Nyt on tän särkyneen sydämen unohdettava "elämänsä rakkaus". Kaikkeni oon tehnyt ja 2 kuukaudenkin jälkeen, hän ei halua muuta kuin ystävyyttä.
Joka ilta istun sängynlaidalla ja syyttelen itseäni ja käytöstäni. Tiedän, että asiat olisivat toisin, jos olisin ajoissa puhunut...
Sen takia olen ollut naurettava roikkuja jopa hulluuteen asti. Hän on suostunut näkemään minua useaan otteeseen viikossa. Melkein kuin ennen, ilman sitä läheisyyttä..
Minä olen itkenyt melkein joka kerta häntä takaisin, selittänyt syitä aina uudestaan ja uudestaan... Mutta tietenkänä nekään eivät auta.
Olen ollut niin nöyrä ja naurettava kuin vaan umpirakastunut voi. Olen vienyt hänelle kirjeitä ja ostanut jopa kukkakimpun (miehelle, kyllä).
Olen mennyt ikkunan alle ja heittänyt kiviä ikkunaan, kertoakseni kuinka häntä rakastan (ikinä en seurustelun aikana kyennyt sitä sanomaan) ja kuinka palavasti ikävöin häntä...
Olen ajanut satoja kilometrejä näinä kuukausina vain yrittääkseeni saada häntä takaisin. Kävellyt kymmeniä kilometrejä "meidän" takia...
Ja joka aamu kun herään on tämä miekkonen ajatuksissani ja joka ilta kun menen nukkumaan niin myöskin. Ja unissa varsinkin :(
Mutta nyt on luovutettava sen suhteen, että hän tällä hetkellä edes haluaisi yrittää. Näillä teoilla oon murskaamassa sen pienenkin toivon. Sillä kohta hän ei voi kaveerata kanssani samalla tavalla kuin vielä pari viikkoa sitten, ei ainakaan jos en lopeta tätä lässyttämistä uudesta mahdollisuudesta...
Ikävintä on tässä se, että meidän kaveeraus tähän asti on ollut sellaista kaveerausta, missä seksi on sallittua. Eli taitaapa herra siltikin käyttää hyväkseen mun rakkauttani siinä määrin jos puutteessa on.. ja jopa nautin siitä.
Tosin jos hänen kanssaan "kaveeraan" niin en tiedä voinko päästää samalla irti hänestä. Kai elättelen toiveita, että sitä kautta hän näkee että olen nyt parempi ihminen, ilman pelkojani ja sairauttani, ennenkaikkea ilman masennustani ja e-pillereitä. Jotka ainakin mun luonteen tuhosi täysin.
Tyhmä nuorenaikuisen mieli sanoo, että mikään ei ole mahdotonta... Ja että se miten paljon toinen tuntee toista kohtaan saisi ne tunteet palaamaan. Saa nähdä miten tästä selviää.
Kun sydän on särkynyt, niin eivät silloin aivotkaan kovin hyvin pelaa....
Joka ilta istun sängynlaidalla ja syyttelen itseäni ja käytöstäni. Tiedän, että asiat olisivat toisin, jos olisin ajoissa puhunut...
Sen takia olen ollut naurettava roikkuja jopa hulluuteen asti. Hän on suostunut näkemään minua useaan otteeseen viikossa. Melkein kuin ennen, ilman sitä läheisyyttä..
Minä olen itkenyt melkein joka kerta häntä takaisin, selittänyt syitä aina uudestaan ja uudestaan... Mutta tietenkänä nekään eivät auta.
Olen ollut niin nöyrä ja naurettava kuin vaan umpirakastunut voi. Olen vienyt hänelle kirjeitä ja ostanut jopa kukkakimpun (miehelle, kyllä).
Olen mennyt ikkunan alle ja heittänyt kiviä ikkunaan, kertoakseni kuinka häntä rakastan (ikinä en seurustelun aikana kyennyt sitä sanomaan) ja kuinka palavasti ikävöin häntä...
Olen ajanut satoja kilometrejä näinä kuukausina vain yrittääkseeni saada häntä takaisin. Kävellyt kymmeniä kilometrejä "meidän" takia...
Ja joka aamu kun herään on tämä miekkonen ajatuksissani ja joka ilta kun menen nukkumaan niin myöskin. Ja unissa varsinkin :(
Mutta nyt on luovutettava sen suhteen, että hän tällä hetkellä edes haluaisi yrittää. Näillä teoilla oon murskaamassa sen pienenkin toivon. Sillä kohta hän ei voi kaveerata kanssani samalla tavalla kuin vielä pari viikkoa sitten, ei ainakaan jos en lopeta tätä lässyttämistä uudesta mahdollisuudesta...
Ikävintä on tässä se, että meidän kaveeraus tähän asti on ollut sellaista kaveerausta, missä seksi on sallittua. Eli taitaapa herra siltikin käyttää hyväkseen mun rakkauttani siinä määrin jos puutteessa on.. ja jopa nautin siitä.
Tosin jos hänen kanssaan "kaveeraan" niin en tiedä voinko päästää samalla irti hänestä. Kai elättelen toiveita, että sitä kautta hän näkee että olen nyt parempi ihminen, ilman pelkojani ja sairauttani, ennenkaikkea ilman masennustani ja e-pillereitä. Jotka ainakin mun luonteen tuhosi täysin.
Tyhmä nuorenaikuisen mieli sanoo, että mikään ei ole mahdotonta... Ja että se miten paljon toinen tuntee toista kohtaan saisi ne tunteet palaamaan. Saa nähdä miten tästä selviää.
Kun sydän on särkynyt, niin eivät silloin aivotkaan kovin hyvin pelaa....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja vaikka tämä tuntuisi kuinka kipeältä, niin luovu kokonaan. Tuo "kaveeraus" on huonoin mahdollinen vaihtoehto, koska silloin on tosiaankin mahdotonta päästä tunteistaan ja jatkaa omaa elämäänsä.
Kaveruuteen ei seksi kuulu, joten kyllä tuntuu että mies käyttää sua vain hyväkseen. Olet helppo reikä ja mies voi tulla ja mennä miten haluaa, kun ei ole sitoutunut neitiin mitenkään. Nyt lopetat sen pilden antamisen, jos mies kerran todellakin vaan haluaa olla kaveri. Toinen vaihtoehto on se, että pistät välit kokonaan poikki, ja alat parantelemaan särkynyttä sydäntäsi.
Omasta mielestä ainut paras vaihtoehto tässä elämässä on lopettaa kokonaan kaikki.. kiitoksia ohjeista ja neuvoista. Mutta tää sydän on pirstaloita liian monta kertaa liian monella tapaa. Eikä epäonni ole osunut kohdalle pelkästään rakkaudessa.
Älä silti hyvä ihminen periksi anna. Onhan se epäonni osunut minunkin kohdalleni liian usein, mutta silti jaksan vielä hymyillä ja toivoa parasta. Onhan niitä hyviäkin aikoja kumminkin. Kyllä me selvitään! :)