Yli vuosi siitä jo on, kun jotenkin sorruin sen etäsuhteen raskauden alla ja päätin, että meidän olisi parempi erillään... Neljän vuoden suhde jonka siinä masennuksen sumussa heitin menemään, vaikka yhä rakastinkin.
Ystävinä meidän piti pysyä, puhuttiin ettei muuten voitaisi erotakaan...
Mutta hän muutti äkkiä mielensä ja karisti mut elämästään, löysi uuden nopeasti. En halunnut roikkua, en ottanut yhteyttä minäkään enää. Ja löysin minäkin uuden...
Mutta miksi mä en vaan pääse yli. En voi olla muistamatta, en voi lopettaa rakastamasta. En ole koskaan lakannut rakastamasta. Sattuu niin s**tanasti.
Ystävinä meidän piti pysyä, puhuttiin ettei muuten voitaisi erotakaan...
Mutta hän muutti äkkiä mielensä ja karisti mut elämästään, löysi uuden nopeasti. En halunnut roikkua, en ottanut yhteyttä minäkään enää. Ja löysin minäkin uuden...
Mutta miksi mä en vaan pääse yli. En voi olla muistamatta, en voi lopettaa rakastamasta. En ole koskaan lakannut rakastamasta. Sattuu niin s**tanasti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin, tiedän osittain mistä puhut. Itsellä sortui avoliitto(7v) kuukausi sitten. Jäljelle jäi kaksi lasta ja minun rakkaus. En voinut asialle mitään, yritin ja epäonnistuin. Hänen sydän kuului jo toiselle.
Asia ei ole sama mutta tuska on. Tuskin se ikinä kokonaan häviää. Anna itsellesi aikaa ja muista pahimpina hetkinä kun tuntuu jumalattoman pahalta että se ihan oikeasti ajan myötä helpottaa.
Jos helpottaa niin minulle voi aina kirjoittaa:) Ei ole mitään parempaa kuin kohtalon toverit jolle purkaa itseään.
Halein: Juha
oma avomieheni teki minulle juuri saman. Suhde oli ensin kaukosuhde, muuttui avoliitoksi jossain vaiheessa. 4,5 vuotta yhdessa ja nyt han pisti yhtakkia suhteen poikki ahdistuksen ja paahanpiston vuoksi. Sarki sydameni taysin.
anteeksi vain, minulla ei siis ole sinulle paljoakaan nyt sympatiaa jakaa. jatit hanet, satutit hanta, rikoit hanen (ja teidan) unelmansa.
itsekin olen paattanyt paasta miehestani eroon, en halua pitaa ylla mitaan jarjetonta ystavyytta tuollaiseen ku*ipaahan joka voi nain tehda.
toivon etta han tulee tuntetemaan tulevaisuudessa samalla lailla kuin sina. karsimaan, niinkuin mina karsin nyt. oma mokasi, olisit miettinyt. tiedan, ruoho tuntuu vihreammalta aidan toisella puolella, mutta kun olet kiivennyt sen yli ja katsellut ruohoa vahan tarkemmin, huomaat etta se olikin aivan samanlaista kuin siella toisellakin puolella.
olin naiivi.en tahtonut uskoa.suljin silmäni.minun ex savusti minut taktisesti,päättäväisesti,kylmästi.
syy:kun jouduin jäämään pois työstä,masennus.
hän ei kestänyt.luki päätöksen eläkkeestäni,heitti sen sohvapöydälle,katsoi minu halveksien varpaista-päähän,oli 2 viikkoa puhumatta.
siitä alkoi piinani.kun hän tuli töistä-valitti kun olin pitkälläni-täydellinen loppuunpalaminen.hän ""iloitsi"""siitä kun nyt minulla oli muka AIKAA HOITAA KOTIANI!!!!!
kun sanoin en jaksa-vastaus-ei muutkaan naiset valita!!!!!
hän alkoi minua savustaan.pikkuhiljaa.kesti kauan vuosia.ennenkuin tajusin.sitten lähdin.ei millään ollut enää väliä.lähdin oli pakko.
nyt alkaa elämä voittaa.hän tosin piinaa minua edelleen..keinoja kaihtamatta..mutta olen luja.
jäähyväiset ex-lleni.rakkaalle insinöörilleni.jolle en ollut mitään.en edes kihlattu.24 vuotta kiduin.olin naisvankina.
nyt olen vapaa.kiitos kaikille!!!!!
Toisille riittää viikon suruaika, kuten ex-tyttöystävälleni. Itselle ei tunnu riittävän vuosikaan, vaikka on ollut jo uusiakin suhteita välissä niin ei sellainen pidempi juttu niin helpolla unohdu. Kaikki ovat erilaisia ja ajattelevat eritavoin.