Mies ilmoitti ykskaks haluavansa erota. Tuli täytenä ylätyksenä.
Eniten sattuu se, että hän vaikuttaa olevan täysin tunteeton asian suhteen. Häneen ei kuulemma satu, ei kuulemma tunnu miltään. Kun pyysin muistelemaan hyviä asioita suhteestamme, hän vastasi että ei muista mitään hyvää. Olimme sentään yli 10 vuotta yhdessä.
Mielestäni arki sujui varsin hyvin ja viihdyimme toistemme seurassa (nämä hänkin myönsi todeksi)Emme riidelleet eikä kodissa ollut kireä ilmapiiri. Siksi tämä tuntuu niin käsittämättömältä. Vielä viimeisenä päivänä olimme yhdessä koko perhe syömässä ja ostamassa lapsille vaatteita ja muita tavaroita. Vielä edellisellä viikolla suunnittelimme yhdessä mitä tekisimme seuraavalla yhteisellä lomalla.
Aikaa tästä on jo kulunut jonkin aikaa. Hän ei suostu puhumaan, ainut mikä kiinnostaa on taloudelliset ja muut käytännön asiat. Eron syyksi riittää vain se, että tunteet on kuolleet. Mutta kai ne tunteet jokin on tappanut? Ja eikö niitä voisi edes yrittää elvyttää uudelleen?
Kun yritän tivata eron syitän ja sitä eikö voitaisi vielä yrittää vaikka ammattilaisten avulla, niin vastaukseksi tulee: "ala sinäkin jo elää omaa elämääsi" Muutenkin tulee sellainen olo, että pahinta mitä hän tietää on se, että vielä voitaisiin jatkaa tätä liittoa.
Miten joku voi olla noin kylmä ja tunteeton? Voiko joku todella pystyä eroamaan, ilman että sattuu? Ikäänkuin tuosta noin vain vaihtaisi puhtaan sivun elämänkirjasta. Mennyt jääköön taa, uusi ihana elämä odottaa.
Eniten sattuu se, että hän vaikuttaa olevan täysin tunteeton asian suhteen. Häneen ei kuulemma satu, ei kuulemma tunnu miltään. Kun pyysin muistelemaan hyviä asioita suhteestamme, hän vastasi että ei muista mitään hyvää. Olimme sentään yli 10 vuotta yhdessä.
Mielestäni arki sujui varsin hyvin ja viihdyimme toistemme seurassa (nämä hänkin myönsi todeksi)Emme riidelleet eikä kodissa ollut kireä ilmapiiri. Siksi tämä tuntuu niin käsittämättömältä. Vielä viimeisenä päivänä olimme yhdessä koko perhe syömässä ja ostamassa lapsille vaatteita ja muita tavaroita. Vielä edellisellä viikolla suunnittelimme yhdessä mitä tekisimme seuraavalla yhteisellä lomalla.
Aikaa tästä on jo kulunut jonkin aikaa. Hän ei suostu puhumaan, ainut mikä kiinnostaa on taloudelliset ja muut käytännön asiat. Eron syyksi riittää vain se, että tunteet on kuolleet. Mutta kai ne tunteet jokin on tappanut? Ja eikö niitä voisi edes yrittää elvyttää uudelleen?
Kun yritän tivata eron syitän ja sitä eikö voitaisi vielä yrittää vaikka ammattilaisten avulla, niin vastaukseksi tulee: "ala sinäkin jo elää omaa elämääsi" Muutenkin tulee sellainen olo, että pahinta mitä hän tietää on se, että vielä voitaisiin jatkaa tätä liittoa.
Miten joku voi olla noin kylmä ja tunteeton? Voiko joku todella pystyä eroamaan, ilman että sattuu? Ikäänkuin tuosta noin vain vaihtaisi puhtaan sivun elämänkirjasta. Mennyt jääköön taa, uusi ihana elämä odottaa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kun olet itse eronnut muutamia kertoja, kyllä minullakin tuommoinen tunteettomuus aluksi iskee päälle, vaikka muutoin olen tunteellinen ihminen. Paljon on myös ollut siinä, sitä ettei halua alkaa sen toisen osapuolen kanssa vatvomaan asioita, vaan haluaa tehdä sen yksin. Olen ollut jättäjän paikalla ja aluksi ei ole toiselle halunnut tunteitaan näyttää, koska se toinen osapuoli ei ole enää se, jonka kanssa asioita haluaa käydä läpi. Ero on raskas myös sille, joka jättää toisen.
