onko ensimmäinen se oikea

Minäkin löysin 'sen oikea' nuorena... ihastuimme ja rakstuimme lapsia ei onneksi vielä. Ei ensirakkaus ole sen oikeampi kuin mikään muukaan mutta jos kohtaa sen oikean ennen muita on se mahtavaa.
On upeaa rakastaa miestäni niinkuin ei ketään ennen tai jälkeen tulisi rakstamaan.... ei sitä osaa kuvailla... kiinni kannattaa pitää.

Onhan siinä haittansa... paettämistä kumpikin kokeillut... yritetty erotakkin mutta kyyneleet silmissä aina toistensa syliin palattu. Ihanaa kun tietää ettei muilla ole väliä...sinulle on se oikea.. henkisestikkin!
Tsemppiä ja jaksamista....
ps. tuntuu siltä että koska olemme toisillemme ne oikeat kestämme toisiltamme mitä vaan.... kuullostaa kierolta eikö??? mielipiteitähän on monia... =)

...jos vain molemmilla riittää halua pitää suhdetta onnellisena. Seksi on vain pieni osa parisuhdetta. Sen parantamiseen on muitakin vaihtoehtoja kuin vieraissa käynti. Menin itse naimisiin nuorena ja nopeasti. Siitä on 27 vuotta. Olen onnellinen edelleen. Kaikkea hyvää sinulle.

Itsekin rupesin aikoinaan viistoista kesäisenä seurustelee ja suhde kesti peräti 16 vuotta, ennen kun lopullisesti loppui. Lapsia ei onneksi tehty. Syy suhteen loppumiselle oli miehen alkoholisoituminen ja siihen liittyneet lieveilmiöt.

Kun jälkeen päin olen asiaa miettinyt, niin olihan siinä suhteessa ensimmäisensä kanssa omat hyvät puolensa. Ensiksikin se, ettei ollut niitä eronneen tai karanneen ikäviä menneisyysjuttuja eikä riippakivi ex:iä, kuten ei myös edellisen suhteen lapsia. Rakastuminen kävi siis raikkaalta pohjalta, ilman että oli vielä kokenut pettymyksiä ja saatikka että olisi ollut katkeroitunut. Myös se, että kasvettiin ja tultiin aikuisiksi yhdessä oli hyvin yhteen liittävää. Kuten myös se, että kasvoi myös toisen perheeseen hyvin voimakkaasti kiinni.

Kerrot, että olet hyvin onnellinen suhteessasi, mutta seksi ei suju. Et kuitenkaan halua vieraisiin ja jos kumppanisi on samaa mieltä, niin asiasta pitäs varmaan jutella vakavasti ja käydä ehkä ammattiauttajalla. Kukaanhan ei ole sanonut, että elämä olsi helppoa eli vaikeat kaudet kuuluvat elämään/suhteeseen. Älkää siis antako helpolla periksi, jos teidän on hyvä olla yhdessä. Moni on saanut pettyä etsiessään sitä vihreämpää ruohoa aidan takaa.

Olen seurannut lukuisia suhteita, niiden alkuja ja loppuja (jopa sellaisia jotka ovat kestäneet..).

Vain sen olen todennut, että mitä nuorempana tämä ensirakkaus on alkanut, sitä varmemmin se on päätynyt eroon. Jokaisessa alle 20v alkaneessa suhteessa on vannottu, että "tämä kestää" - eikä ole kuitenkaan kestänyt.

Syy ei välttämättä ole osapuolissa ollenkaan vaan yksinkertaisesti siinä, että nuoruus on jäänyt kesken. En tarkoita kokematonta seksielämää vaan omaa itseä ylipäänsä. Nuorena sitä vaan "kasvaa erilleen" varmemmin kuin vanhempana.

Ja ainahan poikkeuksia löytyy! Tiedän kaksi pariskuntaa, jotka ovat olleet yhdessä 15 vuotiaasta lähtien! (Nyt he ovat lähes 40v). He tosin seurustelivat 10v ennenkuin menivät naimisiin...

