Itsenäisyyspäivän kynttilät vihrein nauhoin

meni kuin kuumille kiville

Kansanedustajat jakoivat 1000 kynttilää tihkusateessa


Kansanedustaja Jukka Vihriälä jakoi kynttilöitä metrotunnelin sisäänkäynnin äärellä.Keskustan kansanedustajat jakoivat perjantaiaamuna helsinkiläisille 1000 sinivalkoista, vihrein nauhoin koristettua itsenäisyyspäivän kynttilää.

Helsinkiläiset eivät tuntuneet ollenkaan pahastuvan siitä, että perjantaiaamun tihkusateessa saivat rautatieasemalla käteensä sinivalkoisen itsenäisyyspäiväkynttilän ja niiden kera vielä reippaita toivotuksia. Vaikka kyseessä oli presidenttikampanjan tempaus, aseman vartijoita lukuunottamatta kukaan ei moittinut politiikan tuomisesta ihmisten keskelle.

Vartijatkin olivat sen jälkeen tyytyväisiä, kun kynttilänjakajat pysyttäytyivät tarkasti yleisellä katualueella pois aseman puolelta. Asianomainen lupa kynttilöiden kuljettamiseen jalkakäytäväalueelle oli hankittu kaupungin rakennusvirastosta.

1000 kynttilää puolessa tunnissa

Keskustan kansanedustajien kynttilätempaus sai alkunsa eduskuntaryhmän syksyisestä ideointikokouksesta. Tuolloin kansanedustajat ilmaisivat halunsa jalkautua tavalla tai toisella pääkaupunkiseudun ihmisten keskelle.

Erään keskustalaisen kunnallisvaaliehdokkaan kampanjan kukkienjaosta jalostettiin ajatus jakaa itsenäisyyspäivän sinivalkoisia kynttilöitä vihrein nauhoin - näin aamuun saatiin myös Vihreän Tuulen värit.

Kynttilöitä käytiin suorastaan pyytämässä jakajilta ja moni kiitteli ideaa hyväksi ja toimivaksi. Keskustan ryhmäkanslian sekä TET-harjoittelijan voimin askarrellut 1000 kynttilää menivät kuin kuumille kiville vajaassa puolessa tunnissa. Jakajina oli runsas joukko kansanedustajia sekä taustatukena avustajia ja ryhmäkanslian väkeä.

Pirkko Määttälä/MV-uutiskeskus

8

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keskustalle vihreä on huono väri, koska meillä on puolue nimeltä Vihreät ja silloin tulee helposti sekaannuksia. Ihmiset saattavat hyvinkin uskoa, että kyseessä on Heidi Hautalan presidentinvaalikampanja.

      Keskustalle sopivampi väri olisi paskanruskea. Siitä tulisi heti maaseutu ja maatalouden etujen puolestuja mieleen. Jos saisi vielä hajun päälle, ei syntyisi mitään epädelvyyttä. Ruskea väri kuvaisi myös hyvin puolueen mitättömyyttä sekä opportunistista vallantavoitteluhenkeä.

      Ehdotukseni on Keskustapuolueen vapaasti käytettävissä.

      • väri

        on perinteinen vallankumouksenpunainen.


      • Emeritus

        ...ja myös kavala tauti. Se syrjäyttää sitä sairastavalta kaiken muun elämän.


      • Värillä väliä
        väri kirjoitti:

        on perinteinen vallankumouksenpunainen.

        Demarit kampanjoivat näissä vaaleissa sinivalkoisin väritunnuksin, mistä on se vaara, että ihmiset saattavat uskoa, että kysymyksessä on Sauli Niinistön presidenttikampanja. Onhan sinivalkoinen perinteinen kokoomuksen väri.

        Punaista ei kukaan presidenttiehdokas ottanut väritunnukseen, etteivät ihmiset vahingossa luulisi häntä työväenpresidentiksi.


      • Emeritus kirjoitti:

        ...ja myös kavala tauti. Se syrjäyttää sitä sairastavalta kaiken muun elämän.

        se elämä vasta alkaa, kun saadaan Kepuvaara torjutuksi. Tilannetta voi verrata Berliinin muurin särkemiseen ja NL:n romahtamiseen.

        Sodassa ja rakkaudessa taistellaan loppuun asti. Kun käynnissä on isnmaallinen projekti Kepusyövän kitkemiseksi, ei sitä voikaan tehdä vain miten sattuu hutaisten ja paniikissa kuten teillä kepuleilla on tapana. Pääministerimme on siinä hätäpäisyydessä esimerkillinen.

        Minulla on paljonkin muuta elämää. Tupailtojen yksituumaisuushan se vasta supistaa näköaloja ja tekee mökkihöperöksi. Eikä minulle ole säkkipillinsoittoharrastustakaan skottien perinneasussa rasitteena kuten sinulla. Nyt kun on tulossa itsenäisyyspäiväjuhlat siellä linnassa, niin voit televisiosta yrittää tihrustella, jos vaikka näkyisin siellä mukana. Valitettavasti sitä Kekkuli-kunniamerkkiä en voi vielä tällä kertaa kantaa mukana.


      • PFt

        Kuusankoskella SDP tunnustaa väriä.

        11 vuotta napsahti.

        Onnittelut SDP-SAK:n sukupuoliohjelmalla ja lastenkasvatuksellisille tavoilleille.

        Milloin SAK alkaa toteuttaa paperin ohjelmaa Suomessa ?

        Ovatko kohteina muutkin kuin lapset ??


    • tukieinari

      Millä valtuuksilla Kepu maksattaa veronmaksajilla nuokin kynttilät ?. Tietenkin niillä valtuuksilla, millä Kepu maksattaa yleensä kaiken muun toisilla.

      • hyvässä kampanjassa

        Eivätköhän veronmaksajat ole tyytyväisiä, jos saavat rahoillaan jättisuurien lehti-ilmoitusten ja tv-mainosten sijasta ilmaisia kynttilöitä, jääkrapoja ja kampoja?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      517
      1580
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      861
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      837
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      766
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe