Miten kukaan voikaan väittää toisin?!
Jos tosiaan luottaa siihen että oma liitto kestää loppuelämään niin eihän avioehdot tarvittaisi lainkaan. :)
Näköjään kaikki eivät menee rakkaudesta naimisiin, vaan joillekin se on "business as usual".
Surullista!
Jos tosiaan luottaa siihen että oma liitto kestää loppuelämään niin eihän avioehdot tarvittaisi lainkaan. :)
Näköjään kaikki eivät menee rakkaudesta naimisiin, vaan joillekin se on "business as usual".
Surullista!
Vastaukset 56
Vanhimmat
Olen toista mieltä kanssasi. Itse en ole vielä naimisissa, en edes kihloissa. Opiskelen oikeustieteen opintoja ja olen ehdottomasti sitä mieltä että avioehtosopimus ei suinkaan ole ele luottamuksen puutteesta omaan parisuhteeseen.
Nykypäivänä useat parit eroavat ja vaikka kumppanit rakastavat toisiaan ja ovat täysin varmoja suhteen kestämisestä, siltikään ei voi tietää tulevasta! Avioehtosopimus tehdään vain kaiken varalle, eikä todellakaan ole merkki siitä että "ei tämä kuitenkaan loppuelämää kestä"!
Tuskin sinä itsekään uskot siihen mitä äskein kirjoitit.
Jotkut sanovat sitä mitä niiden kuuluu sanoa eikä sitä mitä ne haluaisivat sanoa - sinulla
on loistava ura edessäsi. :)
Avioehto on vähän sama asia kuin jalkapallovalmentaja joka pistää rahansa vastustajan
puolelle, jos nyt kuitenkin omaa joukkue sattuisi
häviämään. Luottamuksen pulako? Ei nyt sentään...
Raha voi tehdä kaljustakin miehestä seksikkään. Vai voiko?
Eikö kalju mies tahtoisi tietää, että hänet tahdotaan puolisoksi rakkauden, ei rahan tähden? Tai ruma ja rikas nainen, millä rahalla sellaisen ottaisi itselleen? Entä jos avioehto karsii huijarit pois? vai eikö maailmassa enää olekaan huijareita?
Mielestäni avioehto sopii ratkaisuksi, kun puolisoiden varallisuudessa on suuri ero. Onneksi olen itse vaimoni kanssa ollut sopivasti tyhjätasku, joten ehtoa ei ole koskaan tarvittu.
Mitä, ettäkö raha tekee kaljustakin miehestä seksikkään... Ei siihen rahaa tarvita, kalju riittää :p
itse olen avioehdon kannattaja, ja se ei eulje pois sitä eetenkö uskoisi omaan liittooni. Haluan sen tehdä, koska oma isäni omistaa firman ja en halua sitä milloinkaan jakaa kenenkään kanssa. eli uskon että naiseni minua rakastaa, mutta sitä riskiä en ota jos hän joskus vaikka mokaisi jotain ja silloin haluaisin heti eron. ja silloin en ala rahojani jakamaan.
Musta avioliitto on jotain muutakin kuin rakkaussuhde, jossa eletään rakastuneen lailla ja todella tunteella. Avioliitto sanana jo kertoo että kyseessä on liitto.
Avioliitto sisältää yhteisen sopimuksen kokea ja jakaa elämä yhdessä toivottavasti rakkaussuhde perustana. Jos sä elät rakkaussuhdetta sä elät enemmän hetkessä, avioliitto on tämän rakkaussuhteen tietynlaista järkeistämistä ja virallistamista ja sinetöimistä ja paperille asettamista, jossa samalla luvataan myötä ja vastamäet jne. Jos avioliiton solmii esim. 1) sinetöidäkseen rakkaussuhteen 2) saadakseen esim. joitain etuja yhteiskunnassa 3) jostain muusta syystä, niin en näe kauheesti eroa että jos jotain pitäis "varmistaa" tunnepuolella, etuuspuolella tai jollain muulla puolella solmimalla avioliiton - miksei sitten varmistais raha-asiatkin?