Vaikka olen romantikko, en voi sanoa, että maailmassa on vain se yksi ainoa oikea! Oikeita on monia, mutta niistä pitää valita yksi ja pysyä päätöksessään!

Jos ei ala-asteen "rakastumisia" lasketa niin poikaystäväni on ensirakkauteni. Minun ihana, koko kroppaa vavisuttava ensirakkauteni =)

Aloimme seurustelemaan kun olin 14-vuotias, kaksi päivää sen jälkeen kun näimme ensimmäisen kerran. Siinä ei paljon ehditty syvällisiä puhua, ujona kutsuin hänet meille illaksi kun olin ystäväni kanssa meillä kahdestaan. Ystäväni nukahti jossain vaiheessa ja puoli viideltä aamulla suutelimme kultani kanssa ensimmäisen kerran samalla kun Väiski Vemmelsääri rääkyi telkkarissa =)

Että sellainen stoori, ja nyt on reippaasti päälle kaksi yhteistä vuotta takana. Suurehko ikäeromme ei haittaa, olen olosuhteiden pakosta aika kypsä ikäisekseni ja uskon että hän on mun elämäni mies. Mulla on käynyt mahtava tuuri kun löysin hänet niin nuorena. Hän oli ensimmäiseni, ja luultavasti viimeiseni. Mutta aika näyttää, loppuelämään vaikuttavia lupauksia emme kuitenkaan ihan vielä tee, se on sovittu.

Ja tuosta tarpeiden täyttämisestä... Meilläkin on tuolla saralla ollut ongelmamme (jotka tosi poistuivat eilen illalla keskellä metsää *virn*) mutta ne on aika usein selvitettävissä vaikka aikaa vievätkin. Pettää en voisi ikinä. En ikinä satuttaisi rakastamaani ihmistä tahallisesti. Eikä selitykseksi riitä että "ei sen pitänyt saada tietää".

Keskustele, keskustele ja keskustele.
Sillä maailma paranee =) Hommaa vaikka parin kuutiometrin leluboksi, mutta sen sanon että ihania, hyviä ja rehellisiä miehiä on niin vähän, etten omastani luopuisi vaikka edessä olisi loppuelämän selibaatti. Seksi on sivuseikka.


Kaikkea hyvää teille... ja keskustelkaa =)
Jos kiinnostaa mailailla niin laita osoiteesi tänne niin kirjottelen..

Oma ensirakkaus ei kestänyt mut tiedän ihmisiä jotka vielä vuosienkin kuluttua ovat sen ensimmäisen ja ainoan kanssa ja vieläpä onnellisina.

Ongelmana saattaa olla, että, kun vuosia on sen ensimmäisen kanssa niin uteliaisuus herää millaista kaikki olisi toisen kanssa. Olisiko seksi parempaa/huonompaa, elämä onnellisempi/onnettomampi. Itse olen tyytyväinen siihen, että kokeilin muitakin ennen sen "oikean" löytymistä.

tai paremminkin voisi sanoa silloisella tyttöystävälläni! :) Aloitimme suhteemme, kun hän oli 15 v. ja minä 17 v. No suhteemme kesti hieman yli 4 vuotta! Lopulta kun menin 21 vuotiaana armeijaan, niin kuinka ollakkaan tyttöystäväni löysi sillä aikaa toisen! Jälkikäteen olen miettinyt, että kysymys oli varmasti juuri tuosta, että haluaa kokeilla sekstailla muidenkin kanssa! Hän vei minulta poikuuden ja minä häneltä neitsyyden, ja ainakin itselleni tuli joskus mieleen, että millaistahan sitä olisi sekstailla jonkun muun kanssa. Voin näi jälkikäteen kyllä sanoa, että en ikinä ole ollut henkisesti niin "paskana" kuin silloin olin, koska muutenkin koko ajan oli häntä kova ikävä, ja sitten yhtäkkiä erottiin!