Toiset suree myös toisella lailla. Itse en voisi surra koskaan masentumalla, menetteämällä toivoani.
Luulen, että painostuksesi vie miestäsi vaan kauemmas. Näin on käynyt minullekkin että etääntyy mitä kovemmin toinen yrittää repiä toisesta jotain irti ja syyllistää. Siinä vaiheessa, kun toinen voi puhua muustakin kuin erosta ja omasta pahasta olosta, tuntee myös menneen suhteen hyvät puolet.
Jaksamista sinulle ja toivottavasti sinulla on joku, jolle purkaa sydäntäsi.
mutta eikö jätetyllä ole oikeus tietää eron syyt. Ehkä huomaa itsessään parantamisen varaa, vaikkapa tulevia suhteita varten. Ja miksi ei saisi syyllistää, jos siihen on oikeasti aihetta. Toinen pettää, miksi ei saisi syyllistää? Onhan se kuitenkin väärä teko. (Riippuu tietysti tavasta miten syyllistää ja kauanko sitä jatkaa)
Täytyy myös muistaa, että jätetyllä on melkoinen tunnekuohu päällä.
Muista ja usko että uusia tilanteita niin naisia kuin miehiäkin tulee kuin raitiovaunuja joka 3.minuutti.
Kyllä niistä joku sinunkin kohdalla pysähtyy se on jo matemaattinen totuus.
Saapahan joku muukin nainen nauttia jos se sinun miehesi kerran niin hyvä oli.
Mutta kun alat uuteen suhteeseen niin ota itseäsi ainakin 15.vuotta nuorempi, eipähän heti väsy ensimmäisellä 10,vuotis kaudella.
Voimia sinulle kohtalotoveri.
olen itse eronnut 3 vuotta sitten ja se tuli kuulemma miehelleni yllätyksenä. tuli mieleeni, että olenko onnistunut huijaamaan ex-miestäni kaikki ne vuodet kun eroa pohdin ja voin huonosti siinä parisuhteessa. näin jälkeenpäin ajateltuna ei taidettu asioista muutoinkaan puhua ja pidin toki paljon sisälläni. ja tunteista puhuminenhan (jne.) on kaiken a ja o.
yhdessä "viihdyttiin" mekin. ei riidelty jne. oltiin kuin kaksi hyvää kaverusta saman katon alla. jossain vaiheessa se ei vaan enää riittänyt.. keinoja yrittää säilyttää liitto olisi varmasti ollut, mutta en vieläkään voisi kuvitella palaavani yhteen hänen kanssaan.
ja luulen, niinkuin joku muukin sanoi, että "turhaa itkeä perään" ja yrittää puhua parisuhdeterapiasta enää tuossa vaiheessa? ehkä kumppanisi on myös käynyt sinun huomaamattasi sisällään prosessia jo niin kauan? tiedä häntä..
ei se silti helppoa ole kummallekkaan. hän on vaan prosessissaan niin paljon sinua edellä.
olisiko niin, että se illuusio, että kaikki on hyvin, lakkauttaa ihmiset työskentelemästä/puhumasta parisuhteesta?
anna hänen mennä. ehkä, ehkä hän pian kohta huomaakin tekevänsä virheen ja palaa parisuhteeseen selvittämään asioita?
halirutistus sinulle ja lapsillesi!
Mutta luulis kai, että olisin huomannut jos änellä kerran on ollut paha olo? Eikö olisi ollut reilua kertoa minullekin, että kaikki ei hänestä ole kunnossa? Ja onhan se eri tilanne siinä vaiheessa, kun oikeasti jaetaan tavaroita.
