Anoppi on hyvä ihminen, liiaksikin kiltti ja alistuva, ei pojassaan kiinni, vaan antaa tilaa, ei neuvo käytännön asioissa (ei kyllä tarjoakaan apua edes lasten hoidossa). Meillä on ollut mahtavia keskusteluja elämästä ja ihmissuhteista, paljon parempia kuin miehen kanssa, jota ei tällainen filosofoiminen oikein inspiroi.
Mutta mutta. Mikähän minussa on vikana, kun SILTI ÄRSYTTÄÄ. Anoppi on liian hyvä. Hän sanoo kerran suoraan sellaisen mikä minussa häntä vaivaa (tai no, muutaman vuoden välein uudelleen) ja arvostan sitä mutta en kestä sitä. Hän itse on arvoiltaan niin kovin erilainen ja pitää itseään oikeassa olevana, niin perustellusti ja vilpittömästi, että minä en pärjää. Esim. hän on sanonut lapsille gonahtelusta. Hän ei kestä kuulla sitä, ja lapsetkin kärsivät. no, itsekin tiedän ettei se ole aivan ihailtavaa käytöstä, mutta toisaalta itse spontaanina ja kovaäänisenä ihmisenä koen, etten voi siinä asiassa kamalasti muuttua. Ainakaan välittömästi.
Tällä hetkellä olen jälleen, isolta osalta hänen takiaan kriisissä; miksi minä olen tällainen.
Anoppi vie minulta kamalasti voimia. Juutun pohtimaan häntä, hänen persoonallisuuttaan, sitä mitä hän on sanonut. Olen monta kertaa päättänyt, etten keskustele henkilökohtaisuuksista hänen kanssaan, kun tiedän jo mitä seuraa, mutta en voi tukkia hänen suutaan väkivalloin. Ja niin hieno ihminen kuin hän on, oikeasti. (Hänellä ei olisi sellaista valtaa minuun, jos hän olisi heikompi ja ilkeä ihminen).Apua!
Mutta mutta. Mikähän minussa on vikana, kun SILTI ÄRSYTTÄÄ. Anoppi on liian hyvä. Hän sanoo kerran suoraan sellaisen mikä minussa häntä vaivaa (tai no, muutaman vuoden välein uudelleen) ja arvostan sitä mutta en kestä sitä. Hän itse on arvoiltaan niin kovin erilainen ja pitää itseään oikeassa olevana, niin perustellusti ja vilpittömästi, että minä en pärjää. Esim. hän on sanonut lapsille gonahtelusta. Hän ei kestä kuulla sitä, ja lapsetkin kärsivät. no, itsekin tiedän ettei se ole aivan ihailtavaa käytöstä, mutta toisaalta itse spontaanina ja kovaäänisenä ihmisenä koen, etten voi siinä asiassa kamalasti muuttua. Ainakaan välittömästi.
Tällä hetkellä olen jälleen, isolta osalta hänen takiaan kriisissä; miksi minä olen tällainen.
Anoppi vie minulta kamalasti voimia. Juutun pohtimaan häntä, hänen persoonallisuuttaan, sitä mitä hän on sanonut. Olen monta kertaa päättänyt, etten keskustele henkilökohtaisuuksista hänen kanssaan, kun tiedän jo mitä seuraa, mutta en voi tukkia hänen suutaan väkivalloin. Ja niin hieno ihminen kuin hän on, oikeasti. (Hänellä ei olisi sellaista valtaa minuun, jos hän olisi heikompi ja ilkeä ihminen).Apua!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tunteesi kuulostaa itsetuntovajaukselta, jonka vastapoolina on kamala-ihana, "täydellinen" anoppi. Hän saattaa olla totuuden torvi mutta ei mikään jäävi arvostelemaan ihmisiä. Miksi katsot häntä tuolla tavoin ylöspäin? Teillä on kuitenkin läheiset välit, näin ymmärsin. Olette ainakin jutellut suuria asioita yhdessä. Hän pitää sinua varmasti fiksuna jne. Miksi kuitenkin arvostelee? Sun pitää töytäyttää takaisin jossain vaiheessa, yhtä hienostuneesti ja arvovaltaisesti, että oppii tavoille.
