Paljon väitellään siitä, että kumpi on parempi, vanha vai uusi. Uudessa asunnossa/talossa asuvat kertovat usein asuneensa vanhassa aiemmin, mutta mites nämä vanhoissa asuvat? Oletteko asuneet koskaan uudessa asunnossa? Miten voitte vertailla uutta ja vanhaa keskenään ellei teillä ole omakohtaisia kokemuksia uusista asunnoista?
Itse olen asunut parissa vanhassa kerrostaloasunnossa, mutta nyt asun uudessa. En voi ymmärtää, miten joku voi asua mieluummin vanhassa. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Kun kerran pääsee asumaan ihan uuteen asuntoon, niin ei sitä enää vapaaehtoisesti vanhaan muuta.
Vanha vs uusi
27
4472
Vastaukset
- M Davis
Olet asunut peräti parissa vanhassa asunnossa? Minäpä olen asunut elämäni aikana seitsemässätoista eri asunnossa (en koskaan omakotitalossa tai vastaavassa), joista suurin osa "vanhoissa" taloissa, eli yli 50 vuotta vanhoissa. (Vaikka sinä taidat "vanhalla tarkoittaa muutaman kymmenen vuoden ikäisiä taloja?) Vanhin talo jossa olen pidempään asunut oli rakennettu 1881, yksi parhaimmista asunnoista ja hienoimmista taloista joissa olen asunut. Paras oli kuitenkin vuonna 1901 rakennettu Suomalaista kansallisromantiikka edustava talo, jossa huonekorkeus oli melkein neljä metriä. Itse en voisi kuvitellakaan asuvani asunnossa jossa huonekorkeus on alle 270cm, mieluiten sen pitäisi olla lähemmäs 3 metriä - kuten nykyisessä asunnossani. Huonekalut näyttävät naurettavilta jos katto on tippumassa niiden päälle, ja jos huoneissa ei ole korkeutta niin huoneiden mittasuhteet ovat useimmiten ihan pielessä...
Uusissa asunnoissa on ongelmana mm se, että asuntoarkkitehtuuri ei Suomessa ole ollut minkäänlaista sitten noin 1965 - katsokaa nykyisiä onnettomia pohjapiirrustuksia. Ja julkisivuja rumistaa kaiken maailman lasikaapit (=lasitetut parvekkeet), ja asunnon pintalasta vie kohtuuttomasti tilaa kaupunkiasumiseen kuulumattomat kaappisaunat. jne jne
Mutta jos haluaa asua keskustan ulkopuolella asunnossa joka on uusi noin viisi vuotta niin siitä vaan... (Katsokaa muuten asuntoilmoituksista yli viiden vuoden ikäisiä auntoja, ne näyttävät itse asiassa kaikkein vanhimmilta; eivät enää ole uusia, ja muoti on jo ehtinyt vaihtua niin että rakennusajan kaikki maneerit ja epäonnistumiset ovat kiusallisen silmiinpistäviä...),- asunto vuodelta 1902
toi huonekorkeus josta edellinenkin kirjoitti on
kyllä sellainen johon tottuu. Nykyisessä kämpässä
on korkeutta tasan 3 metriä enkä voisi kuvitellakaan
asuvani matalammassa.
Kun käyn jossain kyläpaikassa jossa nykymallin matalat
huoneet on ihan ihme tukehduttava olo.
Olohuoneen katossa roikkuu iso ja wanha kristallikruunu
eikä senkään alla tarvii kaulaa notkistaa. - sssssssssssssssssss
Jaa, mielipiteitä on monia. Toki itsekin pidän kovasti vuosisadan alkupuolen vanhojen talojen korkeasta huonekorkeudesta, kukapa ei pitäisi. Mutta kyllä olen ihan eri mieltä niistä lasitetuista parvekkeista ja saunoista. Minä nimenomaan aina ihmettelen sitä, että usein uusiinkin taloihin tehdään vielä onnettoman pienet parvekkeet, joita vieläpä ei lasiteta. Minusta kerrostalohuoneistossa pitää aivan ehdottomasti olla parveke. Ja sen parvekkeen tulee olla niin iso, että sinne saa 6-8 hengen pöydän. Tuollainen 10 neliötä ainakin. Itse rakastan istua kavereiden kanssa viikonloppuiltaisin lasitetulla parvekkeella, syödään hyvää ruokaa, juodaan viiniä jne... Ihan eri fiilis kuin sisällä jossain ahtaassa keittiössä. Ja sauna pitää mielestäni asunnossa ehdottomasti olla. Inhosin aina käydä taloyhtiön yhteisessä saunassa kun asuin saunattomassa asunnossa.
Nykyisin asun pari vuotta vanhassa talossa, minulla on 12 neliöinen lasitettu parveke ja oma sauna. Enkä pois vaihtaisi.
- Vanhan ystävä
Uusi on persoonaton, tunnelmaton, steriili. Sopii joillekin. Vanhassa on tunnelmaa, näyttävyyttä, aikojen koettelemaa kestävyyttä. Tarkoitan nyt vanhalla antiikki-ikäisiä, alken noin 100v vanhoja kohteita.
Se sinun uutesi on kymmenen vuoden päästä samaa kuin 90-luvun puolivälin talot nyt. Orastavia homevaurioita, rakennusvirheet paljastuneet, pintamateriaalit poissa muodista, nuhjaantuneet. Lastulevykaapistot ottaneet itseensä. Ja mikä pahinta, sijainti yleensä jossain hornantuutissa, kun parhailla alueilla on oikeasti vanhoja rakennuksia. Pääasia että olet itse tyytyväinen. Niinhän sitä sanotaan, että hulluilla on mukavaa.- Kajanti
uusi on tehty uusien määräysten mukaan, ei 90-luvn määräysten, kosteuseristykset, äänieristykset ovat paljon parempia, julkisivuissa käytetään nykyään paljon muurattua tiiltä ym.
Uusi asunto on oma juttunsa, vanhoissa olen asunut ja niissä on ollut ääni ja hajuongelmia riittämiin! - Kajanus
Kajanti kirjoitti:
uusi on tehty uusien määräysten mukaan, ei 90-luvn määräysten, kosteuseristykset, äänieristykset ovat paljon parempia, julkisivuissa käytetään nykyään paljon muurattua tiiltä ym.
Uusi asunto on oma juttunsa, vanhoissa olen asunut ja niissä on ollut ääni ja hajuongelmia riittämiin!Että ihan muurattua tiiltä julkisivuissa!
http://sydsvenskan.se/hus/article126803.ece - Haisuli
Kajanti kirjoitti:
uusi on tehty uusien määräysten mukaan, ei 90-luvn määräysten, kosteuseristykset, äänieristykset ovat paljon parempia, julkisivuissa käytetään nykyään paljon muurattua tiiltä ym.
Uusi asunto on oma juttunsa, vanhoissa olen asunut ja niissä on ollut ääni ja hajuongelmia riittämiin!Kyllähän se haisee jos ei käy suihkussa ja pieree. Tuhnut haisee vielä voimakkaammin.
- Uusi on aina uusi
Kajanti kirjoitti:
uusi on tehty uusien määräysten mukaan, ei 90-luvn määräysten, kosteuseristykset, äänieristykset ovat paljon parempia, julkisivuissa käytetään nykyään paljon muurattua tiiltä ym.
Uusi asunto on oma juttunsa, vanhoissa olen asunut ja niissä on ollut ääni ja hajuongelmia riittämiin!Itse asun tällä hetkellä uudessa kerrostaloasunnossa ja olen ollut erittäin tyytyväinen kaikkeen. Minulle ei huonekorkeudella ole mitään väliä, ei voisi vähempää kiinnostaa jotku 3m korkeat kirjahyllyt ja katosta roikkuva muovikristallilamppu. Phyi! Muutenkin vanhoissa taloissa on mielestäni erittäin kolkko tunnelma!! Tämä on siis oma mielipiteeni..joku siis pitää oikeasti vanhoista taloista ja se on hänen häpeänsä. Jos puhutaan hki:n keskustan arvotaloista niin ei voida edes samassa lauseessa puhua muista "vanhoista" taloista. Joku vanha 50-70 luvun rotanloukku kerrostalo on ihan eri asia.
Voisin lyödä pääni pantiksi, että jos 50-80 luvun (ja miksei 90-luvun?) kerrostaloissa asuvat saisivat vaihtaa asuntonsa samankokoiseen uuteen kerrostaloon niin he vaihtaisivat heti (HUOM! monissa vielä esim. alkuperäiset myrkynvihreät kaapistot =) jne. ). Itse myös näissä vanhoissa kerrostaloissa asuneena tiedän niiden puutteet ja ongelmat.. Asiaa voisi verrata autoihin..niin se tekniikka vaan menee eteenpäin ja silti jotkut ovat sitä mieltä että uusista ei ole mihinkään ja ainoat oikeat autot on tehty 70-80 luvulla. Heheheh, hauskaa mutta totta. - Anonyymi
Juuri näin, noiden uusien ongelmarakennusten käyttöikä on korkeintaan 10-20 vuotta (jos sitäkään) ja huoneistot eivät kestä käyttöä vuosikymmentäkään.
