Eikö rakkauden tulisi hoitaa, innostaa, antaa tyydytystä ja olla oikeastaan helppo asia? Eihän kukaan päätä rakastua, ei päätä valita sen kohdetta tai tulla itse sellaiseksi. Koko prosessi on meistä riippumaton, luonnollinen ja kuitenkin niin monimutkainen. Rakkaus etsii kohteestaan totuutta, se ei pitkän päälle tyydy vain pintatunteisiin. Juuri siksi se myös sattuu.
Toinen ihminen pääsee meitä niin lähelle, että hän näkee ja kokee myös varjomme, lapsuuden vammamme, elämän haavat ja estomme. Rakkaus ei pelästy toisen totuutta, ihastuminen ja pelkkä intohimo pelästyvät. Niiden asettamat unelmat ja korkeat odotukset eivät täytykään, kupla puhkeaa ja on kysttävä ketä oikeastaan rakastinkaan. Kenties vain omia unelmiani.
Rakkautta ei voi vaatia, ei pakottaa muottiin, eikä riistää siltä vapautta. On uskallettava antaa sen tulla elämään, mutta myös annettava mennä, jos niin on pakko. Jos menettää rakkauden, ei menetä elämää eikä omaa itsetuntoa, vaikka siltä ensin saattaakin tuntua. Kaipaus toiseen on mittaamaton, kenties itsesääli ja itsevihakin alkaa hallita ajatuksia, ellei saa niitä purettua jonkun kanssa. Hylkäämisen kokemus on eräs kipeimpiä läpi elämän. Hylkääjän sielukin yrittää selvitä ja parhaimmassa tapauksessa molemmat selviävät hyvin, oppivat kokemastaan paljon ja ovat elämästä rikkaampia kuin ennen. Ihmissuhteiden kipu voi kääntyä aina elämän pääomaksi ja viisaudeksi, kunhan ne käydään läpi rehellisesti ja oivalletaan anteeksiannon ja -pyytämisen suuri lahja.
Kuka siis on se oikea? Monikin voisi olla, mutta kun aito rakkaus osuu kohdalle sen vain jossain vaiheesa tietää. Hän on minun ihmiseni tässä maailmassa. Hänen lähellään saan olla aito ja keskeneräinen, hän ei aseta minulle rimaa eikä pakota ensin muuttumaan. Rakkaudessa vallitsee terve riippuvuus, joka ei takerru toiseen eikä tee hänestä jumalaansa, kaikkien tarpeittensa täyttäjää. Rakkauteen kuuluu hyvä riitely ja sen taidon opettelu. Erilaisuus pakottaa kasvamaan, sietämään kitkaa, tulemaan puolitiehen vastaan, vaikka ei kaikkea ymmärtäisikään.
Terve yksinolo, itsenäisyys liittyy rakkauteen, vaikka sitäkin joutuu usein harjoittelemaan. Mustasukkaisuus itsessään ei ole paha asia, sehän kertoo miten paljon minulle merkitset. Sairas, sitova mustasukkaisuus puolestaan tuhoaa ajan mittaan suhteen, se vääristää asetelmat, toisesta tulee kontrollin kohde, joka ei kauan jaksa.
Kannattaa uskaltaa sitoutua toiseen ihmiseen. Löysä suhde, jossa ollaan ja kuitenkin taka-ovea pidetään auki haavoittaa kumpaakin, irtiotto sattuu aina yhtä paljon. Sitoutuminen suojelee, tekee rajat muihin nähden, antaa raamit alkaa rakentaa suhdetta yhteiseen suuntaan, tulevaisuuteen. Suhdetta tulee hoitaa, antaa aikaa, puhua avoimesti, itkeä ja surra, pettyä ja arvioida aika ajoin.
Mikään arvokas ei kehity hetkessä, eikä kasva huoltamatta. Vesi voi yhä muuttua viiniksi, voi rakastua omaan puolisoonsa yhä uudelleen yhden elämän aikana. Rakkautta ei kannata kiirehtiä, se etenee ajallaan ja tavallaan. Tulee kohdalle kun aika on. On tärkeää oppia elämään yksin, olla sovussa ensin itsensä ja Luojansa kanssa.
