Osaisiko kukaan neuvoa vakavassa au pair ongelmassamme? Olen yh-äiti ulkomailla kahden lapseni kanssa. Toimme tullessamme suomalaisen tyton au pairiksi. Minulla on hanen kanssaan kirjallinen sopimus vuoden pestistä jonka aikana hanen vastuullaan ovat vain lasten koulukuljetukset ja laksyt iltapaivisin. Mitaan muuta hanen ei tarvitse tehda, ei mitään kodinhoitotöita tms. Hän on ollut meillä nyt pari kuukautta jona aikana hanen päivittäinen "tyoaikansa" on ollut 3-4 tuntia korkeintaan, sekin siis vain läsnäoloa iltapäivisin lasten koulujen jälkeen ennen töistä tuloani. Lisaksi olen luvannut etta kun tulemme jouluksi Suomeen lomalle, hän voi tulla myös mukaan ja maksan hanen kaikki lentonsa. Kaikki on minun mielestani mennyt oikein mukavasti ja olemme lasten kanssa olleet tyttoon oikein tyytyväisiä, kiintyneitäkin. Paljon mitaanhän hän ei itse asiassa ole tehnyt mutta lasten takia hänen lasnäolonsa on täällä ulkomailla olomme edellytys.
Ja nyt han yhtäkkiä ilmoittaa että ei aiokaan palata enää joululomalta takaisin vaan jää Suomeen.
Ymmärrän tietysti että jos hän haluaa lähteä niin hän lähtee. Mutta haluaisin kuitenkin tietää että voiko hän ihan oikeasti toimia noin räikeästi kirjallisen työsopimuksemme vastaisesti? Ja kun hän lähtee kesken sopimuksen niin onko minulla tosiaan velvollisuus maksaa hänen paluulentonsa? Entä mistä nyt nopeasti saan uuden, vastuunsa kantavan au pairin?
yh-äiti pulassa
13
3180
Vastaukset
- pipari
hmm...aika vaikea tilanne. Tietääkseni monissa tapauksissa perhe maksaa au pairin lennot siinä tapauksessa, että hän on koko sovitun ajan perheessä..asia on kuitenkin varmasti tapauskohtainen ja riippuu siitä mitä olette keskenänne sopineet. Olen kuullut ettei au pairilla tai perheellä ole irtisanomisaikaa, sillä suhdetta ei katsota työsuhteeksi...olen lukenut niin tältä palstalta, enkä tiedä kuinka totta tämä on. Mielestäni au pair toimii kyllä aika itsekkäästi jos jättää teidä tällä tavoin pulaan...ehkä voisit neuvotella hänen kanssaan ja sopia kompromissista, että nykyinen au pairinne jäisi vaikka siihen saakka että löydätte uuden tilalle.Luulisi että hän ymmärtää millaiseen pulaan joudutte jos kerrot hänelle?!eli käsittääkseni ette tietenkään voi estää häntä lähtemästä(ette kyllä varmasti ole niin toimimassakaan)mutta voitte yrittää jutella hänen kanssaan ajankohdasta...
toivottavasti asiat järjestyy!tsemppiä!! - Virve
Ota yhteyttä Suomen kotipaikkakuntasi Työvoimatoimiston Eures Neuvojaan. He ovat saaneet koulutuksen ja osaavat neuvoa sinua asiassa parhaiten. www.mol.fi ja sieltä löydät oikeat puhelin numerot.
- maksa lentoja.
Aupairille ei tarvitse maksaa lentoja takaisin suomeen, jos hän rikkoo työsopimuksen kesken vuotta. Elikkä laita aupair maksamaan lentonsa itse! Hänellä on kuitenkin oikeus purkaa sopimus, ihan niin kuin sinullakin olisi ollut. Pakottaa et häntä voi jäämään. Uuden aupairin voit löytää pikaisesti esimerkiksi tämän palstan kautta ja vielä tavatakkin tämän uuden tulokkaan joululomalla suomessa. Toivottavasti saatte kaiken ajoissa kuntoon!
- Charlotte
Heippa!
Missä asutte? Olisin ehkä kiinnostunut tulemaan aupairiksenne uuden vuoden jälkeen, mikäli uutta etsitte..? :) - Tosser
"Ja kun hän lähtee kesken sopimuksen niin onko minulla tosiaan velvollisuus maksaa hänen paluulentonsa?"
Ei missään nimessä.
1) Jos teillä on kirjallinen työsopimus jossa lennot on mainittu:
Au pairinne rikkoo sopimusta ja siksi sinun ei tarvitse pitää jäljellä olevista sopimusehdoista kiinni. Tämä on laissa elvästi sanottu - "breach of legally binding agreement"
2) Jos työsopimuksessa ei ole mainittu lennoista, ei lentoja tarvitse maksaa.
