Tää on mulle tosi noloa sanoo mut mä mokasin ja petin mun maailman ihaninta ja kauneinta tyttöystävääni... Ja nyt mä kerroin sen sille ihan itte... Ja nyt oon aivan avuton... En tiedä ollenkaan mitä teen ja mitä sanon etten menttäis sitä... Mä en oo koskaan tuntenu ketään ihmistä kohtaan näin suurta rakkautta... Enkä oo koskaan katunu mitään niin paljon ku sitä mitä tein... Mul ei oikeesti oo mun elämässä mitään muuta ku mun rakkaani enkä kestä sitä jos menetän sen... Mä en yksinkertasesti kestä j pysty elämään ilman sitä... Jos jollain ois jotain neuvoja tai kokemusta ittellänsä tähän tilanteeseen ni olkaa kilttejä ja kirjottakaa... Mä oon täysin epätoivoonen...................!!!
Auttakaa tekemään oikein...!!!
Sami
222179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
No, mulla tuli ekana mieleen kun luin tuota sun kirjoitusta, että MIKSI sitten petit maailman ihaninta ja rakastamaasi tyttökaveria jos todella rakastat sitä ja et voi elää ilman sitä. Jos olet ton sanonut tyttökaverillesi aikasemmin ja yhtäkkiä ilmoitat pettäneesi sitä niin asia vaikuttaa hieman oudolta.
Itsekin olen ollut melkein samanlaisessa tilanteessa, silloin poikakaverini jäi mulle rysänpäältä kiinni. Silloin annoin hänelle anteeksi tapauksen, pitkän mietinnän/keskustelun/sovinnon yms jälkeen kylläkin! Muuta en osaa sulle sanoa muutakun sen, että olit todella tyhmä ja idiootti pettäessäsi 'rakastettuasi'. Teko varmasti petti tyttöystäväsi luottamuksen ja uskon 'rakkauteesi'. Mutta jos tyttöystäväsi todella välittää ja jatkaa luottamustasi hän ei jätä sinua... Siinä omassa tapauksessani TODELLA rakastin (ja rakastan yhä) häntä.
Jutteleminen/keskusteleminen ja LUOTTAMUS ennenkaikkea auttaa aina!!=)
Mä pysty sanomaan syytä miks petin sitä... Se että olin sillon aika kännissä ei oo mikään puolustus... Eikä se mun rakkaani mua aio "kai" jättääkkään... Se sano etse tarvii vaan aikaa ja olla vähän aikaa ihan rauhassa... Mutku mä en pysty olee erossa siitä ja pelkään koko ajan et se tekee sen päätöksen et se jättää mut... Ja sit se ei tykkää ku nyt koko ajan vaan soittelen ja textailen sille miten pahoillani mä oon ja miten paljon mä sitä rakastan... Vaikka mun syyhän se tietenkin on et me tässä tilanteessa ollaankin... Ja mä oon aivan tajuttoman vihanen ittelleni siitä et mä tein sille tällee... Kaikista viimeseks maailmassa mä oisisn sen halunnu sille tehä... Mut minkäs tyhmä ja ajattelematon ittelleen voi... Mä vaan toivon ja rukoilen et se haluu jatkaa mun kanssa... Ja et se voi vielä rakastaa mua joskus niin paljon ku mä rakastan sitä..........!!! Ja kiitos vastauksestasi... On todella kiva lukea että jotkut välittävät.....!
...taidat olla aika nuori :) Tiedätkös, että elämä on sellaista, että sattuu ja tapahtuu...
Jos tämä suhde ei vielä olekkaan se oikea - uusia tulee, ystäväin - otappas opikses :) Ja lähde nyt vaikka vetäsemään muutaman kilsan juoksulenkki tai haasta joku jätkäkaveris pelaamaan erä jotain - vaikka sulkapalloa ! :) Te ihmiset täällä chateissa menette aina niin 'syvälle' . . ., mutta ei se mitään :)
Okei tehty mikä tehty..mutta miksi pahentaa asiaa? Sitä en todellakaan ymmärrä. Nyt saan tästä mielipiteestäni huudot mutta: Mielestäni sinun ei missään tapauksessa olisi tullut kertoa, sillä "mitä silmä ei näe, sitä sydän ei tunne". Ymmärrätkö?