Toinen ihminen pääsee meitä niin lähelle, että hän näkee ja kokee myös varjomme, lapsuuden vammamme, elämän haavat ja estomme. Rakkaus ei pelästy toisen totuutta, ihastuminen ja pelkkä intohimo pelästyvät. Niiden asettamat unelmat ja korkeat odotukset eivät täytykään, kupla puhkeaa ja on kysttävä ketä oikeastaan rakastinkaan. Kenties vain omia unelmiani.
Rakkautta ei voi vaatia, ei pakottaa muottiin, eikä riistää siltä vapautta. On uskallettava antaa sen tulla elämään, mutta myös annettava mennä, jos niin on pakko. Jos menettää rakkauden, ei menetä elämää eikä omaa itsetuntoa, vaikka siltä ensin saattaakin tuntua. Kaipaus toiseen on mittaamaton, kenties itsesääli ja itsevihakin alkaa hallita ajatuksia, ellei saa niitä purettua jonkun kanssa. Hylkäämisen kokemus on eräs kipeimpiä läpi elämän. Hylkääjän sielukin yrittää selvitä ja parhaimmassa tapauksessa molemmat selviävät hyvin, oppivat kokemastaan paljon ja ovat elämästä rikkaampia kuin ennen. Ihmissuhteiden kipu voi kääntyä aina elämän pääomaksi ja viisaudeksi, kunhan ne käydään läpi rehellisesti ja oivalletaan anteeksiannon ja -pyytämisen suuri lahja.
Kuka siis on se oikea? Monikin voisi olla, mutta kun aito rakkaus osuu kohdalle sen vain jossain vaiheesa tietää. Hän on minun ihmiseni tässä maailmassa. Hänen lähellään saan olla aito ja keskeneräinen, hän ei aseta minulle rimaa eikä pakota ensin muuttumaan. Rakkaudessa vallitsee terve riippuvuus, joka ei takerru toiseen eikä tee hänestä jumalaansa, kaikkien tarpeittensa täyttäjää. Rakkauteen kuuluu hyvä riitely ja sen taidon opettelu. Erilaisuus pakottaa kasvamaan, sietämään kitkaa, tulemaan puolitiehen vastaan, vaikka ei kaikkea ymmärtäisikään.
Terve yksinolo, itsenäisyys liittyy rakkauteen, vaikka sitäkin joutuu usein harjoittelemaan. Mustasukkaisuus itsessään ei ole paha asia, sehän kertoo miten paljon minulle merkitset. Sairas, sitova mustasukkaisuus puolestaan tuhoaa ajan mittaan suhteen, se vääristää asetelmat, toisesta tulee kontrollin kohde, joka ei kauan jaksa.
Kannattaa uskaltaa sitoutua toiseen ihmiseen. Löysä suhde, jossa ollaan ja kuitenkin taka-ovea pidetään auki haavoittaa kumpaakin, irtiotto sattuu aina yhtä paljon. Sitoutuminen suojelee, tekee rajat muihin nähden, antaa raamit alkaa rakentaa suhdetta yhteiseen suuntaan, tulevaisuuteen. Suhdetta tulee hoitaa, antaa aikaa, puhua avoimesti, itkeä ja surra, pettyä ja arvioida aika ajoin.
Mikään arvokas ei kehity hetkessä, eikä kasva huoltamatta. Vesi voi yhä muuttua viiniksi, voi rakastua omaan puolisoonsa yhä uudelleen yhden elämän aikana. Rakkautta ei kannata kiirehtiä, se etenee ajallaan ja tavallaan. Tulee kohdalle kun aika on. On tärkeää oppia elämään yksin, olla sovussa ensin itsensä ja Luojansa kanssa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toimivassa parisuhteessa elää tyytyväisiä ihmisiä, jotka saavat suhteestaan voimaa myös muiden elämänalueiden hoitamiseen. Parisuhteen laatu on ajassamme tärkeä määre. Tästä laatuvaatimuksesta voi seurata se haitta, että suhteelle ryhdytään asettamaan yleistettäviä vaatimuksia. Saattaa syntyä voimakkaita mielikuvia siitä, että on olemassa joitain standardeja ja kvantitatiivisia mittareita, joilla voidaan mitata suhteen toimivuutta. Tietty määrä puhetta meistä ja meidän asioistamme, yhteistä tekemistä, seksuaalista läheisyyttä ja suhde toimii. Helposti unohdamme sen, että jokainen pari joutuu etsimään oman tapansa tulla toimeen ja oman määrittelynsä onnesta. Kyky molempia tyydyttäviin kompromisseihin ratkaisee paljon.
