Voiko olla niin, että ensirakkaus jää aina kummittelemaan mieleen ja sitä ihmistä kaipaa aina?
Mietin vaan sitä, että haluan tietää ensirakkauteni kuulumisista tiettyin väliajoin. Ja en pystyisi hänen kanssaan kumminkaan olemaan kovin hyvä ystävä.(mustasukkaisuus) Erostamme on 5 vuotta aikaa..
Kaikkien muiden exien (2) kanssa olen hyvää kaveria ja käymme esim. yhdessä ulkona syömässä ja baareissa, mutta muuten näihin tyyppeihin minulla ei ole enää mitään intressejä (tunteita)..
Kokemuksia?
Mietin vaan sitä, että haluan tietää ensirakkauteni kuulumisista tiettyin väliajoin. Ja en pystyisi hänen kanssaan kumminkaan olemaan kovin hyvä ystävä.(mustasukkaisuus) Erostamme on 5 vuotta aikaa..
Kaikkien muiden exien (2) kanssa olen hyvää kaveria ja käymme esim. yhdessä ulkona syömässä ja baareissa, mutta muuten näihin tyyppeihin minulla ei ole enää mitään intressejä (tunteita)..
Kokemuksia?
Vastaukset 14
Vanhimmat
kyllä on sama juttu ,joku 7 vuoden takainen kaveri ei lähde mielestä millään, vaikka se on jo kuollut niin silti hän tuntuu tärkeälle.
samoin mies jonka kanssa olin muutaman vuoden muutama vuos sitten , välillä tekee mieli laittaa viestiä ja kysyä mitä kuuluu.
kait se on naisen osa että tärkeät miehet on ollut tärkeitä ja tulee sitä aina olemaan ainakin alitajunnasssa. mutta ei siinä mitään vikaa ole.
Niinhän se ensirakkaus mielessä pysyy vaikka oltiinkin vain vähän aikaa yhdessä..mut mielessä on tasaisin väliajoin..´:/
ainakin itselle on jäänyt.
Ja uskon myös, että ensirakkaus jää miehille ihan yhtä paljon mieleen kuin naisillekin, vaikka uusia suhteita olisikin.
Se vain riippuu niin paljon ihmisistä ja heidän nykyisistä elämäntilanteistaan onnistuuko ystävyys ja yhteydenpito jälkeenpäin.
Se on varmaan sitä, että sitä on vaan rakastanut tulenpalavasti, eikä tietoa muusta karusta maailmasta..Muut suhteet myös ainutlaatuisia, mutta ei läheskään sitä huumaa mitä ensimmäisellä kerralla....
Otin yhteyttä ensirakkauteeni ja tapaamme ensi lauantaina =)
Vaikka tiedänkin, ettei siitä muuta tule kuin yksi kiva ilta vanhan mutta niin rakkaan ystävän kanssa =)
Jäänyt on ainakin mun mieleeni. Olin seurustellut jo ennen Häntä, mutta Hän oli ensirakkauteni. Erosta 5 vuotta, sen jälkeen seurustellut ja pysynyt exien kanssa kavereina, mutta silti Hän on mielessä päivittäin. Ikävä on...
7 vuotta kulunut rakastumisesta ja aina vaan vaivaa. Aika ei ollut hyvä koskaan varsinaiselle seurustelemiselle. Aina on pidetty yhteyttä, molempien aloitteesta, ja tapailtu.
Nyt hän perheellinen, naimisissa ja minä erittäin vakavassa, pitkälle suunnitellussa suhteessa ja kaipaus on pahempi kuin koskaan. Itku herkässä koko ajan. Pitäisi lopettaa mutta kumpikaan ei sitä missään määrin halua.
Elämä on.
Ensirakkaudella on ja tulee olemaan oma erityinen paikkansa minun elämässäni. Tilanne on sikäli jännä, että olemme kavereita edelleen, yli kymmenen vuoden jälkeen, ja todellakin "vain" kavereita. Ja vaikka en enää siinä mielessä tunne häntä kohtaan mitään kuten silloin joskus, tuntuu hän edelleen hyvin läheiseltä. Edelleen minun on helppo puhua hänelle ja osaan lukea häntä puolesta sanasta. Välillämme on jotain sellaista, mitä kukaan tai mikään ei ole pystynyt katkaisemaan, vaikka yrittänyt on. Kai voisin sanoa, että rakastan häntä edelleen, mutta rakastan, kuten rakastan ystäviäni tai sisaruksiani. En samalla tavalla kuin miestäni.
...vaikka siitä on jo 20v aikaa! Ei voi unohtaa ja kun meillä vielä on lapset "samalla tavalla", eli yhtä monta ja poikia ja tyttöjä samassa järjestyksessä -kaiken huippuna, samoilla ikäeroilla!
Ja lämmiteltiinhän me suhdettamme 10v sitten....
Ku vastais edes puhelimeen
Ensirakkauttani en ikinä unohda,vaikka siitä on kulunut aikaa jo 16 vuotta!Olenkin joskus kysellyt häneltä kuulumisia mutta ei hän koskaan vastaa,ikävöin silti,vaikka kaikki onkin näin yksipuolista :(
Kurjaa, kun ei enää ole sitä yhteyttä... Mun ensirakkaus koukutti mut ottamalla itse yhteyttä ja muistuttamalla kaiken mun mieleen. Ja sitten vetäytyi takavasemmalle ja jätti mut liekkeihin...
Molemmat ollaan tosin varattuja, joten eipä siitä muutenkaan olisi enää henkiin mitään toimintaa herännyt. Mutta kaipaamaan jään silti, nyt näen kaiken viisaammin silmin ja tiedän mitä menetin.
on siis mennyt jo 17 vuotta. Että silleen...
Miten vaikuttaa se, millä tavalla suhde päättyi? Vai vaikuttaako millään tavoin? Jos toinen vaikkapa petti ja sitten jätti...
Ikävöikö kukaan, vaikka itse oli jättävä osapuoli?
Itse jätin puoli vuotta sitten, nyt kaipuu pahimmillaan. En kyllä exäni tunteista tai tilanteesta tiedä. Hyvin voi olla että jotain oliskin, mut en tiedä antasko se ikinä anteeks, vähän ikävästi äkkiä selittämättä lähdin... Ei meidän suhde olis selvittämällä parantunu, tauolla ja mietinnällä mahdollisesti, mutta aloitin melkein heti uuden seurusteleun,eikä oikein hyvältä tunnu kun entistä kaipaa