Olen pettänyt miestäni ja nyt on paha olo.
Nyt pitäisi lopettaa suhde, tosin olen suunnitellut sitä jo jonkin aikaa.
Tunnen erityisesti syyllisyyttä siitä, että en kadu tekoani?! Tunteeni ovat täysin kylmenneet miestäni kohtaan tämän tapauksen jälkeen.
Mutta miten on mahdollista että en tunne syyllisyyttä, vaikka vielä vähän aikaa sitten rakastin miestäni hyvin paljon.
Olen paha paha ihminen..
Kysymys kuuluu, kerronko rehellisesti pettäneeni, vai jätänkö miheni "nätisti?
Mielestäni ei kannata kertoa, satuttaa turhaan.
Pettäminen..
102
38162
Vastaukset
- aikuinen 66
Jos todella aiot muutenkin jättää miehesi, etkä vaan tämän pettämisen takia, älä kerro koko asiasta mitään koska se ei auta asiassa yhtään.
Minulla itselläni on ollut usean vuoden ajan tiivis henkinen yhteys toiseen mieheen ja kumpikaan meistä ei saa sitä loppumaan....seli seli, mutta välillämme säkenöi ja kipinöi kun näemme.Ja aika usein näemmekin.Me voidaan jutella tuntikausia...ja kumma ettei oman miehen kanssa juttelu suju.Tai sujuu jos jutellaan hänelle mieluisista aiheista, mutta kaikki mistä minä haluan jutella on hänen mielestä joutavaa paskaa...juttele siinä sitten.
En kadu "suhdettani" tähän toiseen mieheen, olemmehan toki tyydyttäneet toisemme muutenkin kuin henkisesti..eipä tässä ole kehumista enkä kannusta pettämään.
Miehelläni on ollut lukuisia toisia naisia ja olisiko se yksi syy siihen, että itsekkin ajauduin tälle tielle, mene ja tiedä.
Sinä kuitenkin älä tunne syyllisyyttä siitä että et kadu, me ollaan tällä pallolla vaan kerran ja pitäisi osata elää niin, että on hyvä olla..se vain on joskus niin pirun vaikeaa!
Hyvää jatkoa sinulle!- kakskolme
Pahinta täsää onkin se, että järjellä ajateltuna mies on mitä ihanin. Luotettava, hauska, hänen ystävänsä ovat nykyään myös minun hyviä ystäviä. jne. Mutta kun sydän sanoo muuta.
Enhän voi jatkaa näin, kunnes 10 vuoden kuluttua suhteemme päättyy avioeroon. Ole vielä nuori.
Miten ihmeessä lopetan suhteen..saan toisen uskomaan, että se todella on loppu nyt..kun suhteessa ei VArsinaisesti ole mitään vikaa? - särkynyt sydän
kakskolme kirjoitti:
Pahinta täsää onkin se, että järjellä ajateltuna mies on mitä ihanin. Luotettava, hauska, hänen ystävänsä ovat nykyään myös minun hyviä ystäviä. jne. Mutta kun sydän sanoo muuta.
Enhän voi jatkaa näin, kunnes 10 vuoden kuluttua suhteemme päättyy avioeroon. Ole vielä nuori.
Miten ihmeessä lopetan suhteen..saan toisen uskomaan, että se todella on loppu nyt..kun suhteessa ei VArsinaisesti ole mitään vikaa?sydäntäsi. Iste olin samassa tilanteessa hetki sitten.Petin miestäni ensimmäisen kerran n. kk sitten,en tuntenut syyllisyyttä muusta kuin että elin valheellisessa suhteessa, en rakastanut miestäni vaikka kaikki oli "hyvin". Mies rakasti minua ja ajatteli tulevaisuutta. Tein vaikean ratkaisun ja hain avioeropaperit,asia tuli täytenä yllätyksenä miehelle.. Juteltuamme hetken hän kuitenkin suostui allekirjoittamaan paperit, en ole kertonut pettämisestäni enkä aio kertoa. Miksi satuttaa vielä enemmän?Nyt olen ollut yksin vajaan viikon ja kipeää tekee, välillä haluaisin hänet takaisin mutta en usko että saisimme suhdetta enään toimimaan, luottamus on mennyt. Jatkan päivän kerrallaan ja koitan jaksaa..
Mieti tarkkaan mitä haluat tehdä ja pysyt päätöksessäsi, älä satuta miestäsi turhaan ero on aina vaikea muutenkin. - emoli
kakskolme kirjoitti:
Pahinta täsää onkin se, että järjellä ajateltuna mies on mitä ihanin. Luotettava, hauska, hänen ystävänsä ovat nykyään myös minun hyviä ystäviä. jne. Mutta kun sydän sanoo muuta.
Enhän voi jatkaa näin, kunnes 10 vuoden kuluttua suhteemme päättyy avioeroon. Ole vielä nuori.
Miten ihmeessä lopetan suhteen..saan toisen uskomaan, että se todella on loppu nyt..kun suhteessa ei VArsinaisesti ole mitään vikaa?Kuuntele sydäntäsi. Se tietää parhaiten mikä on kaikille parhaaksi.
- älä-petä-itseäsi
emoli kirjoitti:
Kuuntele sydäntäsi. Se tietää parhaiten mikä on kaikille parhaaksi.
