin aiemmin, että haluat katsella katsella maailmaa vapaan silmin. Tiesin senkin, että haluat myöhemmin palata takaisin perheesi luo. Ehdotin keväällä toistamiseen parisuhde- tai perheneuvontaan menoa. Ehdotukseni ei kelvannut. Mitä ihmettä nyt tapahtui? Etkö kelvannut kenellekään vai etkö löytänyt parempaa?
Olen miettinyt, miksi ajattelen nyt näin. Miksi en halua enää yrittää? Teenkö tämän nyt tahallani sinulle? Haluanko antaa takasin? Enkö voisi tulla vastaan ja tehdä kompromissiä?
Kyse ei ole siitä, että en voisi antaa anteeksi, sydämeni on suuri. Luulen, että näin olet alusta alkaen ajatellutkin. Nämä loukkaukset, nöyryytykset, alistamiset, unohtamiset, kaikki ne tuntemukset, mitä olen tuntenut eron aikana tuntenut, ovat kasvattaneet minua. Olen henkisesti vahvempi nyt ja itsenäinen. En voisi enää luottaa sinuun.
Sinä viivyttelit nyt omassa päätöksessäsi. Minä en vain enää halua, että meitä on olemassa. Et ole arvoiseni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kertomus. Kirjoituksestasi paistaa, että olet kasvanut kovasti ihmisenä kokemasi kautta. Mielestäni päätöksesi on oikea ja toivotankin sinulle voimia ja jaksamista. Muista se, että synkimmänkin pilven takaa paistaa aurinko.
Tänne tulee varmasti vastauksia, että miehesi on kasvanut, huomannut kuinka tärkeitä te olette, kyllä sinun pitää antaa mahdollisuus. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että sinä olet muuttunut, kasvanut, miehesi ei ehkä. Itse samantyyppisessä tilanteessa päätin samoin, olin päättänyt, kun vihdoin pääsin jaloilleni, että koskaan en enää päästä itseäni sellaiseen kuntoon, minulla ei olisi ollut voimia nousta toistamiseen. Nyt voisin kutsua itseäni tasapainoiseksi ja hyvinkin olen tyytyväinen elämääni. Ex sensijaan ei voi hyvin, sama meno jatkuu ja aina välillä teini-ikäisten lasten kautta pyytämässä takaisin (lapset ilmaisevat asian, ethän vaan ota).
Toivon jaksamista.
Olen kokenut saman, miehen näkökulmasta. Nainen halusi lähteä maailmalle opiskelemaan ja kokemaan uutta. Rakkaus oli silloin vielä syvällistä, suhdetta ei kauheasti takana. Näin hänen muutoksensa pikkuhiljaa, mutta kuitenkin niin nopeasti. Ensin tuli kylmyys ja etäisyys (välimatka oli tietenkin suuri), sitten tunteet viileni ja hän ei enää tainnut rakastaa, tai ainakin hän ei muistanut meidän rakkaudesta mitään. Matkustin hänen luo ja tapasin hänet. Olin onnellinen ja huomasin että meillä on vielä kuitenkin jotakin. Sitten sovittiin tauko. Hän halusi elää tämän vuoden täysillä. Minulle se kävi! Mutta ei mennyt kauaa, kun hän sanoi että oli ikävä ja epäröi taukoamme, haluaa olla onnellinen, eikä tiedä onko sitä ilman minua. Mutta kuitenkin tulin takaisin Suomeen. Välimatka piteni, muistot haaleni. Taas olin lähtöpisteessä. Odotin häntä... ja hän eli vaihtarielämää. Seurasi ero, hän halusi olla sinkku, väitti olevansa nuori, ja kuinka hän haluaa kokea ja nähdä maailmaa. Sanoi ettei mikään ole lopullista, mutta nyt tämä on hyvä ratkaisu molemmille. Ei vaan minulle...
Joulu lähestyy ja hän on tulossa tänne. Ja minä odotan sitä tyttöä joka lähti täältä. Pelkään vain että en enää tunnista häntä, pelkään että en enää ikinää näe minun rakastani, joka lähti täältä. Minne tämä uusi ihminen on haudannut hänet? Voisiko hän hetkiksi palata tyttöni takaisin. Kaipaan häntä niin...
Surullista kuinka meitä on niin monta. Tästä näkee että ei se ainakaan sukupuoleen katso. Tuntuu onnistuvan niin miehiltä kuin naisiltakin.
Olen vieläkin itse shokissa tapahtumista, mutta koitan käsitellä asioita päivä kerrallaan.
Asioita joita en ymmärrä:
1. Kuinka joku voi unohtaa edes hetkeksi lapset ja perheen.
2. Miten ihminen voi muuttua niin paljon, ettei 7 vuoden suhteen jälkeen häntä enään tunne.
Suren suruni pois, keskityn lapsiin ja itseeni. Annan hänelle vapauden jota hän niin kaipaa mutta tuskin ymmärtää että rikkoi perheen jota yritin pelastaa. Vaihtoi tosi rakkauden ja perheen, ihastukseen.
Hullu maailma.
-Juha-