Olen päätynyt vuosien jälkeen siihen ratkaisuun etten halua olla missään tekemisissä vanhempieni kanssa.
En ota heihin yhteyttä enää ollenkaan. en vastaa heidän maileihin tai tekstiviesteihin.
on surullista toisaalta, kun ei ole perhettä. mutta en kestä enää. he eivät koskaan minua hyväksyneet eivätkä haluneet tietää kuka olen. heidän tunteensa ja tarpeensa olivat aina tärkeiämpiä kuin minun.
olen saanut tarpeekseni.
onko täällä muita, jotka ovat päätyneet samaan ratkaisuun? mitä tunteita tai ajatuksia se on herättänyt?
En ota heihin yhteyttä enää ollenkaan. en vastaa heidän maileihin tai tekstiviesteihin.
on surullista toisaalta, kun ei ole perhettä. mutta en kestä enää. he eivät koskaan minua hyväksyneet eivätkä haluneet tietää kuka olen. heidän tunteensa ja tarpeensa olivat aina tärkeiämpiä kuin minun.
olen saanut tarpeekseni.
onko täällä muita, jotka ovat päätyneet samaan ratkaisuun? mitä tunteita tai ajatuksia se on herättänyt?
Vastaukset 4
Vanhimmat
No ei se tunnu missään arkipäiväisessä elämässä, joskus todella harvoin kun kuulee tosi lämpimistä väleistä (huom. ei omistavan imelistä) niin saattaa 3 sekunttia kaiho kirpaista, että noilla noin....
Joskus ajattelen, menenkö edes vanhainkotiin heitä tapaamaan...siihen ei ole kauhean pitkä aika enään...en tiedä.
Erossa oltu yli 10 v. eikä he ole ottaneet itsekkään mitään yhteyksiä, eli oma arvioni heidän kiinnostuksestaan omaa lastaan kohtaan oli oikea :)
...paljon! kaikki ei vain halua/pysty vielä, jos koskaan, sitä myöntämään, että suhde vanhempiin on vain velvoitteellinen ja "roikkuvat" yhteyksissä vanhempiin, vaikka se ei tekisi heille hyvää!
Itse olen siinä vaiheessa, että olen vasta aloittanut tekemään todellista pesäeroa.. siis vaikka olen asunut 10 vuotta muuaalla kuin he, niin olen ollut yhteydessä ja käynyt heidän luonaan.. en kyllä tiedä miksi.
tuntuu siltä, että he ottavat yhteyttä vaan omien tarpeittensa pohjalta, eivätkä todella aidosta kiinnostuksesta minuun. eivät käyneet paikkakunnalla kertaakaan, jossa asuin 7 vuotta!
Muistan kun äitini joskus mainitsi, että jos isäni kuolee niin hän ei saa eläkerahoillaan edes maksettua vuokra-asuntoa. Hän varmaan odotti, että olisin siihen sanonut, että kyllä hänestä huolehditaan tai että minä huolehdin. koska olen sellainen huolehtija tyyppinen ihminen. koska äitini tykkää että häntä palvellaan ja holhotaan.
Sanoinkin, että onhan sinulla ammatti ja voit käydä töissä! Kyllä sinä pärjäät itse. ei minusta tuntunut siltä että olisin halunut hänestä huolehtia! miksi? eihänkään ole minun emotionaalisista tarpeistani huolehtinut! en halua velvollisuuden tunteista mitään tehdä! haluan tehdä, jos minusta tuntuu siltä, että haluan!
Olen ajatellut tuota asiaa kun, että vanhukset ovat yksinäisiä. Minun näkökulmani on siihen tämä: jos ihminen on kohdellut, muita hyvin on hänellä vanhanakin ihmisiä lähellään! Miksi kukaan haluaa käydä ihmisen luona, joka ei ole häntä kohdellut rakastavasti! kyllä yleensä kuitenkin vanhoilla ihmisillä on sukulaisia elossa. ja kyllä aikaa riittää nykyisessa kiireellisessä elämässä jos vain on halua! että minusta vanhukset voivat katsoa peiliin, jos lapset/lapsenlapset ei heidän luonaan käy! tai jos käyvät vain rahaa vonkaamassa..