Jos on jo pettänyt, niin se on selvä merkki siitä ettei suhde toimi. Todella harvoin se siitä paranee enää, niin se vain valitettavasti on. ihmiset vain roikkuvat toisissaan erilaisten pelkotilojen takia ja pitävät onnen pois elämästään.
http://bit.ly/Rakkausmittari tuolla voi "testata" suhteensa "onnistumisprosentteja" - rehellisyys aina
älä-petä-itseäsi kirjoitti:
Jos on jo pettänyt, niin se on selvä merkki siitä ettei suhde toimi. Todella harvoin se siitä paranee enää, niin se vain valitettavasti on. ihmiset vain roikkuvat toisissaan erilaisten pelkotilojen takia ja pitävät onnen pois elämästään.
http://bit.ly/Rakkausmittari tuolla voi "testata" suhteensa "onnistumisprosentteja"Älä sinä hyvä ihminen sano miten muilla asiat kun et tiedä.
On myös pareja joilla ollut paljon paljon ongelmia ja pettäminen loppunut ja suhde alkanut kukoistaa, eihän ne yhteisen vaikeudet pettämiseen lopu siitä ne vasta alkaa. Joten jos rakastaa kertoo mitä on tehnyt ja voi miettiä miksi niin on päässyt käymään, antaa toiselle mahdollisuuden kostaa jos tämä haluaa tai antaa anteeksi
- Myötätuntoinen
Mulla on oikeastaan vähän sama tilanne, enkä oo oikein varma mitä tekisin. Kuinka kauan ootte seurustellu ja koska tämä pettäminen tapahtui? Oliko spontaania vai jokin vanha "tuttavuus"? Oletko naimisissa? Onko miehesi ollut uskollinen?
Itse naimisissa jo 5v. Pettäminen tapahtui juovuksissa baari-illan jälkeen. Mieheni tuskin minua pettää. - Surullinen mies.
Surullista luettavaa kaikilta näiltä muijilta. Petetään vaikka mies olisi muuten ihana ja rakastava. Mihin sitä voi enää luottaa?! Miksi asioista ei voida keskustella? Miksi ei voida vaan sanoa että tämä oli nyt tässä, en tunne sinuun vetoa, mutta en halua pettääkään, joten parempi näin. Mutta ei, toisen kanssa sänkyyn vaan. Tätätkö se sitten nykyaikana on? Taidanpa erakoitua ja muuttaa jonnekin korpeen asumaan.
- vaan
surullista. Tunteet ne on varatuillakin vaikka kuinka olisi ihana mies jne....tuskin sitä kukaan varattu ehdoin tahdoin palavasti johonkin muuhun tahtoisi ihastua?
- petetään
vaan kirjoitti:
surullista. Tunteet ne on varatuillakin vaikka kuinka olisi ihana mies jne....tuskin sitä kukaan varattu ehdoin tahdoin palavasti johonkin muuhun tahtoisi ihastua?
Se on ikävä asia kun toisia petetään. Kyllä itsekkin tiedän omasta kokemuksestani millaista on kun joutuu petetyksi. Muijani petti mua 4kertaa vuoden sisällä ja myöhemmin hän tunnisti asiat minulle jonka jälkeen olimme vielä yhdessä jonkin aikaa ja sitten päädyimme eroon. No samainen muija olisi halunnut yrittää vielä kanssani mutta silloin sanoin että tuskimpa mä voin tuollaisia asioita unohtaa noin vaan. Ja mitä järkeä olisi silloin ollut enää yhdessä uudestaan yrittää ei mitään järkeä kun periaatteessa olisin silloin voinut kohdella tätä muijaa miten vaan eli esim juosta kostoksi vieraissa yms mutta helpompi oli tässä tapauksessani erota
- nainen+30
ole hyvä ja rakastava mies. Minulla on ainakin päinvastoin. Tai, no väittää hän rakastavansa minua yli kaiken mutta kun sen takana on järjetön omistamisen halu ja sen myötä henkinen ja joskus fyysinenkin väkivalta. Hänen puheensa kohtaani saattavat heitellä vartin välein. Yhtenä hetkenä olen niin kaunis ja naisellinen, toisena hetkenä huora, joka on vaan munanpuutteessa ja jakaa kaikille. (ja tämä on kaikki ennen tätä nykytilannettakin jatkunut vuosikymmenen)
Olen niin ahdistunut, että päätin hankkia itselleni rakastajan. Olen kuitenkin nuori, enkä halua elää ilman intohimoa ja hellyyttä, oman miehen kanssa seksi on tissinimemistä 5 min, jalkovälin hinkkausta toiset 5 min ja se siitä. Eipä paljon sytytä ja kun sitten elämä muutenkin on mitä on.
Erota en vielä pysty, mutta sen tiedän että eroon tästä haluan.
Jotenkin elämää helpottaa se, kun odotan hetkiä tämän toisen miehen kanssa, kun saa antaa ja ottaa vastaan hellyyttä ja kosketuksia. Hänkin on varattu, ja tämä on meille molemmille järjestely, jonka avulla jaksaa sitä omaa arkielämää eteenpäin. Aika hankalaa tämä tietysti on ja vaikea pitää salassa, mutta toistaiseksi on onnistuttu. - 83sanna
nainen+30 kirjoitti:
ole hyvä ja rakastava mies. Minulla on ainakin päinvastoin. Tai, no väittää hän rakastavansa minua yli kaiken mutta kun sen takana on järjetön omistamisen halu ja sen myötä henkinen ja joskus fyysinenkin väkivalta. Hänen puheensa kohtaani saattavat heitellä vartin välein. Yhtenä hetkenä olen niin kaunis ja naisellinen, toisena hetkenä huora, joka on vaan munanpuutteessa ja jakaa kaikille. (ja tämä on kaikki ennen tätä nykytilannettakin jatkunut vuosikymmenen)
Olen niin ahdistunut, että päätin hankkia itselleni rakastajan. Olen kuitenkin nuori, enkä halua elää ilman intohimoa ja hellyyttä, oman miehen kanssa seksi on tissinimemistä 5 min, jalkovälin hinkkausta toiset 5 min ja se siitä. Eipä paljon sytytä ja kun sitten elämä muutenkin on mitä on.