- koskaan vanhan tunnelmaa
Ei ole ei.
Vanha judend on ansainnut arvostuksensa upean interiöörinsä ansiosta. Nykyiset uudet pienihuoneiset ja matalakattoiset ahdistukset eivät aiheuta muuta kuin painajaisunia.
Parhaan vitsin kuulin aikoinani kun olin myymässä tyylipuhdasta 30-luvun funkkisasuntoani kantakaupungista. Ostajaehdokas kertoi, että samalla alueella sijaitsevasta samankokoisesta 60-lukulaisesta nauhaikkunallisesta elementtirakennelmasta pyydettiin vähemmän. Ja hänen logiikkansa mukaan vanhemman pitäisi aina olla halvempi. Ei tullut kauppoja.- Karppa
uusissa omistusasunoissa on lisäksi lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihto, talon sisäiset nopeat tietoyhteydet, lasitetut parvekkeet, näistä mitään ei ollut 90-luvun asunnoissa ja se äänieristys on parantunut huomattavasti.
Olen asunut 1930, 1940, 1950, 60, 70, 80 ja 90 luvun asunnoissa, nyt ostin aivan uuden asunnon uudesta talosta ja asuminen on paljon parempaa, kuin edellämainituissa. - tyhjän päällä
Karppa kirjoitti:
uusissa omistusasunoissa on lisäksi lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihto, talon sisäiset nopeat tietoyhteydet, lasitetut parvekkeet, näistä mitään ei ollut 90-luvun asunnoissa ja se äänieristys on parantunut huomattavasti.
Olen asunut 1930, 1940, 1950, 60, 70, 80 ja 90 luvun asunnoissa, nyt ostin aivan uuden asunnon uudesta talosta ja asuminen on paljon parempaa, kuin edellämainituissa.luulisi et jutun aloittajakin ymmärtäisi vastauksen kysymykseen, miksi kaikki eivät osta "uusia" asuntoja,näköjään ei ole valjennut hänelle.
- uusista
Karppa kirjoitti:
uusissa omistusasunoissa on lisäksi lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihto, talon sisäiset nopeat tietoyhteydet, lasitetut parvekkeet, näistä mitään ei ollut 90-luvun asunnoissa ja se äänieristys on parantunut huomattavasti.
Olen asunut 1930, 1940, 1950, 60, 70, 80 ja 90 luvun asunnoissa, nyt ostin aivan uuden asunnon uudesta talosta ja asuminen on paljon parempaa, kuin edellämainituissa.Uusissa on vielä kelluvat kuulat, narunpätkät heiluvat parvekkeilla, karvanopat killuvat tuulilasissa. Kyllä on hienoa!
- vanha.
Uusi talo = uudet asukkaat ja paljon lapsia / nuoria. Uusi talo = myös usein paljon uusia taloja, uusia asukkaita, runsaasti lapsia ja nuoria. Ei aina hyvä, onhan nämä lähiöt nähty.
Vanha talo = ikärakenne yleensä vanhempaa porukkaa. Ehkä jonkun mielestä tylsää, mutta ainakin paikat pysyy kunnossa ja maassa rauha.
Nämä kommentit koskee siis lähinnä omistusasuntoja, vuokrakasarmit on asia erikseen. Tuskin hyvä uutena, tai vanhana. - öaöööa
Tänne kirjoittavat eivät ole asenuneet uudessa nykyaikaisessa asunnossa, vaan museotaloissa.
- tyhjän päällä
kova osahan tämä minulle on et olen aina asunut vanhassa asunnossa, pakasella saattaa veto tuntua ikkunoista,eikä ole talo muovipussiin rakennettu ei siten edes koneellista ilmanvaihtoa,täytynee kestää.koville näkyy sinullakin ottavan tuo asuminen missä sit asut.
- omnmoomn
Yksikään, joka asuu mieluummin vanhassa asunnossa kuin uudessa ei ole koskaan itse asunut uudessa asunnossa. Tämä tuli näköjään todistetuksi tässä viestiketjussa.