Avioehtohan on loistava keksintö. Jos rahat ja omaisuus on minun niin minulle ne myös jää. Ei kai silloinkaan, kun ero koittaa, tarvitse mitään velkaa puolisolleen... mistään. Se on sitäpaitsi älytöntä, että jos toinen on PA ja toisella on rahaa kuin rakennusmestarilla, niin sen rakennusmestarin tulee antaa rahojaan sille toiselle joka ei ole vaivautunut opiskelemaan itseään rakennusmestariksi. EI EI EI ja vielä kerran EI!!!
Tämä viesti nyt pääasiassa oli läppä kuten saattaa huomata ku oiekein tiirailee, mutta on se silti mun mielestä typerä koko avioehto.
Sitäpaitsi..jos toisen osapuolen suvulta on tulossa perintöjä ja toisen ei niin sehän on vaan oikeudenmukaista tehdä sopimus.
Voihan siihen sopimukseen lisätä muita ehtoja avioeron/kuoleman varalle.
Avioehtosopimus turvaa molempien puolisoiden omaisuuden esim. velka-asioissa.
Kaikenkaikkiaan siis ihan asiallinen dokumentti.
Tuota perintö juttua koskien.
Omaisuus jonka puoliso on saanut lahjana tai testamenttina ja jonka luovuttaja on määrännyt, ettei toisella aviopuolisolla ole avio-oikeutta omaisuuteen, jää avio-oikeuden ulkopuolelle.
Eli vaikkei olisi avioehtoa niin puolisolla ei ole eron tullessa oikeutta siihen omaisuuteen joka on saatu perintönä tai lahjana, jos perinnön tai lahjan antaja on niin määrännyt.
Tämän ansiosta ihmiset voivat varmistaa että perillisten peritty omaisuus pysyy avioerossa heillä eikä mene perillisen puolisolle.
Entäpä perinnöllä hankitut hyödykkeet? Kuinka todistetaan millä rahalla ne on ostetut, omilla vai perityillä?
Avioehdolla on merkitystä myös kun toinen kuolee. Jos on perillisiä muualtakin kuin kyseisestä avioliitosta niin avioehto on ihan järkiteko.
Vai oliko tämä aloitus taas yritys kuumentaa tunteita avioliiton merkityskestä...
Avioliitto itsessäänhän on vain kauniin asian banaali arkeistamisen tekemällä siitä sopimus-luontoinen asia josta on papereita saatavilla...
Joten minun mielestäni avioehdot kyllä sopivat erinomaisesti tuohon, koska kyseessä on kaikkea muuta kuin vilpitön asia jo alunperinkin.
meillä puhuttiin aviehdosta,että se tehtäisiin ennen naimiisin menoa.Nyt oltu kohta 3-v naimisissa ja tekemättä on vielläkin.Jos me sa tehtäisiin tekisimme sen vain lapsemme takis.Koskaan ei voi tietää milloin elämäsi viimeinen päivä on ja me tekisimme sen vain turvataksemme lapsenkin elämää. mietitty ollaan,että avioehto pitäisi oikeasti käydä tekemässä.
Monet eroavat nykyään, se on tosiasia.
Ei erolla tule tehdä tiliä.
Terv. Eronnut mies (onnellinen kun oli avioehto).
Joo, itse en edes harkitsisi avioliittoa ilman ehtoa. Tosiasiassa sen tekemättä jättäminen ehkä olisi nykyisessä liitossani minulle edullisempaa erotilanteessa taikka jos puoliso kuolee, mutta minä EN halua toisen rahoja,omaisuutta enkä puolison suvun kesämökkejä yms.
Toisaalta myös haluan, että oman sukuni vastaavat pysyvät omassa suvussani, jos sattuisin esim. kuolemaan.
Ei avioliitto ole hyötymistarkoitukseksi tarkoitetu eikä rakkaus siitä kiinni, kuinka suuren omaisuuteen on päässyt kiinni.
Se on sakko siitä, että rikkoo aviolupauksensa. Todella ikävä vain, jos nimenomaan avioliiton rikkoja saa vielä rahat kaupan päälle...
niin saattaapi jossain vaiheessa käydä...meidän suvun mökit, teidän suvun mökit, jos on jälkeläiset niin tyhmiä ettei osaa asioita ja perimisiä sopia niin siinäs rustaa papereita sun muita..Kun minä joskus satun kuolemaan ei varmaankaan siinä vaiheessa hirveesti kiinnosta moiset asiat..ei huoleta rahat ja kesämökit enää..minunminunminun...
