haluan kertoa mun ja mun miehen tarinan,jos saisi teiltä muilta jonkinnäköstä palautetta.
Eli ollaan mieheni kanssa seurusteltu 1,5v.Meillä menee tällä hetkellä ihan ok..mutta kun katsoo muutamaa päivää taakse päin niin asiat ei olleet niin hyvin koska melkein erosimme.Olen monta kertaa jättänyt mieheni, tiedä sitten onko syy se että haluaisin nähdä hänen reagoivan suhteeseen niin että itkisi ja anoisi takaisin (niin kuin entinen poikaystäväni teki),vaiko se että haluan vaan erota.Siis haluan ja en halua erota.rakastan häntä,mutta en osaa luottaa häneen vaikka hän ei ole pettänyt minua eikä tehnyt mitään(minä olen häntä ja hän tietää asiasta..anteeksi annettu ja unohdettu..no mä en ikinä kyllä pysty sitä unohtaa,niin virhe se oli!)Olen myös joskus miettinyt voisiko se johtua siitä että en luota nykyiseen mieheeni, koska entinen mieheni petti minua..?.Mulla on huono itsetunto valitan noin suurinpiirtein joka asiasta ja olen mustasukkainen. Miehessä ei ole hirveästi muuta vikaa, kuin se ettei hän puhu asioista. Hän ei kysele multa mitään (eli siis näyttää että ei varmasti kiinnosta),hän ei kerro oikeastaan mitään mulle, ellen kysy. Ja sillon ku kysyn niin kyselenkin todella tarkkaan (siinä on syynä myös se että mun miehellä on ERITTÄIN huono muisti)..Mutta sitten se kysely loppuu siihen kun mieheni kysyy miksi mä utelen noin paljon.
Mutta nyt kun yritetään VIIMEISEN kerran uudestaan..mä en huomaa minkään muuttuvan paitsi sen että mä joudun pitämään kaikki asiat sisälläni, koska en halua aiheuttaa riitaa tai kohtausta(Rakastan häntä ja haluan oikeasti yrittää)..siis joskus kun tekee mieli taas sanoa jostain.Mieheni lupasi että rupeaa kyselemään ja näyttämään sitä kiinnostusta mutta en mä mitään eroa ole huomannut(Mutta eihän sitä nyt pakolla ihmistä saa näyttämään kiinnostunutta jos sitä ei ole).Tää on nyt menny just niin teennäiseks ja näyttelemiseks koko juttu että ohhoh..Ja huom.haluan nyt kunnolla yrittää vielä..
liian moni eroaa liian helposti (ilman yrittämättä).Te ihmiset kaikki varmaan haukutte mut tosi syvälle mutta se on ok, mä olen tunnistanut ja tiedän kaikki mun vikani.Mutta sitten tässä meidän suhteessa on vielä yks tämmönen pikku MUTTA..mä en tykkää hirveästi mun miehen sukulaisista..tai oikeastaan mun miehen serkun naisesta..kaikki muut menettelee..mä en tiedä mikä siinä on.Ehkä se että mun mies kerran valehteli yhdestä asiasta koskien tätä naista..mutta haluaisin ja olen yrittänyt olla mukava..mutta sekin on niin teennäistä. Ja kun mun mies haluaa niin usein (pari-kolme kertaa vkossa on Pakko) nähdä joko sukulaisia tai kavereita...eikö Oikeasti edes Yhtä viikkoa voisi olla ihan kahdestaan?Mikä siinäkin on???
Ei pääse eroon,mutta ei välttämättä haluakkaan...
Mitä mieltä te muut olette..jos jaksoitte lukea tämän melko Tylsän ja aika tavallisen tarinan parisuhteesta?
Eli ollaan mieheni kanssa seurusteltu 1,5v.Meillä menee tällä hetkellä ihan ok..mutta kun katsoo muutamaa päivää taakse päin niin asiat ei olleet niin hyvin koska melkein erosimme.Olen monta kertaa jättänyt mieheni, tiedä sitten onko syy se että haluaisin nähdä hänen reagoivan suhteeseen niin että itkisi ja anoisi takaisin (niin kuin entinen poikaystäväni teki),vaiko se että haluan vaan erota.Siis haluan ja en halua erota.rakastan häntä,mutta en osaa luottaa häneen vaikka hän ei ole pettänyt minua eikä tehnyt mitään(minä olen häntä ja hän tietää asiasta..anteeksi annettu ja unohdettu..no mä en ikinä kyllä pysty sitä unohtaa,niin virhe se oli!)Olen myös joskus miettinyt voisiko se johtua siitä että en luota nykyiseen mieheeni, koska entinen mieheni petti minua..?.Mulla on huono itsetunto valitan noin suurinpiirtein joka asiasta ja olen mustasukkainen. Miehessä ei ole hirveästi muuta vikaa, kuin se ettei hän puhu asioista. Hän ei kysele multa mitään (eli siis näyttää että ei varmasti kiinnosta),hän ei kerro oikeastaan mitään mulle, ellen kysy. Ja sillon ku kysyn niin kyselenkin todella tarkkaan (siinä on syynä myös se että mun miehellä on ERITTÄIN huono muisti)..Mutta sitten se kysely loppuu siihen kun mieheni kysyy miksi mä utelen noin paljon.