Ja mitä esimerkiksi kodikkuuteen tai tunnelmaan tuleen, niin eikös se ole mukavampi asua sellaisessa asunnossa, jonka suunnitteluun on saanut itse osallistua? Huonekorkeus on kyllä iso plussa vanhemmissa asunnoissa, se on totta.- Ci-Tikka
Jankkaa sä vaan, kaikki eivät halua edes sitä ekaa kertaa asua uudessa, miksi lähteä maksamaan kuplahintaa uudesta, joka on ekan kerran kynnyksen yli astuttua muuttotavaroita kannettaessa periaatteessa jo "vanha". Uudella on oma tunnelmansa silläkin, se siisteys, steriiliys, toimivuus (varauksella, kun paskaa osataan tehdä). Joillain on käsittämätön pelko muuttaa jonkun toisen jälkeen asuntoon, jonkinlaista bakteriofobiaa. Jos haluaa uuden jostakin syystä niin siitä vaan.
Itse en ole asunut IKINÄ uudessa ja tässä asiassa miltei uskallan vannoa, etten IKINÄ tule asumaan. Olen käynyt kahdessa, 2000-luvulla valmistunessa ns. uudessa asunnossa tuttavien luona plus asuntomessuilla ihan uusissa taloissa. Kun ei miellytä niin ei miellytä. Asumiskokemusta ei edes tee mieli alkaa hankkimaan noista. Itselläni on runsas 100v vanha parisataaneliöinen hirsitalo kakluuneilla, puuhella, pönttöuunit, alkuperäiset ikkunat, listat, kattopaneelit, lankkulattiat, huonekorkeus 3,6 m. Ei tällaista tunnelmaa saa uudessa vaikka teoreettisesti samojen mittojen mukaan rakentaisi! Uudet kakluunimallitkin ovat aivan perseestä, suhteettoman suuria ja rumia erkkerilasiluukkuja jne. Toiset vain tykkäävät vanhasta eri syistä. Osa haluaa rempata kämppää, jota voi vielä rempata normaalikin ihminen kun siellä ei ole idioottimaista polymeeripaskaa käytetty rakennusmateriaalina. Toiset arvostavat tunnelmaa, antiikkia. Antiikkihuonekalujen ystävänä saan täällä toteuttaa sisustustakin tapetteja myöten eri vanhojen tyylisuuntien mukaan. Eli kukin asukoon siellä missä tykkää. Pääasia että on itse tyytyväinen ja onhan se kiva huomata toki että se oma on ainakin omasta mielestään hienompi ja mukavampi kuin toisen tyyppinen asunto. - tyhjän päällä
olen kuitenkin päässyt käymään kavereiden uusissa asunnoissa,ja on heidän velkansa aina silloin tällöin tullut puheeksi,olen silloin edes tuntenut sääliä heitä kohtaan.
- Minä
Itse asun pari vuotta vanhassa paritalossa Espoossa.
Olen aikaisemmin asunut vanhassa kerrostalossa keskustassa.
Enninnäkin itse ymmärrän vanhalla talolla tarkoitettavan yleensä ennen -90 lukua valmsituneita taloja, joissa pitää alkaa jo rementoida.
Sitten on tietenkin erikseen nämä keskustan arvotalot, jotka on rakennettu ennen 1950-lukua.
Itse on todellakaan haluaisin asua kerrostalossa, joten jäljelle jää: haluanko siis asua vanhassa ei-kerrostalossa vai uudessa talossa.
Itse päädyin todellakin ostamaan uudisrakennuksen, sillä vanhoista asunnoista pyydetään jopa enemmän kuin uudiskohteista!
Täytyy kuitenkin sanoa, että uudiskohteessa ei kyllä persoonallisuutta ja kaikki on tosi steriiliä -> kestää vuosia ennen kuin pihalle edes saa puita ja pensaita kasvamaan ja "elämän merkkejä" esiin.
- Volga8
Missä uudessa kerrostaloasunnossa on esim. 3,2 metrin huonekorkeus?
- Äklöttää
Asuin kallion kämpässä, jossa huonekorkeus oli 3,3 metriä(jugend) silti naapurin tuhnut kuuluivta ja haisivat, mistään hinnasta en muuta enää vanhaan pahviseinätaloon, puiset välipohjat on pahimpia ja niitä käytettiin jugend-taloissa.
minua onni potkaisi ja ostin asunnon uudesta talosta(rv-05) talossa on kunnon välipohjat, ilmanvaihto, naapurista ei kuulu hiiskaustakaan ja omassa saunassa lämmittelen ja ei ole remonttihuolia, asukoon vanhassa kuka haluaa kärsiä!