Minusta usein ihminen joka kertoo pettäneensä kertoo siksi että katuu ja potee huonoa omatuntoa. Miten se oikeuttaa satuttamaan toista?
Minusta silloin on hyvin itsekäs jos ei voi pitää mölyjä mahassaan ja kärsiä omassa päässään tekemisistään. Koska tiesithän että kun kerrot, helpotat sillä vain omia tunnontuskiasi?
Tyttöystäväsi taas elää helvettiä koska sinä halusit anteeksiannon ja tiputtaa sen kiven sydämeltäsi. Minusta sen minkä aloittaa vie loppuun asti, hautaan mukanaan. Ja kärsii sitten omista tekemisistään ja kantaa oman ristinsä eikä hae helpotusta itselleen tahallisesti pahoittamalla toisen mieltä.
Sillä tiesithän kai että jos et olisi kertonut, kaikki olisi "ok". Nyt jos saatte suhteenne sirpaleet koottua, alkaa kaikki alusta. On vaikea rakastaa jos ei voi luottaa.
Mutta koska tehtyä ei saa tekemättömäksi, sano suoraan miltä sinusta tuntuu ja puhu tyttöystäväsi kanssa, ehkä kaikki kääntyy parhain päin?
Toivossa on hyvä elää....
Tsemppiä sulle :)
Toisaalta sä oot tavallaan oikeessakin... Mut mä en pysty valehtelemaan sille... se kysy multa ku olin aivan maassa et mikä mulla on... Mun oli pakko kertoo sille totuus... Mä oon luvannu ittelleni et sille ihmiselle mä en valehtele koskaan... Ja sen lupauksen tuun myös aina pitämään... Oli seuraukset sitte vaikka minkälaiset... Mut ainoo asia minkä mä tällä hetkellä tiedän aivan sataprosenttisen varmasti on se että MÄ RAKASTAN SITÄ MUN KOKO SYDÄMESTÄNI... Ja kiitos sulle vastauksestas... On kiva huomata et on täs maailmas muitaki ihmisiä..............!
tällaiset jutut paljastuu helposti vuosiakin jälkikäteen, ja silloin niiden suhteen tuhoava vaikutus on miljoonakertainen, kun asiasta on aikaa ja toinen osapuoli on elänyt valheessa koko ajan. Kyllä siinä varmasti tulee mieleen, että olikohan tää ainoa kerta, kun on kumppani pystynyt salaamaan mokailunsa....
Toinen asia. Mieluummin varmsati kuulee totuuden rakkaaltaan, kun jonkun puolitutun ilkkumana ja on puulla päähän lyöty sitten.
Kolmas asia, ja tämä koskee pettäjää: kun kerran antaa itsensä elää valheessa ja turruttaa sydämensä, se on ensi kerralla helpompaa ja paluuta entiseen ei enää ole.
Totuuden kertominen - vaikka se kirpaisee - on molemmille osapuolille ainoa järkevä vaihtoehto.
Eikös valinnanvapaus ja aikuisuus ole juuri sitä, että KANNETAAN TEKOJEN SEURAUKSET..... tätä ei tule unohtaa.
teit oikein kun kerroit syrjähypystäsi itse tyttöystävällesi! Tilanteet yleensä tuppaa pahentumaan valehtelulla.
Ja anna tytöllesi nyt aikaa jos se sitä haluaa.
Uskomatonta, mutta mun käy sua sääliks vaikka sähän se pettäjä olet... jotenkin tunnut olevan niin vilpittömästi pahoillasi.