Erota en vielä pysty, mutta sen tiedän että eroon tästä haluan.
Jotenkin elämää helpottaa se, kun odotan hetkiä tämän toisen miehen kanssa, kun saa antaa ja ottaa vastaan hellyyttä ja kosketuksia. Hänkin on varattu, ja tämä on meille molemmille järjestely, jonka avulla jaksaa sitä omaa arkielämää eteenpäin. Aika hankalaa tämä tietysti on ja vaikea pitää salassa, mutta toistaiseksi on onnistuttu.olen seurustellut mieheni kanssa 6vuotta ja se on ollut jatkuvaa riitaa,mutta olen luullut et semmonen normaali suhde on.nyt olen pettänyt miestäni hänen ystävänkaa ja me olemme rakastumassa toisiimme.hänen kanssaan on niin hyvä olla ja voi puhua avoimesti kaikesta.olen todella onnellinen hänen kanssaan.
miksen pysty jättään miestäni?olen ilmeisesti edelleen rakastunut meidän menneisyyteen niin paljon etten pysty päästään irti vaikka minulla olisi nyt ihminen joka tosissaan välittää minusta.pian minun on satutettava jompaa kumpaa.
valitsenko nykyisen elämän eli tutun ja normaalin?vai otanko riskin ja katon voisiko kenties tämän uudenkaa kehkeytyä onnellinen suhde?
mistä tiedän mikä on oikein kun olen niin sekaisin kaikesta? - u655uj
2000 -luvun luotettavat naiset
- clint eestfood
Näin olen päätellyt jo aikaa sitten ja erakoitunut 7 vuotta sitten.Tässä tätä suominaislaatua,jalat harallaan aina kun voi.
- enpetäikinä
clint eestfood kirjoitti:
Näin olen päätellyt jo aikaa sitten ja erakoitunut 7 vuotta sitten.Tässä tätä suominaislaatua,jalat harallaan aina kun voi.
Niimpä niin. Nämä on näitä keskusteluja. Hoksaatteko immeiset, että kun pettää, aina kyseessä on kaksi ihmistä MIES ja NAINEN ..yleensä vaikka tänä päivänä voi olla mitä vain, mutta aina kaksi ihmistä! Kun on pettävää laatua, ei sukupuolella ole merkitystä. Kun kuulee pettämisen olevan niin yleistä, kaikki sitä näyttävät tekevän, varmaanki jännitystä elämään, kun ei muuta osata!!!
- jätä se
nainen+30 kirjoitti:
ole hyvä ja rakastava mies. Minulla on ainakin päinvastoin. Tai, no väittää hän rakastavansa minua yli kaiken mutta kun sen takana on järjetön omistamisen halu ja sen myötä henkinen ja joskus fyysinenkin väkivalta. Hänen puheensa kohtaani saattavat heitellä vartin välein. Yhtenä hetkenä olen niin kaunis ja naisellinen, toisena hetkenä huora, joka on vaan munanpuutteessa ja jakaa kaikille. (ja tämä on kaikki ennen tätä nykytilannettakin jatkunut vuosikymmenen)
Olen niin ahdistunut, että päätin hankkia itselleni rakastajan. Olen kuitenkin nuori, enkä halua elää ilman intohimoa ja hellyyttä, oman miehen kanssa seksi on tissinimemistä 5 min, jalkovälin hinkkausta toiset 5 min ja se siitä. Eipä paljon sytytä ja kun sitten elämä muutenkin on mitä on.
Erota en vielä pysty, mutta sen tiedän että eroon tästä haluan.
Jotenkin elämää helpottaa se, kun odotan hetkiä tämän toisen miehen kanssa, kun saa antaa ja ottaa vastaan hellyyttä ja kosketuksia. Hänkin on varattu, ja tämä on meille molemmille järjestely, jonka avulla jaksaa sitä omaa arkielämää eteenpäin. Aika hankalaa tämä tietysti on ja vaikea pitää salassa, mutta toistaiseksi on onnistuttu.hirvee sun ukkos todentotta ei ihme että tunteet kuollu tollaseen imbesilliin
mikset vain lähde ja jätä avaimia pöydälle ei tule ongelmia enempää?
- Kakskolme
Erohan siinä sitten tuli.
Mutta en kertonut pettäneeni, en halunnut loukata turhaan. Kerroin syiksi muuta..mitkä todella pitivät ihan paikkansakin koska johtivat tähän pettämiseen. Erottiin hyvissä väleissä ja voimme varmasti pian jatkaa ihan kavereina.- Mikä saa minut se aina teke...