Avioehtosopimuksen voi tehdä myös siten että avio-oikeutta ei ole erotapauksissa mutta toisen puolison kuollessa leskellä on avio-oikeus.
voisi myös ajatella, että vakuutuksen ottaminen osoittaa luottamuspulaa. Eihän kukaan ota tapartumavakuutustakaan, ajatellen että varmasti loukkaantuu. Vaan ottaa sen kaiken varmuuden vuoksi. JOs... Valitettavasti tulevaisuutta ei voi ennustaa.
Ja toisekseen ei pidä sekoittaa kahta asiaa tunteita ja Suomen lakia. Avioliitto on kahden ihmisen tunteen pohjalta solmima liitto, ja Suomen lakien mukaan myös juridinen toimenpide. Yritäppä ajatella laajasti.
Ja kuten joku jo on näissä viesteissä sanonutkin, eihän kenenkään pidä myöskään hyötyä avioliitosta taloudellisesti (siis eron sattuessa). Pitää nähdä asiat asioina ja tunéet tunteina.
Mukavaa jatkoa sinulle!
Aivan, jättäisin vakuutuksen ottamatta jos olisin täysin varma siitä ettei mitään vahinkoja ikinä tapahtuisi.
Samalla vihjataan avioehdon tehtäessä ettei välttämättä suhde kestääkään elämän loppuun saakka.
Mitä sana JOS sitten teille kertoo ellei luottamuksen pulasta?
Mainittakoon vielä että ymmärrän hyvinkin miksi pariskunnat tekevät avioehdon, mutta kyllä se minusta jotain kertoo niiden suhteesta toisilleen...
Mukavaa jatkoa sinullekin :)
suuri JOS. Valitettavasti.
kaikki on yhteistä .. suhteen ajan ja ehkä vielä suhteen päättymisen jälkeenkin, sopimuksien mukaan... (*.*)
tosi asia on, jos tarvitaan avioehto, miksi mennä naimisiin?
avioliitolla ei enää nyky päivänä ole suurtakaan merkitystä. karkeasti sanottuna se on omaisuuden jakamista.
jos avioehto tarvitaan, mielestäni ei ole syytä mennä naimisiin.
rakkautta ja rahaa ei saa toisiinsa sotkea.
yhteistä elämää voidaan, jatkaa myös ilman avioliittoa.
avioliiton ja avoliiton ero on se, ettei puoliso peri toista, se voidaan testamaentilla muuttaa.
ja kommentoida saa rauhassa, nämä ovat vain minun mielipiteitä...
like assholes... everyone's got one.
Eihän sitä tarvitse ehtojakaan jos on kaukaa viisas ja elätyttää itsensä aviopuolisolla ja pyytää rikkaat vanhempansa tekemään testamentin joka kieltää omaisuuden jaon ulos suvusta. Sitten voi siedätyshoidon jälkeen muuttaa velattomana perintöasuntoon ja jättää tyhmä velkaantunut puoliso vuokrayksiöön kituuttamaan loppu iäkseen.
Jos toinen osapuoli haluaa että avioehtoa ei tehdä, on se merkki siitä että jo avioon mennessä on laskelmointi mielessä.
Puhut täyttä asiaa!
Kyse voi olla arvokkuuden ja tasavertaisuuden tunteesta perheessä!!!
Tuoko se arvokkuutta ja tasavertaisuutta perhe-elämään, että voi eron sattuessa kahmaista puolet toisen varallisuudesta?
Juuri näin on asia, taitaa olla "perintöä odotellessa tilanne päällä"!
Saa olla rakastunut ja mennä sen vuoksi naimisiin mutta ei saa olla sokeasti rakastunut!!!!
Minä ainakin haluan, jos joskus satun naimisiin menemään, avioehdon. Nykyään ei ole järkeä solmia avioliittoa ilman sitä, koska mistään ei voi olla varma...
Avioliitto on lain silmissä kuitenkin vain juridinen sopimus. Tuskin kovinkaan moni kuitenkaan menee naimisiin jollei ole rakastunut mutta ei saa ajautua täysin tunteiden valtaan vaan täytyy ajatella omia oikeuksiaan.
