Räikeimmissä työpaikkakiusaamisjutuissa kutsukaa välittömästi poiliisit paikalle, ellei työnantajan edustajat pysty asioita hoitamaan oikeudenmukaisesti. Luulisi se olevan melkoinen häpeä aikuisille ihmisille.
Kutsukaa poliisi paikalle
5
896
Vastaukset
- see
eiköhän se ole nolointa kutsujalle
- Nimetön
Jos nyt on tasantarkkaan päällä tilanne, jossa tapahtuu lainvastaista toimintaa siinä määrin, että sen voi toteen näyttää jälkikäteenkin, saati jos on vielä tapahtumassa (Työkaveria hakataan...tms), niin tällöin voisi KUVITELLA soittavansa mutta jos joku näyttäisi jonkin muun fiksun syyn, olisin astetta viisaampi.
Työturvallisuus tietty myös olisi yksi syy, mutta saisi olla todella räikeä ja kriittisen akuutti vaaratilanne, että poliisille kuuluisi (tai edes tulisivat). Tyyliin nosturi kaatumassa työntekijöiden päälle eikä työnjohto reagoi asiaan millään muotoa...
Mutta kyllä haluaisin nähdä tilanteen, jossa poliisi edes tulisi PELKÄN työpaikkakiusaamisen, joka 99% tapauksista on vielä täysin sanallistakin, takia. Kyllä taukiksi leimataan jo soittaessa ja pahimmillaan jää nimi muistiin niin, että jos tosipaikassa soittaa niin vähän kysellään että taasko siellä kiusataan pienempiä?
Eli mitenkäs homma hoidettaisiin, haluaisin kuulla esimerkkejä. Työntekijää kiusataan, hän soittaa poliisin, (oletetaan että tulee) JA entäs sitten. Kukaan ei myönnä mitään, kukaan ei ole nähnyt mitään ja rikoskynnyksen ylityksen näyttö pitkälti sula mahdottomuus. Tietenkin korkeintaan jonkin solvaus/herjaus/kunnianloukkaussyytteen voisi saadakin aikaiseksi MUTTA se olisi sillä hetkellä, mitenkäs se itse kiusaamiseen vaikuttaisi.
Nostat työkaveria kohtaan kiusatun asemassa syytteen, niin vähintään nyt työpaikan vaihto kannattaa huolehtia kuntoon sitä ennen.
En itseasiassa muutenkaan oikein ymmärrä ihmistä, jotka stressaavat hengenlähdön kynnykselle ja suljetulle osastolle asti työympäristössä joka on aivan hanurista. Voisikohan vaihtamisella saada jotakin aikaan? Joskus joutuu myönnytyksiä tekemään vaikka olisikin itse vääryyden uhri. - Kipupiste
Nimetön kirjoitti:
Jos nyt on tasantarkkaan päällä tilanne, jossa tapahtuu lainvastaista toimintaa siinä määrin, että sen voi toteen näyttää jälkikäteenkin, saati jos on vielä tapahtumassa (Työkaveria hakataan...tms), niin tällöin voisi KUVITELLA soittavansa mutta jos joku näyttäisi jonkin muun fiksun syyn, olisin astetta viisaampi.
Työturvallisuus tietty myös olisi yksi syy, mutta saisi olla todella räikeä ja kriittisen akuutti vaaratilanne, että poliisille kuuluisi (tai edes tulisivat). Tyyliin nosturi kaatumassa työntekijöiden päälle eikä työnjohto reagoi asiaan millään muotoa...
Mutta kyllä haluaisin nähdä tilanteen, jossa poliisi edes tulisi PELKÄN työpaikkakiusaamisen, joka 99% tapauksista on vielä täysin sanallistakin, takia. Kyllä taukiksi leimataan jo soittaessa ja pahimmillaan jää nimi muistiin niin, että jos tosipaikassa soittaa niin vähän kysellään että taasko siellä kiusataan pienempiä?
Eli mitenkäs homma hoidettaisiin, haluaisin kuulla esimerkkejä. Työntekijää kiusataan, hän soittaa poliisin, (oletetaan että tulee) JA entäs sitten. Kukaan ei myönnä mitään, kukaan ei ole nähnyt mitään ja rikoskynnyksen ylityksen näyttö pitkälti sula mahdottomuus. Tietenkin korkeintaan jonkin solvaus/herjaus/kunnianloukkaussyytteen voisi saadakin aikaiseksi MUTTA se olisi sillä hetkellä, mitenkäs se itse kiusaamiseen vaikuttaisi.
Nostat työkaveria kohtaan kiusatun asemassa syytteen, niin vähintään nyt työpaikan vaihto kannattaa huolehtia kuntoon sitä ennen.
En itseasiassa muutenkaan oikein ymmärrä ihmistä, jotka stressaavat hengenlähdön kynnykselle ja suljetulle osastolle asti työympäristössä joka on aivan hanurista. Voisikohan vaihtamisella saada jotakin aikaan? Joskus joutuu myönnytyksiä tekemään vaikka olisikin itse vääryyden uhri.Siitä, miksi riudutaan sairaassa työyhteisössä; kaikilla ei ole mahdollisuutta vaihtaa työpaikkaa koska vain. Paikkakunnalla ei välttämättä ole muita vaihtoehtoja ja esim. perhe sitoo muuton suhteen. Elämää on myös "kehäkolmosen ulkopuolella" ja kaikki eivät suinkaan ole sinkkuja.
Muutoin ihan asiallinen kirjoitus. - Janita
Kipupiste kirjoitti:
Siitä, miksi riudutaan sairaassa työyhteisössä; kaikilla ei ole mahdollisuutta vaihtaa työpaikkaa koska vain. Paikkakunnalla ei välttämättä ole muita vaihtoehtoja ja esim. perhe sitoo muuton suhteen. Elämää on myös "kehäkolmosen ulkopuolella" ja kaikki eivät suinkaan ole sinkkuja.
Muutoin ihan asiallinen kirjoitus.Mun mielestä yksi ratkaisu työpaikkakiusaamiselle olisi se että tekisi muutoksen omassa ajattelussa.
Eli siis kävisi pyytämään lisää sitä kiusaamista.
Jos kiusaaja kokee että toinen pitää kiusaamisesta, niin eihän se sitten ole enää mukavaa. Kiusaaja siis lopettaa kiusaamisen koska ei saa siitä enää tyydytystä.
Yksinkertaista. - HCD
Janita kirjoitti:
Mun mielestä yksi ratkaisu työpaikkakiusaamiselle olisi se että tekisi muutoksen omassa ajattelussa.
Eli siis kävisi pyytämään lisää sitä kiusaamista.
Jos kiusaaja kokee että toinen pitää kiusaamisesta, niin eihän se sitten ole enää mukavaa. Kiusaaja siis lopettaa kiusaamisen koska ei saa siitä enää tyydytystä.
Yksinkertaista.Hyvin ajateltu, mutta sittenhän kiusaaja kieltäisi kiusaamisen ja saisi siitä kieltämisestä tyydytystä.
Ei niin yksinkertaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673