Lapsettomuus ja avioliitto

Rehellisiä sellaisia ja myös eri ikäisiltä.. Entäs adoptio? Sehän saattaisi olla yksi ratkaisu lapsettomuuteen?

Ensinnäkin, älä jätä ajatuksiasi vain sen varaan, että miehesi on joskus sanonut toivovansa suurta perhettä. Kaikkea toivomaansa ei voi saada ja ehkä miehesi ajattelee toisin, jos hänen täytyy tosissaan tarkastella tulevaisuutta kanssasi (eikä suuri perhe näytä siinä kovin todennäköiseltä) Keskustele asiasta miehesi kanssa; yritä saada häntä miettimään, kuinka tärkeä suuri perhe hänelle lopulta on. (Itse voin sanoa, että kaksi lasta on jo paljon)

Jostain olen kuullut, että lapsettomuudesta kärsivät liitot jakautuvat melko tarkkaan kolmeen yhtä suureen osaan. Kolmanneksella liitto huononee/kariutuu, kolmasosalla ei oli juuri vaikutusta ja kolmasosa kokee liittonsa lujittuneen.

Itse olin heti seurustelun alkuvaiheessa sen kysymyksen edessä, että lapsia ei ehkä tulisi. Nykyinen vaimoni halusi tehdä tämän selväksi jo ennen suhteemme alkua (eli hänkin halusi "päästää minut menemään" Onneksi en mennyt ;-) Itse ajattelin, että en mitenkään voi jättää toista ihmistä tuonlaisen asian vuoksi (enhän ollut varma, voisinko edes itse saada lapsia, ja vaikka olisinkin "syy" olisi ihan yhtä hyvin olla minun) Oikeastaan myöhemmin tajusin, että minulle riitti se, että vaimoni halusi lapsia kanssani. Toissijaiseksi asiaksi jäi, onnistuisiko se. Joten minulle tietoinen lapsettomuus olisi suhteessa periaatteellinen kynnyskysymys, tahaton ei niinkään.

No, ehkä minun on liiankin helppo puhua, sillä meillä kävi hyvin ja saimme kohtuullisen nopeasti (ilman suurempia pettymyksiä) kaksi suloista vesseliä, joista toinen oppi juuri kävelemään ja toinen täyttää tammikuussa kolme (hui!).

Itse näkisin kuitenkin niin, että lapsettomuusasiassa on heti alkuvaiheessa syytä selvittää perusta. Kuinka tärkeä asia on kummallekin? Minkälaisia valintoja kumpikin on valmis tekemään? Kuten joku aiemmin tuossa sanoi, niin syyllisyyskysymykset voivat olla tappavia. Tilanteen pitkittyessä (jos hoitoja jatketaan vuosia) voi tulla myös kriisin paikkoja. Itselleni vaikeinta oli ehdottomasti vaimon suru asiasta, ja pidempään jatkuessa se olisi tietenkin syönyt voimia suhteen hoitamiselta. Vaikeaa on, jos molemmat ovat surutyössään eri vaiheessa.

Kaikkea hyvää teille.

Ps. Jos hoitoihin päädytte, niin vinkkinä: Julkisen hoidon käytännöt vaihtelevat asuinkunnittain (jossain voi saada toisenkin lapsen) ja pienemmissä kaupungeissa yksityisten lääkäriasemien taksat ovat usein selvästi alhaisemmat.

Riippuu miehestä. Minua ei ainakaan vaivaisi ollenkaan. Sillä en halua lasta/lapsia. Jo pelkkä ajatuskin saa lähes huonovointiseksi.

Mutta jos tosiaan haluaa lasta, niin voihan se vaivata todella paljonkin.

Onko miestäsi tutkittu? Onko hän kykenevä saamaan lapsia. Tuntuu aika jännältä että usein lapsettomuus asiassa sitä naista syyllistetään. Hän ei ole kykenevä saamaan lapsia, mutta usein se vika voi piillä myös miehessä. Miehen sperma voi olla niin huonoa että hän ei kykene. Jostain luinkin että suomalaisten miesten sperma heikkenee koko ajan. Ja tällä vauhdilla kolmenkymmenen vuoden päästä lähes kaikki miehet tulevat olemaan steriilejä. Ja sekin on kumma juttu kuinka monet parit joutuvat yrittämään sitä lasta vuosia. Olisiko siinäkin jo taustalla miesten heikkolaatunen sperma. Sielä ei ole kuin muutama kyvykäs siittiö joukossa ja tämän takia se lapsen alulle saattaminen kestää niin kauan. Toisilla kolme vuottakin...

Eipä ole käynyt mielessäkään, että sen takia olisin vaimostani eroon halunnut, vaikkei lasta saatu normaalisti, eikä hoidoillakaan.
Puhukaa asiasta ja harkitkaa adoptioa.
t. ylpeä isukki

Naisia se lapsettomuus yleensä rasittaa jos ketäkin. Sekin vaan silloin jos ei osata olla onnellisia elämän pienistä asioista. Katselkaa noita eronneita ja uusperheitä, onko ne onnellisia? Tuskimpa vaan! Monilla vielä suhde sujuu ilman lapsia mutta kun lapsia tulee niin suhde onkin jo pahassa kriisissä.

Ei lapset ole mikään elinehto ja ainut yksi onni vaan elämässä. Riippuu aivan itsestään se mistä onnen ammentaa. Ei täällä ole pakko tehdä mitään samanlailla kuin muut tekee vaan voi elää erilaillakin ja jopa vielä onnellisemmin. Onko se pakkomielle jokaisella niitä kakaroita tehdä? Hyvän onnellisen parisuhteen ja elämän voin luoda ilman kakaroitakin, voin sanoo sen kokemuksesta. Kaikki riippuu vain itsestään ja kumppanistaan miten hyvän elämän ja parisuhteen luovat keskenään. Hyvä suhde ei tarvitse yhtään ketään eikä mitään vaan toimii sellaisenaan.