Entäs venäläisen kanssa avioehto - täytyykö olla kahdella kielellä (braznii dogovor) vai riittääkö Suomessa suomenkielinen avioehto?
Asumme yhdessä mieheni kanssa. Olemme menossa naimisiin. Miehelläni on 2 aikuista lasta edellisestä liitostaan. Miehelläni on omaisuutta huomattavasti enemmän kuin minulla. Minusta on ihan oikein tehdä avioehto ja sopia asioista ihan paperilla. Tulen mielettömän hyvin toimeen mieheni lasten kanssa. Mutta... mitä tahansa voi sattua. Enkä halua, että missään tilanteessa minua pidetään onnenonkijana.
minusta avioehto on luottamuksen puute rakastettuun ja rakkauteen....joitaki ihmisiä se saattaa loukatakki jos avopuoliso sen haluaa mutta ne ei sitä välttämättä sano..missään nimessä toista ei saa pittää itsestäänselvyytenä avioliitossakhan vaan osoittaa rakkaus ja hellyys joka ikinen päivä...jotku saattaa olla niin "kostonhimosia" että haluaa toisen rahat ja omaisuutta jos eroaa...ja miksiköhän niitä eroja ylleensäkki tullee.....???
Jos tulevien puolisoiden varallisuusero on huomattava, on järkevää tehdä edes osittainen avioehto - onhan se YLEENSÄ REILU avioeron sattuessa...
Mutta avioehdon tekeminen voi perustua muuhunkin:
todistaa kaikille, ettei ole vain toisen rahojen perään; tai että toinen rakastaa, vaikkei hyötyisikään mahdollisesta erosta taloudellisesti. Eli motiivi voi olla ulkopuolisten kateuden/pahansuopaisuuden välttäminen... Silloin kannattaa kuitenkin miettiä, millaisen painoarvon asialle antaa? Mitä jos käykin esim. niin, että puoliso löytää vuosien päästä yllättäen uuden rakkaan, ja jättää toisen lasten kanssa yksin - ja köyhäksi, kun on kerran tehty avioehto... Tulisiko siinä kenties hieman petetty ja katkera olo, mutta ei voisi syyttää kuin itseään? Koskaan ei voi tietää mitä sattuu, hyvässä tai huonossa. Avioehdolla lienee enimmäkseen periatteellista merkitystä - mutta myös käytännöllistä... Avioliitto ilman erillis-sopimuksia onkin pelastanut monta suhdetta ;)
Hyvä että sinä tulet mainiosti toimeen miehesi lasten kanssa. Muuten avioehdon tekeminen saattaisi johtaa sinut heidän silmissään "vähempiarvoiseen asemaan", sellaisiakin tapauksia nimittäin on...
Näin itsekin ajattelen, että en halua toisen rahoja ja haluan sen osoittaa. On myös monta riidanaihetta vähemmän.
Myöskin, jos sitä ei koskaan ajattele tarvitsevansa, niin miksei sitä voisi tehdä?
Kuolemantapaukseen voi jättää normaalit oikeudet.
Nykyään puhutaan kaikkien mahdollisten kaikista mahdollisista oikeuksista unohtaen ne velvollisuudet.Isien oikeudet tulevat vähän jälkijunassa viikonlopputapaamisineen ja pakkoisyyslomineen.Velvollisuuksia on vain kasautunut isyyksille yllättävän paljon ja muilla niitä ei tunnu olevan eikä ole näemmä tulossa saati että joku niitä valtakunnan tasolla penäisi.Kun jätät menemättä naimisiin on se henkilökohtaisen mielipiteen vankka ilmaisu nykylainsäädäntöä kohtaan.Eipä tarvitse avioehtoja ja itsemääräämisoikeus on omissa käsissä.Se on oikein hyvä valtti tässä maailmassa monessa asiassa.Ei välttämättä tarvitse osallistua keskusteluihin jotka ovat omasta mielestä täysin nurinkurisesti ajateltuja ja näinollen jopa itselle haitallisia.Olen mielestäni valinnut oikean tien. Olen avoliitossa n.25vuotta elänyt 2:n pojan 40 vuotias isä enkä tunne olevani kanssaisiä pätkääkään huonompi vaan jopa paljon paremmin asiani osaava ja hoitava.