Tulipa miulle todella huono olo kun luin aiheesi sillä olen itse myös pettänyt miestäni kohta 5 vuotta saman miehen kanssa ja en uskalla kertoa hänelle sitä . sillä minun tunteet ei ole kuollut miestäni kohtaan vaan rakastan häntä paljon enkä halua menettää tätä avioliittoani joten olen päätynyt lopettamaan tämän suhteen ja jatkamaan mieheni kanssa.
- luuletko kuule?
Olisit ollut tuleva vaimoni,lasteni hyvä äiti ja minulle kaikista rakkain. Olen tiennyt kokoajan kaiken ja odottanut sinun levottomalta olemukseltasi totuutta. Olen ehkä tyhmä mutta antaisin ANTEEKSI jos kertoisit kaiken itse. En soita mutta jo huomenna tulet asiat REHELLISESTI selvittämään. Enkö jo (tänään) sanonut kaikki valheet paljastuvat. Hyvää joulujuhlaa!
- Mitättömät
Älä nyt turhaan yritä omaatuntoasi puhdistaa. Heppoiset syyt. T:koneet käyttötiedot
- ei saa
Mikä saa minut se aina teke... kirjoitti:
Tulipa miulle todella huono olo kun luin aiheesi sillä olen itse myös pettänyt miestäni kohta 5 vuotta saman miehen kanssa ja en uskalla kertoa hänelle sitä . sillä minun tunteet ei ole kuollut miestäni kohtaan vaan rakastan häntä paljon enkä halua menettää tätä avioliittoani joten olen päätynyt lopettamaan tämän suhteen ja jatkamaan mieheni kanssa.
muista että kun miehesi pettää sinua sinun parhaan kaverisi kanssa niin et saa olla miehellesi vihainen.
- ittes
parasta olis jos ampuisit ittes, tollasia pettureit ei kukaan jää kaipaamaan!! kerro pettämisestäs exällesi, hänellä on oikeus tietää millainen OIKEESTI olet!! toden näköisesti se vain helpottaisi hänen oloaan.
- Jätetty
...seuraavassakin pitempiaikaisessa suhteessa. En vieläkään tiedä, miksi se niin mukava ja hyvä mies pitää sit jättää? Voin vain kuvitella ettei tällaisella naisella ole tulevaisuutta parisuhteessa! Neuvoksi tämän tyyppisille naisille sanoisin, että antakaa heti yhden yön jälkeen ymmärtää ettette ole vakavissanne. Pysykää loppuelämänne sinkkuna elkääkä pahoittako toisen ihmisen mieltä!
- Kantapään kautta
Jätetty kirjoitti:
...seuraavassakin pitempiaikaisessa suhteessa. En vieläkään tiedä, miksi se niin mukava ja hyvä mies pitää sit jättää? Voin vain kuvitella ettei tällaisella naisella ole tulevaisuutta parisuhteessa! Neuvoksi tämän tyyppisille naisille sanoisin, että antakaa heti yhden yön jälkeen ymmärtää ettette ole vakavissanne. Pysykää loppuelämänne sinkkuna elkääkä pahoittako toisen ihmisen mieltä!
tuomita toisia, jos ei tiedä kokonaistilannetta. Asiat ei koskaan ole mustavalkoisia.
- Minä86
Olen niin samaa mieltä. Mies pettänyt minua muutaman kerran. Hän on niin tyhmä että jää vielä näistä kiinni. Nyt on mitta täysi ja mietin tosissaan eroa vaikka hän lupaa muuttua ja halu on iso yrittää. Tuskin hän pääsee vanhoista tavoistaan erilleen! Petturi miehiltä pitäis leikata munat pois niin tietävät käyneensä muitten emäntien sängyssä!!!!
- Maiskuli
Kakskolmoselle..
Olen itte vähän samantapaisessa tilanteessa. En kadu vaikka petin. Olen naimisissa joka tekee asiasta entistä vaikeemman. Mutta totuus on se, että miten voisin katua jotain sellasta joka tuntuu niin oikeelta? Siis niinkun tän "uuden" miehen kanssa oleminen tuntuu. Juttu on melko tuore, mutta sitäkin syvällisempi. Teet vaan omantunnon mukaan, ni teet mun mielestä oikein, kerrot tai et. Itse en ole kertonut...Vielä. - Sydän pirstaleina
Mieheni tuli tänään aamuyöstä 1.4 Kanarialta 2 vkon lomalta. Laukkuja purkaessamme pohjalta löytyi tyhjä makukondomikäärö. Olin aivan järkyttynyt ja kävin itkemään. Mieheni vannoi ettei ole pettänyt. Joku on laittanut kiusallaan sen hänen reppuunsa, tai se on jäänyt rantahiekalta pyyhkeeseen ym. Olihan siinä selityksiä ja selityksen makua. Maailmani järkkyi ja tuntuu, että tähänkö tämä nyt loppuu. VOinko luottaa enää ikinä häneen? Puhuuko hän nyt tässä tapauksessa totta. Matkakaverit olivat kirjoittaneet tsemppilautaseen hänelle kaikenlaista kivaa muistettavaa. Yksi lause oli "Mikä on hyvä aviomies matkalla". Tämä kaivertaa mieltäni. Olemme yrittäneet keskustella tän päivää tästä, mutta... Mitä ihmettä teen? En haluaisi tämän päättyvän näin...