3) Jos työsopimus ei ole virallisesti pätevä, käytetään au pair lainsäädäntöä. Esim. EU-lainsäädännössä ei velvoiteta perhettä maksamaan lentoja. - noora
... yksi au-pair ehdokas, jota kiinnostaisi saada lisää tietoa lapsistanne yms.! Mailaile [email protected]. :D
- saman kokenut
Perheemme on maksanut au paireille matkat, jos ovat olleet sovitun ajan eli vuoden yleensä. Olemme maininneet jo haastatteluvaiheessa tosin sen. Kaksi on lähtenyt kesken, toinen heistä oli pakko laittaa pois kun ei lopettanut varastelua. Toinen halusi vaihtaa kaupunkia, mikä on ok sinälläään, mutta valehteli viimeiseen asti ettei ole lähdössä, kun kysyin asiasta. Käytti myös muuten minua hävyttämästi hyväkseen tilanteessa. Oli muutaman kuukauden ja ilmoitti juuri ennen joulua lähtevänsä. Oltiin sitten kaksi kuukautta aika lirissä. Onneksi äitini pääsi apuun. Jäi tosi paha mieli. Tuntunut pahlta, kun olen tytöistä pitänyt ja sitten pettävät luottamuksen todella rumasti. Näiden kahden kanssa ei olla oltu missään tekemissä sen jälkeen. Eniten on ärsyttänyt kun on pitänyt hakea oleskelulupa, jossa jonot pahimmillaan 3-4 kuukautta ja joutunut tekemään paljon luvan eteen. On sitten kyllä ilmoitettu viranomaisille, etteivät ole enää meidän perheessä au pairina ja oleskelulupa on kait lakannut. Ei olla haluttu olla heistä enää vastuussa. Ovat sitten jatkaneet luvattomasti maassaoloa. Toinen miesystävän luona ja toinen uudessa perheessä. Varastelija oli myöhemmin karkoitettu maasta poliisikyydillä. Oli sotkenut asiansa kunnolla.
Onneksi on ollut myös kolme hyvää au pauria. Ollaan perhe Suomessa ja au pairit on olleet ulkomaisia, tulleet toimiston kautta. En sinuna maksaisi au pairillesi lentoja, en ainakaan kotiin. Jos hän oli vain muutaman kuukauden luonanne, harkitsisin myös tulolennon vähentämistä viimeisestä taskurahasta. Ainakin keskustelisin hänen kanssaan, että onko ymmärtänyt, että matkat maksetaan vain, jos hän on koko sovitun ajan. Ei olla kyllä itsekään raskittu karhuta sitä tulomatkaa takaisin.
Meillä onneksi huonojen au pairien jälkeen on aina tullut hyvä. Seuraava onkin sítten varmaan taas huono... Löydät kyllä jonkun uuden tytöt tilalle, jos et joudu tuohon samaan byroktatiaan kuin Suomessa lupien kanssa. Mutta uuden tytön opettaminen päiväohjelmaan yms. on kyllä työ sinänsä aina ja toivoo, että malttasivat olla vähän kauemmin kuin pari kk.- tuula
àlä maksa lentoja. Jo näin lyhyellä varoitus ajalla kun ilmoittanut asiasta ja jo senkin takia. Mistä tyttö luulee, että saat pian uuden au-pairin itsellesi. Sinuna en todellakaan maksaisi.
Ota yhteyttä tytövoimatoimiston eures neuvojaan ja laita ilmoitus heidän sivuille, että etsit au-pairia. Niin löytyy, ehkä nopeasti.
- ..............
Itse olen au pairina ja meillä keskusteltiin jo alussa että jos jättäisin vuoden kesken, maksan itse lennot Suomeen. Ja se oli kyllä itsestään selvää alunperin. Et ole millään tavoin velvollinen maksamaan hänen lentojaan.
- ent. au-pair-äiti
Jos olet lennot jo buukannut ja maksanut, vähentäisin ne marraskuun ja joulukuun taskurahasta pois (toivottavasti riittää, en tiedä asutko Euroopassa vai USA:ssa).
Meillä kävi aikoinaan samalla tavalla ja neljän kuukauden jälkeen tyttö halusi kotiin jouluksi ja ilmoitti samalla kertaa (kuukautta ennen lähtöä), ettei tule takaisin. Olin työsopimuksessa luvannut lennot takaisin jos hän viipyy sovitun ajan 9-12 kuukautta, mikä tässä tapauksessa ei käynyt toteen.
Toivotan onnea uuden aupairin etsimiseen ja ehkä sinulla on todellakin mahdollisuus silloin jouluna tutustua uusiin kanditaatteihin. mäkin voisin olla kiinnostunut tulemaan teille au pairiksi jos pulaan jäätte:) ja elä tietänkään maksa lentoja, ei se ole sun murhees siinä vaiheessa ja toinen käyttäytyy tyhmästi!!
[email protected]
-hanna- aaaaaa
Ei tarvitse maksaa lentoa, itsellä sopimus että jos olen koko vuoden kuin sopimuksessa lukee perhe maksaa lennot edes ja takaisin.. Jos haluan lähteä kesken pois, maksan itse lentoni.. Toivottavasti uusi tyttö löytyy!!
- ent. aupair & nyk. aupa...
Hei Ilona113, kuinkas sinun tilanteesi on edistynyt? Oletteko saaneet sovittua lentojen kustannukset ja oletko onnistunut saamaan uuden aupairin? Toivottavasti kaikki on OK!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23538Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1023419"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin932973IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-612703Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭702638Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.922505Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.172192Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261454- 981349
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3921293