Mutta nyt kun yritetään VIIMEISEN kerran uudestaan..mä en huomaa minkään muuttuvan paitsi sen että mä joudun pitämään kaikki asiat sisälläni, koska en halua aiheuttaa riitaa tai kohtausta(Rakastan häntä ja haluan oikeasti yrittää)..siis joskus kun tekee mieli taas sanoa jostain.Mieheni lupasi että rupeaa kyselemään ja näyttämään sitä kiinnostusta mutta en mä mitään eroa ole huomannut(Mutta eihän sitä nyt pakolla ihmistä saa näyttämään kiinnostunutta jos sitä ei ole).Tää on nyt menny just niin teennäiseks ja näyttelemiseks koko juttu että ohhoh..Ja huom.haluan nyt kunnolla yrittää vielä..
liian moni eroaa liian helposti (ilman yrittämättä).Te ihmiset kaikki varmaan haukutte mut tosi syvälle mutta se on ok, mä olen tunnistanut ja tiedän kaikki mun vikani.Mutta sitten tässä meidän suhteessa on vielä yks tämmönen pikku MUTTA..mä en tykkää hirveästi mun miehen sukulaisista..tai oikeastaan mun miehen serkun naisesta..kaikki muut menettelee..mä en tiedä mikä siinä on.Ehkä se että mun mies kerran valehteli yhdestä asiasta koskien tätä naista..mutta haluaisin ja olen yrittänyt olla mukava..mutta sekin on niin teennäistä. Ja kun mun mies haluaa niin usein (pari-kolme kertaa vkossa on Pakko) nähdä joko sukulaisia tai kavereita...eikö Oikeasti edes Yhtä viikkoa voisi olla ihan kahdestaan?Mikä siinäkin on???
Ei pääse eroon,mutta ei välttämättä haluakkaan...
Mitä mieltä te muut olette..jos jaksoitte lukea tämän melko Tylsän ja aika tavallisen tarinan parisuhteesta?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko tullut ajatelleeksi, että kun "veivaat" eroamisen ja yhdessäpysymisen välillä ja olet pettänyt kumppaniasi, että taustalla saattaa olla pelko siitä, että hän joskus kostaisi pettämisen sinulle. Juuri siihen voisi perustua epäluottamus poikaystävääsi kohtaan, sekä siihen että sinua on joskus petetty.
Nyt kannattaisi ottaa suhteessanne aikalisä ja miettiä, mitä tältä suhteelta haluaa. Pyrkikää keskustelemaan avoimesti poikaystäväsi kanssa mieltäsi askarruttavista asioista. Hieman näyttäisi nimittäin siltä, että tunnet yhä syyllisyyttä ja pahaa mieltä pettämisestäsi, vaikka olisit anteeksi saanutkin. ja mikäli keskustelu ei auta suuntaan eikä toiseen, kannattaisi harkita myös esim. parisuhdeterapiaa, sillä ulkopuolinen ja vieläpä ammatti-ihminen ihminen osaa nähdä tilanteenne selkeämmin. Koitahan saada asiasi kuntoon! Tsemppiä! :)
vielä sen taaksekin. Rehellisesti sanoen, sun miehesi kannalta olisi onnellista että lähtisit menee.
Jep, kuten totesitkin itsetunnon puute vaivaa. Ja voin sanoa ettet ole ongelmasi kanssa yksin.
Onko sulla harrastuksia jos ei ole kiiruusti niitä hankkimaan -> oma elämä kohottaa myös itsetuntoa. Älä odota että joku muu tuo sitä!
Miehet ei tyypillisesti ole kovin puheliaita mutta täysi mykkyys ei sekään ole normaalia. En silti olisi huolissani, koska se ei tarkoita rakkaus olisi loppunut tjms.¨
Parisuhde kasvaa pikkuhiljaa, ja alkuvaiheessa joskus sukulaiset voivat olla kiusallisen lähellä. Mut aika hoitaa, sanoisin.
En todellakaan osaisi/haluaisi ajatella sitoutumista vakavasti, jos mieli on niin ailahtelevainen, että joka käänteessä ollaan laukkuja pakkaamassa.
Peilaat koko ajan miehesi kautta itseäsi ja siinä lyöt kirvestä kiveen koko ajan. Haluat miehen reagoivan, niin kuin sinun mielestäsi tulisi reagoida eri tilanteisiin, mutta kuten huomaat, näin ei ole.
Yritätkö alitajuisesti muuttaa miestä mieleiseksesi ja vastaamaan omiin tarpeisiisi ja ajatusmaailmaasi.
Sinun olisi hyvä kääntyä itsetutkiskeluun ja miettiä ihan syvällisesti itseäsi ja tilannettasi. tähän auttaa, jos on hetken ihan yksin vailla riippuvuuksia mihinkään.
Jos haluat kunnolla yrittää vielä, niin aloita suhteen rakentaminen itsestäsi ja pitäydy itsesi muuttamisessa, sillä kumppania et voi muuttaa, vaan kumppani muuttuu erittäin todennäköisesti itsesi muuttamisen kautta.