Yhdessä koko elämä?

tuo tunne on niin tuttu.Itse olen 26 vuotias nainen ja seurustellut 10 vuotta.Tunne on sama.Mies on ihana ja homma on aina toiminut mutkitta.Anna elämän mennä painollaan.Jos olet nyt onnellinen sitä sinun ei tarvitse koskaan tuskin katua.

Älä lähde pakoon onnea ja rakkautta...
Miksi lähtisit kun jokainen ihminen tahollaan haluaa olla onnellinen.
Mitä kuvitlet saavasi kun lähtisit?

Ei saa juosta karkuun koska se kulkee aina perässäsi ...Kaipuu rakkauteen ja onneen!


Lähde sitten kun kaikki on päin v...tua

itsekkin joskus...Opiskelen toisella paikkakunnalla, kihloissa ollaan, mutta mies ei asu täällä...Nähdään kyllä aina lomilla..Oon kuitenkin joskus miettiny, että mitä jos me sitte joskus erotaan...Meneekö kaikki aika nyt hukkaan? En jaksa käydä opiskelijabileissä juurikaan ja jätän muutenkin kaikki väliin osittain hänen takiaan, koska en halua törmätä keneenkään ihmiseen, jonka kanssa voisin sekoilla kännissä tai johon voisin "ihastua"..Mutta entä sitten jos eroammekin joskus ja olen hänen takiaan pidättäytynyt kaikesta "hauskasta"...ja sitä ei voi siinä vaiheessa enää saada takaisin...Noh, sittepähän näkee...

Rauhoituhan pekka_vaan!
Minäpä tiedän pariskuntia, jotka ovat olleet yhdessä teineistä lähtien kunnes kuolema erottaa. Omat isovanhempani menivät aikoinaan naimisiin alle 18-vuotiaina ja tarvitsivat silloin presidentin luvankin.Omat vanhempani edelleen yhdessä(ensirakkaus),veljeni on onnellisesti naimisissa teinirakkautensa kanssa, samoin siskoni. Kauan mikäkin kestää? Tuoreimpia tapauksia on tietysti vaikea ennustaa, mutta onnea toivon ja työtä vaatii jokaiselta aina joskus.
Nykyään luovutetaan liian helpolla parisuhteissa! Halutaan kokeilla jotain uutta koko ajan ja olla ikuisessa rakastumisen huumassa. P***kan marjat! Ikuisella hakemisella ei onnea löydä. Mä aloin kanssa seurustelemaan teininä ja olin yhdessä muutaman vuoden ihanan miehen kanssa. Kappas, kompastuin siihen kiveen, joka suakin nyt koettelee: "Tämänkö kanssa loppuelämä? Mitä,jos on joku muu parempi? Mitä kaikkea jätän kokematta?" Voi,kiesus! Eihän elämä siihen lopu,kun on rakastamansa ihmisen kanssa. Mietipä äitiä, isää tai jotakuta ihmistä,joka on sulle tullut tärkeäksi, mutta jota et ole voinut itse valita. Pystyisitkö korvaamaan tämän henkilön jollain muulla henkilöllä? Samoin tyttöystäväsi; olette olleet teineistä asti yhdessä, kokeneet paljon ja ennen kaikkea teille on muodostunut vahva side toisiinne, jota kukaan muu ei voi koskaan korvata. Hyvä on, eroatte, etsitte toisillenne uudet kaverit. Siltikään ette ikinä unohda toisianne ja vertaatte kaikkia uusia ihmisiä edelliseen kumppaniinne. Jos ette aina, niin hyvin pitkään.
Sanoit ettei mikään ole vikana. Ymmärrän tunteen. Mutta en ymmärrä sitä, miksi itse erosin ja miksi sinä haluisit tuhlata jotain kaunista elämästäsi. Jokainenhan tekee itse päätöksensä, mutta koska halusit tietää voiko ensirakkaus kestää loputtomasti... Voi, mutta kaikki vaatii työtä. Ehkä seuraava kumppanisi ei olisikaan niin helppo, kuin mihin elämään olet nyt tottunut naisesi kanssa.