- petetty-74
Mun mieheni tuli Rukalta noin 3 viikkoa sitte,olivat äijäporukalla,kaikki varattuja!!Käry kävi noin puoltoista viikkoa sitte.Niitä oli ollu siellä 3 ja 3(siis miestä ja naista)Naitu ja ryypätty.Elämä meni paskaks!Viimeseen asti yritti valahdella,kunnes oli kerrottava totuus.Luota vaistoihisi,ne kertovat sulle kyllä totuuden.Miehesi puheet haiskahtaa pahoin paskalta!!!!Voimia sinulle!!!T-Toinen petetty
- .+.+.+
petetty-74 kirjoitti:
Mun mieheni tuli Rukalta noin 3 viikkoa sitte,olivat äijäporukalla,kaikki varattuja!!Käry kävi noin puoltoista viikkoa sitte.Niitä oli ollu siellä 3 ja 3(siis miestä ja naista)Naitu ja ryypätty.Elämä meni paskaks!Viimeseen asti yritti valahdella,kunnes oli kerrottava totuus.Luota vaistoihisi,ne kertovat sulle kyllä totuuden.Miehesi puheet haiskahtaa pahoin paskalta!!!!Voimia sinulle!!!T-Toinen petetty
Oiskohan ollu mun naikkosen kanssa se sun miehes...
sellasta se elämä on! - miesporukkareissut
petetty-74 kirjoitti:
Mun mieheni tuli Rukalta noin 3 viikkoa sitte,olivat äijäporukalla,kaikki varattuja!!Käry kävi noin puoltoista viikkoa sitte.Niitä oli ollu siellä 3 ja 3(siis miestä ja naista)Naitu ja ryypätty.Elämä meni paskaks!Viimeseen asti yritti valahdella,kunnes oli kerrottava totuus.Luota vaistoihisi,ne kertovat sulle kyllä totuuden.Miehesi puheet haiskahtaa pahoin paskalta!!!!Voimia sinulle!!!T-Toinen petetty
Kun miehet lähtevät porukalla "laskettelureissulle", siellä naidaan ja juodaan niinkuin keretään. Sai itse Tahkovuorella yhde illan aikana 9 panoehdotusta, mökille, ja tultais sit takas, en suostunut yhteenkään. Kaikki nämä miehet olviat naimisissa.
- Kimppa pillua saanut
miesporukkareissut kirjoitti:
Kun miehet lähtevät porukalla "laskettelureissulle", siellä naidaan ja juodaan niinkuin keretään. Sai itse Tahkovuorella yhde illan aikana 9 panoehdotusta, mökille, ja tultais sit takas, en suostunut yhteenkään. Kaikki nämä miehet olviat naimisissa.
Taitaa olla Tahko ykkösenä, siellä on kyllä varma saanti ainakin ukkomiehillä. Ihme että sanoit ei, parisen viikkoa sitten oli anteliaita naisia liikkeellä.
- jaloviina%%%
Oma on vikasi!! miks teillä on sellainen suhde että menette yksin "ystävien" kanssa kanarialle. Turha lässyttää mitään fraaseja että pitäähän "ystävien" kans reissuun päästä ja toiseen pitää voida luottaa. Kaikki pettää tuollaisilla reissuilla.. sehän on kuin verta kerjäis nenästä...
- kaikki valheet paljastuu ai...
jos sinulla on kerran ollut pokkaa pettää miestäsi, on sinun otettava myös siitä vastuu ja kerrottava se hänelle! Kertomalla jättämisellä yrität vain suojell a itseäsi ja omia kasvojasi!!! Uskon että hänkin saa joku päivä vielä tietää vaikket kertoisikaan nyt! Parempi että hän kuulee sen sinulta, eikä joltain toiselta!!!!
- Petetty
Vaimoni petti minua työkaverinsa kanssa. Sain sen ongittua häneltä. Olen ollut pitkään onnellisesti naimisissa mutta en enää. Naimisissa kyllä, mutta en onnellisesti. Epäluulo ja ikävä jäytää, mustasukkaisuus, mitä itse aina olen vihannut, on nostanut päätään. Ainoa mikä voi auttaa suhteen jatkumiseen on, että a) vaimoni itse kertoi uskottomuudestaan ja b) hän on jatkossa rehellinen, kävi miten kävi. Jos olisin kuullut sen muualta, olisin saman tien pakannut kamat ja häipynyt. Suhteen toimivuus riippuu rehellisyydestä. Jokainen tekee virheitä, mutta valehteluun ei löydy puolustusta. En ala seurata hänen liikkeitään, enkä jahdata syrjähyppyä tarjonnutta häntäheikkiä. Mutta olen sitä mieltä, että jos pettämistä ei pysty kertomaan, miksi ihmeessä on edes parisuhteessa?
- pettäminen on kauheinta mit...
Petetty kirjoitti:
Vaimoni petti minua työkaverinsa kanssa. Sain sen ongittua häneltä. Olen ollut pitkään onnellisesti naimisissa mutta en enää. Naimisissa kyllä, mutta en onnellisesti. Epäluulo ja ikävä jäytää, mustasukkaisuus, mitä itse aina olen vihannut, on nostanut päätään. Ainoa mikä voi auttaa suhteen jatkumiseen on, että a) vaimoni itse kertoi uskottomuudestaan ja b) hän on jatkossa rehellinen, kävi miten kävi. Jos olisin kuullut sen muualta, olisin saman tien pakannut kamat ja häipynyt. Suhteen toimivuus riippuu rehellisyydestä. Jokainen tekee virheitä, mutta valehteluun ei löydy puolustusta. En ala seurata hänen liikkeitään, enkä jahdata syrjähyppyä tarjonnutta häntäheikkiä. Mutta olen sitä mieltä, että jos pettämistä ei pysty kertomaan, miksi ihmeessä on edes parisuhteessa?
