Kuinka pitkään olittte seurustelleet ennen kuin vietitte ensimmäisen joulun yhdessä, esim. jomman kumman vanhempien luonna? Tiedän että asia on yksilöllistä, mutta aattelin että keskimäärin missä vaiheessa näin tehdään? Poikaystäväni perhe ja poikaystäväni on päättänyt että on outoa viettää joulun yhdessä joidenkin kuukausien seurustelun jälkeen, mikä on ehkä toisaalta ymmärrettävää, sillä jouluhan on perhejuhla...
Joulu yhdessä?
Vai ei?
183658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Muutama kuukausi voi hyvinkin olla lyhyt aika.. ehkä se vähän riippuu.. Meillä tosin kävi niin, että tavattiin elokuun lopussa, virallinen seurustelu alkoi syyskuun puolivälissä (sitä ennen mieheni kotona olin jo käynyt) ja marraskuussa minutkin kutsuttiin mukaan joulua viettämään, joka kaiken lisäksi vietettiin poikkeuksellisesti lähes koko suvun kesken..! Olin yllättynyt kutsusta, en edes itse tullut ajatelleeksi että minua kutsuttaisiin.. no niinpä olivat sukulaisetkin yllättyneitä kun tuli puheeksi että olemme muuttamassa yhteen :)
Mutta juu, en välttämättä omien lasteni tyttö/poikaystäviä kutsuisi viettämään joulua muutaman kuukauden jälkeen suvun keskelle. Riippuisi tilanteesta. Monet ihmisethän seurustelee jatkuvasti lyhyitä aikoja. Minä ja silloinen poikaystäväni eli sulhaseni oltiin molemmat oltu pitempään sinkkuja, eli tyttöjä ei hänenkään kotonaan ollut pyörinyt pitkään aikaan.
Mutta oma mieheni muutti meille(=äitini luo) ennen ensimmäistä yhteistä joulua, joten kyllä se yhdessä vietettiin.;) Seurustelua oli silloin takana muutama kuukausi.
Emme viettäneet joulua yhdessä. Olimme olleet vasta nelisen kuukautta tietoisia toisistamme ja kaukosuhteessa... Se toinen joulu sitten toden sanoi. Silloin olin jo ehtinyt tavata koko suvun valmiiksi.
"Poikaystäväni perhe ja poikaystäväni on päättänyt että on outoa viettää joulun yhdessä joidenkin kuukausien seurustelun jälkeen"
ovat yhdessä tätä miettineet?? tökeröä jotenkin mielestäni. kaisse joulu on joillekkii niin arvokas, että pitää ihan kokoustaa asiasta
Ensimmäisen joulun vielä vietimme erillämme vanhemmillamme mutta siitä lähtien olemme viettäneet kaikki joulut kahdestamme, vanhemmilla vaan käydään kylässä tai päinvastoin tapanina. Ei aikuiset ole enään mitään lapsia joiden tarvii viettää joulua vanhempien nurkissa. Opettelimme omaksi perheeksi ja järjestään oman joulun omassa kodissamme.
Luulisi vanhemmillakin haluavan jo lasten kasvettua joskus viettävän rauhallisen joulun keskenään ilman aikuisten lasten passaamista, ruokkimista ja hotellin pitämistä.
Jos on suuri perhe,
paljon sisaruksia ja lapsenlapsia,
suhteet läheiset,
asutaan kaikki samalla paikkakunnalla,
niin tavaksi on voinut muodostua viettää joulu koko sakin voimin.
Eipä siinä sen ihmeempää. Haaveilen itse kahdenkeskisestä joulusta, vaikka tykkään miehen lähisuvusta kyllä. He saattavat loukkaantua, jos jäämme pois, mutta toivossa on hyvä elää.
En kyllä koskaan toivo, että "lapset" haluaisivat viettää joulun omissa oloissaan. Omissa oloissaanhan saavat olla aina muuten, samoin me. Väkisinkin välillä ikävöi. Asumme yli 700 kilometrin päässä aikuisista lapsistamme, ja on mahtavaa että he joulusta toiseen haluavat tuon matkan matkustaa. Mielelläni heitä passaan juhlan kunniaksi! Ja nyt odotamme tohkeissamme lapsenlapsia...