Minäkin löysin sen oikean nuorena. Hän oli ja on edelleen ensirakkauteni. Olen onnellinen, rakastan häntä. Itsekin olen joskus miettinyt, millaista seksi olisi muiden kanssa, mutta pettäminen on vastoin moraaliani. Olen ylpeä siitä, että hän on ainoani. Seksi on vain yksi osa suhdetta. Keskustelkaa seksistä ja yrittäkää keksiä jotakin uutta!

oli tämä.

Rakastuimme kun olin peruskoulun yhdeksännellä, mies lukion ekalla, eli 15- ja 16-vuotiaita olimme. En ollut mieheni ensimmäinen seksipartneri, mutta hän oli minun.

Onnellisesti meni vuosi pari, mutta kun hän täytti 18, olimme 2kk erossa. Nuoruuden huuma iski...Hän kokeili omia siipiään, samoin minä.

Palasimme yhteen heti pienten seikkailujen jälkeen, ja totesimme että tosiaan olemme toisillemme "ne oikeat".

Kaksikymppisenä havahduin ikävään tosiasiaan, seksielämää en kauheasti ollut viettänyt ilman häntä. Puhuimme asian ja tulimme tulokseen että molemmat saa kokeilla mitä haluaa. Bi-seksuaalina minulla tietty on aina ollut "vapaat kädet" naisten suhteen mutta miehistä ei ollut kokemusta juurikaan.

Sitä en tule koskaan katumaan! Elämäni paras päätös.

Syy miksi päädyimme avoimeen suhteeseen ja annoimme luvan seksiseikkailuihin oli tämä:
Rakastamme toisiamme yksinkertaisesti liikaa lopettaaksemme parisuhteen vain sen takia että saisi kokeilla muitakin. Emme halunneet päätyä tilanteeseen jossa meillä on 2 lasta, koira, farmari ja omakotitalo, ja silloin heräämme hetkeen jossa tajuamme ettei meillä ole mitään kokemuksia.

Tämä päätös oli hieno, sillä vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin olemme yhdessä :)

tapasin nykyisen mieheni 14 vuotiaana ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä - silloin luulin että yksipuolista, mutta vuodet todistivat toista.

Tiemme veivät eri suuntiin ja tapasimme uudelleen 18-kesäisinä. Molemmilla oli ollut lyhyitä suhteita välissä, mutta kun kohtasimme emme enää aikailleet.

Sen jälkeen olemme eläneet unelmaa, vaikka välillä olemme olleet erossa toisistamme töiden ja opiskelujen takia. RAkastamme toisiamme mielettömästi ja hääkellot soivat varmaan ensi kesänä. Vauvastakin on jo puhuttu. : )Nyt yhteisiä vuosia on kasassa jo lähes kymmenen.

Vastaukseni kysymykseesi siis on: kyllä se ensimmäinen voi olla se oikea, toisin sanoen hyvää suhdetta ei missään nimessä kannata heittää kaivoon vain siksi että rakkaus on se ensimmäinen. Sydäntään kuuntelemalla ja tutkimalla löytää vastauksen.

Oma ukkoni on eka jota edes suutelin. Ollaan vuosi seurusteltu ja parinkympin päälle iältämme molemmat. Monesti mietin, mistä tiedän esim. onko hän hyvä suutelija, tai kun jokin piirre hänessä jurppii, iskee vapaudenkaipuu, tai halu vaihtaa toiseen. Mutta kultani osaa sanoa niin hyvin, että:"Aina on joku vieläkin mukavampi, vieläkin kauniimpi ja vieläkin taitavampi". Yhtä lailla jokaisessa on omat huonotkin puolensa. Ei vaihtaminen muuta mitään, tulee vain uudet ja erilaiset ongelmat. Useampien kumppaneiden kanssa on kyllä varmasti harjaantunut ratkomaan ongelmia, mutta oppii ne ennemmin tai myöhemmin siinä yhdessä ja samassakin, kun vain on halu yrittää!