Olen puolisen vuotta lukenut aika usein tätä palstaa. Alunperin ajauduin tänne mieheni uskottomuuden paljastuttua. Hain ehkä jonkinlaista ymmärrystä lähinnä mieheni tekoja kohtaan ja olen rehellisesti sanoen jäänyt koukkuun, vaikkei uskottumuus ole enää kriisin mittasuhteissa elämässäni. Tämä palsta on kyllä varsinainen kliseiden summa, jossa on vain harvat näyttävät pystyvän ihan omaan ajatteluun. Viime aikoina tietysti Filosohvin kirjoitukset ovat olleet omaa luokkaansa täällä kliseiden suossa.
Kiitokseksi kaikille tämän palstan toisille naisille sanoisin, että tällä viikolla kirjoituksianne luettuani tajusin erittäin selvästi yhden asian. Jos saisin naisen osani itse valita, ensisijaisesti olisin tietysti ei-petetty-vaimo, sitten petetty-vaimo, sitten eronnut ja toinen nainen en ikinä haluaisi olla. Toiset naiset ovat nimittäin kirjoituksillaan vahvistaneet olettamukseni, että he eivät itsekään hyväksy elämäntapaansa, koska he joutuvat jatkuvasti selittelemään parisuhdettaan ja sen oikeutusta jonkun tuntemattoman kolmannen osapuolen (=vaimo) tekemisillä tai tekemättä jättämisillä. Voin elää vallan hyvin ilman miestäkin. Jos minulla kuitenkin on mies, haluan, että parisuhteeni on olemassa ihan vain meidän itsemme takia. On ikävää ja paskamaista, että mieheni sotki siihen kolmannen osapuolen, mutta parisuhteemme ei jatku sen takia, että toinen nainen ei olisi ollutkaan hyvä. Näinhän toiset naiset selittävät suhdettaan: vaimo ei pidä miehestä huolta ja siksi he ovat suhteessa miehen kanssa. En vanno, ettemmekö voisi joskus erota; epävarmuus on ainoa varma asia ihmisen elämässä. Minulla on kuitenkin muistot suhteestamme, joka oli olemassa vain ja ainoastaan omasta tahdostamme, ei kenenkään kolmannen osapuolen tekemisten takia.
Olen myös jo pitemmän aikaa miettinyt, miksi toiset naiset pyörivät tällä palstalla vai onko täällä vain elämänsä sotkeneita kakkosia. Ymmärrän tämän palstan petettyjen ensiapuna ja mielipahan purkamiskanavana, mutta mitä täällä tekevät onnellisuuttaan vakuuttavat kakkoset. Miten tulee ylipäätään ajauduttua keskustelemaan uskottomuudesta? Takaraivossa väijyvä ajatus, ettei oma kakkosena olo olekaan järkevää? Minulla on lapsia, muttei minua kiinnosta pätkääkään pyöriä "besserwisserinä" lastenkasvatuspalstoilla, koska lapset ovat olleet ns. helppoja tapauksia tähän saakka. Miksi siis kakkoset toisaalta vakuuttavat olevansa vastuussa elämästään vain itselleen eikä esimerkiksi (osa)syyllisiä parisuhteen rikkomiseen, mutta kuitenkin heillä on tarve selitellä koko ajan tekemisiään parhain päin ja vielä täysin epäloogisesti?
Ja tiedoksi kaikille stereotypioita rakastaville: olen ollut h...n katkera (miksi juuri minun mieheni oli uskoton?), olen haukkunut kakkosen, olen hautonut itsemurhaa, uhkaillut vieväni lapset mieheltä jne. Ykkösiä syytetään aina tunteettomiksi, mutta vihakin on tunne ja olen vihannut sydämeni kyllyydestä. Kakkosta en ole ikinä nähnyt ja hän on minulle täysin yhdentekevä ihminen. Miestäni vihaan edelleenkin silloin tällöin. Katkera en ole, se vaihe loppui muutamassa kuukaudessa.
On klisee, että kriisit vahvistavat ihmistä. Uskottomuudenkin kohdalla se pitää paikkansa, päätyi avioliitto eroon tai ei. Meille se merkitsi asioiden täydellistä läpikäyntiä ja päätöstä jatkaa parisuhdetta. Minulle henkilökohtaisesti kriisin läpikäyminen vahvisti parisuhteemme paluuta parisuhteen alkulähteille eli enää emme ole vain perhe, vaan mieheni on nimenomaan mieheni.
