kolme viikkoa sitten sain tietää että mieheni petti erään naisen kanssa minua n.vuosi sitten. En mene likaisiin yksityiskohtiin. Kaikki lähti siitä että hän meni ns. työmatkalle. En aavistanut mitään tälläistä tapahtuvan. Sitten yksi puhelinsoitto,katseeni kohdistuu mieheeni,hänen silmänsä ovat viattomat. Miten saatoitkaan valehdella ja teeskennellä uskollista ja rakastavaa miestä?!?!??!?!Kaikki muuttui.En kyennyt pariin päivään puhumaan mieheni kanssa mistään järkytyksen takia. Yritin vain koota itseäni.Sitten piru heräsi itsessäni.Päätin leikkiä etten tietäisi ja vihjailin aika ajoin pettämisestä ja leikin hänen kanssaan onnellista pariskuntaa.Viha kasvaa edelleen mutta ellei hän itse sitä tule minulle sanomaan saa hän siihen asti kärsiä kaikki ns "sattumat", joita voisivat olla mm. kukkaron katoaminen,autoon tulleet naarmut yms.Ja parhaat palat vielä luvassa.Vihainen nainen on aina vaarallinen ja tällä hetkellä kosto on suloista.Joka kerta kun hymyilen hänen vitseilleen hän ei edes osaa aavistaa mitä ajattelen. Rakkaus häneen on täysin kuopattu eikä koskaan palaa takaisin.Leikin täysin hänen kustannuksellaan. Kivaa kun ostelet tavaroita uudistuneelle puolisollesi. Sillä välin minä katsastelenkin parempia kandidaatteja.
Täydellinen kosto
Kun miehellä ei ole munaa kertoa
15
2236
Vastaukset
- mene vähän itseesi
Tuo nyt on tosi kipeetä. Pettämistä en sinänsä hyväksy, mutta tuollainen on pikkulapsen tapa kohdata vaikeuksia. Jos asioiden käsittely teidän parisuhteessa on tuolla tasolla muutenkin, ei kovin ihme että pettäminenkin on astunut kuvioon.
- siperia opettaa
Sairasta?- ehkä, tai nuoren ihmisen kypsymätön reaktio vääryyteen. Kieltämättä lapsekas tapa hakea hyvitystä. Mutta palstalla on paljon nuoria ihmisiä jotka vasta hakevat oppia elänkoulusta. Käytetään vielä lapsuudenkodin aikaisia keinoja elässä selviytymiseen, ja vasta aika opettaa ettei ne päde enään aikuiselämässä. Henkinen kypsyys ei korreloi fyysiseen ikään.
Nuo keinot ovat kyllä vaarallisia käyttäjälle itselleen, koska ne sitovat katkeruuteen ihmisen itse sitä huomaamatta. Aikansa kun elää negatiivisten ajatusten ja tunteiden kanssa, ei välttämättä havaitse kuinka ne toistuvat sitten kaikissa ihmissuhteissa, ei ihmissuhteet ole tosiaankaan peliä, jossa haetaan tasoitusta jokaisen kuopan jälkeen. Tai monille siitä on sellaista muodostunut, joku tutkimus hiljan totesi naisten uskottomuuden yhdeksi isoksi syyksi, juuri tuon tasoituksen hakemisen. Ei ymmärretä kuinka siinä pilataan ennenkaikkea omaa elämää ja omaa itsetuntoa.
Jos ihminen omaa potentiaalia henkiseen kasvuun, niin virheistä voi oppia. Sitten sen siperian reissun jälkeen huomata kuinka anteeksiannon opettelu kannattaa. Sehän auttaa eniten itse anteeksiantajaa vapauttamalla elämään tasapainoista aikuisuutta ilman negatiivista lastia seuraaviin ihmissuhteisiin. - kohtaat
siperia opettaa kirjoitti:
Sairasta?- ehkä, tai nuoren ihmisen kypsymätön reaktio vääryyteen. Kieltämättä lapsekas tapa hakea hyvitystä. Mutta palstalla on paljon nuoria ihmisiä jotka vasta hakevat oppia elänkoulusta. Käytetään vielä lapsuudenkodin aikaisia keinoja elässä selviytymiseen, ja vasta aika opettaa ettei ne päde enään aikuiselämässä. Henkinen kypsyys ei korreloi fyysiseen ikään.
Nuo keinot ovat kyllä vaarallisia käyttäjälle itselleen, koska ne sitovat katkeruuteen ihmisen itse sitä huomaamatta. Aikansa kun elää negatiivisten ajatusten ja tunteiden kanssa, ei välttämättä havaitse kuinka ne toistuvat sitten kaikissa ihmissuhteissa, ei ihmissuhteet ole tosiaankaan peliä, jossa haetaan tasoitusta jokaisen kuopan jälkeen. Tai monille siitä on sellaista muodostunut, joku tutkimus hiljan totesi naisten uskottomuuden yhdeksi isoksi syyksi, juuri tuon tasoituksen hakemisen. Ei ymmärretä kuinka siinä pilataan ennenkaikkea omaa elämää ja omaa itsetuntoa.
