Meillä anoppi soittaa vaimolleni (siis vaimoni äiti, ei minun äitini) n 5-6 krt/vko, joskus jopa aamuin ja illoin. Tuntuu, että hänellä on pakonomainen tarve olla koko ajan tietoinen kaikesta...alkaa hermot mennä.
Anoppi jatkuvasti yhteydessä....
Meneekö hermot
255299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Vaimollasi ja anopillasi taitaa olla erittäin hyvät välit. Vai kärsiikö vaimosi äitinsä soittelusta?
mutta ei minullakaan ole mitenkään huonot välit vaikka huomattavasti harvemmin olen vanhempieni kanssa yhteyksissä, eli en näe yhteyttä väleillä ja yhteydenpidolla.
Ei kai tässä kukaan kärsi, mutta minua suoraan sanoen häiritsee se, että hän soittelee jatkuvasti. Vaimoni on sen kaltainen ihminen, että ei halua sanoa vanhemmilleen suoraan mitä ajattelee ja pyrkii aina löytämään sellaisen ratkaisun, joka miellyttää kaikkia (vaikka se onkin lähes aina mahdotonta).
Minun entisellä avomiehellä meni hermot siskooni, jonka kanssa juttelin 5-7 puhelimessa. Minulle siskoni on myös paras ystäväni, jonka kanssa haluan jutella kuulumisistani melkein päivittäin ja joskus jopa aamuin illoin. Mies yritti asettaa rajoituksia kuinka usein saan siskolleni puhua ja kävi niin, että miehestä tuli entinen. Koin, että mies yritti kontrolloida minua ja suhteitani muihin ihmisiin ja yritti 'pakottaa' itsestään elämäni tärkeintä henkilöä. Pakottamatta hänestä olisi tullut elämäni tärkein henkilö, mutta kontrolloimalla ja pakolla ei. Jos anopin puhelut todella häiritsevät vaimoasi, hän tekee niistä lopun. Nyt ne taitavat vaan häiritä sinua ja jos ryhdyt niitä kontrolloimaan voit aiheuttaa särön sinun ja vaimosi suhteeseen.
..jonka kanssa juttelin 5-7 krt/vko puhelimessa...
Toisaalta minulla ei ole mitään sitä vastaan, että vaimoni juttelee oman parhaan ystävänsä kanssa, joka on samanikäinen, elämäntilanne ja elämänarvot ovat samanlaiset kuin vaimollani. Tällainen yhteydenpito tuntuu luontevalta, mutta se, että äiti soittaa lähes joka päivä tyttärelleen tuntuu roikkumiselta.
Ei meillä vuorokaudessa tapahdu niin paljon, että hänen pitäisi tarkistaa, että asiat ovat kunnossa. Tämä tuntuu holhoamiselta ja vaikka meillä olisikin jokin tilanne päällä tuntuu, että hän ei luota siihen, että me saamme asian hoidettua.
Otetaan esimerkki n.kuukauden takaa, jolloin oli ensimmäinen lumimyräkkä. Hän otti asiakseen soittaa meille, että renkaat pitää vaihtaa. No toki olin tämän itsekin huomannut ja kertonut vaimolleni, että vaihdan hänelle renkaat. Tähän liittyen hän soitti meille vielä saman iltana ja seuraavana aamuna.
Minä kyllä pidän huolen vaimostani, kuten olen tähänkin asti pitänyt. Minä ei ole mikään perheen pää, mutta hoidan kaikki luonnostaan minulle lankeavat tehtävät ilman tarkistuksia. Tästä kai on pohjimmiltaan kysymys.
Niin miehet ovat hiljaisempia ”purnaajia”.
Miniän äiti soittaa, myös useasti päivässä.
Miniä jäi *koukkuun* surutyönaikana, veli kuoli muutama vuosi sitten ja Minä tuki silloin äitiään.
Nyt soitoilla tarkistetaan, jopa lomamatkalle Italiaan, onko Miniällä hattu päässä, kun siellä paistaa aurinko.
Ensi tapaamisella tämän anopin kanssa tulin valistetuksi kuinka Miniä on joutunut nyt panostamaan seksuaalisuuteensa poikani ollessa asiassa niin aktiivinen.
Anoppi on soittanut minulle muutaman kerran ja ilmoittanut Miniä ottaa ero, jos poikani ei suostu siihen ja siihen.
Viimeksi ilmoitus koski poikani harrastusten liiallista ajan vientiä: ”Jos poikani ei ala olla kotona perhetilanteesta huolimatta tulee ero.” Sanoi kyseiselle anopille: ”En kuuntele poikani haukkumista, en itse hauku Miniää. Ellei *anopilla* muuta asiaa ole meillä ei ole keskusteltavaa.”
Perheessä on nyt vauva ja anopin ote entistä tiukempi.