Koita jaksaa, toivotaan parasta ja pelätään pahinta... :o)
Olen nainen ja olen TÄYSIN samaa mieltä sun kanssaan E~E!!! tekstis oli tosi järkevä, tunnut tietävän mistä puhut ja ymmärtävän hyvin miten ihminen reagoi... en voi muuta sanoo ku et ite en haluais tietää pettämisestä jos jätkä katuis sitä ja ei tekis sitä koskaan uudestaan!!! (jos hän ajattelee näin nii miks satuttaa minua kertomalla?) ....minä vaan....
ehkä se ajattelee, että ei enää koskaan, mutta tekee sen taas ensi viikolla ja sama juttu... ja sä et edelleenkään halua tietää...
En mäkään halunnu pienenä tietää että joulupukkia ei ole olemassa, mutta kelaa mikä tsäkä kun joku kuitenkin paljasti, olisin nolannut itseni aika monta kertaa ilman sitä!
Nää nyt on tälläisiä ikuisuuskysymyksiä... Ja mulla nyt on niin erilainen mielipide yleensäkin tähän aiheeseen(ja kaikkeen) et johtuu ehkä siitä. Musta "pettäminen" ei ole paha asia, kunhan rakastaa toista. Eli ymmärrän hyvin että seksuaaliset halut käyvät muissakin kohteissa kuin omassa kumppanissa. Mutta jos ei rakasta kumppaniaan en ymmärrä miksi silloin edes jatkaa suhdetta. Se on minusta väärin.
Olen aika erilainen nainen. Minusta rakkaus ja seksi ovat kaksi eri asiaa, jotka tietysti ovat hienoja kohdatessaan, mutta myös mukavia asioita ilman toisiaan. Se että rakastaa jotakuta ei minusta tarkoita että tarvitsee pakon edessä olla "yksiavioinen". Tämä voi ehkä kuullostaa hurjalle mutta...näin minä ajattelen. Se että himoitsisin jotain seksuaalisesti ei millään tavoin vähennä rakkauttani kumppaniini.
Puolisoni on minua pettänyt nuorena ollessamme, ja tyhmä kertoi. Siitä olen häntä muistuttanut aina välillä näin kahdeksan vuoden jälkeenkin. Minusta hänen olisi pitänyt olla hiljaa asiasta. Se ei minua häiritsisi jos en tietäisi.
Gemin viestissä hän kirjoitti:"tällaiset jutut paljastuu helposti vuosiakin jälkikäteen, ja silloin niiden suhteen tuhoava vaikutus on miljoonakertainen, kun asiasta on aikaa ja toinen osapuoli on elänyt valheessa koko ajan"
- Minusta tilanne on päinvastoin! Mitä kauemmin aikaa tapahtuneesta, sitä vähäpätöisämmäksi sen koen. Kun aloimme nuorena seurustelemaan mieheni kanssa minä tyhmänä pentuna petin häntä humalapäissäni. Olin paniikissa seuraavana päivänä mutta pidin pokkani kohdatessamme enkä kertonut. Kului kahdeksan kuukautta ja vasta suutuspäissäni kerroin pettäneeni. Silloin kumppanini sanoi juuri sen syyn miksi itse en ollut kertonut. Jos olisin kertonut heti hän olisi jättänyt minut siltä istumalta. Mutta koska olin hiljaa, kului kahdeksan kuukautta, ja asia tavallaan "vanheni", rakkaus kasvoi ja koimme ihania asioita suhteessamme. Silloin hän ei enää ollut halukas päättämään suhdettamme "iänikuisen vanhan" jutun takia koska tiesi että rakastan häntä ja olimme viettäneet mukavia hetkiä yhdessä. Että tälläinenkin näkökanta asiaan on.
Kuvittelen vaikka esimerkiksi tilannetta jolloin puolisoni kertoisi että petti minua vaikka vappuna 96. Ihan oikeasti, so what? Siitä on kauan aikaa ja meillä ollut ihanaa yhdessä monet vuodet sen jälkeenkin. Miksi kaivella menneitä?
Toinen gemin kommentti oli tälläinen:"Mieluummin varmsati kuulee totuuden rakkaaltaan, kun jonkun puolitutun ilkkumana ja on puulla päähän lyöty sitten."
