Taitaa olla harvinainen ongelma miehelle, mutta näin vain on. Ollaan oltu vaimon kanssa pari vuotta aviossa ja olen edelleen niin lätkässä, ettei arkielämästä tahdo tulla mitään. Kaiken lisäksi tilanne vaan päivä päivältä pahenee (paranee ?) ja tuntuu ettei malttaisi olla sekuntiakaan erossa toisistaan. Vaimon ihastuminen ja rakastuminen on noudatellut perinteisempää kaavaa eli alussa tunteet leiskui ihan samaan tahtiin, mutta nykyisellään tästä on tullut hänelle arkipäivää. Omien tunteitteni ja hormonieni jyllääminen saa suhteen välillä melko ahdistavaan tilaan, kun toinen haluaisi tilaa itselleen, mutta itselle lyhytkin erossa oleminen ottaa voimille. Molemmilla fiilarit melko alamaissa, kun jommalla kummalla aina paha mieli.
Mitäs tässä pitäisi oikein tehdä ? Kaikkea mahdollista on käynyt mielessä. Olen harkinnut jopa pakottavani itseni johonkin pikaromanssiin, että saa hieman suunnattua tunteita pois omasta puolisosta. Työlle omistautuminen tai mikään harrastuskaan ei jaksa kiinnostaa, kun koko ajan potee ikävää. Toisen halu elää omaa elämää saa kaiken lisäksi itselle mustasukkaisuuden pintaan ja siitä seuraa ihan tarpeettomia riitoja ja epäluuloja. Hyvät neuvot olis tarpeen.
Liian rakastunut puolisoon
12
2258
Vastaukset
- Minä vain
Tuntuu, että onko se lätkässä olemista vai jopa läheisriippuvaisuutta?
Kannattaa hoitaa harrastukset ja muut kondikseen, niin että vaikka olisitte ikuisesti yhdessä niin sinulla olisi pelkästään omakin elämä, alue jota vain sinä hallitset ja elät.
Oletko myös miettinyt että ehkä pelkäät jotain pahaa tapahtuvat? Luultavasti pelkosi on luonteeltaan irrationaalista. - toveri
Itselläni jollain tapaa sama tilanne pitkin elämää. Nyt on jo vuosikymmenien liitto takana. Jos todella rakastat pariasi ja elämänne sujuu muuten, kehoitan sinua todella miettimään tilaasi ja etsimään tarvittaessa vaikka ulkopuolista apua, sehän ei ole kaikille helppoa, mutta nykyäänhän on useita mahdollisuuksia.Kun olin vielä itse nuori , ei mielessäni käynyt, että liika rakkaus voi tuhota suhteen. Valitettavasti olen itse tällähetkellä veitsenterällä suhteemme suhteen. Liiallinen rakkaus näyttää tekevän sen, ettei puoliso aina tunne saavansa tarpeeksi tilaa itselleen, vaikka rakastaisikin toista. Helposti tulee ristiriitoja, joita ei tahdo saada keskenään selvitettyä.
- Taffo
Vähän tuntuu hassulta hakea apua pelkästään sillä perusteella, että on liian rakastunut. Missään nimessä avun hakeminen ei ole mahdoton ajatus eikä millään tavalla nöyryyttävä. Syyt vain tuntuvat turhan heppoisilta. Totta kai voidaan ajatella, että mikä tahansa syy on perusteltu jos se tekee elämästä vaikean tai on uhkana avioliitolle.
Ei tämä toki ensimmäinen kerta minulla ole. Olen yksinkertaisesti perusluonteeltani tunteellinen, umpiromanttinen ja sydänjuuria myöten rakastuva. Muilla elämänalueilla ei ole varmaankaan suuria eroavaisuuksia kanssaihmisiin. Täysipäinen, sivistynyt ja itsetunnoltani terve yksilö.
Jälkiviisaasti ajatellen ja ehkäpä muita neuvoenkin voisi sanoa, että liian sopiva puoliso ei ole välttämättä se paras mahdollinen. Vaikka tunteet olisivatkin molemminpuolisia. Jos toinen viehättää liikaa, niin vaarana on suhteen ajautuminen palvomisen puolelle.
