Tiktak osaa myydä

Rokkisetä

Millonkohan jengi tajuu etä toi bändi on pelkkä kupla, jolla ei ole omaa "agendaa", aina se kopioi ajan hengen mukaista musaa ja on olevinaan omaperäinen. Kaikki on nytkin lainattu Rasmukselta ja PMMP:ltä.

4

597

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • who cares

      Lapsethan TikTakia vaan kuuntelee. Turha niille ipanoille on mitään järkeä puhua siitä kuinka vähän omaperäistä niiden musiikki on. Taitaapi olla niin että tiktakit eivät itse tee niitä biisejä.

      Antaa pentujen pitää bändinsä. Kyllä ne joskus tajuu.

      • kerran keikalla

        Oulussa on cover -bändi, muistaakseni joku erinomaiset muusikot Oulusta tai joku sellainen.

        Siinä viisi miestä ( kolme suhteellisen iäkästä ja kaksi nuorempaa ) vetää Tiktakia komeammin kuin Tiktak. Niillä oli myös Nylonbeat ohjelmistossa ja sekin kuulosti tosi hyvältä. Siis paremmalta kuin alkuperäiset tuotteet, joita kuuntelee vain pikkutytöt.

        Bändi oli hyvä bilepaikkabändinä, vaikka varmaan levyä ei tulisi ostettua, eikä varmaan ole tehneetkään, kun ei tunnu olevan mikään tunnettu bändi. Ja siinä biletehtävässä Tiktakin musiikkikin toimi.

      • Kiipparisti
        kerran keikalla kirjoitti:

        Kaverit kertoi, että meistä puhutaan täällä. Listätietoa löytyy www.nemo-yhtye.tk

        Laitan nimimerkin kirjoituksesta kopion kotisivujen foorumiin.

      • solisti
        Kiipparisti kirjoitti:

        Kaverit kertoi, että meistä puhutaan täällä. Listätietoa löytyy www.nemo-yhtye.tk

        Laitan nimimerkin kirjoituksesta kopion kotisivujen foorumiin.

        Heilutaan tärähtää Untorockissa 13.6. 2008. Hei me heilutaan taaas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe