En ole käynyt yksin juttelemassa, tiedän että tuo ehkä avaisi solmuja, toisaalta pelkään että tuollakin saralla vastassa istuja nostaa ennemmin tai myöhemmin kätensä ylös. Koska totuus on ettei toista voi muuttaa, niin hauskaa kuin se olisikin.
Parina keskusteltuamme ja miehen päättäessä lopettaa terapeutti katsoi kohti ja kohautti harteitaan sanoen ettei minun kohdallani juuri taida olla keskeneräisiä asioita, naisen mielestä olin mieltänyt maailmani aika realistiseksi.
Toisaalta miesterapeutti voisi laajentaa maailmankuvaani mitä miehiseen ajatteluun tulee.
Toissapäivänä näin vahingossa pätkän ohjelmaa jossa miehet pohtivat kasvojen menetystä, sitä pelkoa jonka naisen lähellä tuntevat, koska nainen useimmin on verbaalisesti lahjakkaampi, jolloin miehellä ei ole ns. mahdollisuutta voittaa.
Tuosta syystä karkurit karkaavat ulottumattomiin, sulkevat suunsa ja korvansa ja toivovat että nainen palaa entiseksi itsekseen, hiljaiseksi ja tyyneksi.
Tuossa vain on yksi pieni mutta, kerran matkaan lähdettyä ei paluuta entiseen ole.
Ehkä tuo on suurin syy liittojen kariutumiseen, mies odottaa ja toivoo entistä palaavaksi, hyväksymättä sitä totuutta ettei entiseen ole paluuta.
Ainut tie vie eteenpäin, mutta tuo tie, jota nainen usein hallitsee näyttää pelottavalta, siellä ei ole niitä vanhoja keinoja joilla mies hallitsi.
Siitä vetäytymisestä jota mies tottui käyttämään aseena naista vastaan, jota pelätessään nainen heltyi pehmeäksi, tuli ajan saatossa suurin katkeruuden aiheuttaja.
Nyt nainen ei muutukaan kivaksi viikonkaan välttelyn jälkeen, ei kahdenkaan, nainen etsii seuraa kodin ulkopuolelta, jolloin mies häviää keinolla jolla aina tottui voittamaan.
Tuossa tilanteessa mies äityy mustasukkaiseksi, naisen silmissä "hulluksi" umpikuja on syvä ja musta. Ei tietä eteen tai taakse, ainut helpotus näyttäisi olevan ero.
Mutta mistä kaikki lähtikään liikkeelle, miten tuo ketjureaktio olisi voitu välttää? Sillä että se mies joka inhoaa puhumista ja kuuntelua, istuisi hetkeksi naisen vierelle, toistaisi tämän sanat ja esittäisi että on kuullut, nainen on tullut ymmärretyksi.
Harvoin naiset toivovat pakettiratkaisuja täydelliseen onneen, enemmän nainen tuntee vain tarvetta purnata ja tulla kuulluksi. Naurettavaa, täysin vaaratonta ja hmm. aika hillittyä jos kuuntelijan löytää.
Usein nainen puolituntia purnattuaan huomaa omat virheensä, vaatimustensa mahdottomuuden ja on valmis hyväksymään miehensä sellaisena kuin tämä on. Mutta
kun mies ei istu sitä puoltatuntia, ei kuuntele... mies ajaa itse itsensä ulos naisen suosiosta.
että sellaista viisautta. Karkurini karkailee edelleen, mutta nyt huutaessani apua häpeilemättä, hän ojentaa toisinaan kätensä ja vie lapset mennessään. Joka olikin suurin mysteeri joka kaipasi ratkaisua. Halusin miehen ottavan pilteistä täyden vastuun edes toviksi silloin tällöin, jotta saan huokaista ja hengähtää.
Piltit, muksut, lapset, ei lasten iällä ole niin paljon merkitystä kuin väitetään. Jos ovat ihan pieniä väsymys on fyysistä, kun kasvavat väsymys siirtyy psyykkiselle puolelle. Tuosta syystä olivat lapset minkä ikäisiä hyvänsä konkreettista apua toiselta puolisolta tarvitaan.
Tämä viikko, jolloin lakkasin kuvittelemasta itsestäni liikoja on jälleen lähentänyt karkuria ja allekirjoittanutta, se etten kuvittele olevani kaikkivoipa, antaa miehelleni tilaa kokeilla josko hänkin jotain osaisi. En koskaan tavannut neuvoa suoraan tekemisissään, mutta häpeillen myönnän että taisin epäsuorasti arvostella liki kaikkea jota karkuri yritti.
Syytä on aina puolin ja toisin, oltiin missä kohtaa polkua tahansa.
Parina keskusteltuamme ja miehen päättäessä lopettaa terapeutti katsoi kohti ja kohautti harteitaan sanoen ettei minun kohdallani juuri taida olla keskeneräisiä asioita, naisen mielestä olin mieltänyt maailmani aika realistiseksi.
Toisaalta miesterapeutti voisi laajentaa maailmankuvaani mitä miehiseen ajatteluun tulee.
Toissapäivänä näin vahingossa pätkän ohjelmaa jossa miehet pohtivat kasvojen menetystä, sitä pelkoa jonka naisen lähellä tuntevat, koska nainen useimmin on verbaalisesti lahjakkaampi, jolloin miehellä ei ole ns. mahdollisuutta voittaa.
Tuosta syystä karkurit karkaavat ulottumattomiin, sulkevat suunsa ja korvansa ja toivovat että nainen palaa entiseksi itsekseen, hiljaiseksi ja tyyneksi.
Tuossa vain on yksi pieni mutta, kerran matkaan lähdettyä ei paluuta entiseen ole.
Ehkä tuo on suurin syy liittojen kariutumiseen, mies odottaa ja toivoo entistä palaavaksi, hyväksymättä sitä totuutta ettei entiseen ole paluuta.
Ainut tie vie eteenpäin, mutta tuo tie, jota nainen usein hallitsee näyttää pelottavalta, siellä ei ole niitä vanhoja keinoja joilla mies hallitsi.
Siitä vetäytymisestä jota mies tottui käyttämään aseena naista vastaan, jota pelätessään nainen heltyi pehmeäksi, tuli ajan saatossa suurin katkeruuden aiheuttaja.
Nyt nainen ei muutukaan kivaksi viikonkaan välttelyn jälkeen, ei kahdenkaan, nainen etsii seuraa kodin ulkopuolelta, jolloin mies häviää keinolla jolla aina tottui voittamaan.
Tuossa tilanteessa mies äityy mustasukkaiseksi, naisen silmissä "hulluksi" umpikuja on syvä ja musta. Ei tietä eteen tai taakse, ainut helpotus näyttäisi olevan ero.
Mutta mistä kaikki lähtikään liikkeelle, miten tuo ketjureaktio olisi voitu välttää? Sillä että se mies joka inhoaa puhumista ja kuuntelua, istuisi hetkeksi naisen vierelle, toistaisi tämän sanat ja esittäisi että on kuullut, nainen on tullut ymmärretyksi.
Harvoin naiset toivovat pakettiratkaisuja täydelliseen onneen, enemmän nainen tuntee vain tarvetta purnata ja tulla kuulluksi. Naurettavaa, täysin vaaratonta ja hmm. aika hillittyä jos kuuntelijan löytää.
Usein nainen puolituntia purnattuaan huomaa omat virheensä, vaatimustensa mahdottomuuden ja on valmis hyväksymään miehensä sellaisena kuin tämä on. Mutta
kun mies ei istu sitä puoltatuntia, ei kuuntele... mies ajaa itse itsensä ulos naisen suosiosta.
että sellaista viisautta. Karkurini karkailee edelleen, mutta nyt huutaessani apua häpeilemättä, hän ojentaa toisinaan kätensä ja vie lapset mennessään. Joka olikin suurin mysteeri joka kaipasi ratkaisua. Halusin miehen ottavan pilteistä täyden vastuun edes toviksi silloin tällöin, jotta saan huokaista ja hengähtää.
Piltit, muksut, lapset, ei lasten iällä ole niin paljon merkitystä kuin väitetään. Jos ovat ihan pieniä väsymys on fyysistä, kun kasvavat väsymys siirtyy psyykkiselle puolelle. Tuosta syystä olivat lapset minkä ikäisiä hyvänsä konkreettista apua toiselta puolisolta tarvitaan.
Tämä viikko, jolloin lakkasin kuvittelemasta itsestäni liikoja on jälleen lähentänyt karkuria ja allekirjoittanutta, se etten kuvittele olevani kaikkivoipa, antaa miehelleni tilaa kokeilla josko hänkin jotain osaisi. En koskaan tavannut neuvoa suoraan tekemisissään, mutta häpeillen myönnän että taisin epäsuorasti arvostella liki kaikkea jota karkuri yritti.
Syytä on aina puolin ja toisin, oltiin missä kohtaa polkua tahansa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kirjoitat täyttä asiaa!
tekstiä. Olen itsekin pohtinut samoja juttuja. Ei vaan oikeen toimi käytännössä meillä. Suutun, kun kukaan ei kuuntele.
Minäkin suutun kun ei kuunnella, muutun mustaksi, mykäksi, vihaan ja kylmenen.
Normaali reaktio tilanteessa luulen.
Tärkeintä on ettei jää tuohon vihaan, koska aina on mahdollista että myös toinen osapuoli kokee tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, noista ketjuista kehittyy se katkera "miten hitossa tuon puolisoksi otin" toteamus.
Noissa kohdissa se joka jo ymmärtää voi hyvin ohittaa oman vihansa, antaa toiselle tuhannesti anteeksi. En tiedä saavuttaako tuolla mitään, mutta vihan määrä puolittuu.
Alussa sanoin miehen kasvattamisesta, kuin lasta kasvattaisi.
Eilistä pikkuenkeleitä soveltaakseni, kyllä ainakin oma mieheni väliin huomaa tyhmyytensä. Ei hän anteeksi tule pyytämään, koska tuolloin menettäisi ne kuullut kasvonsa, mutta pientä hyvitystä voi olla havaittavissa. Noissa kohtaa jos hyväksyy hyvityksen, ei riivi riitaa uudelleen esiin, voi kehitystä tapahtua siinä oppilaassa.
Tärkeintä tuossa kohtaa ei ole sanoa viimeistä sanaa, tärkeintä on huomata ne pienet merkit jotka näyttävät että toinen ymmärsi olleensa tyhmä. Ei tuon vuoksi kannata puolisoa nolaamaan lähteä, ohittaa vain asian kuten se tehdään lapsen kanssa. Täysin ilman jälkipuintia, tyytyväisenä siitä että haluttu lopputulos saavutettiin.
Kun kukaan ei kuuntele! hmm tuo on kai ongelma numero yksi jos naisilta kysytään. Kuinkahan monta liittoa korjaantuisi sillä että mies pysähtyisi kuuntelemaan, pyrkimättä ratkaisemaan ongelmaa, vaan keskittyisi kuuntelemaan.
Useimmat miehet tokaisevat tähän että kyllähän minä kuuntelin, mutta onko noin? Pysähdyitkö, katsoitko silmiin, keskeytitkö sen hetkisen homman ja olit todella läsnä? Toistitko naisen sanat hiukan eri muodossa, jotta tämä tiesi sinun ymmärtäneen?
Usein tuo kaikki on sanahelinää ilman todellista halua olla läsnä. Outoa että noin yksinkertainen asia ajaa parit erilleen.
Toisessa tai kolmannessa liitossa tämä kaikki on jo kantapäänkautta opittu itsestään selvyys.
Mutta entä siinä ensimmäisessä, kiireisimmässä ja usein raskaimman elämänvaiheen liitossa?
miksi tätä kaikkea tuntuu olevan mahdoton sovittaa sinne lasten tarhasta haun, harrastusten ja rakastelun väliin?
Kyse ei ole taikatempuista, vaan siitä mistä jokainen suhde, liitto, syrjähyppy lähtee liikkeelle, tarpeesta tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi.
Mukavaa, että jatkoit kirjoittamista. Itselläni jonkinlaisia kokeiluja vuosien mittaan ja vihdoin
omia kasvukohtia...ehkä kehittymistä ihmisenä.
Pitää rakastaa itseään kyetäkseen rakastamaan muita.
Meillä on joskus keskusteltu siitä rakkaudesta, mitä se on?!?
Tarkastelusi hyvää luettavaa ja ajatuksia sekä tunteita herättävää.
Voimia sinulle ja perheellesi!
Tunnelin päässä on aina valoa, osaako sen nähdä?
käy lukemassa "räyhän" juttuja, mutta... osuu ja uppoaa!