Kuinka rankkaa?

No se rankkuus riippuu todella paljon perheestä. Itselläni on ystäviä jotka hoitava päivisin lapsia vain muutaman hassun tunnin ja lopun aikaa tekevät mitä tahtovat, toiset painaa päivää kellon ympäri. Tähän asiaan voit tietysti itse vaikuttaa kun olet valitsemassa perhettä, eli kannattaa ottaa sellainen missä työajat tuntuvat varmasti kohtuulliselta. En sanoisi missään nimessä työn olevan ruusuilla tanssimista, se on usein rankkaa. Tietysti tähän vaikuttaa oma asenne, jotkut narisevat olemattomista pikkuasioista ja jotkut tekevät kaiken mitä käsketään kunnialla. Mitä tahansa työtä tekeekin, on kaikessa varmasti hyvät ja huonot puolensa. Valitse vain perhe ja kohde huolella, niin saat paljon irti ajasta aupparina.

Mulla on talla hetkella tosi helppo homma, koska perheeni aiti ei viela ole kokopaiva tyossa (etsii siis tyota koko ajan). Paivassa tulee hommia ehka sellainen kolmisen tuntia.
Eli fyysisesti ei ole rankkaa =)
Joo, mutta riippuu tosi paljon varmaan lahtijasta, mutta ajattelisin, etta toisenlaiseen perheeseen sopeutuminen on rankkaa jokaiselle. Pienia juttuja tulee vastaan paivittain, mita sitten ei tieda. Olen ollut taalla kaksi ja puoli kuukautta ja vielakin ilmestyy juttuja, joita en tieda tms. Ei siis mitaan isompia, mutta ne aina muistuttavat, etta ma poikkean muusta perheesta aika paljon. Siis ei sinallaan, etta mulla oli uskomaton tuuri, etta sain tosi mukavan perheen jne.

On taa tosi paljon rankempaa ku luulin. Pidan lapsista yleisesti, mutta kylla taalla tuppaa menemaan hermo aika pahasti ja usein. Mulla tyotunneissa tai sellaisessa ei valittamista, eika niiden osilta liian rankkaa, mutta henkisesti niin kamalaa (perheesta paljastuu koko ajan sietamattomia piirteita) etta harkitsen perheen vaihtoa tai kotiin lahtoa. Olen yrittanyt olla reipas ja olla ottamatta kaikkea niin vakavasti, olen jopa yrittanyt hienovaraisesti jutella perheen aidin kanssa, mutta tuloksetta. He eivat nae mitaan vikoja itsessaan.
En makaan ole taydellinen, olen tehnyt pari mokaa (en mitaan vakavia) ja ottanut niista heti opikseni ja pyytanyt anteeksi. Mutta alkaa olla liian rankkaa pyytaa anteeksi asioista mita en ole tehnyt, mutta mita he luulevat etta olen (koska he eivat tee mitaan vaarin).
Mut joo, meni aika purnaukseks, ja tiedan monia kenella menee hyvin ja viihtyy. Riippuu niin paljon itsestaan ku perheesta. Musta tuntuu etta ehka ma en ole valmis tahan, eika myoskaan perhe missa olen.

Minulla hommat alkoivat kadeksalta lasten heättämisellä ja päivä päättyi päivällisen jälkeen noin klo 17.30., viikonloput olivat yleensä vapaita. Toinen lapsista oli koulussa, toinen kotona, mutta kävi kirkon kerhossa kolmena päivänä 3 h kerrallaan. Silloin kävin ratsastamassa tai ostoksilla.

Lasen hoidon ja kuljettamisen lisäksi töihini kuului kaupassa käynti, ruoan laitto ja pyykin peseminen. Siivoja kävi joka perjantai.

Vanhemmat halusivat että olen tosi intensiivisesti lasten kanssa ja koko ajan leikin tai askartelen lasten kanssa mutta välillä lapset ilmoittivat itse että haluavat nyt leikkiä yksin tai keskenään. Valmistelin ruokaa tai lueskelin sillä aikaa.

Lapset oliva ihania ja tulin heidän kanssaan hyvin toimeen. Perheen äiti oli kotona, mutta koko ajan menossa; tennistä, psykologilla käyntiä, shoppailua jne. Hän ei paljoa viettänyt aikaa lasten kanssa ja oli melko kylmä ja pisteliäs ihminen, hän jopa riitautui kaikkien ystäviensä kanssa vuoden aikana. Perheen isä teki pitkää päivää, mutta omistautui lapsilleen vapaa-aikana.

Vapaa-aikana (viikonloppuna/iltaisin) olin yleensä ystävien luona, kirjastossa, baareissa (mutta yleensä aina kuskina) lähimmässä suurkaupungissa (New York) jne. Perhe antoi minulle auton käyttöön, se oli kamala vanha romu, mutta mahdollisti monipuolisen vapaa-ajan. Muuten olisin ollut aika yksin, koska asuin pienessä kylässä ja ystäväni asuivat lähikylissä/kaupungeissa, joihin oli 10-20 km matkaa. Julkista liikennettä ei ollut.

Tutustuin moniin au paireihin, joka kirjaimellisesti asuivat metsän keskellä, lähitaloihin saattoi olla kilometri tai pari, eikä autoa käytössä. Vaikka heillä olikin vapaa-aikaa iltaisin ja viikonloppuisin, au pairit olivat täysin riipuvaisia ystävistä, jotka tulivat hakemaan heitä kotoa silloin tällöin. Minulla olikin paljon "ystäviä", koska kuskasin kaikkia eri paikkoihin autollani.

Perheeni lähti yleensä viikonloppuisin vapaa-ajanasunnolleen, jossa en käynyt koskaan, sekä joskus vain perheen kesken myös matkolle. Ymmärsin että he halusivat viettää aikaa keskenään ja tämä antoi minulle paljon vapaa-aikaa. Pari kertaa kävin heidän kanssaan Floridassa ja South Carolinassa lomalla, mikä oli ihan mukavaa.

Au pairina oleminen vaatii sopeutumiskykyä molemmin puolin. Kulttuurit ja tavat voivat olla aivan erilaisia kuin oman maan ja perheen tavat ja yleensä au pair joutuu taipumaan perheen tapoihin enemmän kuin perhe au pairin.

Au pairin täytyy valmistautua elämään perheen ehdoilla ja tavoilla, vapaa-ajasta, tavoista, odotuksista ja arvoista kannattaa keskustella etukäteen. Esim. itsenäiseen elämään tottuneelle omien menojen tarkka selvittäminen perheelle voi olla välillä ikävää tai jos perhe on syvästi uskonnollinen ja noudattaa joitain uskonnollisia tapoja ja arvoja, se saattaa aiheuttaa tapauskovaisen suomalaisen kanssa joitain vaikeuksia. Vapaa-ajasta ja omista menoista tulee sopia etukäteen selvästi ja varsinkin alueilla, joissa ei ole julkista liikennettä kannattaa sopia auton käytöstä.

Vaikken koskaan päässyt ihan samalle aaltopituudelle perheen äidin kanssa, muistelen lapsia lämmöllä. Vuosi avasi mahdollisuuksia matkusteluun ja toisen kulttuurin tuntemukseen sekä antoi muutmia pysyviä ystäviä ja sujuvan kielitaidon, josta on ollut hyötyä myöhemmkin.

Onnea matkaan, jos lähdet au pairiksi.