Tilanne on tämä:
Minulla on kaksi lasta, 4v ja 1v, ja rakastan lapsiani yli kaiken. Lisäksi perheeseemme kuuluu äiti, josta välitän MUTTA en rakasta. Suhteemme on muuttunut kummalliseksi, puhuminen on vaikeaa ja tekeminen myös... En tunne häntä riittävän hyvin puhuakseni tunteistani saatikka harrastaakseni seksiä hänen kanssaan, edellisestä kerrasta on pitkästi yli vuosi !
Nyt ole tavannut naisen (äidin), johon olen RAKASTUNUT ja hänkin on minuun. Tuntuu TODELLA hyvältä mutta toisaalta tosi pahalta.
Jos (ja kun) nyt tulee ero niin eniten minua huolestuttaa lapseni, tuleeko heistä täysipainoisia lapsia ja voivatko he elää onnellisesti "kahden perheen loukussa" ?
Kertokaa kokemuksianne
Minulla on kaksi lasta, 4v ja 1v, ja rakastan lapsiani yli kaiken. Lisäksi perheeseemme kuuluu äiti, josta välitän MUTTA en rakasta. Suhteemme on muuttunut kummalliseksi, puhuminen on vaikeaa ja tekeminen myös... En tunne häntä riittävän hyvin puhuakseni tunteistani saatikka harrastaakseni seksiä hänen kanssaan, edellisestä kerrasta on pitkästi yli vuosi !
Nyt ole tavannut naisen (äidin), johon olen RAKASTUNUT ja hänkin on minuun. Tuntuu TODELLA hyvältä mutta toisaalta tosi pahalta.
Jos (ja kun) nyt tulee ero niin eniten minua huolestuttaa lapseni, tuleeko heistä täysipainoisia lapsia ja voivatko he elää onnellisesti "kahden perheen loukussa" ?
Kertokaa kokemuksianne
Vastaukset 8
Vanhimmat
Katso edellinen keskustelu, olen ilmaissut siinä mielipiteeni juuri sinunlaisiasi varten.
miksi ihmiset luulee että ero jotenkin tekee lapsista tasapainottomia??!! Siis jos molemmat vanhemmat rakastaa ni mikäs siinä. Yksinhuoltaja voi kasvattaa lapsesta ihan yhtä hyvin ku sellaset parit jotka ei oo eronnut. Mutta muistakaa että KULISSIavioliitto on niin helvettii lapselle ku voi olla.
Kyllä se sen huomaa. Mitä sitä esittämään jos ei synkkaa.Pitää vaan lapsiinsa yhteyttä usein ni kyllä ne esim.sinun tapauksessasi ymmärtävät asian ku ovat isompia! Et voi elää koko elämääsi avioliitossa missä et naista rakasta vain "lasten takia". Itse en tekisi niine nk ätoivoisi että omat vanhemmatkaa ois tehnyt. Kulissi näkyy läpi,lapset huomaa..
Hei! Tiedän tuon tunteen. Olen itse eronnut ja lapsi jäi minulle. Jos olisin tiennyt kuinka vaikeaa on ollut, olisin varmasti miettinyt eroa moneen kertaan! Lapsi vielä vuoden jälkeenkin kysyy milloin me palataan yhteen, se jos jokin syö minua... Olen selittänyt hänelle, että mahdollisuutta entiseen ei enää ole, mutta lapsen "tuskan" seuraaminen on KAMALAA! Nyt tajuan jopa senkin miksi olisi ehkä voinut jatkaa liittoa ns. lapsen tähden. Ex:lläni on jo uusi nainen ja lapsi syntyy piakkoin, lapseni enkä minä olla vielä sopeuduttu uuteen tilanteeseen... Odotan kauhulla kuinka kauan menee siihen kun näen, että lapseni selvisi tästä koettelemukseta "vammoitta"!
Itselleni kävi vielä niin, että tapasin ihanan miehen, tosin varatun. En voisi ikinä tehdä hänen perheelleen samaa mitä itse jouduin kokemaan, joten ainut vaihtoehto on LUOPUA RAKKAUDESTA. Elämä ei ole ihanaa, vaikka sitä kuinka yrittää itsellensä vakuuttaa!
Moi,
Kyllä kyllä, kerropa minkä ikäinen lapsi sinulla on, tässä olen juuri samanlaisessa tilanteessa ja oikeastaan joka päivä joutuu miettimään mitä nyt oikein teen. Eli lopettaakko suhde josta on tullut aika tavalla jo rakkaussuhde. Olisi kiva kuulla kaikkea muutakin mitä tulee eteen jos eron ottaisin. Pikkasen on orpo olo juuri, kun tietää että ei ole rehellinen vaimolleen ja pelkää että miten lapset. Voihan v..
Mutta jos haluat kerro hiukan lisää
Hei!
Lapseni on nyt 6-vuotias tyttö.