Avioliitto ei ole businestä.
Avioehto auttaa pitämään mahdolliset taloudelliset intressit erillään avioliiton (toivottavista) motiiveista.
...juuri avioehto osoita sitä "rakkautta"? Jos toinen osapuoli omistaa miljoonaomaisuuden ja toinen on tyhjätasku naimisiin mennessä, kummankaan ei tarvitse epäillä toisen "rakastuneen" rahan takia, tai epäillä, että toinen vaikkapa esimerkkiaviomies "Hjallis" alkaisi kuvitella että "rakas" naisystävä olisi hänen kanssaan JONKIN MUUNKIN ASIAN? kuin komean ulkonäön ja ylivertaisen hienon luonteensa takia, josta ei mitään muuta kuin lähimmäsenrakkautta löydy. Osaat muuten näköjään aika hienosti noita sloganeja "business"-piireistä, kunhan ei olisi oma lehmä ojassa..:) Surullista Sinun kannaltasi!
Vakavasti puhuen huolisitko yhden neuvon: Jos voit solmia sellaisen avioliiton, jossa ei tarvita arkielämässä yhtään rahaa, ruokaa, asuntoa tai muutakaan normaalielämään liittyvää, solmi toki sokeasti "rakkauteen" perustuva avioliitto. Kohdallasi suosittelisin esim. vaikka parinkymmenen vuoden avoparisuhdetta..jonka jälkeen voisit palata "rakkaus"-intoinesi foorumille. Meillä kaikilla ajatukset muuttuvat iän myötä.
Näköjään ajatukset muuttuvat iän myötä, valitettavasti vain väärään suuntaan. Kai se niin vaan sitten on että avioliitotkin on nykyään sen verran yhtiöistetty että se jaetaan osakkeenomistajiin. Minkäänlainen yritys menestyisi paremmin sinun kannaltasi; yritys jossa osapuolet omistavat tasan puolet vai yritys jossa toinen omistaa 90 prosenttia? Miettipä sitä!
Moi PULA!
Olen 32 vuotias mies, naimisissa 11 vuotta.
Ei avioehtoa! Naimisiin rakkaudesta, varmana siitä että olemme yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Olen tavallaan samaa mieltä kanssasi.
Mutta ikä ainakin laajentaa näkökulmaa. Onneksi.
Ihmettelenkin, miksi pauhaat täällä niin kovasti avioehtoa vastaan?
Mitä menetät, jos joku tekee avioehdo, epäilee suhteensa kestävyyttä tai jopa miettii taloudellista puolta kun avioero on vireillä?
Ymmärrän että tämä on keskustelupalsta, mutta mistä tuo kapea ja yksisilmäinen ajattelu ja epäloogisuus esim. tuossa vakuutusvertauksessa?
Sekoitit varman tietämisen ja jos... -ajattelun.
Kiinnostaisi tietää, minkä ikäinen olet.
Olen 28 vuotias mies, pitkä suhde takanani. Avioliitosta on ollut puhetta, joten viimeistään nyt kannattaisi hakea vastauksia niihin kysymyksiin joita olen miettinyt. Meillä on yhteinen asuntolaina ja muutkin kulut jaetaan jotenkuten tasaisesti, me luotetaan toisiimme.
En ole vieläkään ihan selvillä siitä miten suhtautua avioehtoon, onko se nyt sitten tarpeellinen vai ei? Mun mielestäni se vaan on osoitus luottamuksen pulasta - en voi sille mitään!
Mainitsin aikaisemmin että ymmärrän miksi ihmiset tekevät avioehdon, eikä se todellakaan kuuluu minulle mitä muut tekevät, mutta minulla olisi itse melko vaikea tuoda tällainen asia esiin tyttöystävälleni.