Poikani oli suteen alussa hyvin ylpeä suhteesta, jossa puhutaan paljon ja kaikesta.
Nyt keväällä, totesi ohimennen: ”En kuuntele läheskään kaikkea, mitä ***** sanoo, puhuu niin paljon potaskaa.”
Olen sydänjuuriani myöten surullinen asian johdosta, mutta en voi siihen puuttua.
miten viestisi liittyy aiheeseen, muuten kuin ekan kappaleen osalta...En tosin ymmärrä miten tämä miehet ovat hiljaisempia purnaajia, liittyy tähän.
Meillä taas on se tilanne, että mieheni äiti soittaa joka päivä (siis ihan joka päivä) miehelleni. Joskus tosiaan jopa parikin kertaa päivässä. Jos mieheni ei vastaa puhelimeen, hän jättää viestin tyyliin 'täällä äiti, eipä mitään asiaa, kunhan soittelin'. Ja hän soittaa niin monta kertaa takaisin sen päivän aikana, että saa mieheni kiinni.
Erityisesti perjantaisin ottaa sairaasti päähän se soittelu. Kun on tullut kotiin raskaan työviikon jälkeen ja ollaan avattu viini ja tehty jotain hyvää ruokaa ja ollaan menossa saunaan, niin eikös mamma soita ja ala sen saman kyselyn. Mitä olette tänään tehneet, mitä söitte, mihin aikaan heräsitte aamulla, mihin aikaan tulitte töistä. Talvisin puheenaiheet muuttuvat eli hän kyselee kolmikymppiseltä pojaltaan, että onhan hän varmasti muistanut pukea lämpimät aluskalsarit ja onko pipo ollut päässä ulkoillessa. Jos meillä on ollut vieraita, hän kyselee, että ketä vieraita, mitä ne tekee, missä ne asuu, mistä te ne tunnette. Siis tätä rataa.
Kuten totesin aiemmin, mies ei voi olla vastaamatta, koska mamma soittaa niin monta kertaa, että saa kiinni. Miestäkin kyrsii ainainen soittelu, mutta 'eihän äidille voi sanoa vastaan'. Olenkin kysynyt mieheltäni, että eikö sua oikeesti v*tuta tuo kyttääminen. Hän sanoo, että kyllä, mutta minkäs teet. Itse soittelen isäni kanssa pari kertaa kuussa tai jos on jotain oikeasti asiaa.
Veljeksiä on useampia ja ilmeisesti mamma soittelee heillekin usein. Hän on joskus minulle valittanut, miten yksi miniä ei kuulemma tykkää yhtään, kun hän soittaa pojalleen. En yhtään ihmettele, jos niin usein soittaa kuin meille. En ole sanonut mammalle soittelusta mitään, kun olen ajatellut (ilmeisen virheelisesti), että mies saa luvan sanoa, jos ei halua äitinsä koko ajan soittavan. Nämä muut veljekset ovat muuten huomattavasti vanhempia kuin mieheni, joten ilmeisesti homma ei tule koskaan muuttumaan. Jos mamma soittaa kohta viiskymppiselle pojalleen ja kyselee näitä samoja älyttömyyksiä, niin ei kai ihminen sitten koskaan muutu ja ymmärrä, että kyseessä on aikuiset miehet ja oma elämä. Heidän ei kuulukaan tehdä tiliä tekemisistään mutsilleen.
Suurin syyhän on tietenkin näissä pojissa, kun eivät saa mammaansa kuriin. Alunperinkin mamma on ollut se perheen matroona, jonka pillin mukaan kaikki ovat hyppineet. Hän on ollut aina kotirouvana, joten ei ole paljonkaan tarvinnut noita sosiaalisia suhteita työympyröissä hoitaa, vaan on kotona voinut tehdä just niinkuin on huvittanut. Nyt on ikävämpi juttu, kun kuvioon ovat astuneet inhottavat miniät, jotka eivät olekaan tottuneet pokkuroimaan mammaa samallalailla kuin poikansa ja tahdoton aviomiehensä. Itse pyrin välttämään koko ihmistä. En vain tule toimeen moisen kytistäjän kanssa, joten olen katsonut parhaimmakseni, että välttelen.
Vielä homma sujuu jotenkuten, mutta pelkään sitä päivää, kun/jos saamme lapsia. Muilla (vanhemmilla) veljeksillä ei ole lapsia, joten mamma laittaa nyt kaiken toivonsa nuorimmaiseensa, että joskos nyt niitä lapsenlapsia tulisi.