Ja mitä aloittajan kirjoitukseen tulee, niin kai se vähän riippuu siitä minkälaista seurustelua se on. Tyttäreni kyllä tiesi hyvinkin pian aikoinaan miehensä kanssa, että yhdessä haluavat elää. Onnellinen olin hänen puolestaan, ja olen yhä. Ei tullut mieleenikään, etten olisi miestä toivottanut tervetulleeksi meille!
Itse kosin miestäni yli 30 vuotta sitten kahden viikon tuntemisen jälkeen. Niin, minä kosin. Mies vastasi kyllä, ja yhä olemme onnemme kukkuloilla. Ei se seurustelun ajasta ole kiinni, vaan laadusta.
Olemme seurustelleet vähän päälle 5v, emmekä vielä ole olleet yhtään jouluaattoa yhdessä. Itse haluan viettää joulun oman perheeni, ja omiemme perinteiden parissa kunnes saan oman perheen, ja oman kodin jonn kutsua suvut. Mieheni on samoilla linjoilla, joten tämä on ollut meille luonnollinen valinta. Rakastan joulua ja sen perinteitä, ja tuntuisi oudolta viettää esim. jouluaatto täysin kahdestaan omassa asunnossa.
Vanhempamme asuvat 350 km toisistaan, joten emme voi viettää jouluaattoa molemmissa paikoissa. Välipäivinä sensijaan toinen matkustaa toisen perheen luo, vuorotellen minä hänen perheensä luo ja hän minun.
Asiaan vaikuttaa useita seikkoja: perheiden välimatkat, perinteet omassa ja poikaystävän suvussa, suhteen laatu ja perhekulttuuri.
Minä aloin seurustelemaan mieheni kanssa aikoinaan elokuussa. Tietysti vietimme seuraavan joulun yhdessä! Menimme vanhempieni luokse. En ymmärrä miksi emme olisi joulua yhdessä viettäneet?? Kyllä olisi ollut paljon tylsempi joulu. Minun jouluperinteistäni tärkeintä on se, että sen saa viettää rakkaimpien parissa. Rakkaimpiini kuuluu vanhempien ja veljen lisäksi tietysti myös seurustelukumppani!
Kyse on kai siitä, miten tiivistä ja vakavaa seurustelu on. Me kyllä tiesimme heti, mihin suuntaan ollaan menossa. Ja kyllähän vanhemmat, jotka lapsensa tuntee, näkee sen. Mun vanhempani ainakin piti aivan itsestään selvyytenä, että vietämme joulun yhdessä. En ole koskaan harrastanut sellaista "tapailua", että käydään treffeillä viikonloppuisin, pidetään ehdottomasti omat rahat, juhlitaan omien kavereiden kanssa eikä yhdessä, ei mennä sukuloimaan yhdessä, käyttäydytään teennäisesti jotta tehdään vaikutus ja muutetaan yhteen kun ollaan "tapailtu" kaksi vuotta... En ymmärrä, eikä minun onneksi tarvitsekaan. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi moiseen.
Asumme kaukana vanhemmistani, mutta tänäkin jouluna matkustamme sinne. Seuraavana jouluna ehkä ollaan kotosalla, ja kutsutaan molempien vanhemmat ja sisarukset yhdessä koolle. :)
Olen koko pienen ikäni viettänyt joulun aina yhdessä mies/poikaystävän kanssa. No, joskus 13-vuotiaana olimme molemmat kodeissamme silloisen poikaystävän kanssa...
Siitä olen yhtä mieltä täällä kirjoittaneiden kanssa, että joulu on perhejuhla. Mutta tuntuu kovin ahdasmieliseltä, että perheen jäseneksi ei hevillä tunnu aina pääsevän... Meillä perhettä on ne läheisimmät ihmiset. Tietysti mies, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni yhdessä, on läheinen minulle ja onneksi myös vanhemmilleni! Se taas on yksilöllistä, koska sen tietää mitä elämältä haluaa. Me tiesimme heti kun viimein aloimme seurustella...Mutta se onkin jo toinen tarina.