Olenko vanhanaikainen, kun ajattelen avioliitosta niin, että siitä ei vähässä kummassa lähdetä kävelemään. Eron tulisi olla viimeinen vaihtoehto, kun ensin on oikeasti yritetty saada suhdetta kuntoon. (poissulkien väkivalta yms. ennen kuin joku nyt siihen tarttuu)
Helppoa sanoa, että anna mennä. Lapsille tämä meidän perhe on se ainoa ehjä perhe. Toki heille on hyvä elämä mahdollista ja todennäköistäkin myöhemminkin. Mutta oma isä ja äiti saman katon alla on lapsille yleensä aika tärkeä juttu.
juuri niinkuin parhaaksi koet ja niin on oikein! ja olen kanssasi samaa mieltä, että perhe tulisi säilyttää. muistelin vaan omaa eroani. ja miten asioista ei puhuttu. ja oikeastaan myös.. niinkuin sanoin, että miten toinen voi olla tietämättä.. jne.. yritän ilmaista ajatuksiani niin nopeasti, että vaikutan karkealta. ei ole tarkoitus!
pelkään vain että voi olla myöhäistä..
mutta en halua loukata ja oikeasti toivon että löydätte toisenne uudelleen
Itse erosin pari kuukautta sitten ja asia tuli miehelleni täytenä yllätyksenä. Itse olin miettinyt eroa jo melkein vuoden! Syynä oli että rakastuin toiseen mieheen.. Minulla ei myöskään ollut minkäänlaisia tunteita miestäni kohtaan eikä tuntunut yhtään pahalta jättää hänet.. Olin vain onnellinen että pääsin viimein tapailemaan tuota uutta miestä. Mieheni kyselee vieläkin syytä eroomme mutta en halua loukata häntä kertomalla toisesta miehestä.. En siis ikinä pettänyt miestäni muuten kuin ajatuksissani.. Toisaalta se on kuitenkin ehkä vielä pahempaa pettämistä. Mies kyselee miksi ja miksi ja olen sanonut vain että rakkaus loppui.. Sinun miehesi juttu kuulostaa vähän samanlaiselta tilanteelta.. Ei tietenkään kannata mennä heti syyttelemään, mutta kerroin nyt kuitenkin oman tarinani. Jaksamista sinulle!
Oikeastaan pahinta mitä voisin kuvitella on se että erotaan suhteesta sanomatta mitään todellisia syitä eroon!
Todennäköisesti se toinen tietää kuinka on asiat mutta ei saa sitä sanottua tai sitten on niin syvällä siellä jossakin että hautaa ne ajatukset ja rupeaa sitten kärsimään ruumiillisesti ja myös henkisesti jossain vaiheessa ne asiat.
Itse olen vasta nyt pystynyt myöntämään asiat ja antamaan anteeksi itselle sen mitä on tapahtunut yli 10v sitten, eli silloinen avopuoliso on pettänyt mua, ehkä en ole aikaisemmin kyennyt hyväksymään tosiasioita ja vasta nyt sitten olen valmis siihen anteeksi antoon itseni kanssa ja hyväksymäään myös sen että hän käytti vaan minua hyväkseen, sen asian hyväksyminen ja läpikäyminen on raskas mutta eheyttävä prosessi, en olekaan täydellinen ihminen vaan täysin hyväksikäytettävä.
Sen sitten sain tai jäi päälle että nyt sen huomaan että en osannut sitten kunnioittaa näitä muita suhteita vaan sisimmässään olin katkera kaikille ja kaikelle ja jotenkin sitä piti saada hyvitystä asioihin, en tietenkään tehnyt sitä tarkoituksenmukaisesti vaan tietämättäni ja se luottamuksen puute mitä siitä on seurannut niin sitä ei voi sanoin kuvata, siinä on mennyt monta vuotta elämää hukkaan ihan sen takia, kun ei ole voinut tunnustaa itselle että on olemassa myös sellaisia naisia joihin voi luottaa ja kertoa tunteistaan kuitenkaan saamatta puukkoa selkäänsä.
Valitettavasti olen joutunut maksamaan kovan oppirahan siitä elämän koulusta että en toivoisi enää kenenkään muun joutuvan kokemaan samaa.
Ehkä silloin aikoinaan kaikki toipuminen ja sun muut olisi lähtenyt nopeammin käyntiin jos sitä toinen olisi sanonut asiat niin miten ne on se olisi ollut pieni kuolema tai oikeastaan iso,, mutta tosi asiat olis kuitenkin heti siinä nähtävillä.