Paljon olisi tästäkin mammasta kerrottavaa (mm. siitä, miten hän lupaa kysymättä raahaa meille tavaraa, jota emme tarvitse, ostaa verhoja kysymättä, että pidämmekö niistä ja olettaa, että HÄNEN valitsemansa matto on laitettu olohuoneeseemme yms.). Ja sitten hän loukkaantuu, jos emme ole kiitollisia, vaikka hän 'hyvää hyvyyttään meille näitä tuo'. Hienoa joo. Ja turha sanoa - älä osta - kun seuraavalla kerralla taas on tuotu Pentikin astioita, vaikka en edes pidä Pentikistä, mutta jostain syystä hän on päättänyt, että haluaa kerätä meille tiettyä astiastoa. Takaisin hän astioita ei ota.
Että olemme tainneet ap:n kanssa saada 'unelma-anopit' vaivoiksemme. En kyllä itsekään tiedä, miten tulisi toimia. Kai se avain olisi tämä aikuinen lapsi (poika/tytär), jonka täytyisi saada taottua äitinsä päähän, että jokainen elää omaa elämäänsä ja tietty etäisyys on vain hyväksi.
perjantait tuntui niin tutulle...se todella syö miestä kun minulla on tapana tehdä perjantaisin jotain hyvää ruokaa ja tarkoitus on viikon päätteeksi hiukan relata. Jossain vaiheessa, ihan varmasti, puhelin soi ja puhelu kestää muutaman minuutin, eli juuri koskaan ei ole mitään asiaa, mutta jostain syystä pitää soittaa ja muistuttaa olemassa olostaan...todennäköisesti oma äiti muuten unohtuisi...:)
Minä jo ehdin hetken kuvitella, että olen ainut maailmassa jota moinen, myönnän, pikkuasia vaivaa.
Onko meillä sama anoppi!? Kuulosti niiiin tutulle. Paitsi etä meillä kyseessä kolmikymppinen poika. Asunut omassa taloudessa 17 vuotiaasta asti.
- Jos minä lähden esim parin päivän matkalle, laittaa anoppi postipakettina kinkkua, pullaa jne. 600 kilometrin päästä -ettei vaan poikaparka kuole nälkään.
- Anoppi soittaa pojalleen välillä 6 kertaa päivässä (olen ihan laskenut...); eikä hänellä ihan oikeasti ole mitään asiaa. Joka ikinen kerta kysytään kuulumisia. That's it.
- Jos anoppi on tietoinen, että meillä on juhlat tai olemme kavereiden luona kylässä hän soittaa satavarmasti vieraiden aikana. Eikä mitään asiaa. Kaverit kyselevät vähän outona, että miten se tähän aikaan soittaa tai naureskelevat, että ompas miehellä aktiivinen äiti. En tosiaan tiedä, mitä anoppi tällä hakee; lieneekö tarkistaa, ettei ole ryypätty liikaa, vaikka me ei edes sitä harrasteta.
- Anoppi soittaa ensimmäisen kerran ennen kahdeksaa aamulla ja viimeiseksi klo 23 jälkeen illalla.
No hyi hemmetti!
En todellakaan kestäisi moista paria päivää kauempaa!!
Tee ihmeessä selväksi että toi ei oo normaalia!!
Kun saimme koiran, alkoi anoppi puuttumaan kaikkiin koiran koulutusta koskeviin asioihin. Esim. ollessamme kylässä/ hänen ollessa meillä kylässä hän peitteli koiran sisälle tekemiä pissoja ja kakkoja, antoi siis koiran tehdä tarpeensa sisälle! Hän myös suoraan sanoi, että koulutan koiraa liian kovilla otteilla, ja että minun pitäisi vain hyväksyä se millainen koira on, eikä kouluttaa ollenkaan...Ei millään pahalla (mutta ei niin hyvälläkään), perheessäni on ollut koiria siitä asti kun olin 5v, anopilla ei ainuttakaan. Luultavasti tiedän asiasta vähän enemmän kuin hän.
Pelottaa jo valmiiksi, miten sitten käy kun/ jos saamme lapsen. Mies on hyvä; erittäin hyvä. Harvoin rajoittaa äitiään, mutta joskus kuitenkin. On itsekkin sanonut, että elämästä ei tulisi mitään, jos asuisimme yhtään lähempänä kultaista äitimuoria...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=599&posting=22000000011883934
, mutta toki olisi paljon helpompi ymmärtää.
Tosin hermot meni jo iät ja ajat sitten ja tässä eletään nykyään aika tyyninä ja tottuneina moiseen puhelinterroriin.
Mieheni (39vee) äiti soittelee siis yhä kuin silloin kun me alettiin seurustella 20vee sitten, siis lähes päivittäin. Nykyään puhelut ohjautuvat automaattisesti pojalleen kun meillä on molemmilla omat kännykät ja anopilla ei ole tiedossa mun numeroa. Vielä..?
Kalkattaa enemmänkin omista asioistaan, haukkuu muita ihmisiä seläntakana ja tietysti utelee meidän lasten asioita, jotka se sitten kertoo edelleen kaikille sukulaisilleen jne jne.