- Totuus on että jos on NIIN HÖLMÖ että julkisesti pettää kumppaniaan, tai niin että siitä voi jäädä kiinni ilman että itse kertoo, kannattaa se tehdä itse. Noloa on jos joku muu ehtii ensin. Eli siinä olen samaa mieltä. Mutta harva riskeeraa omaa suhdettaan hölmöilemällä niin että siitä tietää muut kuin itse ja se toinen osapuoli.
Mutta joo, nää taas näitä mun aatoksia. Älkä vetäkö melonia nenään :)
Hyvät jatkot kaikille mielipiteistä huolimatta. Rakastakaa toisianne ;)
Sami!
Ekana mulle tulee mieleen suhteen tasapaino. Onko suhteenne mielestäsi tasapainoinen? Käyttekö valtataistelua jokapäiväisistä asioista niin pienistäkin ettet sitä edes itse tiedosta? Hlauatko ehkä olla asioiden herra ja koetkin itsesi uhatuksi jos naisesi päättää tehdä jotain?? Tämähän kaikki kuuluu suhteen alkuvaiheeseen, etsitään paikkaa suhteessa ja käydään "taistelua" vallasta ja siitä missä kaappi seisoo. En tietty tunne sua enkä kumppaniasi, mutta usein uhatuksi tuleminen saattaa viedä pettämään, hakemaan valtaa vieraasta sängystä. Oletko itse onnellinen?
Kauanko olette seurustelleet? Jos olette jo sitoutuneet neuvoisin kyllä selvittämään asian juurta jaksain! Miksi muuten luulet, ettei hän jättäisi sinua, mikä saa uskomaan näin? Kauanko aikaa on kulunut.
Älä ymmärrä väärin, haluan vain auttaa ja näköjään tälläinen keskustelu auttaakin ihmisiä eteenpäin! Jaksele!
Viime viikonlopun Iltalehdessä (sofian sohva) oli erittäin hyvä kirjoitus juuri tästä asiasta. Kertoako vaiko ei. Tästä saat vähän lisämietteitä!! Olisit pitänyt mölyt mahassasi.
Pettäminen ja vanhentumisaika
Petin tyttöystävääni tämän ystävättären kanssa. Pettämisen tapahtuessa välimme olivat viileät ja seksielämä oli olematonta, koska hän ei ollut halukas. Asumme nyt yhdessä ja meistä on tullut todella läheisiä. Vasta nyt voin sanoa hänen olevan se oikea minulle, mutta huono omatunto kolkuttelee koko ajan. Olen katunut alusta asti virhettäni, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Onko huonossa omassatunnossani tarpeeksi rankaisua vai pitäisikö minun kertoa totuus? En haluaisi loukata häntä, mutta en tiedä miten pystyn elämään asian kanssa. Hellittääkö huono omatunto ajan myötä?
Kerronko vai kärsinkö?
Kertomisessa tärkein kysymys ei suinkaan ole oman syyllisyyden huojentaminen vaan se, onko kertomisesta hyötyä sille, jota vastaan on jo rikottu. Kertomisesta voi olla hyötyä mm. seuraavissa tilanteissa:
1.Syrjähypystä on tarttunut jonkin tauti. Kertominen on välttämätöntä, jotta toisen riski sairastua pienenee.
2.Kertominen on paikallaan, jos on olemassa riski, että ystävätär kertoo avovaimollesi syrjähypystä. Tämä riski on naisten kesken suuri. Tosin ystävästä tulee tällöin helposti entinen ystävä.
3.Salaisuudet yhdistävät, mutta keskinäinen salailu erottaa. Monesti petetty aistii petoksen joka tapauksessa tai tietääkin siitä. Asian selvittäminen ja mokan reilu myöntäminen puhdistavat ilmaa.