- Anonyymi
Itse päädyin vanhan talon asuttajaksi täysin yllättäen, kun menin katsomaan tonttia jolle olin kaavaillut uutta taloa. Pitkän suoran pihatien jälkeen eteen aukesi pelloksi muuttunut piha jonka reunoilla seisoivat parhaat päivänsä nähnyt ja ilkivallan kohteeksikin joutunut hirsitalo, tynnyrisauna ja kattonsa luonnolle menettänyt navetta. Omistaja esitteli tonttia ja vaikka taloa ei alunperin pitänyt esitellä (olihan se purkutuomion saanut) niin kysyttyäni sain käpäliini ison hivenen ruostuneen avaimen talon oveen jonka omistaja kertoi olevan kinkkinen avata. Kuitenkin heti avainta käännettyäni ovi ilman pienintäkään riuhtaisua naksahti liikkeelle ja sain vain vetää sen auki. Tuli mieleen edesmenneen mummin puheet siitä että vanhoilla taloilla on sielu ja tuntui siltä kuin tämä 200vuotta elämää nähnyt talo olisi ikään kuin toivottanut tervetulleeksi ja toivoisi pääsevänsä vielä pelastetuksi. Sisällä näkymät olivat itse asiassa paljon lohdullisemmat kuin ulkona. Pilaavat energiaremontit kultaiselta 70luvulta olivat jääneet tekemättä, hienot muurit ja Högforss olivat tallella paikoillaan eivätkä jonnejengit olleet päässeet tai uskaltaneet talon sisälle joten ilkivalta rajoittui vain ulkokuoreen. Onni oli myös että 50luvun huopakatto kätki alleen oletettavasti alkuperäisen pärekaton, koska se oli ainut joka oli pelastanut taloa huovan otettua ns hatkat ja lennettyä metsään.
Kaupat tuli melkein miettimättä ja sen jälkeen talo sai sähköt takaisin 30vuoden tauon jälkeen ja ruokakomeroon tehdyt wc ja suihkutilat muutettiin kahdeksi wc:ksi samalla kun pesutiloille tuli oma siipensä vanhan kuistin kylkeen ja tottakai ensimmäinen asia joka tehtiin jo ennen lopullista päätöstä korjata talo oli laittaa sille peltikatto ja uusia rikottuja ikkunoita jonka jälkeen oli aikaa miettiä talon kohtaloa joka ratkesi sen eduksi viimeistään silloin kun hirret saatiin esille.
Rahaa paloi hommaa siksi tosi paljon että ikkunat ja ovet (mukaan lukien se "temppuileva" ulko-ovi) entisöitiin sen sijaan että olisi tilattu halvimmat ja uusimmat koska alkuperäiset olivat sopivammat.
Koko projektia en edes yritä selittää, mutta nyt side taloon on sellainen etten lähde vaikka joku miljoonaa tarjois ja en yhtään kadu valintaani 200vuotiaan hirsitalon ja pakettitalon välillä. - Anonyymi
Parhaita, tai ainakin äänekkäimpiä, asiantuntijoita ovat aina täydellisen tietämättömyyden sekä kateuden (happamat pihlajanmarjat) suomin voimin omaa totuuttaan julistavat tyhjät tynnyrit.
Kuten palstalla säännöllisesti samaa savikiekkoa veivaava MultiHildaRane, mies mekossaan (nimimerkit ja sukupuoli vaihtuvat, jutut ei). - Anonyymi
Itselläni päinvastaisia kokemuksia kuin aloittajalla, kaikki uudet asunnot missä olen asunut on olleet huonolaatuisia ja sisäilmaongelmaisia lääviä, eli käytännössä asumiskelvottomia. Soveltuvat korkeintaan asumis- ja muiden tukiaisten kuppaukseen hölmöiltä.
- Anonyymi
Kummatkin hyviä
Ainoa mikä ratkaisee on kotirauha
Ja siis naapureita ei saa olla.
Suomi on kusipäidrn maa jotka meluaa, on melko varmaa että yli 15v tyttö ei melua mutta huonolla tuurilla sekin paukuttaa ja kaasuttaa katoksessa mopoa.
Mutta siis 440 ikäiset
Harva sen ikäinen kehtaa häiriköidämuit millään lailöamutta 1 sadasta voi niin sen takia ei naapureita - Anonyymi
Hakenut vaihtoa uudempaa ksupungin vuokra asuntoon ei vaan onnistu itsemurhaa hatkitsen ei tartte murehtia asumisesta sen jälkeen monet murheet kuten asuminen, raha, verot laskut on tmän masilman ongelmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882