Se mitä mitin ja ajattelen on se että jossain vaiheessa eroa voisi ajatella onnistuneeksi tai epäonnistuneeksi, hyvän eron peruskohta ehkä on se että tietää sen suhteen kuolleeksi eikä niin että herää paljon kysymyksiä sen eron suhteen, vähän sama asia kuin henkilö joka sairastaa pitkän aikaa ja sitten kuolee luonnollisen kuoleman, kuin että joku yks kaks tekee itsemurhan, jälkimmäisessä tapauksessa tuho on paljon suurempi ja laajempi ja aiheutta lukuisia miksi kysymyksiä ja omaiset joutuvat käymään läpi koko elämänsä niitä asioita.
Ehkä itse kykenen sitoutumaan ja rakstamaan koko täydestä sydämestä vielä joskus ehkä jo muutaman vuoden kuluttua, paljon on vielä työtä jäljellä, mutta keskeneräisenä en ota ketään laastaria enää, vaan kyllä kunnioitan sitä toista niin paljon kuitenkin että enää en näitä omia pettymyksiäni ja hyvksikäyttöni kaada toisten niskaan.
Me voimme itse omalla käytöksellämme vaikuttaa niin paljon toisen elämään ja elämänkatsomukseen että joskus sitä oikein hirvittää miten pienistä asioista kaikki oikein on kiinni.
Sitä en tiedä kuinka pyytää anteeksi ex vaimolta näitä kaikkia asioita, vaikka mut jättikin, vaikka käytännössä minä itse sen siihen ajoin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja toivoisinkin että tulis sellainen oikea hetki että saisin sanottua mitä sydän haluaa minun sanovan vilpittömästi ilman mitään taka ajatuksia ja anteeksi antoa.
Niin pitkä matka on vielä kuitenkin?
käsityksen, tarkoitan sitä että kun olet "oikeasti pettänyt" kun olet ajatuksissa tai miten vain ollut pois suhteesta eli et läsnä niin ilmoitat että ei tehnyt vaikeaa erota?
Tätät ihmetelen naisissa kun he valittavat eron syitä ym mutta kun itse on ns: aktiivinen osapuoli on aina takan jokin toinen suhde jo ollut pitkään valmiina ja pönkittänyt sen eron ja se henkinen uskottomuus ja pettäminen on paljon vakavampi kuin fyysinen hetken "hurmos" liiton kannalta.
Kun mihelle tulee tai on jokin suhde se on heti "äiti" ym hahmo paijaamassa.
Siis miksi ei voisi oikeasti kun tunteet viilenee tai häviää niin hoitaa sitä asiaa oikeasti rehellisesti kumppnanin kanssa kahdestaan ilman ulkopuolisia ihmisiä ja neuvoja siis ulkopuolisina suhteina. Kun ja jos päädyttäisiin sitten eroon jonka seurauksena suhteet olisi mahdollisia niin ok.
Juuri noin minäkin käyttäydyin, kun jätin entisen mieheni toisen takia. Ei ollut mitään puhuttavaa, koska rakastin toista ja sitä en halunnut missään tapauksessa mieheni tietävän. Kyllä tuo lause: "ala sinäKIN jo elää omaa elämääsi" kertoo minusta paljon.
Oliko helpompi hypätä uuteen, kun torjui kaikki hyvät muistot entisestä? Sillä juuri se on kamalinta, totaalista hylkäämistä. Ninnkö kamala meidän liitto oli, ettei hyviä asioita tule mieleen. (sanoi sen kyllä siihen tapaan, että uskon hänen omasta mielestään puhuneen totta, tai sitä mitä uskoi todeksi)
On käynyt mielessä, että olisiko joku uusi kuvioissa. Mutta tähänasti kieltänyt pontevasti, että olisi mitään sellaista. Mutta eipä olisi ensimmäinen valhe, johon törmäisin tämän eroprosessin aikana.