4.Syrjähypystä kertominen voi kriisiyttää suhteen, jolloin tulee testattua se, elääkö suhde vaikeuksien yli. Kun tyhmyydet otetaan heti alussa käsittelyyn, kriiseistä selviytymistä voidaan harjoitella. Jos suhde ei kestä mokia nyt, se ei ehkä kestä niitä myöhemminkään.
5.Muita syitä on vaikka millä mitalla...
Kertomisella ei toisaalta ole kovin väliä, koska:
1.Nuorena, ennen sitoutumista on paikallaan harrastaa "vertailevaa tutkimusta". Jos mitään uskollisuuslupauksia ei ole tehty, eikä papinkaan aamenta ole, ei ole myöskään pettämistä. Pettämistä on vain silloin, jos on sitova lupaus. Monet kiistat syntyvät siitä, että toisen mielestä on luvattu olla uskollisia, kun taas toisen mielestä ei. Tehkää viimeistään nyt pettämisen raja selväksi ettei tarvitse oletella.
2.Ehkä sinä tarvitsit tuon syrjähypyn ollaksesi varma, että avovaimosi on se oikea. Jotta voi viettää loppuelämän sen oikean kanssa, on saatava kokemusta vähemmän oikeista valinnoista.
3.Jokaisesta "rikoksesta" tulee olla rangaistus. Kun "lusit" syyllisyydessä ja opit läksysi, rikos voidaan tulkita sovitetuksi aivan samalla tavalla kuin vankilassa istuminen sovittaa rikoksen. Pettäminen vahingoittaa suhdetta ja voi vammauttaa rakkautta. Silti on tärkeää, että syytöksille ja itsesyytöksille asetetaan aikaraja. Olet nyt kärvistellyt omantuntosi kanssa kaksi vuotta. Kuinka monta vuotta aiot vielä "istua" kakkuasi. Onko kakku suhteessa petokseen? Miksi hänen pitäisi kärsiä, jotta sinä saisit "anteeksi" kertomalla.
Monilla rikoksilla on vanhentumisaika. Murha ei vanhene koskaan, mutta jos nykyään uskollinen rakastava puoliso on ollut vuosia sitten suhteen alkuhämärissä uskoton, teko voidaan jossain vaiheessa katsoa vanhentuneeksi. Kukaan järkevä ihminen ei lähde syyttelyllä pilaamaan nykyistä ja tulevaa onneaan.
Toisaalta on hyvä, että syrjähypyn opetus säilyy mielessä läpi elämän. Syyllisyydessä kieriskelyn muisto hillitsee tulevia hairahdushaluja. Hetken hekuman taikapiiri himmenee kummasti, kun muistaa, millaista on sitten kuunnella vuosikausia omantunnon kolkkoa kolkutusta.
mulle kävi samlla tavalla...
rakastin niin paljon etten tehnyt mitään muuta kuin makasin sohvalla 2 kk ilman suihkua ja ruokaa kun rakas ei antanut anteeksi.. odotinjoka ilta hänen tulevan kotiin itkien.... 2kk. itsemurhaa mietin kymmenin eri tavoin... hain apuakin.
2 kk päästä kun pääsin ylös kävin viihteellä ja rakkaani antoikin seuraavana aamuna anteeksi... palasimme kyyneleet silmissä toistemme syliin ja se seksi... oih..
Jos rakastatte tarpeeksi saat anteeksi siihen menee aikaa ja sinun täytyy näyttää että haluat anteksi. !00 kirjettä oikein stolkkeri meininkiä.
jätä sitten kertomatta... ja opi kerrasta..
Siis mitäpä tuosta. So what the hell! Pistä mummi tai mimmi kiertoon vaan. Ei se tainnut olla se maailman ihanin tyttöystävä, kun sen korvaaminen oli noin helppoa! Ja näitähän vastaavia marssii luoksesi tanner tömisten, kahdeksan rinnakkain, silmänkantamattoimiin Mannerheimintien pituudelta!