Tiedän, että jos rakkaus tulee, se on menoa. On helppoa sanoa, että jätä se toinen nainen ja mene oman vaimosi kanssa esim. perheterapeutille. Totuus on kuitenkin, että joitain ihmisiä ei voi "jättää". Suosittelen kuitenkin, että voisit olla avoin vaimollesi ja hakisitte apua. Aina pitää ensin yrittää hoitaa asiat lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Minulle oli yllätys kuinka kauan lapsi toivoo palaamista entiseen eron jälkeen. Itken ja mietin useasti iltaisin/öisin teinkö oikein?! Olisiko pitänyt yrittää sittenkin enemmän parisuhteen hyväksi?! Asumme vielä niin kaukana ex:n kanssa toisistamme, että ylimääräiset tapaamiset eivät onnistu. Isä ja lapsi kumpikin haluavat tavata useammin, tuntuu kuin minä olisin se este. Meidän aikuisten välit ovat tosi huonot, toivottavasti parantuvat tässä vuosien myötä. Mekin muka erosimme sovussa! Mennyttä ei voi koskaan unohtaa, lapsi tuo sen kaiken eteesi aina. Uusi suhde ei ala kovin lupaavasti, koska "pöytä ei ole puhdas". Olen vielä ihan hukassa asioitteni kanssa, joku viisas sanoi, että selviämiseen voi minulta mennä se 3 vuotta. En tiedä kestänkö sitä?!
Tavallisella järjelläni en voi ymmärtää miten olet päässyt tuohon tilanteeseen.
Miten teillä voi olla kaksi noin pientä lasta ja sanot, ettet tunne vaimoasi riittävän hyvin puhuaksesi tunteistasi! Apuva. Oletteko olleet kauan yhdessä?
Nyt vielä väität, että olet RAKASTUNUT toiseen. No eikä. Olet ihastunut. Silloin on altis ihastumaan toiseen, kun kotona ei asiat ole mallillaan. Eikä ne kotiasiat siitä paremmaksi muutu, ellei jotain tee niiden hyväksi.
Tunnen monia lapsia, jotka elävät kahden perheen loukussa ja suoraan sanottuna säälin heitä: Lasta riepotetaan joka toinen viikonloppu (vähintään) pois OMASTA kodista, pois kavereiden luota, pois se vanhemman luota, jonka kanssa asuu, että näkisi pesästä poislentäneen vanhemman.
Paras järjestely on mielestäni sellainen, jota muutamat tietämäni vanhemmat noudattavat:
Lapsen/lapsien kodissa asuu sovitut ajat aina toinen vanhemmista, toisen asuessa "vaihtoasunnossa". Lasta/lapsia ei tarvitse kuljettaa mihinkään, heidän ympäristö pysyy samana, vain toinen vanhempi vaihtuu.
Tämä on tietysti hankalaa vanhemmille, muttei taatusti hankalampaa kuin lasten kiusaaminen monella kodilla...
Lapset kärsivät joka tapauksessa. Kohta ne ovat jo niin isoja, että huomaavat sinun ja vaimosi välisen jännitteen - jos jatkatte. Kahden perheen loukussa lapset kärsivät vielä enemmän. Ajattele itseäsi ja tee niin kuin parhaaksi tunnet. Jos ajattelet vain "lasten etua" toimit kuitenkin sitä vastaan, vain onnellinen ihminen voi tuottaa iloa kanssaihmisilleen. Ja yleisesti: sitä lasten tekoa kannattaisi harkita, ettei tulisi näitä...
Olisiko sittenkin ollut järkevää hoitaa kotiasiat kuntoon, vaikka eroon saakka kuin etsiä uusi nainen? Itse jäin yh-äidiksi ollessani raskaana, ilman minkäänlaisisa ennekkovaroituksia, ja mies muutti suoraan toisen naisen luokse. Usko tai älä, minun vanhempi lapseni on edelleen (nyt 5v) kaksi vuotta erosta avohoidossa. Pienempi taas ei osaa edes kaivata isäänsä. Meillä ainakin vanhempi piti/pitää, että isi vaihtoi hänen perheensä parempaan, eli silloinhan hänessä oli vikaa. Jos ei aikuinen ihminen pysty elämään hetkeä yksin omien lastensa vuoksi, niin ehkä kannattaa katsoa peiliin. Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, ja mieti nyt sitäkin, että lapsesi ehkä kestävät sen että hylkäät heidät, mutta kestätkö sinä sen että he hylkäävät sinut... Aika pieniä vielä ovat. Ja naisena voin sanoa, minusta ei ainakaan olisi äitipuoleksi kenellekään, ei ainakaan kun on omia lapsia, naarastiikeri ehkä painaa päälle. Sovi ainakin tapaamisista ennen kuin teitä on sinun ja vaimosi lisäksi tämä uusi äitikin heiluttamassa soppaa!!!
Minusta ero ei ole huono asia lasten kannalta, mutta älä pakota lapsiasi totuttautumaan eron hetkellä muuhun kuin siihen ettei isi olekaan enää kotona, järjestä itsellesi ja lapsillesi aikaa ilman ulkopuolisia, tai jätä heidät kokonaan.
Ehkä joku ammattiapu voisi myös olla paikallaan, ettei käy niin että uuden naisen kanssa arjen astuttua kuvioihin käy niin kuin vaimosi kanssa.. Silloin se vanha kunnon vaimokin on ollut aikasmoinen ruusu, ja ainakin meillä ex-mieheni vonkaa takaisin kotiin, aloitti sen jo puoli vuotta erosta.. Mutta se ei ainakaan minun kanssani toimi, eikä lasten kanssa.
KOKEILE JÄTTÄÄ KAIKKI NAISET ODOTTAMAAN AIKAA PAREMPAA JA ELÄ HETKI YKSIN!
..ja muista että erottuanne, sinun tilallesi tulee joskus toinen, joka ei ole sen huonompi kuin sinäkään.
Elämä on vaikeaa, mutta anna lapsillesi mahdollisuus pärjätä eronne jälkeenkin;)