Hirveintä petetylle ihmiselle on juuri tuo, ettei voi enää ikinä luottaa toiseen. Itselle petetyksi tuleminen tapahtui yhden suhteeni alussa (joka sattui olemaan todella huono), mutta joskin sain tietää siitä vasta myöhemmin kun jo sujui paremmin. Kumppanini kertoi asiasta itse. Minua satutti mutta annoin anteeksi koska hän itse tunnusti ilman painostusta ja tiesin, että suhteemme oli kehittynyt siitä. En enää kuitenkaan pystynyt luottamaan kumppaniini täysillä. Vaikka suhteemme parani ja tuntui olevan kuin sadusta, silti tuntui että jotain pyhää on mennyt hajalle ja ettei sitä mikään voi enää korjata.
Voimia sulle Petetty-nimimerkillä kirjoittanut! Olen onnellinen puolestasi että pystyit antamaan anteeksi vaimollesi ja toivon että saatte joskus ajan myötä takaisin sen mitä tapahtuma ehkä rikkoi. Luvassa saattaa silti olla vaikeita aikoja. - sen muistaa aina
pettäminen on kauheinta mit... kirjoitti:
Hirveintä petetylle ihmiselle on juuri tuo, ettei voi enää ikinä luottaa toiseen. Itselle petetyksi tuleminen tapahtui yhden suhteeni alussa (joka sattui olemaan todella huono), mutta joskin sain tietää siitä vasta myöhemmin kun jo sujui paremmin. Kumppanini kertoi asiasta itse. Minua satutti mutta annoin anteeksi koska hän itse tunnusti ilman painostusta ja tiesin, että suhteemme oli kehittynyt siitä. En enää kuitenkaan pystynyt luottamaan kumppaniini täysillä. Vaikka suhteemme parani ja tuntui olevan kuin sadusta, silti tuntui että jotain pyhää on mennyt hajalle ja ettei sitä mikään voi enää korjata.
Voimia sulle Petetty-nimimerkillä kirjoittanut! Olen onnellinen puolestasi että pystyit antamaan anteeksi vaimollesi ja toivon että saatte joskus ajan myötä takaisin sen mitä tapahtuma ehkä rikkoi. Luvassa saattaa silti olla vaikeita aikoja."silti tuntui että jotain pyhää on mennyt hajalle ja ettei sitä mikään voi enää korjata."
Niin se taitaa olla se mikä kerran on rikottu niin sitä ei ikinä saa takaisin... - Kolhuja saanut
sen muistaa aina kirjoitti:
"silti tuntui että jotain pyhää on mennyt hajalle ja ettei sitä mikään voi enää korjata."
Niin se taitaa olla se mikä kerran on rikottu niin sitä ei ikinä saa takaisin...Tarina on pitkä niin kuin varmaan monella petetyllä.Vaimoni meni äippäloman jälkeen takas töihin ja samalla firman bileistä alettiin tulemaan himaan 5 jälkeen aamulla.Ei muuten olisi ihmeellistä mut sama "kaveri" oli aina mukana kuvioissa.Sikamaisena tutkin kännykän ja kappas kappas, puhelu ja viestitiedot pyyhitty mutta lokia ei ja näin pääsin kärryille koko tilanteeseen.No, nyt on mennnyt 9 kk ja pari kuukautta sitten viimein tunnustus, mutta mitään muuta kuin kaverisuhde, ei siis fysiikkaa.vaihtoehtona oli joko lusikat jakoon tai kaikki yhteydet poikki heppuun.No, pari kuukautta meni ihan jees.Sit alko taas tapahtuu ja tutkin puhelimen,sama rumba uudestaan.Olo on aika paska,haluu antaa anteeks mut mielessä pyörii samat lupailut jotka jo kerran on ammuttu alas.Oon rikki.Kaiken jälkeen päätin, et kerta vielä ja hoidan kaikki paprut kuntoon ja laitetaan lusikat jakoon.Teenkö oikein,oonko liian sinisilmäinen?
- sdaasdsdaasd
Jos oikeesti rakastat jotain ihmistä, et petä sillon limanen huora. Jos petät, sillon tiedät ettet oikeesti rakasta toista ja voit samantien lopettaa suhteen, turhaan toista kidutat jos et ole ihminen.
- marja 289
pettäminen on kauheinta mit... kirjoitti:
Hirveintä petetylle ihmiselle on juuri tuo, ettei voi enää ikinä luottaa toiseen. Itselle petetyksi tuleminen tapahtui yhden suhteeni alussa (joka sattui olemaan todella huono), mutta joskin sain tietää siitä vasta myöhemmin kun jo sujui paremmin. Kumppanini kertoi asiasta itse. Minua satutti mutta annoin anteeksi koska hän itse tunnusti ilman painostusta ja tiesin, että suhteemme oli kehittynyt siitä. En enää kuitenkaan pystynyt luottamaan kumppaniini täysillä. Vaikka suhteemme parani ja tuntui olevan kuin sadusta, silti tuntui että jotain pyhää on mennyt hajalle ja ettei sitä mikään voi enää korjata.