Mitä on gonahtelu?
ärjähtelyä
Kiitos sivistämisestä. Olen elänyt varmaan pussissa, kun en ole kyseiseen termiin törmännyt.
Missähän tuollaista termiä käytetään oikeastaan, kun minäkin roikun netissä jatkuvasti enkä ikinä ole vielä törmännyt moiseen.
yks minkä olen nähnyt ja kuullut, on LOL. Siis mitä hemmettiä se tarkottaa? Tiedätkö sinä. Mulla lapset käyttää sitä ja netissä se näkyy, mut kukaan ei ole mulle osannut selittää sen merkistystä. Taidan olla vanha.
laugh out loud
Kiitos. Arvaa onks hienoa olla fiksumpi ku omat teinit? Jes, ku mä tän heitän niille...
Myös: Lot's of lauhg.
No eipä minusta niin kivalta anopilta vaikuta.
Olen itse anoppi, mutta en esiinny "kivana", vaan omana raadollisena itsenäni.
Tuosta kiltteydestään voi tehdä painolastin muille ihmisille, siis rasittavaa olisi miniän elää sädekehän loisteessa.
Älä ota paiseita omasta tavallisesta persoonastasi. Luulen, että anopillasi voi olla kaapissaan omat luurankonsa, jotka on onnistunut piilottamaan hyvin.
Minusta näyttää siltä, että olet herkkävaistoinen ihminen, joka on tajunnut anoppisi alistuvuuden olevan epäaitoa.
Näes, kiltteydellä, alistuvaisuudella ja pyhimysmäisyydellä voi hallita!
Usko sisäistä ärsytettyä minääsi, se varoittaa, ettei kaikki ole sitä, miltä näyttää.
onhan se luonnollista kun ajattelee, että anoppi edustaa samaa elämän kulkua, kuin sun oma äitisi,mutta onkin tyystin eri ihminen - hänen äitinsä jota sinä rakastat siis.
Mutta ollakseen oikeasti aikuinen miniän on kannettava vastuu omista sanoistaan, teoistaan ja ajatuksistaan, eikä ole tarkoitus elää "symbioosissa" anopin kanssa, hänkin tehköön samoin. Liiallinen läheisyys ärsyttää, turhaan mietit anopin sielun maisemia! Elä omaa elämääsi, niin anoppikin elää omaansa...
juuri noin tunnen: liian hyvä anoppi, joka kiltteydellään hallitsee. Halusin vain esittää sen niin, etten hauku anoppia, josta ei PITÄISI olla pahaa sanottavaa ja kuunnella, miltä se kuulostaa ulospäin. Identiteettivaivaiseltahan se kuulostaa, siksi koenkin olevani mato matala, jonka omasta ongelmasta on kyse. Mutta kyseisen kiltin anopin kanssa en pysty pitämään rajojani. Että kadehtikaahan, ilkeiden ja typerien anoppien miniät. Jos ei ole anoppi ongelma, olet ongelma itse.
Miksi Sinun pitäisi analysoida anoppisi persoonaa. Ole oma itsesi ja anna hänenkin olla.
Hyväksy hänen omakuvansa hyvyydestä ja anna hänen osoittaa sitä. Eikö se toki ole paljon parempi vaihtoehto kuin se, että hän osoittaisi pahuutta ja piittaamattomuutta esim. lapsiasi kohtaan. Ei me vanhemmat ihmiset aina osata lopettaa ajoissa, kun pääsemme hyvään alkuun neuvonannossa. Ei Sinun silti pitäisi pahastua.
Koeta kestää hyvää anoppiasi.