Kieltäminen on yksi tunne, joka kuuluu eroprosessin alkuvaiheeseen. Joku kieltää uskomasta eroa todeksi, toinen kieltää kaiken hyvän mitä on ollut, kolmas kaikki tunteensa... Kieltäminen on puolustusmekanismi ja on ihan hyvä asia jonkun aikaa, auttaa pääsemään eteenpäin. Mutta loputtomiin se ei toimi; jossain vaiheessa asiat, tunteet on hyvä käydä läpi. Ja myöntää asioita. Älä tivaa, anna aikaa ja tilaa. Muutoin kaikesta tulee helposti paljon paljon vaikeampaa.
Erosta jo pitkälti yli vuosi aikaa. Samalla tavalla ex kielsi kaiken hyvän. Itsekin ajattelen, että kyseessä on pakko olla jokin kieltämisreaktio. Tai jos ei ole, niin luojan lykky että pääsin moisesta paskasta eroon..
Mutta kuinka kauan tämä kieltäminen voi kestää.
Ittellä selvisi myöhemmin, että uusi oli jo katottuna ja ovat jo naimisissakin. Pakokeinohan se sekin on...eipä tartte kohdata erontuskaa, kun on uusi paijaamassa ja hoitamassa. Sääliksi käy se uusi puoliso. (moni muukin asia, mitä nyt en tässä kertoile liittyy tähän)
Aikoinani erosin silloisesta vaimostani juuri samoin. ero tuli kaikille muille paitsi minulle yllätyksenä koska kaikki muut (sukulaiset,ystävät) luulivat että olemme onnellisia yhdessä.
>>>Eniten sattuu se, että hän vaikuttaa olevan täysin tunteeton asian suhteen.>Kun pyysin muistelemaan hyviä asioita suhteestamme, hän vastasi että ei muista mitään hyvää. >Emme riidelleet eikä kodissa ollut kireä ilmapiiri.>Siksi tämä tuntuu niin käsittämättömältä. Vielä viimeisenä päivänä olimme yhdessä koko perhe syömässä ja ostamassa lapsille vaatteita ja muita tavaroita.>Mutta kai ne tunteet jokin on tappanut? Ja eikö niitä voisi edes yrittää elvyttää uudelleen?
Siinä vasta suuri kysymys, millä herättää henkiin kuolleet tunteet? Minun mielestäni ei millään mutta en ole varmasti ainoastaan oikeassa tässä asiassa. Kuolleiden tunteiden herättäminen henkiin on pitkään ja vaikean prosessin lopputulos. Siihen prosessiin lähteminen on niin vaikea päätös että jos ei näe lopputulosta yrittämisen arvoisena niin miksi yrittää?
>>>Miten joku voi olla noin kylmä ja tunteeton? Voiko joku todella pystyä eroamaan, ilman että sattuu?
"Miksi pitäisi muistaa mitään hyvää koska ero kuitenkin tulee. Hyvien muistaminen tekee siitä vain vaikeampaa."
Aivan, eli ei totta vaan pakoreitti?
"Oliko teillä aitoa välittämistä, kuuntelitteko toisisanne, arvostitteko toisianne, oliko intiimi suhteenne kunnossa."
Mielestäni oli, seksiä mies olisi halunnut useammin. Juttelimme joskus siitä, ja jäin siihen käsitykseen että se tietysti harmittaa häntä, mutta että ei se niin paljon haittaa...Laatu kuulemma korvasi määrän mennen tullen.
Tuosta kuuntelemisesta, olisin kuunnellut jos olisi puhunut. Ehkä joskus (pari kertaa vuodessa) vihjaili jotain, mutta en ymmärtänyt vihjailuista, että tosi on kyseessä. Ja nyt ei todellakaan ole kyse siitä, että "niinhän ne naiset aina väittää, ei ne kuitenkaan koskaan oikeasti kuuntele mitä mies haluaa sanoa" Olen pyöritellyt tätä asiaa ja voin rehellisesti näin sanoa.
"Siihen prosessiin lähteminen on niin vaikea päätös että jos ei näe lopputulosta yrittämisen arvoisena niin miksi yrittää?"
niinpä, mutta mielestäni kannattaisi yrittää. Ero on kieltämättä helpommalta näyttävä ratkaisu. Mutta entäpä jos kaiken ponnistelun jälkeen tuloksena olisi entistä ehompi ja onnellisempi suhde? Olisin valmis perheterapiaan, mutta hän ei. Mitä hän siinä lopulta menettäisi, jos yrittäisi. Jos yritys menee metsään, niin sitten minunkin olisi helpompi hyväksyä ero.