suhteen voi hyvinkin perustaa rahalle! kuten omat vanhempani ovat tehneet. käyttäneet rahaa vallanvälineenä. voi,voi kun olen ottanut se välineen heiltä pois, en ota heiltä rahaa enää ollenkaan! ei tällainen riippuvuus suhde, jossa ei ole muuta kuin materia, kovinpitkään kestä. ei ihmiset halua rahaa vanhemmiltaan kaikista eniten, mutta ottavat sitä vastaan, koska rahalla saa kaikkea rakkauden ja emotionaalisentuen korviketta!
sanot, ettei se missään tunnu..Sinä kuitenkin olet ajatellut vanhempiasi ja heidän eläkepäiviään. oletko tehnyt sitä pelkästä velvollisuuden tunteesta, että näin kuuluisi tehdä? vai toivotko vielä kenties jotain suhteenne selvittelyä (erositteko riidoissa vai jätitkö vain yhteyden oton ilman selityksiä vähitellen)? tai haluaisitko kenties anteeksipyynnön vanhemmilta? Mitä heiltä toivoisit?
kuolleet niin ei tarvi erota.
Vuosi on nyt kulunut, asun vielä vanhempieni kanssa mutta isää minulla ei enää ole. 12 vuotiaana mietin miksi isä kohtelee omaa tytärtään näin. Itkin ja kahdehdin ystävien isiä, mutta sitten ajattelin että se on vain sitä rakkautta. Minähän olin isän tyttö aina, kuljin mukana paikasta toiseen, isä osti kaikkea. Sepä se jokaisen riidan päätteeksi isä lahjoi rahalla, osti hyväksyntää.Isä haukkui ensi kertaa 12 vuotiaana huoraksi kun kävin kavareittteni kanssa kaupungilla. Siis keskellä kirkasta päivää, se sattui ja raapasi syvältä,koska en ymmärtänyt mitä olin väärin tehnyt.Elämä alkoi käydä todella ahistavaksi, siihen aikaan murrosikä muuttuva mieli ja maailma myllersi. Kaikki oli sekavaa ja isä ei ainakaan tilannetta helpottanut.Kerran muistan mikä riita syntyi kun rupesin meikkaamaan, olin kuulemma kamalan näköinen lehmä. Isä koitti laittaa minut jonkinlaiseen muottiin, minun olisi kuulemma pitänyt olla urheilullinen jne..Vaikka liikuntaahan minä harrastin sen mitä kerkesin, enkä koskaan ole mikään lihava ollut.Koulumenestys oli sitä kuin oli, vaikka yritin todella yritin parhaani. Koskaan en ollut tarpeeksi hyvä, isä aina vertasi minua siskooni(joka menestyi koulussa)Entäs peruskoulun jälkeen, isä sanoi että menen lukioon muusta ei edes keskustella. Onneksi tein oman valintani ja opiskelin itselleni ammatin. Viisi vuotta itkin julmaa maailmaa ja sitä miksi isäni muuttui hirviöksi. Halusi laittaa lasipurkkiin musertaa minut. Aina kuuntelin sitä samaa huutoa vitun lehmät saatana!!Kerran, viimeisen riidan päätteeksi isäni sanoi että minä vaikka konttaan hänen edessään ja siivoan paskat lattialta.. Se oli viimeinen pisara, viimeinen, silloin sain tarpeekseni. En enää kuunnellut vaan nousin vastustamaan. Minä tein sen ja vapauduin!!Vapauduin 8 vuoden piinan ja tuskan jälkeen. Nyt voin hengittää ja olla vapaa. Huusin ja huusin vastaan kävelin perässä ja revin rinnuksista. Huusin niin paljon että en saanut enää kunnolla happea. Se loppui siihen, isä oli hiljaa emmekä sen jälkeen ole enää ikinä sanaakaan toisillemme puhuneet. Nykypäivänä jos joku kysyy esim mitä isäni tekee työkseen, sanon että minulla ei ole isää. Perheeni on ollut rikkinäinen jo yli 8 vuoden ajan, olen tiennyt lapsesta asti kuinka isä pettää äitiä, olen nähnyt valokuvat kaikki, kuullut öiset puhelut. Äidille kerran avauduin mutta isä sai kun saikin äidin puhuttua. Tänäpäivänä tiedän että minulla on jossain veli tai siskopuoli josta äitini ei tiedä mitään. Aina ei onnista...Mutta minä voitin ja olen tänään vapaa, se helvetti on ohi. Onneksi minulla on 2 ihanaa siskoa, toinen toisia tukien olemme selvinneet sen helvetin omilla laillamme läpi. Voimia kaikille!!Tässä lyhkäisyydessään minun elämästäni.