Jostain syystä tietynlainen epäsymmetria tuntuu olevan luonnonlaki parisuhteessa. Vaikka lähtötilanne olisikin tasaveroinen, niin ajan kuluessa puolisojen roolit tuntuvat kallistuvan aina toisen eduksi.
Paljon minä tiedän vaikka mitään en voi. - nainen25
Taffo kirjoitti:
Vähän tuntuu hassulta hakea apua pelkästään sillä perusteella, että on liian rakastunut. Missään nimessä avun hakeminen ei ole mahdoton ajatus eikä millään tavalla nöyryyttävä. Syyt vain tuntuvat turhan heppoisilta. Totta kai voidaan ajatella, että mikä tahansa syy on perusteltu jos se tekee elämästä vaikean tai on uhkana avioliitolle.
Ei tämä toki ensimmäinen kerta minulla ole. Olen yksinkertaisesti perusluonteeltani tunteellinen, umpiromanttinen ja sydänjuuria myöten rakastuva. Muilla elämänalueilla ei ole varmaankaan suuria eroavaisuuksia kanssaihmisiin. Täysipäinen, sivistynyt ja itsetunnoltani terve yksilö.
Jälkiviisaasti ajatellen ja ehkäpä muita neuvoenkin voisi sanoa, että liian sopiva puoliso ei ole välttämättä se paras mahdollinen. Vaikka tunteet olisivatkin molemminpuolisia. Jos toinen viehättää liikaa, niin vaarana on suhteen ajautuminen palvomisen puolelle.
Jostain syystä tietynlainen epäsymmetria tuntuu olevan luonnonlaki parisuhteessa. Vaikka lähtötilanne olisikin tasaveroinen, niin ajan kuluessa puolisojen roolit tuntuvat kallistuvan aina toisen eduksi.
Paljon minä tiedän vaikka mitään en voi.Hei!
Jos joskus et enää ole puolisosi kanssa, voisit tulla ja rakastua minuun, olen näet samanlainen joten elämämme voisi olla sitten sitä mitä kumpikin haluaa :D
Nojoo, puolivitsisksi tarkoitettu. Mutta kyllä voin sanoa että elämä olisi helpompaa jos veirelle löytyisi ihminen jonka kanssa on tuolta osin samanlainen.
Itse en tosin koe sitä liiallisena rakkautena, vaan liiallisena ja häiritsevänä omistushaluna, vaikka tarvittaessa osaan tilaakin antaaa, itse siitä kärsin.
Ja kärsimystä se toden totta on. - Taffo
nainen25 kirjoitti:
Hei!
Jos joskus et enää ole puolisosi kanssa, voisit tulla ja rakastua minuun, olen näet samanlainen joten elämämme voisi olla sitten sitä mitä kumpikin haluaa :D
Nojoo, puolivitsisksi tarkoitettu. Mutta kyllä voin sanoa että elämä olisi helpompaa jos veirelle löytyisi ihminen jonka kanssa on tuolta osin samanlainen.
Itse en tosin koe sitä liiallisena rakkautena, vaan liiallisena ja häiritsevänä omistushaluna, vaikka tarvittaessa osaan tilaakin antaaa, itse siitä kärsin.
Ja kärsimystä se toden totta on.Ajatuksena hyvä, mutta toteutuessaan voisi olla ihan jotain muuta :).
Olenhan minäkin toki oppinut antamaan toiselle tilaa, mutta ei siinä itseään tunne onnelliseksi. Olen odotellut innolla sitä päivää, jolloin oma kiinnostus suuntautuisi muualle ja voisi nauttia elämästä itsekseenkin. Siinä asiassa pelkään kuitenkin olevani liiaksi kahden vaihteen ihminen. Löytyy vain vitonen ja peruutusvaihde :). - Harrastusten viemä
Taffo kirjoitti:
Ajatuksena hyvä, mutta toteutuessaan voisi olla ihan jotain muuta :).
Olenhan minäkin toki oppinut antamaan toiselle tilaa, mutta ei siinä itseään tunne onnelliseksi. Olen odotellut innolla sitä päivää, jolloin oma kiinnostus suuntautuisi muualle ja voisi nauttia elämästä itsekseenkin. Siinä asiassa pelkään kuitenkin olevani liiaksi kahden vaihteen ihminen. Löytyy vain vitonen ja peruutusvaihde :).Et kertonut onko sinulla omia harrastuksia, esim. joukkuepelit johon vaimoilla ei ole asiaa?