Sinä halusit viettää joulun vanhempiesi kanssa mutta myös miehesi kanssa. Teitte kuten sinä halusit. Olisitko voinut mennä miehen vanhemmille jos hän olisi pyytänyt? Et, koska sinulle on tärkeää olla omiesi parissa. Siis mies joustakoon. Niinkuin aina. Jos mies alkaa vaatia muuta niin mies pilaa joulumielen ja on hankala. Mikä vika miesten vanhemmissa on ???
Meillä on sellainen tilanen että poikaystäväni on armeijassa, joten ei ole edes keskusteltu vaihtoehdosta, että olisimme joulun eri apikoissa. Toisaalta olen jouluaattona sekä päivänäkin töissä. Poika siis saa olla perheensä kesken aatto päivän ja luultavasti menen sitten iltapäivästä kun mies tulee minut töistä hakemaan niin anoppilaan ja illaksi menemme sitten minun vanhempieni luokse. Tulemme kuitenkin omaan kotiin yöksi, koska minulla on myös työpäivä seuraavana päivänä.
Olemme seurustelleet päälle 5v. Varmasti aiomme myös jatkossa olla joulut yhdessä.
Tietysti myös miehen vanhemmat ovat minulle rakkaita! Mutta heidän kanssaan asumme samalla paikkakunnalla, joten tapaamme heitä usein. Minun vanhempiani näemme vain muutaman kerran vuodessa, joten kun jouluna on vapaata, niin tuntuu järkevältä mennä minun vanhempieni luokse.
Mieheni vanhemmissa ei siis ole mitään vikaa, ja päätöksemme missä joulun vietämme, on mieheni kanssa yhteinen. Miehenin vanhemmatkin ymmärtävät tilanteen. Heidän kanssaan vietimme esimerkiksi sekä äitienpäivän että isänpäivän. :)
Sen vielä lisään, että etkö huomannut, että ensimmäisessä viestissäni kerroin suunnitelmastamme jouluksi vuoden päästä? Eli molempien vanhemmat tulisivat meille. Perhettä siis on kaikki. Ja on mukavaa että vanhempamme ovat ystäviä keskenään. (Meille siksi, että meillä on enemmän tilaa kuin anoppilassa, ja siksi tällä paikkakunnalla, että vain minun vanhempieni pitäisi matkustaa hullun pitkä matka. Muut asuvat vähän lähempänä)
alettiin seurustelemaan viime vuoden itsenäisyyspäivänä ja kyllä mä istuin jouluaattoiltana appivanhempien kanssa samassa pöydässä. eli vain muutaman viikon seurustelun jälkeen, eikä ollut yhtään vieras olo... johtunee tietty ihmisistä.
aattopäivänä kävin omien porukoiden luona. meillä on sellainen hieno uusioperhejärjestely eli tupa ja joulupöytä oli jo buukattu ihan täyteen. säälin poikaystävääni sen verran, etten 'pakottanut' häntä meille. äitipuoleni olis varmaan saanu kohtauksen, jos olis yhtäkkiä pitäny saada vielä yks lautanen mahtumaan pöytään. vanhempani oli kyllä hänet jo aiemmin tavanneet.
tänä jouluna ollaan aattona iltapäivällä mun porukoilla ja illaks siirrytään anoppilaan. matkaa on siis alle 200 kilsaa eli järjestely onnistuu helposti.
Niin, tuollainen voisi olla hyvä kompromissi. Aatto- ja joulupäivä ollaan omien vanhempien ja perheen luonna ja välipäivinä jompikumpi matkustaa toisen perheen luo. Mutta mutta, kun ei mies tuntunut hirveästi lämpenevän ajatuksesta. Seurustelemme vakavasti ja mitään tapailua tämä ei ole, olemme myös joka päivä yhteydessä, vaikkei nähtäiskään (eikä tämä ole teiniromanssi). Ongelmana tässä on siinä että miehen perhe tuntuu aina tulevan ensisijaisesti, siis kaikissa ja aina. Heillä on omat "rituaalit" ja perinteet ja tuntuu että olen tullut heidän väliin sotkemaan näitä, olen ikään kuin kolmas pyörä. Olemme puhuneet asiasta mieheni kanssa, mutta mitään ei tunnu korjaantuvan lupauksista huolimatta. Onko kukaan joutunut tällaiseen ja miten ratkaisitte ongelman?