Jos ihminen omaa potentiaalia henkiseen kasvuun, niin virheistä voi oppia. Sitten sen siperian reissun jälkeen huomata kuinka anteeksiannon opettelu kannattaa. Sehän auttaa eniten itse anteeksiantajaa vapauttamalla elämään tasapainoista aikuisuutta ilman negatiivista lastia seuraaviin ihmissuhteisiin.toivottavasti sinäkin, niin siinä anteeksianto haihtuu!Anteeksianto on heikkojen tapa paeta, ettei vain tarvitse itseään puolustaa. Tippa linssissä, olen niiiin hyvä ihminen, annan anteeeksi!Vielä polje mut lokaan, käytä kynnysmattona, käännän toisenkin posken....
- siperian nähnyt
kohtaat kirjoitti:
toivottavasti sinäkin, niin siinä anteeksianto haihtuu!Anteeksianto on heikkojen tapa paeta, ettei vain tarvitse itseään puolustaa. Tippa linssissä, olen niiiin hyvä ihminen, annan anteeeksi!Vielä polje mut lokaan, käytä kynnysmattona, käännän toisenkin posken....
Turhaahan sitä on selittää ihmisille joiden jakokäsi elämään on vain hanttikortteja. koitan nyt kumminkin.
Anteeksianto ei tarkoita teon hyväksymistä, siitä ei tarvitse edes toiselle mainita, mikäli katsoo ettei hän ole edes sen arvoinen. Siinä tapauksessa ei myöskää jäädä odottelemaan lisää paskaa niskaan, vaan osataan tehdä oikea ratkaisu. Kyse on oman mielen terveydestä, asia käsitellään ja päätetään se anteeksi antaa, se prosessi parantaa mielen katkeruudesta ajan kanssa. Se on sitäpaitsi aika kivinen tie, ei sillä heikot pysy, näennäistä vahvuutta on tuo koston katu. Mikä on hyvänolontunne, joka tulee kiusanteosta ja toiselle pahan tekemisestä?????
Sitä voidaan luokitella pahansuuvuudeksi tai mielenterveyden ongelmaksi.
- Mukana leikissä!
Myös auton istuimen alle voi jemmata mössätyn silakan, ettei sitä tunnista silakaksi... sen voi myös hieroa penkkiin tahraksi, haju ei nimittäin lähde vaikka ´tahra pyyhittäisiinkin.... ja sopiihan sitä nyt sonnin auto silakalle haista....voi pian vaikka tykätäkin...
tai laita sen sahmpoopulloon vähän veetiä sekaan.... (karvanpoistoaine...)
Pyyhkeeseen voi aina ripotella syyhypulveria, tai vielä parempi jos laitat sitä kalsareihin....sisäpuolelle tietysti....
Sitten voit hymyillä, että mikä sua kutittaa, vielä jos samaan aikaan luet lehdestä artikkelin, että suurin osa sukupuolitaudeista voi olla oireettomia jopa vuosia....;oD- hyvä!
Juuri näin toimii ärsytetty nainen!
- Neiti.
Ostaa sillipurkin ja kaataa sieltä nesteet auton ilmanottoaukkoon ja sillin haju hivelee poskipäitä aina kun hiukankin puhallin hurisee.
- vätys
jos todella pystyt tuohon.
Minä olin niin rikki että en voinut kuin itkeä ja kärsiä sekä yrittää selvitä kaikesta. No pari takaiskua on selvitty mutta jos kolmas tulee niin taidan ottaa sinun taktiikkasi käyttöön eli Käytän miehen rahoja, suunnittelen eron niin että hyödyn mahdollisimman paljon ja jos vielä niin hyvä säkä käy että uusi kulta löytyy niin kosto olisi parhain, sillä henkisesti ei miehelleni kosteta mutta raha ja maine on hänelle tärkeimmät.
Paras kosto olisi jos säilyisin henkisesti vahvana. - rusketus
Kun se mies nukkuu niin laita itseruskettavaa voidetta naamaan, ...kirjoita otsaan mulkku tms. ei lähde heti pesemällä hih hih tai ajele toinen kulmakarva pois..jos mies on kännissä niin aina helpompaa.
- Natalie
"Viha kasvaa edelleen mutta ellei hän itse sitä tule minulle sanomaan saa hän siihen asti kärsiä kaikki ns "sattumat", joita voisivat olla mm. kukkaron katoaminen,autoon tulleet naarmut yms."
Mahtavaa, jatka samaan tapaan :) - tällai
Pahasti on jotain pielessä. Toinen pettää ja toinen tietää.Alkaa kostamaan ,mitä järkeä,ei mitään. Lähde pois ja ala elämään omaa elämää, se on kuitenkin niin lyhyt, että sitä ei kannata haaskata turhuuteen.
- Mies (poika) tunnusti
Mutta tämä oli todella kauan sitten, oltiin 18-vuotiaita. Tämän jälkeen ei ole kukaan tunnustanut, vaikka samaa tekniikkaa olen käyttänyt. Eräs uskalsi väittää (sitten lopulta kun kakaisin ulos että tiedän), että MINÄ olen tullut hulluksi, vaikka minulla oli todisteina meilejä, valokuvia, videoita... Kosto on suloinen, suunnittele huolella.
- Valaisija Mies
Oletko aivan varma että miehesi on pettänyt. Ympäristön kateus kahta toisiaan rakastavaa ihmistä kohtaan voi ottaa joskus varsin kieroja muotoja.
- Akka
Täs on asennetta, pettureille opetusta!!
- reunalla
Mua huvittaa pelkästään ajatus mitä kaikkea olisin voinut viritellä expuolisoni päänmenoksi jos vain olisi kyennyt pysymään viileän rauhallisena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627