Olen aina ollut sitä mieltä, että ensirakkaus on syvintä ja puhtainta, ei ole negatiivisia muistoja kummittelemassa ja arpia rumentamassa. Älä hyvä mies mieti lähtemistä, jos olet sisimmässäsi tyytyväinen. Aidan toisella puolella ei todellakaan ole vihreämpää. Nauti elostasi rauhassa äläkä vaivaa itseäsi ajatuksella "jään paitsi jos en kokeile muita". Vasta sitten, jos teillä alkaa todella mennä alamäkeä, on aika arvottaa elämä uusiksi. Hyviä hetkiä teille!

Hieman taustaa: Avomieheni kanssa ollaan oltu yhdessä 8 vuotta. Olin 15v ja hän 16v kun aloitimme seurustelun. Omalla kohdallani olen miettinyt vuosien varrella pari kertaa pitäisikö kokeilla muitakin, mutta aina päädyn lopputulokseen ettei se vaihtamalla parane. Jos syitä eroamiseen haluaa löytää niin niitä varmasti löytää aina, kyse onkin siitä haluaako olla toisen kanssa.
Varmastihan ei voi luvata olevansa yhdessä ikuisesti, sillä ihmiset ja tilanteet muuttuu ajan kanssa, mutta me ollaan luvattu yrittää. Kyse on meidän elämästä ja me halutaan elää se yhdessä. Jotenkin meillä on myös säilynyt se kipinä joka tuo arkeenkin piristystä, käyttäydytään välillä erittäin "teinisti" yhdessä ja voin sanoa että olen edelleen aivan myytynä avokkiini. Ehkä sinäkin voisit etsiä sitä kipinää jos tuntuu että se on kadonnut? Vaikka sanoit että kaikki on ok niin ehkä elämä tuntuu vain liian tasaiselta? Olen itsekin miettinyt että olenko eron sattuessa "tuhlannut" nuoruuteni yhden miehen kanssa. Mutta kun en koskaan ole halunnut olla muiden kanssa. En koe menettäneeni mitään. Pelkäätkö että "tuhlaat" aikaasi jos menetät hänet vai pelkäätkö ettet ehdi kokea muita naisia? Upeita ihmisiä on maailma täynnä mutta nyt on kyse siitä kenen kanssa haluat olla, kenen luo haluat tulla kotiin. Ymmärrän, että tilanteesi on vaikea mutta ei missään parisuhteessa ole sellaista varmuutta jota viestisi perusteella kaipaat: ne voivat karitua ennemmin tai myöhemmin. Täytyy vain yrittää tai luovuttaa. Ei parisuhde ole mikään kilpajuoksu ja jos se kariutuu niin se on sydäntäsärkevää muttei sen takia kannata luovuttaa että muilla ensirakkaus ei ole kestänyt. Meille on myös hoettu ettei meidän suhteesta voi tulla mitään ensirakkauslööprein vuoksi, mutta tässä sitä ollaan ja omassa tahdissa mennään eteenpäin. Kukaan muu ei osaa vastata kysymyksiisi kuin sinä, mutta sen toistan että KYLLÄ, on mahdollista elää ensirakkautensa kanssa onnellisena yhdessä koko elämä, jos vaan antaa itselleen siihen mahdollisuuden.
Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä mitä sitten päätätkin tehdä ja aurinkoista alkutalvea!

Kun olet onnellinen niin pidä siitä onnesta kiinni.
Tutkimusten mukaan suhteet mitkä alkavat mahdollisimman nuorina, kestävät tilastojen mukaan pisimpään!
eli sulla on rakkauden pelissä aika hyvät kortit.
Älä kuitenkaan unohda tyttöystävääsi, muista silti pitkän ajankin kuluttua hemmotella häntä ja tuoda arkeen yllätyksiä ja romantiikkaa.

Ei tuo juttu vaihtamalla parane. Pidä kii!!

Ensimmäinen vakava suhteeni kesti kuusi vuotta, suhteen alkaessa olin 14v ja poika 16v. Noista vuosista 2 vuotta asuimme yhdessä.

Periaatteessa kaikki oli ihan ok, mutta suhteesta puuttui jotakin. Sitten yks kaks tapasin miehen johon rakastuin ensisilmäykseltä. Olen nyt seurustellut tämän miehen kanssa puolitoista vuotta ja olemme kahden viikon päästä muuttamassa yhteiseen kotiin. En kadu päätöstäni, uskon että näin oli tarkoitettu. Entisen poikaystäväni kanssa olen edelleen hyvissä väleissä.

