Minulla ja miehelläni olisi hyvä parisuhde ja kaikki ok 4-henkisessä perheessämme, ellei mieheni säännöllisin väliajoin saisi kauheita raivokohtauksia.
On todella raskasta jatkuvasti selittää lapsille miksi isi huutaa ja paiskoo tavaroita. Raivarit tulee usein ihan odottamatta tai sitten syynä on jokin vähäpätöinen asia. Viimeksi sattui sellainen episodi, että puhuin 10 minuuttia sisareni kanssa puhelimessa. Toinen lapsistamme alkoi itkemään omissa leikeissään. Mieheni sai raivarin, kun en ollut heti paikalla. Hän puuskahti lapselle: Jospa täällä JOKU ehtisi sinun kanssasi olla! Sitten hän säntäsi minun luokseni, nappasi puhelimen kädestäni ja rikkoi sen!!
Olemme yrittäneet puhua hänen ongelmistaan ja hän itse tiedostaa asian, mutta ei tilanteissa kuitenkaan voi hillitä itseään. Hänen suvussaan on mielenterveysongelmia ja pelkäänkin tilanteen pahenevan vuosi vuodelta. hän ei ole vielä puuskissaan käynyt minuun käsiksi, liekkö vain ajan kysymys...
Mitä tekisin? Rakastan miestäni, mutta hänen odottamattomat raivarit raastavat suhdettamme!!! Onko muilla kokemuksia tällaisesta? Mikä niihin auttaisi?
On todella raskasta jatkuvasti selittää lapsille miksi isi huutaa ja paiskoo tavaroita. Raivarit tulee usein ihan odottamatta tai sitten syynä on jokin vähäpätöinen asia. Viimeksi sattui sellainen episodi, että puhuin 10 minuuttia sisareni kanssa puhelimessa. Toinen lapsistamme alkoi itkemään omissa leikeissään. Mieheni sai raivarin, kun en ollut heti paikalla. Hän puuskahti lapselle: Jospa täällä JOKU ehtisi sinun kanssasi olla! Sitten hän säntäsi minun luokseni, nappasi puhelimen kädestäni ja rikkoi sen!!
Olemme yrittäneet puhua hänen ongelmistaan ja hän itse tiedostaa asian, mutta ei tilanteissa kuitenkaan voi hillitä itseään. Hänen suvussaan on mielenterveysongelmia ja pelkäänkin tilanteen pahenevan vuosi vuodelta. hän ei ole vielä puuskissaan käynyt minuun käsiksi, liekkö vain ajan kysymys...
Mitä tekisin? Rakastan miestäni, mutta hänen odottamattomat raivarit raastavat suhdettamme!!! Onko muilla kokemuksia tällaisesta? Mikä niihin auttaisi?
Vastaukset 13
Vanhimmat
En katsoisi päivääkään sellaista miestä, vaikka sitä rakastaisinkin.
Lasten edun takia muuttaisin erilleen tuosta miehestä.
Mutta voithan laittaa miehesi seinää vasten ja anna kaksi vaihtoehtoa....joko ero tai sitten miehen on suostuttava lähtemään hoitoon.
Psykiatrille vaan ,koska psyyke näyttää miehellä olevan aika huonossa jamassa.
kuulosta hyvältä kun luin tarinasi kyllä minun mielestäni olisi korkea aika ottaa yhteyttä ammatti auttajaan ei tuollaiset raivarit ole normaalia,itsekkin olen aika tulinen luonne varsinkin olin nuorena mutta ei tollaista minulle ole ikinä sattunut että olisin kotona purkanut kiukkuni esim.lapsiin.Yritä puhua hänelle siitä asiasta et menisi juttelemaan siitä jonkun kanssa nyt se pitää tehdä ei se parane et odottaa vaan se pahenee.
www.oboy.com
näyttää. Ellet saa miestäsi hoitoon niin suosittelen eroa. Tuo on jo pahanlaatuista henkistä väkivaltaa, johon SINÄ et pysty vaikuttamaan oikeastaan mitenkään. On miehesi asia hoitaa itsensä kuntoon.
Kyllä tilanteesi on vaikea ja tarvitsee varmasti pikaista apua. Sinun ei tarvitse itseäsi pitää aina siinä pelossa milloin miehesi saa raivarin. Mutta miehelläsikin on varmasti paha olla. Jos hänellä ei ole keinoja purkaa tunteitaan puhumalla. Millainen hänen lapsuutensa on ollut? Ottakaa yhteyttä kotikaupunkinne pari- ja perheterapiaan. Voihan kyseessä myös olla todellakin vaikka mielenterveysongelma, joka on lääkityksellä ja terapialla hoidettavissa.
Puhu miehellesi asiasta ja ota selvää eri vaihtoehdoista mitä voisitte hyödyntää. Koska rakkauttahan vielä toista kohtaan löytyy.
Tiedän tunteen. Minulla on ollut samantapaisia ongelmia kuin miehelläsi, tosin en ole noin pitkälle asiaa vienyt. Lapsuudessanikin oli väkivaltaa syntymästä saakka, joka osaltaan vaikuttaa siihen, miten alkaa suhtautua kun lapsi tulee taloon. Mutta nyt tuntuu olevan kyse stressistä, siitä, ettei saa omaa aikaa JA sitten lisäksi yhteistä aikaa miehen kanssa.