Voimia sulle Petetty-nimimerkillä kirjoittanut! Olen onnellinen puolestasi että pystyit antamaan anteeksi vaimollesi ja toivon että saatte joskus ajan myötä takaisin sen mitä tapahtuma ehkä rikkoi. Luvassa saattaa silti olla vaikeita aikoja.Minua on mieheni on mieheni monesti pettänyt tämän 7v liiton aikana,aina on mulle kiinni jäänyt.Meilläkin on yhteisiä pieniä lapsia 4 ja miettinyt eroa vuoden,mut en osaa päästää irti.Kaikki läheisyys kadonnut väliltä ja riitelemme koko ajan.Kun minä en hänn mielestään puhu mikä mua vaivaa,jos aukasen sit suuni ja sanon ni aina väärin.En tiedä pitäs ymmärtää vaan päästä se menemään ,mut en tiedä mitä tekisin?Ei halua apua yhdessä hakevan.Henkisesti haluaa mua kiusata,ainakun vain tilaisuus tulee ilkkuu tosi ilkeesti.
Onko jollain samanlaista? - hoida suhdettasi
Kolhuja saanut kirjoitti:
Tarina on pitkä niin kuin varmaan monella petetyllä.Vaimoni meni äippäloman jälkeen takas töihin ja samalla firman bileistä alettiin tulemaan himaan 5 jälkeen aamulla.Ei muuten olisi ihmeellistä mut sama "kaveri" oli aina mukana kuvioissa.Sikamaisena tutkin kännykän ja kappas kappas, puhelu ja viestitiedot pyyhitty mutta lokia ei ja näin pääsin kärryille koko tilanteeseen.No, nyt on mennnyt 9 kk ja pari kuukautta sitten viimein tunnustus, mutta mitään muuta kuin kaverisuhde, ei siis fysiikkaa.vaihtoehtona oli joko lusikat jakoon tai kaikki yhteydet poikki heppuun.No, pari kuukautta meni ihan jees.Sit alko taas tapahtuu ja tutkin puhelimen,sama rumba uudestaan.Olo on aika paska,haluu antaa anteeks mut mielessä pyörii samat lupailut jotka jo kerran on ammuttu alas.Oon rikki.Kaiken jälkeen päätin, et kerta vielä ja hoidan kaikki paprut kuntoon ja laitetaan lusikat jakoon.Teenkö oikein,oonko liian sinisilmäinen?
siis sua ei ole edes petetty ja vikiset siellä.pikkuvauva aika on kaikista vaikeita aikaa!
- ...
Itsekkin reilu parikymppinen nainen ja pettänyt myös. Oon sydämmetön ja kaikkee pahaa varmaan. En voi puolustella mitenkän tekojani. Viimeisen parin vuoden suhteen aikana olen pettänyt kolmen eri miehen kanssa. Ennen ensimmäistä kertaa olin just saanut turpiini mieheltäni ja lähdin sitten evakkoon pohjoiseen kotikulmille. Siellä tapasin sitten yhden vanhan tutun ja lähdettin sittän baariin ja myöhemmin kämpille. Olin sitten tän miehen luona evakossa viikon. Ei mullekkaan oikeestaan tullut mitään tuskia siitä tai mitään. Ehkä aattelin sen kostona tai jotain.
Tää viimeinen kerta sitten oli ulkomaanmatkalla, jonne jouduin lähtemään yksin tän mieheni kiukuttelujen vuoksi. Tapasin sitten siellä tosi ihanan miehen ja vietettiin viikko yhdessä. Ei taaskaan mitään katumusta.
Jätin tän miehen ja poikaystävän matkan jälkeen ja nytten ollen taas sinkkuna mut kuinka kauan.
Oon vaan sitä mieltä et mua ei ole luotu ainakaan mihinkään vakavaan seurusteluun tai sitten en ole löytänyt sitä oikeaa. Vaikeeta olla uskollinen kun on niin paljon komeita ja ihania miehiä maailmassa.
Itse en varmaan pystyisi antamaan pettämistä anteeksi tai ainakin se jäisi kaivelemaan pahasti. Olen pahoillani mut liha on heikko..... - To each his own
Sinä nainen, olet helvetinmoinen kusipää.. teidät kaikki pettäjänaiset pitäisi heittää ikiajoiksi tyrmään yhdessä pettäjämiesten kanssa. Olette kaikki todella alinta pohjamutaa
- ...
Kukahan sä oot tuomitsemaan ketään. Itekkin (kuten aiemmasta viestistä näkyi) en todellakaan hyväksy pettämistä ja se on mielestäni hirveintä mitä toiselle voi tehdä, mutta tuskin kukaan on niin synnitön että voisi toisia lähteä tuomitsemaan. Minusta jokainen saa tehdä mitä lystää, mutta on toki epäreilua, että joku toinen (joka vielä kenties rakastaa sinua) joutuu sinun huonoista päätöksistäsi kärsimään.
- ...
... kirjoitti:
Kukahan sä oot tuomitsemaan ketään. Itekkin (kuten aiemmasta viestistä näkyi) en todellakaan hyväksy pettämistä ja se on mielestäni hirveintä mitä toiselle voi tehdä, mutta tuskin kukaan on niin synnitön että voisi toisia lähteä tuomitsemaan. Minusta jokainen saa tehdä mitä lystää, mutta on toki epäreilua, että joku toinen (joka vielä kenties rakastaa sinua) joutuu sinun huonoista päätöksistäsi kärsimään.
vielä sen verran, että en siis ole tuo ketä kertoi pettämis kekomuksistaan vaan itse olen joutunut petetyksi viimeisen vuoden aikana.