En kannusta sinua suuntaan enkä toiseen, tahdoin vain kertoa oman kokemukseni :)

Mummoni iski silmänsä pappaani ollessaan 15-vuotias, nyt onnellisia aviovuosia takana 47 (yhdessäoloa 50 vuotta). Äitini tapasi isäni 16-vuotiaana, hyvin onnellisia aviovuosia takana 26, yhdessäoloa 29 vuotta. Minä tapasin oman muruseni 14-vuotiaana, tähän mennessä yhteisiä vuosia takana 11, joista naimisissa neljä. Toivottavasti vielä monta kymmentä vuotta edessä!

Meinaatko, että jos viiden vuoden päästä eroatte niin harmittaa se, että on viettänyt 10 onnellista vuotta? Itse en ainakaan usko että myöhemmin harmittelee onnellista aikaa, eihän se ole ajan haaskausta. Koska tulevaisuudesta ei koskaan tiedä niin ero voisi aivan yhtä hyvin tulla silloinkin, vaikka olisit ennen nykyistäsi seurustellut lukuisten tyttöjen kanssa ja vaikka olisistte tavanneet vasta paljon myöhemmin. Elä tätä hetkeä, äläkä murehdi sellaista tulevaisuutta, josta et tiedä. Vaikka ero joskus tulisikin niin todennäköisesti olet silti elänyt huomattavasti parempia vuosia kuin jos olisit elänyt yksiksesi tai jonkun vähemmän ihanan naisen kanssa. Tiedän pareja, jotka ovat tutustuneet hyvin nuorena ja elävät onnellista elämää.

kohta kahdeksantoista vuotta. Mieheni oli 17 ja minä 18 kun aloimme seurustelemaan. Muistan kuinka mieheni jo suhteemme alussa sanoi, ettei tule koskaan jättämään minua. Suhteessa on ollut ala- ja ylämäkiä. Aikoinaan toivoin, että mieheni kokeilisi joitain muitakin naisia, ettei sitten myöhemmin kadu olemistaan kanssani ja saisi kokemuksia muistakin naisista. Mieheni oli uskollinen yli kymmenen vuotta, ennen kuin tunsi tarvetta kokeilla toista naista. Anteeksi on annettu ja yhdessä jatkettu. Ymmärrän, että mieheni koki tarvetta kokeilla myös muita(olinhan sitä aikoinaan salaa toivonutkin, koska olin hänen ensimmäisensä. Kivaltahan pettäminen ei tuntunut ja siinä vaiheessa meillä oli jo lapsiakin. Ero oli lähellä ja luottamus siinä todellakin kärsi. Pahinta oli se, että hänellä oli suhde ensimmäisen kerran pettäessään, ei mikään yhden illan juttu ja petti vielä uudelleen muutamaa vuotta myöhemmin toisen naisen kanssa.

Olemme rakastaneet toisiamme vaikka luottamus on välillä horjunut. Mieheni on kuitenkin kokenut minut elämänsä naiseksi, eikä koskaan sanojensa mukaan halua erota. Itse olen aina uudelleen yrittänyt luottamusta kerätä ja ajan kanssa sen saan takaisin, helppoa se ei ole, mutta onnistun siinä kuitenkin pikkuhiljaa.

Taaksepäin mietittynä elämä on ollut kivaa ja yhdessä on hyvä olla, elämässämme on paljon yhteistä hyvää. Elämä kulkee kuitenkin ohitse kiitävinä hetkinä, eikä aina muista ottaa toista huomioon. Pienten lasten pyöriessä ympärillä elämä on täydellistä, mutta monesti siinä puolisot unohtavat toisensa.

Rakasta tuota ihmeellistä olentoa ja muista näyttää hänelle tunteesi, aito rakkaus on toisesta välittämistä, kunnioittamista, halua tehdä asioita yhdessä ja tukea toista myös niinä huonoina päivinä. Onnea yhteiseen elämäänne.

Kyllä, tiedän erittäin monta paria jotka ovat teinistä asti olleet yhdessä! Muista, että parisuhdetta pitää hoitaa.. Kaikissa pitkissä parisuhteissa on ongelmia ja tuollainen paikkakunnan vaihto ja iso elämänmuutos (opiskelun aloittaminen) voivat aiheutta konflikteja suhteeseenne. Nimimerkillä kokemusta on... Älkää luovuttako liian helpolla jos ongelmia ilmenee.

Onnea matkaan! Näyttäkää kaikille, että nuoruuden raukkaus VOI kestää kun sitä vaalii! :)