Aluksi olin aivan säikähtänyt: tällaisia raivareita en ole vielä koskaan saanut, SAATIKKA sitten, jos kaikkein rakkaimmat ihmiset ovat lähistöllä. Saatoin huutaa, että "miksi kukaan tässä kämpässä ei välitä musta" tai toinen yleisesti mieliin jäänyt lause, joka joko tulee lyhyenä huudon puuskana taikka sitten masentuneena valituksena, on: "Mulla ei ole mitään oikeuksia." jne jne jne
Tuo kohtaus lähtee käsistä, sitä ei voi kontrolloida heti, joskin nyt olemme yhdessä analysoineet sitä. Psykiatrilla olen käynyt, mutta valitettavasti se jäi, kun kodinhoidontuella ei palkata kerran pari viikossa lapsenvahtia ja b. en saanut ottaa lasta sinne mukaan. Olenkin ollut huolissani omasta päästäni, jotenka on vähän ikävää, miten vaikeasti lapsenhoito järjestyy, kun ei sitä viitsi sosiaalitoimeltakaan mennä kerjäämään.
Elikkäs. Mulla raivaria edeltävä aika ja sen synty kulkee seuraavanlaisesti: aluksi on siinä pitkähkönlainen aika, jolloin en ole saanut omia juttujani tehdä, tai aika miehen kanssa on jäänyt vähiin, olemme nähneet vain pari tuntia päivässä miehen töiden takia taikka (meillä on tapana keskustella, rakastella ja katsella elokuvia lapsen nukahdettua, mutta aina sitä ei jaksa, kun nukkumistunnit jäävät niin vähiin) taikka sitten muulla tavalla tilanne johtaa siihen, että koen itseni ulkopuoliseksi tai ei-huomioiduksi; siinä se turhautuneisuus ja loukkaantuneisuus lähtee siitä, että siedettyään tarpeeksi ja oltuaan puhumatta, taantuu lapsen tasolle, vaikka pitäisikin olla turvallinen ja vastuullinen äiti.
Sitten koetan piristyä jollakin konstilla, koitamme tehdä jotain kivaa kaikki kolme yhdessä ja sitten se ei onnistukaan ja pinnani kiristyy yhtäkkiä. Sitten huuto tulee ihan yhtäkkiä ja joskus se menee nopeasti ohi (mies on oppinut kaappaamaan minut äkkiä syleilyynsä, joka auttaa poikkeuksetta aina. Jos hän taas vastaa omalla aggressiollaan, ei seurauksena ole kuin se, että mun pitää itse ottaa kaikki järki käteen ja rauhoittua selvittääkseni tilanne ja suojellakseni lastamme) ja joskus jatkuu tasaisena valituksena.
Yksi asia, mikä tähän raivarihommaan usein sisältyy, on syyllisyyden tunteminen, josta tulee usein kierre, mulle ainakin. Silloin on saakelin vaikeaa pyytää anteeksi, kun tosissaan kuvittelee toisen syyttävän itseään, vihaavan itseään.. ehkä miehesikin tuntee raivostaan, jota ei välttämättä edes käsitä, raskasta syyllisyyttä, joka pitäisi purkaa keskustelemalla, ettei oravanpyörää synny.
Yksin ei kuitenkaan jaksa, ja vaikka sinä olet miehesi vaimo, et kuitenkaan ole hänen terapeuttisi, eikä sun tarvitse myöskään sitä raivarien jatkumoa kestää. Koeta huomautta hellävaroen ja tuomitsematta, että josko hän hakisi apua. Se on minunkin mielestäni melko välttämätöntä, jos ihminen ei itse suostu asioita käsittelemään ja psyykkaamaan itseään, joskaan sekään eikä ei ole kovinkaan turvallista, siis jatkuva asioiden pyöritteleminen päässään - yksikseen.
Koeta pärjätä, hyvät jatkot!!
Laura
Olen saanut hyviä viestejä ja asiani on otettu vakavasti. kiitos kaikille kirjoittajille siitä! Haluaisin kuitenkin lisätä vielä muutaman seikan, jotka jäivät ehkä epäselviksi kirjeessäni...
Mieheni EI ole aggressiivinen lapsia kohtaan (pikemminkin liian lepsu). Raivarin saadessaan hän kuitenkin käyttää tavallaan lapsia "välineenä" loukatakseen minua. Eli tyyliin "äitihän ei ehdi teidän kanssa olla" tms. Lisäksi mieheni on todella huono sietämään minun "huonoja hetkiäni" eli jos itse olen pahalla päällä, sitä ei katsota koskaan läpi sormien, vaan pikemminkin minua syyllistetään lisää siitä, että olen niin "huono ihminen"...
Lopuksi vielä se seikka, etten itsekään ole pitkäpinnainen tyyppi, mutta nopeasti leppyvä kyllä! kyllä minullakin päreet palaa, mutta eiköhän kaikilla joskus...
