Ensimmäinen pitkä suhteeni alkoi jo teininä, ja se alkoi osittain siitä, että halusi vaan sen poikakaverin :) Ja ajan mittaan tunteet syvenivät. Monen vuoden jälkeen erottiin, ja kohtasin sitten miehen, johon rakastuin. Se suhde kesti vaan muutaman kuukauden, oli liian suuria esteitä. Sitten tapasin tämän nykyiseni, jonka kanssa kaikki alkoi muuten vaan-juttelusta ja ehkä enemmän kaverilliselta pohjalta. Seksuaalinen vetovoima alkoi tulla mukaan yhä vahvemmin, ja edelleenkin seksi on yksi parhaita asioita suhteessamme. Tämä ihmetytti minua aluksi, sillä tunteeni miestä kohtaan eivät olleet vielä niin syvät...en ollut rakastunut. luulin että hyvä seksi on mahdollista vain jos on tarpeeksi vahvat tunteet. minä ja mies ollaan tosi erilaiset, mutta eräänä päivänä huomattiin vaan että me taidetaan tässä seurustella. Nyt ollaan puhuttu yhteen muutosta, mutta mietin, voinko olla aina onnellinen, jos suhde ei ole alkanut rakastumisesta. kyllä rakastan häntä, mutta se rakkaus on erilaista kuin mitä aiemmin olen kokenut. Tiedän, että jotkut pitävät nimenomaan tällaista asteittaista kehitystä "parempana" vaihtoehtona, kuin rakastumista ja hullaantumista. Koska olen aiemmin tuntenut vahvasti, niin mietin, tulenko kaipaamaan sitä myöhemmin. Tämä suhde tuntuu kumppanuudelta, tässä on myös "järkiliiton" aineksia, vaikka myös rakkautta. Mies ei oikein ymmärrä "turhia" pohdintojani. Mietin vain, uskallanko rakentaa tulevaisuuteni tämän miehen kanssa, jonka kanssa on hyvä olla..mutta johon en koskaan varsinaisesti rakastunut. Tarvitaanko sitä rakastumista, jotta ei miettisi tällaisia asioita?
Onko kestävä onni mahdollista?
pohdiskelija
2477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mulla on kanssa menossa vähän samantapainen juttu...
olen nyt "tapaillu" yhtä miestä n. 9kk ja kaikki lähti yhden illan jutusta..
mies pyysi minua yöksi hänen luokseen ja satuin olemaan sillä päällä että hei.. ei pieni seikkailu olisi pahitteeks..
juttu kuitenkin meni niin.. että, joka viikonloppu tuli käytyä paikallisessa.,.. ja näimme paljon.. öitä tuli paljon vietettyä viikonloppuisin..
ja ihmiset alkoivat "seuraamaan" meidän juttua.. olimme tiiviisti yhdessä.. mutta aina kun joku kysyy.. ollaanko me yhdessä.. mies vastaa kylmästi että ei.. aluksi minulla ei pahemmin ollut minkäänlaisia tunteita herraa kohtaan.. ennen kuin mitään edes tapahtui välillämme.. pidin miestä erittäin humoristisena heppuna jota kuskailen kavereiden lomassa baareihin..ei mitään muuta...
nykyään tunnen vahvasti miestä kohtaan ja haluan olla hänen kanssaan, mutta en ole saanut sitä luottamusta miehelle, että pysyisin tässä enkä jättäisi häntä.. miehen huonot suhteet ovat nähtävästi poistaneet luottamuksen... melkein..
ja nykyään kun joku taas kysyy.. mies vastaa.. ei se ole mustaa valkoisella... tuntuu oikeesti pahalta.. olne jaksanut näinkin kauan odottaa miehen vastausta.. enkä tiedä jaksanko enää kauaa...
rakastan miestä ja olen sen hänelle sanonutkin, mutta vastarakkaus on kausimaista mitä häneltä saan... olemme paljon yhdessä ja annamme muille sellaisen kuvan että olisimme yhdessä.. mutta kun joku kysyy.. se töksähtää siihen.. ja tulee paha mieli...
mies muuttaa vuoden vaihteessa omaan kämppään.. en tiedä mitä sitten tapahtuu.. olenko sitten osa hänen elämäänsä.. vai pelkkä viihdyke... en tiedä..
...ei tuossa minusta ollu mitään samantapaista alkuperäisen jutun kanssa, sulla on ihan eri ongelmat kuule