Älä ota liian raskaasti. Taidat olla vielä nuori ja sinulla ei ole kokemusta vastoinkäymisistä. Tässähän sinulle on haasteen paikka. Ihmisten tekemät ongelmat ovat aina ihmisten ratkaistavissa. Itse annoin anteeksi miehelleni samanlaisessa tapauksessa. Siitä on 13 vuotta, edelleen olemme onnellisia. Jaksamista sinulle.
Teit kaksi virhettä: Petit ja kerroit. Jälkimmäinen vielä pahempi moka. Huonon omantunnon jakaminen ei auta ketään.
Kokemusta on asiasta, tosin siltä kantilta että mua petettiin. Me oltiin mun miehen kanssa koko kevät eri puolilla maapalloa, ja sinä aikana se oli sitten mua pettänyt. Näin sen kyllä siitä heti, mutta en sanonut mitään vaan odotin että josko se kertoisi itse. No sitten muutaman päivän kuluttua hän kertoikin. Vaikka olin asian aavistanut, shokki oli tietysti kauhea. Silti en kuitenkaan oikeastaan missään vaiheessa muuten kuin teoriatasolla ajatellut että jätän hänet asian takia. Ensin kun tuollaisia uutisia kuulee, iskee kauhea suru ja vasta myöhemmin tulee kauhea viha ja kiukku. Jatkoimme kuitenkin siitä huolimatta, enkä kyllä ole katunut. Olemme molemmat saaneet sen jälkeen kärsiä järjettömistä mustasukkaisuus- ja pahanolon kohtauksistani, mutta yhdessä asioista juttelemalla ja tuntemuksista puhumalla olemme selvinneet. Itse asiassa nyt menee paremmin kuin ikinä ennen, ja tuntuu että olemme toisillemme läheisemmät kuin koskaan aiemmin. Tuntuu, että tuntee toisen paremmin eikä ole mitään sellaista asiaa mistä emme voisi keskenämme puhua. Mustasukkaisuus ja epäluottamus kyllä hiipuvat ajan myötä, ja asia on pikkuhiljaa unohtumassa kokonaan. Näin kävi meillä, ehkä teilläkin on siis vielä toivoa..?
voi että kyllä sä oot sitte ressukka, kurja tollanen voi voi.
olisit vittu miettiny ennen ku petit
No niin.. ensinnäkin voin vain todeta että kyllä maailmaan sikoja mahtuu! Ykkösvirhe jonka teit oli tosiaan se että sekoilit muualla.. mutta ehkä kuitenkin se pahin virhe oli se että menit kertomaan! Ei kertominen helpottanut ketään muuta kuin sinua, rakas itsekäs paskiainen! Kertomalla voit ainoastaan tuhota toisen sydämen ja itsetunnon! Miten voit olla niin itsekäs että kerrot ja luulet saavasi synninpäästön kun samalla pelkästään sillä että kerroit (ja luulit olevasi avoin.. hah, haa!) teit sen kaiken pahimman mitä toiselle ihmiselle voi tehdä. Ei suhde ole kunnossa jos pettää ja typerintä mitä olen kuullut (usein!) että niin vain kävi.. se ei merkinnyt mitään. Jos se ei olisi merkinnyt niin tuskin olisit mitään tehnyt! Toivottavasti tyttöystävälläsi on järkeä jättää sinut. Minulla ei ollut ja nyt kärsin, mietin ja pohdin koko ajan mitä missä ja kenen kanssa seuraavaksi..
kestä tekosi seuraukset äläkä vittu märise
Jos sul on h******n hyvä syy, miks teit niin ja miks et tee sitä enää muija todennäköisesti antaa anteeks. Tosin joudut todennäkösesti jonku aikaa todistelemaan sille, et oikeesti välität, mikä ei aina oo helppoo. Mut oli helvetin hienoo kerroit sille, koska jos se ois saanu kuulla toista kautta tai ristikuulustellu sut möläyttämään omantuntos puhtaaks, ois aika epätodennäköstä se enää kuuntelis sanaakaan kuin paljon rakastat, et ois vaan pettäjä vaan myös valehtelija, ellei se sit satu oleen naivimpi tapaus.