Ajattelen, että voimme yleistää muutamia asioita, joita useat parit kokevat kuuluvan toimivaan parisuhteeseen.
1. Sitoutuminen. Sitoutuminen vaatii luottamusta ja luottamus vaatii sitoutumista. On vaikea uskaltaa olla rehellisesti oma itsensä, jos koko ajan saa pelätä toisen livahtavan avoinna olevasta takaovesta ulos.
2. Läheisyys. Parisuhteessa täytyy saada kokea yhteisyyttä ja yhdistävyyden tunteita. Läheisyys on sekä fyysistä että henkistä. Ihmisyyden jakaminen toisen ihmisen kanssa on iso juttu.
3. Intohimo. Tämä ei leimua ja loista palaen vuodesta toiseen aivan itsekseen. Intohimoa kannattaa pitää niin tärkeänä asiana, että sen herättämiseen käytetään aikaa ja mielikuvitusta. Intohimon kautta pääsee toteuttamaan seksuaalisuuttaan iloiten.
Näidenkin tekijöiden määrä ja tasapaino vaihtelee voimakkaasti eri elämäntilanteissa.
Yksi tärkeä tekijä parisuhteen hyvinvoinnille on yksilön itsetuntemus. Tieto siitä kuka minä olen, mistä tulen, miten reagoin ympäristööni ja miksi reagoin, auttaa ymmärtämään myös monia asioita suhteessa. On suuri houkutus alkaa syyttää toista reaktioistamme ja tai odottaa tuon toisen tekevän minut onnelliseksi. Voimme auttaa ja tukea toinen toisiamme kasvuprosesseissamme, mutta vastuu omasta hyvinvoinnista on aina yksilöllä itsellään.
Toimivaa parisuhdetta voisi myös kuvata suhteeksi, jossa ei ole suurta ristiriitaa toiveiden ja todellisuuden kanssa. Tässä on monien suhteiden kompastuskivi. Toiveet ja odotukset eivät kohtaa todellisuuden kanssa. Jokainen meistä pystyy kuvittelemaan tunteen, kun koulu- tai työpäivän jälkeen matkustaa kotiin ja odottaa aikaisemmin kotiin tulleen laittaneen ruokaa ja siivonneen hiukan paikkoja. Kuva väsyneen ja nälkäisen ihmisen paluusta ruoantuoksuiseen kotiin särkyy kolahtaen kotiovella, kun kumppania ei näy missään; hän onkin päättänyt mennä tervehtimään ystäviä. Tämä on konkreettinen esimerkki, josta on vielä helppo puhua ja joka voidaan selvittää.
On hyvä tulla tietoiseksi niistä mielikuvista, joita parisuhteelleen on asettanut. Pitäisi lähteä liikkeelle siitä, mitä minä toivon ja odotan, sekä siitä, että olen valmis vastaanottamaan sinun toiveesi ja odotuksesi. Näiden asioiden tiedostaminen ja niistä puhuminen estää kohtuuttoman pettymysvaraston kertymisen.
Anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen ovat parisuhteen leipä ja vesi. Jokaisella meistää ampuu toisinaan reilusti yli ja tulee sanottua sellaista, jota ei olisi todellakaan tarvinnut. Sanat satuttavat, eikä niitä saa enää takaisin. Anteeksiantamisen ja – pyytämisen taidot opimme lapsuudenkodissamme. Jos emme ole tätä siellä oppineet, niin viimeistään parisuhteessa eläminen vaatii tämän taidon opettelemista. Tärkeää ei ole se, kumpi tekee aloitteen (- yleensä se on se fiksumpi). Vain sillä on merkitystä, että saamme jättää menneet taaksemme ja aloittaa puhtaalta pöydältä