Luonto on myös asia jota ei voi unohtaa, valokuvaaminen siellä (digiaikana aika halpa harrastus!), eläinten seuraaminen jne.
Tietenkään näihinkään ei voi kokonaan uppoutua, jonkinlainen tasapaino näiden välillä pitäisi löytyä.
- iisamiisa
Hieman alkoi mietityttää josko kyseessä olisi läheisriippuvuus, eikä vain normaalin parisuhteen "ikäväntunne". Lue vähän netistä tai lainaa kirjastosta siihen liittyvä kirja.
Pelkään että tuolla menolla karkotat ihanan vaimosi luotasi. kyllä jokaisella pitää olla parisuhteen lisäksi tilaa ja aikaa omiin asioihin, ystäviin, harrastuksiin, ehkä jopa matkoihin. Jos et tunne ollenkaan tarvitsevasi omaa aikaa, on mielestäni jotakin vialla. Olisi tosi hyvä jos pääsisit(te) juttelemaan tilanteesta jonkun ulkopuolisen kanssa. Kahdestaan pohtiessa usein jää jotkin aspektit huomaamatta, etenkin kun ollaan niin niiden omien tunteiden vallassa. Jos todella rakastat vaimoasi, eikä kyse ole pelkästään siitä että haluat hänet vain täysin itsellsi, olet myös valmis muuttamaan käytöstäsi ja teidän elämää siten että se tyydyttää hänenkin tarpeensa. Kun olet noin pitkälle jo päässyt pohdinnoissasi, ja tunnistat teidän ongelman, niin sehän on jo puoli voittoa. Nyt vaan johonkin juttelemaan jotta saatte vähän laajemman näkökulman tilanteeseen. Onnea matkaan. Teillä kuulostaa olevan kuitenkin hieno liitto, ei sitä kannata helpolla uhrata, etenkään missään nimessä mihinkään ulkopuolisiin romansseihin ryhtymällä.
Mielestäni sinun on löydettävä elämään iloa itsestäsi, siellä se suurin onni asuu sinun sisälläsi. Et voi olettaa että vaimosi antaa kaiken mitä tarvitset, se on aivan liian suuri taakka yhdelle ihmiselle. Jokainen huolehtii ensisijaisesti itsestään, ja hyvä parisuhde on sitten se piste iin päälle. silloin pystyt antamaan kaikkein eniten parisuhteeseen kun tiedät että osaat elää itsekseenkin, ja tunnet että elämäsi on joka tapauksessa ihan mahtavaa.- entinen läheisriippuvainen
Ilmaisit hienosti asiasi ja voin allekirjoittaa jokaisen lauseesi. Löysin kirjoituksestani osaksi myös itseäni, ja tällä hetkellä opettelen juuri löytämään sitä onnea omasta sisimmästäni.
- Taffo
Onhan se tosi, että tämä taitaa olla vähintäänkin tasapainoilua jonkin asteen riippuvuuden ja normaalin parisuhteen välillä.
Tuo omasta itsestä lähtevä onni on loppujen lopuksi aika käsittämätön asia minulle. Olen ollut oikeastaan varhaisnuoruudesta asti erittäin parisuhdesidonnainen persoona. Aktiviteetteja on riittänyt ihan kohtuullisesti, mutta omat kumppanit ovat olleet aina ylivoimaisesti tärkeimpiä ihmisiä. Joku voisi jopa sanoa, että ainoita tärkeitä ihmisiä.
Alanpa uskoa, että täytyisi työstää enemmänkin ajatuksiaan ja elämänsä sisältöä. Kiitoksia hyvistä neuvoista. - ymmärtänyt
Taffo kirjoitti:
Onhan se tosi, että tämä taitaa olla vähintäänkin tasapainoilua jonkin asteen riippuvuuden ja normaalin parisuhteen välillä.
Tuo omasta itsestä lähtevä onni on loppujen lopuksi aika käsittämätön asia minulle. Olen ollut oikeastaan varhaisnuoruudesta asti erittäin parisuhdesidonnainen persoona. Aktiviteetteja on riittänyt ihan kohtuullisesti, mutta omat kumppanit ovat olleet aina ylivoimaisesti tärkeimpiä ihmisiä. Joku voisi jopa sanoa, että ainoita tärkeitä ihmisiä.