Ja kai niitä tunteita on joskus ollut, kun kerran naimisiin menimme ja näinkin kauan siinä olimme? Miksi ne ei voisi herätä uudelleen henkiin?
Olipa melkoista tekstiä.
Tunnetko yleensä yhtään mistään mitään?
Mitä avioliitto sinulle merkitsee, kun siitä noin tunteetta voi häippästä? Vai onko ne tunteet dumpattu syvälle sisimpään, josta ne tavalla tai toisella kuitenkin joskus tulevat esille?
Kuulosti kyllä erittäin tutulta, voisi olla oman exäni tekstiä.
Miten muuten exäsi reagoi eroon?
mielestäsi tunteeton? Voin kyllä sanoa että olen kaukana tunteettomasta kuin olla voi.
Minulle avioliitto merkitsi erittäin, erittäin paljon. Minä sitouduin loppuelämäkseni mutta parisuhteen ongelmat ajoivat suhteemme vuosien saatossa tilaan jossa katsoin eron olevan ainoa ratkaisu.
Alussa meillä oli yhdistävinä asioina yhteiset harrastukset ja ystävät. Pikku hiljaa exäni ei enää halunnut kutsua kavereitani kylään ja omistaan ystävistään hän halusi nähdä enää siskoaan. Yhteinen harrastuksemme muuttui riipaksi suhteessa koska minulle tuli ennemmän menestystä kuin hänelle niin emme enää voineet puhua siitäkään ilman riitaa. Hän myönsi että häntä otti päähän menestykseni. Kuvittele itse miltä tuntuu tulla kotiin kisoista palkinto kainalossa kun tietää että kotona ei pariin päivään puhuta. Työstäni ei puhuttu kotona koska teen töitä naisvaltaisessa työpaikassa ja hän oli aina naama vääräna jos puhuin työasioista. Mitään muuta yhteistä meillä ei enää kahdeksan vuoden jälkeen ollut kuin omakotitalo, lapset ja velka.
Kävimme keskustelemassa psykologin kanssa ja hän oli sitä mieltä että meillä oli kaikki hyvin. Oli tietysti koska myöhemmin paljastui että exäni ei ollut rehellinen hänelle. Arvaa loukkasiko minua kun itse välitin suhteesta niin paljon että vaadin terapiaa johon hän suostui mutta ei pitänyt sitä niin tärkeänä että olisi puhunut totta !
Mietin eroa vakavissani yli vuoden. Mielestäni en jättänyt sellaista kiveä kääntämättä josta olisi apua löytynyt mutta en kerta kaikkiaan enää keksinyt mitään mikä olisi voinut auttaa parisuhdettamme. Mielestäni tämä on juuri syy miksi voin olla ikäänkuin "tunteeton" Olen voinut antaa itselleni anteeksi sen että erosin lasteni äidistä mutta voin tehdä sen puhtaalla omallatunnolla avioliiton epäonnistumisen suhteen. Minä yritin selvittää ongelmat ja toinen työnsi päätään loputtomasti pensaaseen ja väitti että ongelmia ei ole. Pääsyy ongelmiemme hoidossa oli se että exäni ei puhunut ongelmista koska hänen mielestäni ikävistä asioista ei saa puhua. Arvaa miltää tuntuu keskustella kun toinen vastaa vain kysymyksiini mutta ei itse kysy/keskustele mitään !
Exäni reaktio oli ensin täysi tyrmistys mutta viikon päästä hän sanoi että ehkä se on parempi niin jotta vuosia jatkuneesta patti tilantesta päästään eroon. Erosimme ns sovussa ja hoidamme lapset mielestäni hyvin. Olemme puheväleissä mutta ystäviä meistä ei ole tullut, eikä varmasti tulekkaan. Aina välillä tulee esille se sama kateus joka tappoi suhteemme.
tuo viestisi vaan tuntui kuin suoraan exäni kirjoittamalta. Ja meillä tilanne oli täysin toisenlainen kuin teillä näyttää olleen. Siksi reaktioni. Kiitos selvenneksestä.
Näin sitä jokainen tulkitsee oman taustansa läpi asioita;(