Vaihteeksi eilen illalla alkoi taas riita, siitä, kun sanoin itselläni olevan ikävä häntä. Kaipasin tukea, en sitä saanut. Huomasin vastauksesta hänen taas keskustelleen erään naispuoleisenkaverinsa kanssa. Kun hän tajusi, että olin mustankipeä, tuli vain lisää vettä myllyyn.
Tänään hän kertoi kaiken kaatuvan päälle, jaksonloppukin on meneillään ja kokeet alkavat pian. Huomaan, että hän on edelleen vihainen minulle. Uutta viestiä lienee turha odotaakaan, tiedä milloin. Maanantaina olisimme 9 kk yhdessä.
Jatkanko tukemista, ja kuinka sitten tuen? En minäkään jaksa yksin, kun useampi muu henkilö hakee minusta turvaa, enkä itse saa purkaa tunteitani kenellekään, minut vain jätetään yksin. Vai pitäisikö tehdä itselleni jotain, saisin tämänkin loppumaan, olen pian itsekin lopussa-.
Tänään hän kertoi kaiken kaatuvan päälle, jaksonloppukin on meneillään ja kokeet alkavat pian. Huomaan, että hän on edelleen vihainen minulle. Uutta viestiä lienee turha odotaakaan, tiedä milloin. Maanantaina olisimme 9 kk yhdessä.
Jatkanko tukemista, ja kuinka sitten tuen? En minäkään jaksa yksin, kun useampi muu henkilö hakee minusta turvaa, enkä itse saa purkaa tunteitani kenellekään, minut vain jätetään yksin. Vai pitäisikö tehdä itselleni jotain, saisin tämänkin loppumaan, olen pian itsekin lopussa-.
Vastaukset 3
Vanhimmat
minkä voisit tehdä itsellesi on soittaa, vaikka auttavaan ilmaisnumeroon... ainakin saisit purettua paineitas.
kannattaa keskittyä kouluun..miehet menevät ja tulevat, mutta koulutus pysyy.
tuli vaikutelma kuin olisit hänen kanssaan vain olemisen vuoksi...9kk on pitkä aika, mutta 18kk vielä pidempi ilman tukea ja ymmärrystä.
ei hän ehkä ole sinulle se oikea..
Kouluksella hankin vain lisäaikaa sillä, kun en tiedä mihin ammattiin ryhtyisin. Hänelle se vain tuntuu raskaammalta, sillä pääasiassa hänen opiskelunsa on poissa yhteisestä ajastamme.
Vaikka olemme olleet riitapisteessä ja joskus eroamassakin, emme vain halua sitä, ja sen voin sanoa varmaksi, että omalta osaltani se ei ole vain olemista. Välillä vaikuttaa hänen puoleltaan yhdentekevältä, tosin kiistää sen. Hän kyllä varoitti minua autisminomaisuudestaan, sanonut, ettei ehkä tarjoa tarpeeksi tukea, eikä pidä yllä mielenkiintoa, samoin, että jos hän ei olekaan se oikea minulle.
Suhteellamme on monia muitakin esteitä, jotka rasittavat meitä. Pitää vain toivoa, että kaikki päättyy hyvin. Pitää kai vain toivoa, että meillä on joskus tasapainoinen perhe-elämä, lapsia, joista olemme jokseenkin jo puhuneet.
Vaihteeksi nyt olemme taas sovussa, ja hän kovin uupunuut, saa nähdä kuinka pitkään.
itse parhaiten :)
ehkä se on sitten vain se opiskelu mikä stressaa teitä kumpaakin ja suhdettanne.