Alanpa uskoa, että täytyisi työstää enemmänkin ajatuksiaan ja elämänsä sisältöä. Kiitoksia hyvistä neuvoista.Hanki hyvä ihminen muutama teos läheisriippuvuudesta ja käy pari kertaa keskustelemassa jonkun asiantuntijan kanssa.
Tuhoat suhteen parin seuraavan vuoden aikana. Ajattele itse, jos jonkun onnellisuus olisi täysin riippuvainen sinusta, mihin menet, mitä teet, syyllisyys aina niskassa. Sitä ei kestä kukaan vaikka hyvä suhde olisi. Toista ei kiinnostaisi työ, harrastukset, ystävät, sukulaiset, kun on aina niin kova ikävä. Ei normaalia ja tuhoaa. - iisamiisa
Taffo kirjoitti:
Onhan se tosi, että tämä taitaa olla vähintäänkin tasapainoilua jonkin asteen riippuvuuden ja normaalin parisuhteen välillä.
Tuo omasta itsestä lähtevä onni on loppujen lopuksi aika käsittämätön asia minulle. Olen ollut oikeastaan varhaisnuoruudesta asti erittäin parisuhdesidonnainen persoona. Aktiviteetteja on riittänyt ihan kohtuullisesti, mutta omat kumppanit ovat olleet aina ylivoimaisesti tärkeimpiä ihmisiä. Joku voisi jopa sanoa, että ainoita tärkeitä ihmisiä.
Alanpa uskoa, että täytyisi työstää enemmänkin ajatuksiaan ja elämänsä sisältöä. Kiitoksia hyvistä neuvoista.Toki on aivan normaalia että kumppanisi on sinulle se kaikkein tärkein ihminen, niinhän pitääkin olla. Mutta entä sinä itse? Loppujen lopuksihan jokainen elää täällä ihan itse IKIOMAA elämäänsä. Lukuunottamatta pikkulapsia on jokainen vastuussa omasta onnellisuudestaan ja tunteistaan ja elämästään. En osaa sanoa miten käytännössä se oma onni oikein voisi löytyä, mutta uskon että juuri tuollainen pohdiskelu mitä olet aloittanut on avain ratkaisuun, sen lisäksi että tutkit vähän alan kirjallisuutta ja käyt juttelemassa asiantuntijalle.
Itselläni ei ole ollut läheisriippuvuutta, vaan sen sijaan lievää masennusta, jolloin myöskin oli se oma elämänhimo ja iloisuus tästä juuri minun omasta elämästäni hukassa. Sitten kun se onni ja ilo kunnolla löytyivät, eivät ne ole enää päässeet hukkumaan (vaikka tietenkin välillä on surullisempia ja huonompia aikoja). Tunnen sellaisen hyvän olon joka päivä sisälläni, ja tiedän että tällaisena minulla on niin paljon enemmän annettavaa muillekin, kun olen ensin hoitanut itseni onnelliseksi. :) Parisuhde ja ystävyys- ja perhesuhteet kukoistavat ihan eri lailla kuin ennen. Silloin olin paljon itsekkäämpi, kun läheisyyden- ja hoivantarve oli niin valtava, eikä mikään tuntunut riittävän. Siihen oman itsensä "löytämiseen" kuuluu automaattisesti myös se että on paljon helpompi antaa läheisten toteuttaa itseään ja tehdä elämässään sitä mitä haluavat, ja tiedän että he ovat silti minunkin kanssa ihan tarpeeksi. Ja ne jotka minua rakastavat, tulevat kyllä takaisin vaikka välillä menisivätkin pois. Lisäksi olen todella sisäistänyt sen vanhan viisauden että "elämä on juuri niin hauskaa kuin mitä siitä itse tekee". Eli kun elät siten kuin haluat (muita tietenkin loukkaamatta), ja toteutat unelmiasi ja teet niitä asioita joista oikeasti nautit, löydät itsesi ja sen "oikean" onnen, ja sitten sinulla on enemmän annettavaa myös läheisillesi.
- mister
tuntuu siltä että olet läheisriippuvainen.Koita äkkiä saada jotain muutakin ajateltavaa ku naises.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673