Me olemme poikakaverini kanssa seurustelleet noin puoli vuotta ja joulun vietämme molemmat omien perheidemme kanssa, sillä molemmat haluavat olla siellä. Itse haluaisin olla poikakaverini kanssa joulun, mutta myös ehdottomasti oman perheeni kanssa. Ja poikakaverini haluaa viettää joulun oman perheensä kanssa. Meillä ei ole siitä kiinni että olisi kutsuttu vaan ihan oma päätös. Kyllä meille on aina saanut tulla kuka vain jouluksi jonka kanssa muutenkin on paljon tekemisissä. Tietysti riippuu suhteesta, mutta jos muutenkin on paljon yhdessä myös perheiden kanssa niin miksei voisi joulunakin olla. Minustakin kuulostaa vähän oudolta tuo että he ovat päättäneet että te vietätte joulun erillänne, eikö sinun ja poikaystäväsi päätös sen lähinnä pitäisi olla??
edellisen miehen kanssa joulu oli yhtä helvettiä, koska molempien porukat oli eronnut ja aattona olis pitäny käydä jokapaikassa syömässä. sitten kun illalla väänsi itsensä miehen äidin luokse kylään niin ei enää laatikot oikein maistunu. eikä varsinkaan kinkku, kotona olin syöny omasuolaamaa leivinuunissa paistettua herkkua ja tämä tyrkyttää kaupasta ostettua vetistä teollista mössöä... yök! siinä oli ex-anoppi naama väärinpäin, kun miniänkokelaalle ei mikään kelvannu.
nykyisen kanssa pääsee onneks helpolla.
meillä molemmilla on tietty vielä aikuisia sisaruksia ja niillä kans omat puoliskonsa jne...
siskojen kanssa sovittiin porukalla että meidän vanhemilla kaikki sisarukset on paikalla klo 12-17 välisen ajan jouluaattona.
sen jälkeen mä ja mun avokki lähdetään mun anoppilaan ja siskot puolisoineen jatkaa matkaa ties minnekkin. helppoa.
samalla tavalla oli mieheni sopinut omien sisarustensa kanssa, että heidän vanhempien kotiin mennään sitten illalla kuuden maissa ja se yllättäen sopi kaikille.
tässä on tietty vielä sellainen pointti, että mun anoppi on varsinainen kylän luuta ja sen pitää aattopäivänä kiertää ainakin kymmenen taloutta joulukukkasten kanssa läpi ja saman verran hautoja eli hänelle ko järjestely sopi paremmin kuin hyvin. meillä kotosalla joulurutiineja lähinnä on kuusen koristelu, sauna ja ruoka, niissä on suhteellisen helppo joustaa aikataulussa.
Aikanaan ensimmäinen seurustelusuhde (joka myöhemmin syveni avioliitoksi ja perheeksi) alkoi ollessani 16-vuotias ja sulho oli samanikäinen. Silloin olimme varmaan joulut erillään ensimmäiset kaksi vuotta eli vasta noin 18-vuotiaana ruvettiin jouluilemaan yhdessä kimpassa vuoroin kummankin kotona. Tätä jatkui kunnes olimme 23-vuotiaita: tuolloin vietimme ainoan joulun kahdestaan. Tai tuleva vauva oli mukana, mutta mahassa. Siitä alkaen vietimme kaikki joulut (aatot) ihan vaan omalla porukalla, paitsi kahta. Yhtenä jouluna pakenimme omaa muuttohässäkkää mun vanhempien luo, ja yhtenä jouluna appivanhemmat tuli meille, kun anoppi oli hyvin sairaana eikä jaksanut oikein heille "omaa joulua" laitella.
Erosimme pari vuotta sitten, ja nykyään olen 43-vuotias. Kun vuosi sitten tapasin nykyisen mieheni, se oli menoa heti. Kahden kuukauden tuttavuuden/seurustelun/rakastamisen jatkuttua tulikin joulu. Ei siinä montaa kertaa mietitty miten se vietetään - lapsilta toki kysyin mitä he toivovat ja sopiiko heille että uusi miesystävä on joulussamme mukana (lapset olivat minun luona). Kun he suhtautuvat myönteisesti niin siitä vaan...