Tekstari exälleni kun kävin läpi yhteisiä valokuviamme äsken: "Kyllä on raastavaa tämä valokuvien läpikäynti, en tiedä mikä sut on muuttanut vuosien varrella aivan toiseksi ihmiseksi ja kuinka paljon se on ollut mun aiheuttamaani. No, kun olet viimeisetkin tavarasi vienyt ja valokuvat on hoidettu niin sen jälkeen varmaan minkään ei pitäisi tuoda sua mulle mieleen ja pääsen helpommalla. Ehkä joskus pystyn suhtautumaan sinuun kuin kehen tahansa lasten takia mutta aikaa varmaan menee."
Tämän olisin halunnut sanoa mutta nyt se on myöhäistä:
"Kauhea menetyksen tunne, ihan kuin olisi menettänyt jotakin mitä ei olisi kuulunutkaan omistaa, jotakin uskomattoman kaunista ja ihanaa. Se on varmaan (ollut) sitten rakkautta. Menetin sen jo silloin 10 vuotta sitten, mitä silloin ikinä sulle tapahtuikaan? Lähtiköhän se liikkeelle kun töissä keskityin vain töihin enkä rupatellut kanssasi puhelimessa päivisin, entäs loppuun palamiseni, siitäkin ahdistuit todella paljon. Samoihin aikoihin hoidit laskujamme ja koko homma meni täydellisesti mäkeen, se oli mulle kauhea järkytys. Varmaan sulle itselleskin. Ne olisi pitänyt puhua avoimesti auki ja yrittää korjata mitä korjattavissa oli. Sinä et vaan halunnut puhua ja jätitkin sanomatta osan jolloin eteeni tuli uusia järkyttäviä yllätyksiä ja menetin luottamukseni sinuun kokonaan. Sen jälkeen alkoikin ainainen varuillaan olo ja pelkääminen miten selviydyt ja oletko tehnyt uusia älyttömyyksiä. Alkoholisoiduit ajoittain ja teitkin uusia tyhmyyksiä. Ei merkkiäkään siitä että olisit halunnut selvittää asioita itsekin. Kolme vuotta sitten näytti että olet yllättäin jälleen oma itsesi. Mutta siitä lähtien tuntui että otit etäisyyttä minuun vuosi vuodelta enemmän ja tämä viimeinen vuosi onkin ollut kuin eläisin vieraan ihmisen luona vuokralla. Ja vierashan sinä olitkin, se iloinen ja luottavainen tyttö jonka kanssa menin naimisiin oli haihtunut kokonaan minulta pois jonnekin.
Viimeinen vuosi on ollut kaikkein kylmin, vaihdoit uuteen työpaikkaan päivätöihin ja nyt syksyllä
löysit sieltä toisen miehen jonka luokse muutit suoraan. Tämä tuntui tosi pahalta, varsinkin kun viimeiseen asti väitit muuttavasi erilleen työsuhdeyksiöön. Lisäksi tämä uuden miehesi vaimo ja lapsi muutti sinun edestäsi pois, en tiedä minkälaisia ongelmia heillä sitten on ollut ennestään, toivottavasti sinä et aiheuttanut
heidän eroaan."
Niin, exä ilmoitti neljä viikkoa sitten että hän muuttaa erilleen, tunnusti kuitenkin että on toinen mies, kumma kyllä, vaikka sen jälkeen hän taas harhautti minua jutuillaan. Perheen ja lapset sekä talouden hän on hoiti todella tunnollisesti, raha-asiat ja sukulaissuhteet hän ajoi umpikujaan. Mutta nyt pystyi jättämään lapset
ja kaiken muunkin taakseen vaikka lapsetkin on hänelle olleet todella tärkeitä!?
Itselläni on tunteettomasti ajatellen kaikki asiat kohdallaan, lapset (isoja jo) on mulla, koti pysyy samana ja eroon liittyvät asiat hoidetaan ilman riitoja. Itse en olisi pystynyt eroamaan vaikka meidän tapauksessa ei ehkä muuta vaihtoehtoa olisi voinut olla paitsi avoin keskustelu ja siihen ei exäni pystynyt jostakin syystä lainkaan.
Vaan uskomattoman koville koko homma ottaa vaikka selvästi valoisa tulevaisuus ilman vanhoja murheita näkyy edessäpäin. Exän tulevaisuuskin huolestuttaa vaikkei pitäisi enää.
Tämän olisin halunnut sanoa mutta nyt se on myöhäistä:
"Kauhea menetyksen tunne, ihan kuin olisi menettänyt jotakin mitä ei olisi kuulunutkaan omistaa, jotakin uskomattoman kaunista ja ihanaa. Se on varmaan (ollut) sitten rakkautta. Menetin sen jo silloin 10 vuotta sitten, mitä silloin ikinä sulle tapahtuikaan? Lähtiköhän se liikkeelle kun töissä keskityin vain töihin enkä rupatellut kanssasi puhelimessa päivisin, entäs loppuun palamiseni, siitäkin ahdistuit todella paljon. Samoihin aikoihin hoidit laskujamme ja koko homma meni täydellisesti mäkeen, se oli mulle kauhea järkytys. Varmaan sulle itselleskin. Ne olisi pitänyt puhua avoimesti auki ja yrittää korjata mitä korjattavissa oli. Sinä et vaan halunnut puhua ja jätitkin sanomatta osan jolloin eteeni tuli uusia järkyttäviä yllätyksiä ja menetin luottamukseni sinuun kokonaan. Sen jälkeen alkoikin ainainen varuillaan olo ja pelkääminen miten selviydyt ja oletko tehnyt uusia älyttömyyksiä. Alkoholisoiduit ajoittain ja teitkin uusia tyhmyyksiä. Ei merkkiäkään siitä että olisit halunnut selvittää asioita itsekin. Kolme vuotta sitten näytti että olet yllättäin jälleen oma itsesi. Mutta siitä lähtien tuntui että otit etäisyyttä minuun vuosi vuodelta enemmän ja tämä viimeinen vuosi onkin ollut kuin eläisin vieraan ihmisen luona vuokralla. Ja vierashan sinä olitkin, se iloinen ja luottavainen tyttö jonka kanssa menin naimisiin oli haihtunut kokonaan minulta pois jonnekin.
Viimeinen vuosi on ollut kaikkein kylmin, vaihdoit uuteen työpaikkaan päivätöihin ja nyt syksyllä
löysit sieltä toisen miehen jonka luokse muutit suoraan. Tämä tuntui tosi pahalta, varsinkin kun viimeiseen asti väitit muuttavasi erilleen työsuhdeyksiöön. Lisäksi tämä uuden miehesi vaimo ja lapsi muutti sinun edestäsi pois, en tiedä minkälaisia ongelmia heillä sitten on ollut ennestään, toivottavasti sinä et aiheuttanut
heidän eroaan."
Niin, exä ilmoitti neljä viikkoa sitten että hän muuttaa erilleen, tunnusti kuitenkin että on toinen mies, kumma kyllä, vaikka sen jälkeen hän taas harhautti minua jutuillaan. Perheen ja lapset sekä talouden hän on hoiti todella tunnollisesti, raha-asiat ja sukulaissuhteet hän ajoi umpikujaan. Mutta nyt pystyi jättämään lapset
ja kaiken muunkin taakseen vaikka lapsetkin on hänelle olleet todella tärkeitä!?
Itselläni on tunteettomasti ajatellen kaikki asiat kohdallaan, lapset (isoja jo) on mulla, koti pysyy samana ja eroon liittyvät asiat hoidetaan ilman riitoja. Itse en olisi pystynyt eroamaan vaikka meidän tapauksessa ei ehkä muuta vaihtoehtoa olisi voinut olla paitsi avoin keskustelu ja siihen ei exäni pystynyt jostakin syystä lainkaan.
Vaan uskomattoman koville koko homma ottaa vaikka selvästi valoisa tulevaisuus ilman vanhoja murheita näkyy edessäpäin. Exän tulevaisuuskin huolestuttaa vaikkei pitäisi enää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
samoin 24v ja se loppui jo 4v sitten. Enkä vieläkään ole päässyt hyvään elämään! Avioliitossa oli kaikki mäet. Samastuin hyvin kirjoitukseesi, kokemuksestani. Suhteitakin koettu vaan yksin olen edelleen...helppoa ei ole!
Muutin pois kodistani(lapset silloin yli 18v), kun suhde loppui tyhjyyttään! Sukulaisiltani sain sen mukaista kohtelua..ehkä joulukortin vain lähetän jos sitäkään!
Yleensä ajatellaan, että erosta se eläminen vasta alkaa vaan yksinäisyys on yleisin seuralainen!
Ainut mitä mulle siitä pitkästä ajasta jäi, olen äiti!
Ilmeisesti exääni eli jättävään osapuoleen samastuit. Pisti kyllä miettimään että jos exäni on ratkaisunsa tehnyt täysin järjissään niin miten hän on pystynyt hyppäämään vieraan miehen kotiin runsaan kuukauden tuttavuuden jälkeen ja vielä jättämään lapset ja kaiken tutun ja turvallisen. Mutta ehkä avioliiton tyhjyys hänelläkin on ollut yksi syy, enkä edelleenkään tiedä mikä sen oikeasti olisi muuttanut.
Pahaa pelkään että exällänikin on samanlainen kohtalo edessä kuin sulla, ehkä pahempi koska hänellä on muitakin ongelmia. Ja jättävä osapuoli, varsinkin naisihminen on varmasti syyllinen sukulaisten ja tuttavien mielestä.
Itsellänikin on sellainen olo että koko pitkästä avioliitosta ei mullekaan jäänyt muuta iloista kuin lapset. Mutta olen miettinyt että tämä on mulle nollatilanne josta lähden rakentamaan ihan uutta omaa elämää, mitä se sitten lopulta onkin ja millaiseksi se sitten muodostuukin mutta paikalleni en jää murehtimaan.