Lupaan rakastaa sinua kunnes kuolema meidät erottaa...niin, ja nimesi vielä tuohon, kulta... :)
Olen miettinyt sitä, kuinka miesystäväni meinaa kosia minua, kun hän haluaisi myös avioehdon. Tarjoaako hän sormusta täydellisen avioehdon kera? ("et saisi mitään") Heh hee... Mua kyllä nolottais moinen juttu. Tai mitä jos toinen suostuu kosintaan, mutta toiselta ilmeneekin vasta jälkikäteen ehtoja avioliitolle? Sitten varmaan täytyy vaan neuvotella hyvä diili. ;)
Miten on käytännössä: kun pareilla on kaiken kattava avioehto, niin astuuko sen merkitys voimaan vasta mahdollisen eron sattuessaa, vai onko avioliitossa muutenkin "MUN ja sun"...? Voihan puolisoilla toki olla omat tavaransa sun muut, mutta tarkoitin näin laajemmalla skaalalla avioehdon näkökulmasta.
Jospa se kuolema joskus erottaakin ja teillä on yhteisiä lapsia ja toinen avioituu joskus uudelleen.
..jossa se 90 prosenttia ennen omistanut ei pääsisi tiukoissa paikoissa vänisemään, että "minähän sinua tässä elätän, kun menin hölmöyttäni luopumaan 40:stä prosentista omaisuuttani". Tai avioliittoa ajatellen yhtiökumppanin (puolison) sukulaiset sen iki-ihanan puolison lisäksi, josta onkin tullut yllättäen juopporetale isomahainen ukko tai kaikesta nalkuttava ämmä. Tuo keskustelun aloittaja puhui "rakkaus"-avioliitosta. Eikö se semmoinen nimenomaan totetuisi, jos kumpikin olisi omillaan edes omaisuuden suhteen myös avioliiton solmimisen jälkeen? Toki pitäisi uskoa "ikuiseen rakkauteen" myös niiden Auervaarojen tai toisaalta romaaninaisten lemmenluritusten uhreiksi joutuneiden ikäneitojen/lemmenkipeiden ukkien, joilta on viety vähintään elinikäiset säästöt plus asunnot alta..Onhan noita esimerkkejä. Tuo nyt oli hiukan kärjistettyä, mutta toisinaan pitää kärjistää, että menisi joillekin kaaliin asia. Jos suomessa päätyy eroon 40-50 prosenttia avioliitoista, eikö olisi aika järkevää tässä ruudinkeksijöiden maassa vaatia edes näiltä yksilöiltä avioehtoa naimisiinmentäessä?
Liki kaikissa kirjoituksissa näkyy nykyajan ihmisten itsekkyys ja mielestäni elämästä vieraantuminen.
"Tunteet ja juridiikka ovat eri asioita". Juuri siksi onkin loukkaavaa pitää yhteisiä asioita erillisinä. Elämässä tulee ottaa vastaa sen tuomat hyvät ja huonot asiat. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ehdoin tahdoin hankittaisiin vaikeuksia.
Juridiikkahan juuri takaa avio-oikeuden. Tietääkseni avioliittolaki vieläkin edellyttää molempien panevan kortensa kekoon.
Omaisuus on avioliitossa joka tapauksessa erillistä (mun ja sun). Siihen ei avioehto vaikuta.
Eli avioliiton solmimisella puolisoiden varallisuudet eivät mitenkään yhdisty.
Olet oikeassa että varallisuudet eivät yhdisty mutta avioerossa lasketaan yhteen sekä omat että yhteiset omaisuus ja velat. Kun ne on laskettu yhteen niin se kumpi jää miinukselle saa tasinkoa toiselta osapuolelta joka oli plussan puolella jotta omaisuus ja velat tulee jaettua tasan. Joten avioero tilanteessa omaisuuksilla on väliä joten jos et halua maksaa tasinkoa toiselle osapuolelle jolla on vähemmän omaisuutta niin tee se avioehto.
Miettisit nyt toisenkin kerran-taidat olla melko nuori ja tietämätön. Suurin osa nuorena menee rakkaudesta avioliittoon. Kuinka voit itsekään tietää sen kestävyyttä , puhumattakaan toisesta osapuolesta.
Aina ei avioehdostakaan kenties ole apua.
Ns. poikkeustapaukset.
Avioehto ilman muuta, mikäli sinulla on ja on kertynyt kovastikin omaisuutta ennen kuin avioidut. Mahdollisesti perintöä tms. esimerkiksi vanhemmiltasi saatua / perittyä. Olisitko eron sattuessa välmis luopumaan niistä?
Et kai sinäkään rahasta avioidu vai kuinka on.
Pyyhi kyyneleesi ja astu maanpinnalle. Ota selvää.