Hyvää jatkoa kaikille vastanneille ja vielä kerran KIITOS!
Niin, en mäkään lasta kohtaan ole aggressiivinen, yleensä tuskastun vaan jostakin sellaisesta tekosyystä, kuten "miksi täällä ei ole tiskattu moneen päivään"-tyylisestä asiasta tuo huuto sitten lähtee. Mutta lapsihan sitä kumminkin säikähtää, kun ei aina tajua, ettei äiti huuda hänelle henkilökohtaisesti, vaan yleisesti.
Ja on kyllä ihan höhlää puhua toiselle ihmiselle lapsen tai kotieläimen kautta, siinä vaan asian käsitteleminen siirtyy kauemmas.
Hyvää jatkoa!
L.
Kuvauksesi perusteella miehesi tarvitsee nopeasti ulkopuolista hoitoa. Tee se pian, ettei hän vahingoita teitä rajusti tulevaisuudessa !
Minun mieheni saa myös raivareita. Ne eivät voi yksin omaan johtu minusta koska hän on ollut sellainen ennen kuin rupesimme seurustelemaan. Hän hajoittaa tavaroita ja on nakkellu minuakin pari kertaa, hän selittää tavaroiden paiskomisen sillä että:"parempi kun puran vihani tavaroihin kun sinuun".Hänen vihan purkauksensa saattaa alkaa ihan pienestä, välttämättä ei siihen tarvita edes meidän välistä kinaa.
Oletko saanut miehesi keskustelemaan jonnekkin asiasta?
Kyseessä voisi olla uusin kansantautimme eli masennus.
Itse kärsin masennuksesta pari vuotta sitten jolloin kokonaisvaltainen paha olo (jonka syytä en itse alkuun tiedostanut, pinna oli kaiken aikaa tuikalla, mistään ei osannut nauttia vaan kaikki tuntui vain vituttavan) purkautui huutamisena ja tiuskimisena sekä vaimolle että lapsille ja tavaroiden paiskomisena.
Kimmokkeen antoi milloin mikäkin, hyvinkin vähäpätöinen asia jos kaikki ei mennyt mielestäni niinkuin piti vaikka hetkeä aiemmin kaikki tuntui olevan ihan hyvin. Heti jälkeenpäin kadutti ja ihmetteli omaa käytöstään ja voimakasta reagointiaan jolloin paha olo omaa itseään kohtaan vain lisääntyi.
Lopulta totesin ettei kaikki voi olla kohdallaan, hakeuduin työpaikkalääkärin kautta pykiatrille, sain lääkityksen, kävin terapeutin juttusilla n. vuoden ja elämä alkoi vähitellen muuttua ennalleen ollen nyt todella tasapainoista.
Kynnys lähteä hakemaan apua oli todella suuri mutta jo asian itselleen myöntäminen oli helpotus. Kehottaisinkin hakemaan apua AJOISSA, vaikka välillä menisikin vähän paremmin, yksin asiaa hautomalla tilanne vain pahenee.
Olen kokenut melkein tuon saman...alkuun yritin ymmärtää ja sopeutua, tarkkailin itseäni että mitä teen väärin kun niin loukkaan miestäni.
Tietenkin syynä voi olla mustasukkaisuuskin lapsia kohtaan, onhan sinun huomiosi ensisijaisesti heissä, tottakai !!!! Mies saattaa olla osaltaan myös kypsymätön uuteen rooliinsa isänä, kodissa kun asuu nyt pieniä ihmisen alkujakin, jotka määräävät elämiseen ihan uuden tahdin. Hän ei enään ole sinun elämässäsi se ykkönen...
Kypsymättömyys luo myös masennusta. Muista että sinä et ole äiti hänelle, eikä tarvikaan olla, riittää kun olet hyvä äiti lapsillenne.
Loputtomiin ei tarvitse ymmärtää ja sietää, kysy mieheltäsi, onko taustalla masennus tai muu. Sano suoraan että hänen kannattaa hakeutua lääkäriin, vetoa siihen että hänen käytöksensä ei ole lapsiakaan kohtaan oikein.
Itse yritin olla äiti myös miehelleni peräti KYMMENEN vuoden ajan ja se on jättänyt minuun katkeruuden arpia. MINÄ olin se, joka hakeutui etsimään apua omaan pahaan oloonsa. Diagnoosi minulle oli se, että "kuppi" vain on tullut yli. Sain serotoniinia ja ymmärrystä, se tuntui taivaalliselle kun joku välitti.
Oman esimerkkini myötä sain miehenikin hakemaan apua. Myös hän sai serotoniinit lääkkeekseen ja on sen jälkeen ollut kuin eri ihminen.
Myös minun mieheni suvussa on mielnterveys ongelmia...
Kannattaa ottaa. Voin kertoa että niitä kirjoitetaan hyvin hyvin paljon. Ei ole siis häpeä käyttää niitä- auttaa myös henkilöä joka raivostuu. He kuitenkin katuvat nopeasti tekemisiään ja huutamisiaan, lääkkeet tasoittavat väsynyttä mieltä