Yhteen aikaan sillä oli kettumainen tapa udella meidän kautta asioita myös mun vanhemmistani, mutta kun me sanottiin aina että no soita niille ja kysy, niin se loppui sitten siihen.
Samaten kaikenlaisten sukutapaamisten järjestely mitä se harrasti yhteen aikaan ihan maanisena loppui meidän osalta lyhyeen kun me oltiin aina jossakin lennossa. Tympääntyi kun joutui höpöttämään alvariinsa vastaajalle.
Onneksi anopilla on monta sisarta, joiden kanssa touhottaa, eipä se silti sen puheaktiivisuutta näytä tyydyttävän yhtään...
Luojan kiitos se asuu toisella puolen maata, muuten tästä meidän "omasta elämästä" ei tulis kyllä yhtään mitään.
Meillä ihan samanlainen ongelma. Tosin en ole naimisissa poikaystäväni kanssa.. Hänen äitinsä soittelee kaiken aikaa - väh. tunnin välein poikaystävälleni "kysyäkseen kuulumisia". Vaikka olisimme treffeillä tms. äiti ei ymmärrä lopettaa soittamista.. kertokaa vaan heti jos tähän asiaan jokin ratkaisu löytyy. Toki kännykän voi laittaa kiinni mutta olisi mukava saada hänen äitinsä ymmärtämään yskä..
Oli tarkoitus todistaa miehen äiti on ongelma.
Sen tein.
nimimerkkiäsi!
Joo mulla mies soittelee joka pv äidilleen parikin kertaa toisinaan. Ei se mua ärsytä muulloin kun ollaan kahdestaan jossain, silloin teen miehelle selväksi, ettei tarvita mamman mielipiteitä joka välin. No anoppi asuu yksinään ja on vanha, niin ymmärrän kyllä että pitää huolehtiakkin.
Joitain vuosia sitten anoppi järjesteli meidän kesäloma menojammekkin, mutta siihen tuli heti loppu minun puoleltani, se vasta oli ärsyttävää. Anoppi sitten loukkaantui, mutta so what. Ollaan tosiaan nelikymppisiä ihmisiä, ei kuulu anopin puuttua meidän tekemisiin.
Jotkut äidit eivät vain osaa luopua lapsistaan, toivottavasti itse osaan aikanaan.
Kun lueskelin tätä keskustelua päätin, jostain syystä, pitää aiheesta pääni kiinni ja purra hammasta. Vaikka asia edelleen otti minua päähän ja rajusti päätin, että asiasta on turha aiheuttaa skismaa vaimoni ja minun välille.
Tämän viikon alussa kotiin tullessani kuulin tiukka sanaisen keskustelun, jota en tietenkään kuunnelut sanasta sanaan, mutta ymmärsin, että vaimollani oli pinna palanut ja hän käski äitiään olla soittamassa joka helvatan asiasta ja joka helvatan päivä.
Anoppi luonnollisesti veti herneet nenään ja oli sitä mieltä, että hän haluaa kuulla miten hänen tyttärellään menee. Vaimoni totesi, että hän päättää mitä kertoo, milloin ja kuinka paljon. Anopin näkemys, rivien välissä, oli, että minä jotenkin ohjaan tätä tilannetta. No hauskaa tässä on se, että hänen pitäisi tietää, että vaimoani, hänen tytärtään, ei ohjailla.
No rauha on laskeutunut ja saatan vain kuvitella miten anoppi kärvistelee kotonaan.
Minä uskon; olet yksihuoltajan aikuisen osaa kantanut lapsi. Vaimon vanhempi, herätti sinussa kateutta, vaimon lapsen osasta, jota ei itselläsi ole koskaan ollut.
Huolehdit vaimostasi! Ei vaimosta huolehdita. Hänen kansaan eletään, ihan joka arkipäivä. Arkipäivän työt tehdään mitä kukin kykenee, usein miten auton huoltaa mies. Miten kukin perhe työt siten jakaakin.
jätä uskomiset vähemmälle ja tsemppaa enemmän äidinkieleen!? Eihän tuossa raapustuksessasi ollut mitään järkea.
En saanut selvää tuon ihmisen viestistä ja ajattelin jo menettäneeni kielitajuni. Mitähän se oikein tarkoitti?
my brother was marttyyr-tyyppi...:)
tua on ja niin kiria viisas että luki ittensä sekooksihin ja ny jakaa ilimaasia analyysiä tekstien perusteella. Se ei vain oo viälä ymmärtäny hoitaa tuata sen lukihäiriötä.
Ja sulle mä sanon että menööhän ne hermot vähemmästäki, karjaase akalles seuraavan kerran ku puhelin pirajaa jotta PAA NY SE LUURI POIS niin jotta se anoppiki sen kuuloo. Tiätää seki jotta teillon muutaki tährellisempää tekemistä ku langoolla roikkua.