särjin sydämen...

menee, mutta kannattaa tehdä niin kuin on itelle paras.

Eli kusetit toista ja pidit häntä pönkittämässä heikkoa itsetuntoasi?

Itse jatkat elämääsi, mutta toinen kärsii ja tuhlaa aikaansa sinusta irti pääsemiseen moninkerroin kauemmin. Vain siksi että olit itsekäs.

Noh, parempi kai myöhään kun ei milloinkaan.

melko tutulta. Minullakin oli vaikeaa herätellä tunteitani miestä kohtaan joka oli aivan ihana kaikessa mielessä. Jotenkin vain pelkäsin antautua tunteideni vietäväksi ja toisen yli-innokkuus ei yhtään helpottanut asiaa. Lisäksi ikääkin on jo sen verran, että yhdessä pysyminen olisi varmasti merkinnyt yhteistä elämää. Halusin vielä tarkkailla maailmaa. Oli vaikea irtautua siitä suhteesta ja siitä jäi varmasti pysyviä vammoja kummalekin. En silloin kuitenkaan nähnyt muuta ratkaisua. Tunsin itseni todella huonoksi ihmiseksi jälkeenpäin.

Reilu vuosi myöhemmin on helppo olla jälkiviisas. Mies löysi melko pian muuta elämää mutta minä jäin sekavien ihmissuhteiden loukkuun. Ei ollut paljon helpompaa antautua uusissakaan suhteissa kun edellisenkin syyllisyys painoi päälle (vaikka toinen jo elikin omaa elämää)

En tiedä olisinko sitten koskaan alkanut rakastamaan siinä edellisessäkään suhteessa. Olisi kai pitänyt olla sitkeämpi ja antaa ajan tehdä tehtävänsä. Mutta jos tunteet eivät olisikaan heränneet, olisin silti tehnyt väärin toista kohtaan. Olisin pitkittänyt hänen tuskaa, hänen tietämättään. Vaikeata tämä on. Toisinaan tunnen nyt olevani syvästi rakastunut häneen ja ikävöin häntä mutta toisaalta mietin taas että johtuuko se vain siitä sen olon kaipuusta jonka hän minulle rakkaudellaan antoi. Toivottavasti nämä umpikujafiilikset vielä helpottavat. Voimia alkuperäiselle kirjoittajalle.

Valitettavasti tuo sinun tarinasi oli ihan sama kuin minun...Tunteet oli kuumia ja kaikki näytti loistavalta...kuitenkin..jotkin piirteet hänessä saivat minut ottamaan "vaaleanpunaiset lasit" silmiltä ja näin hänen ihan oikean persoonansa...hän ei ollut sellainen, jonka kanssa haluaisin viettää elämääni...särjin hänen sydämen ja olet siitä todella pahoillani...

..kirjoittaneille tiedoksi: teillä on AIVAN turhan suuret luulot itsestänne!
Kunhan ikää tulee, huomaatte, että ette ole korvaamattomia KENELLEKÄÄN.

Jos nyt joku vähän sydänsuruja kärsii jonkun aikaa, kohta on taas uus kierroksessa ja hädintuskin muistaa teitä.

Mutta täällä voi esittää mitä vaan "sydäntenmurskaajaa". Se on aika säälittävää.

ne "eräät piirteet" oli? Ihan mielenkiinnosta kysyn, voisi oppia jotain.

...tehnyt sitä kuitenkaan täysin yllätyksenä, ilman mitään varoitusta? Tai kai olitte jutelleet tunteiden epätasapainosta jo suhteen aikana?

Mielestäni on epäreilua antaa toisen olla hullaantunut, ilman että itse kertoo että omat tunteet eivät vielä ole ihan samalla tasolla. Sille taas ei kukaan mitään voi jos rakkautta ei synny, ja sitten kun siitä on varma niin ainoa oikea teko on lopettaa suhde. Ettei suotta tuhlaa kummankaan aikaa. Mutta niin kauan kuin suhteessa on, olisi mielestäni oltava avoin ja rehellinen omien tunteidensa suhteen. Sillä ainahan sitä on jonkin aikaa katseltava ennen kuin voi olla varma, puoleen tai toiseen.

Suhteen lopettaminen ei kuitenkaan ole julmuutta siinä tilanteessa jos oikeanlaisia tunteita ei ole. Kyllähän se mieskin ansaitsee saada vastarakkautta, paljon onnettomampi hän olisi sinun kanssa ollut pidemmän päälle.

Sanasi osuivat juuri sinne, mihin sattuu eniten. Minulle kävi juurikin näin, tavattiin baarissa, ihastuttiin, ja kohta huomasin olevan aivan hulluna tyttöön. Suhde jatkui kuukauden pari, mutta lopulta "eräät piirteet" ajoivat suhteemme umpikujaan. Olin valmis antamaan aika paljon anteeksi, tosin en ollut itsekään täysin syytön, ehkäpä jopa suurin syyllinen. Olisin halunnut jatkaa kaikesta huolimatta. Tyttö ei tuntenut mitään.

Eniten sattuu se, että tiedän olevan tytölle täysin merkityksetön, vaikka itse ajattelen tyttöä vieläkin päivin öin. Viinan avulla turrutan oloani viikonloppuisin, mutta sekään ei tunnu enää kivalta. Tiedän, että elämä jatkuu lopulta ja että minun on päästettävä irti, mutta nyt tuntuu vaan niin pahalta.

Säälittävä tarina, joka voisi olla "eevastiinan" tarinan toinen puolisko (toivottavasti ei ole). On niin vaikee olla onnellinen...