Miesystäväni haluaa avioehdon edukseen, jos menemme naimisiin. Olen sanonut hänelle, että mikäs siinä. (Tiedän kuitenkin sisimmissäni, etten voisi eron sattuessa vaatia häneltä omaisuuksia vaikka olisin kuinka tahansa loukattu - en pysty vihaisenakaan kostonhimoon.) Asiassa on kuitenkin yksi mutta, joka askarruttaa minua. Miehellä on yksi lapsi edellisestä liitostaan.
Kyseinen lapsi on ollut huolissaan perinnöstään, kun minä astuin kuviohin. Minusta se oli loukkaavaa. Ymmärrän että mies haluaa turvata lapsensa oikeudet kaiken varalta, mutta minä koin asian kunnioituksen puutteena: "heidän talonsa ja heidän tavaransa", ikään kuin minä en voisi koskaan saada täyttä arvostusta osana perhettä. Minusta on häpeällistä ja surullistakin, jos varallisuuseromme tekee meistä jotenkin eriarvoisia. (Vaikka en minäkään tyhjätasku ole.) Ehkä tämä juttu kertoo pienestä luottamuspulasta? Sen kuitenkin tiedän, että jos/kun teen avioehdon, pidän puoleni juuri sen verran, että minua ei päästä alistamaan ja nöyryyttämään. Itse rahalla ei ole suoranaisesti mitään merkitystä, vaan sen tuomalla vallan tunteella.
..tuo juuri kerro avioehdon tarpeellisuudesta?
Kannattaa miettiä asiat etukäteen, eikä todeta tyyliin "mikäs siinä" millaiselle sopimukselle tahansa. Avioehto onkin sopimus, jonka perusteella sovitaan varainjako eron tai kuolemantapauksen varalta. Tämä on monen vaikea käsittää ilman "luottamuspulan" tunnetta. Molemmilla puolisoilla vaan sattuu yleensä olemaan yksi tai useampi sukulainen, joiden etuudet ero- tai kuolemantapauksessa tulevat myös kuvioihin mukaan. Näitä asioita ajatellaan liian usein tunteella. Avioehto on sellainen sopimus, jonka jälkeen ei tarvitse miettiä miten rahallisesti käy, kävi miten tahansa avioliitossa, vaan pykälät ovat lakikirjasta luettavissa. Loppulauseesi: "Itse rahalla ei ole suoranaisesti mitään merkitystä, vaan sen tuomalla vallan tunteella.",tietysti kertoo omasta ajattelutavastasi rahan ja avioliiton suhteesta. Tuollainen ajattelutapa on hyvin yleistä esim. ns. "jääkiekkopiireissä".
Totta turiset.
Ja mitä tulee loppulauseeseeni jota kommentoit, häpeän kirjoittaneeni kyseisen lauseen. Vaikka on se niin, että toisten (kumppanin / hänen sukulaistensa) asenne rahaan vaikuttaa osaltaan omaan asenteeseen. En kuitenkaan tarkoittanut "vallan tunteella" kiristämistä tms. alhaista käyttäytymistä, vaan arvostuksen kokemista laajemmassa mielessä. Äst, mitä väliä... Ei se kuitenkaan ole se olennaisin juttu.
Mutta jos pitää mennä niin tietysti pitää ottaa avioehto näin miehen kannalta! Jos muija ei suostu niin ei muuta kun potkaiskaa pihalle! Kyllä niitä muijia on vähemmästäkin heitetty ulos. Mitä eroa on variksella ja naisella? Toinen rääkii, haukkuu ja vie kaikki tavarat ja toinen on lintu.
höpsöjä juttuja, heh.
Kun menimme kumppanini kanssa naimisiin, minä olin se, joka ehdotin meille avioehtoa. Halusin tuolla osoittaa kumppanilleni sen, etten suinkaan ole hänen kanssaan hänen omaisuutensa takia, vaan pyyteettömän rakkauden. Hän on se, joka meillä tienaa (asianajaja). Kumppanini mielestä tuo oli minulta kunnioitus häntä kohtaan, ja halusi kieltäytyä ehdosta, mutta vaadin kuitenkin sen tekemistä.
itsekkyyden se osoittaa, paremminkin.