Ykkösistä ja kakkosista
7
1081
Vastaukset
- entinen kakkonen
Jos todella on tyytyväinen, ei roiku täällä hehkuttamassa. Minä käyn kasvamassa, halusin sunnuntaita, mutta kärsin yksinäisistä viikonlopuista, juhlapyhistä, seksuaalisen tyydytyksen saa vaikka menemällä kauppaan ostamaan ajankulua. Vapaitakin on tarjolla vaikka kuinka. Huono itsetunto, riippuvuus rakkauden sanoista voi johtaa toiseksi naiseksi.
Olen ollut ja todennut itseni luuseriksi, ei koskaan enään, toivon löytäväni sen oikean parisuhteen. Teillä se ilmeisesti on, vaikeuksien kautta. - (n)
Tapasin miehen, joka ei kertonut olevansa naimisissa. Ihastuin, mutta jotenkin vaistosin, ettei kaikki ollut kohdallaan. Sain selville, että hän oli naimisissa. Jätin hänet, mutta samalla tavalla kuin sinä halusin ymmärtää, mitä naimisissa oleva mies oikein ajattelee, kun sotkeutuu vieraisiin. Oma huomioni on se, että pettävät ihmiset ovat tunne-elämältään kylmiä.
- Mahdollinen pettäjä
Melkoinen putkikatse sinulla! Että pettäjä olisi tunne-elämältään kylmä. Pettäminen voi johtua myös siitä, että ei saa puolisoltaan vastakaikua omiin tunteisiinsa, mutta rakastaa niin paljon ettei voi lähteä. Pettämiseen voi olla miljoonia eri syitä ja joskus se on erittäinkin hyväksyttävää. Pettäminen voi nimenomaan tapahtua mielettömän tunnekuohun aikana/takia.
- (n)
Mahdollinen pettäjä kirjoitti:
Melkoinen putkikatse sinulla! Että pettäjä olisi tunne-elämältään kylmä. Pettäminen voi johtua myös siitä, että ei saa puolisoltaan vastakaikua omiin tunteisiinsa, mutta rakastaa niin paljon ettei voi lähteä. Pettämiseen voi olla miljoonia eri syitä ja joskus se on erittäinkin hyväksyttävää. Pettäminen voi nimenomaan tapahtua mielettömän tunnekuohun aikana/takia.
ykkönen tai kakkonen edes siinä tilanteessa, että pettäjä on tunnekuohun vallassa. Vähän arvostat sitä henkilöä kenen kanssa pettäisit kumppaniasi. Perusteena omat sanasi, että edelleen rakastat kumppaniasi. Silloin käyttäisit toista vain hetkellisesti hyväksi. Poikkeuksena tilanne, että toinen on samassa asemassa.
- tuulikesa
Ihailtavaa tuo sinun suhtautumisesi. Minulla oli mies, avioliittomme kesti parikymmentä vuotta, olimme mielestäni jatkuvasti kiinnostuneita toisistamme, enkä olisi ikinä uskonut hänen pettävän minua. Hän oli oikein esimerkillisen rehellinen ja aina opastamassa toisia rehellisyyteen. Kuitenkin kävi niin, että puoli vuotta hän ruokki uutta suhdetta, kunnes oikein todella tajusin, että hänellä on toinen. Kun hän sen myönsi, en halunnut tavata häntä ja hain eron aivan lähes välittömästi. En vieläkään voi kuvitella, että mitenkään voisin jatkaa suhdetta sen jälkeen. Se vain loukkasi minua niin paljon. Nyt olemme vain lähinnä viestitelleet toisillemme enkä tunne, että voisin edes tavata häntä vielä aikoihin.
- toinen nainen
Toiset naiset ovat nimittäin kirjoituksillaan vahvistaneet olettamukseni, että he eivät itsekään hyväksy elämäntapaansa, koska he joutuvat jatkuvasti selittelemään parisuhdettaan
näin kerroit...
eikö se jo mene teidän tyhmien kanojen aivoon ettei toinen nainen varattu mies tai toisin päin oleparisuhde!!! ymmärtäkää se ja kaakattakaa sitten...- miehesi kuulee kotonaan...
on aivan sama millä nimellä 'suhdettamme' kutsutaan.. miehesi lähti juuri luotani ja... täytyy taas kerran todeta että olipa mahtava yö!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342027Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291091- 69889
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262774Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65761- 15747
- 83696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.214683- 26674