- pimppeli
no saako siellätyrmässä sitte pettää kaikki ristiin rastiin?
- housut pois
OLLAAN VAIN IHMISIÄ TOISILLEMME
IHMISSUHTEET EI OLE NIIN HELPPOJA SIINÄ ON MUKANA KOKO ELÄMÄNKIRJO VAIKKA TOTUUS ON ETTÄ HARVOIN PETTÄÄ JOS TUNTEE SEN TOISEN "OIKEAKSI"
- kannattaa miettiä
Se, miksi ihminen pettää kumppaniaan, ei tapahdu vahingossa ja syyttä. Joskus se syy voi tosin olla pettäjältä itseltäänkin pimennossa, jos ei kykene tarkastelemaan omia tuntojaan ja ajatuksiaan. Täällä oli aiheesta tosi hyvä artikkeli. Käykää kaikki pettäjät/petetyt lukemassa, niin näette asian uudelta kantilta:
http://www.suhdesoppa.fi/uskottomuus/mista-uskottomuus-johtuu- oraakkeli-
Itsekin olen tullut petetyksi.. Nainen jäi kiinni, kun hänen paras ystävänsä kertoi asiasta (eivät ole enään puheväleissä sen takia).. Seurustelumme oli muutenki koko ajan vaakalaudalla hänen epärehellisyytensä takia. Valehteli jatkuvasti. Annoin pettämisen anteeksi ja seurustelimme vielä reilut puoli vuotta sattuneen jälkeen.
Suhteemme kuitenkin kariutui jatkuvan valehtelun ja salailun takia. Nyt elän vapaata sinkkuelämää ja pistän vahingon kiertämään.
Kaikki naiset ketkä löydän helsingin yöelämästä, ovat varattuja ja aikeenne eivät ole puhtaat, tulette oppimaan ettei pettäminen kannata, kantapään kautta. Otan yhteyden mieheenne ja kerron touhuistanne :) Kyllä, sen te olette ansainneet! Hävetkää :) Jos teillä on perhettä, niin eiköhän pidetä huolta että koko saakelin suku saa tietää..
Onnea metsästykseen, ties vaikka tavattais ;) - Reilukerho
oraakkeli- kirjoitti:
Itsekin olen tullut petetyksi.. Nainen jäi kiinni, kun hänen paras ystävänsä kertoi asiasta (eivät ole enään puheväleissä sen takia).. Seurustelumme oli muutenki koko ajan vaakalaudalla hänen epärehellisyytensä takia. Valehteli jatkuvasti. Annoin pettämisen anteeksi ja seurustelimme vielä reilut puoli vuotta sattuneen jälkeen.
Suhteemme kuitenkin kariutui jatkuvan valehtelun ja salailun takia. Nyt elän vapaata sinkkuelämää ja pistän vahingon kiertämään.
Kaikki naiset ketkä löydän helsingin yöelämästä, ovat varattuja ja aikeenne eivät ole puhtaat, tulette oppimaan ettei pettäminen kannata, kantapään kautta. Otan yhteyden mieheenne ja kerron touhuistanne :) Kyllä, sen te olette ansainneet! Hävetkää :) Jos teillä on perhettä, niin eiköhän pidetä huolta että koko saakelin suku saa tietää..
Onnea metsästykseen, ties vaikka tavattais ;)Voisin liittyä kerhoon.. paras kohtalo pettäjille!
- tttttttttttttttttttt
Reilukerho kirjoitti:
Voisin liittyä kerhoon.. paras kohtalo pettäjille!
MInä myös!
- *Rutistus*
Aika monella parilla on avoimet välit ihan koko maailman kanssa nykyään..Ei edes ole pakko avautua ja kertoakaan.
Mä en baarissa tai diskossa pysty oikein seukkaamaan miehen kanssa,mutta tanssin herkästi,jos taitoa lattialla löytyy grindaajaoriilta. Tykkään tanssijamiehistä erit.paljon.Danceä,ei sillai hiphoppii.
Se on se kruunu vai klaava,mistä kertoo mistä ei.Jos takakautta voi saada huhuja tosta,niin tietty kerrot..Huih!Jänx! - jamesmcl
Tunnusta miehellesi. Kyllä sekin unelmoi muista ja katsoo pornoa. Ei nämä niin vakavia asioita ole. Sitä kun lähdetään ikuiseen parisuhteeseen vaikkapa parikymppisenä, niin suhdetta on kuitenkin jäljellä vielä n. 70 vuotta... Mieti, 70. Siis 70. Ymmärrätkö, 70. Yritäpä pitää homma eroottisesti rikkaana tuo aika...
- =))
Itse joudut kuitenkin virheesi kanssa elämään. Ja aina kun on omatuntoa, on toivoa.
Itse en ole pettänyt koskaan kumppaniani, mutta aika vähän sellaista loppujen lopuksi arvostetaan. Kyllä sitä vikaa sitten oli monella muulla rintamalla minussa. Mutta siis, en petä koska siitä tulisi vain itselleni kurja olo. Kun pysyy selkeänä itselleen, elämä on helpompaa. :-)
Tsemppiä!- Miessssss
Mua petettiin koko suhteen ajan, ja vaimoke jätti syynä että että ei rakasta, enää mua. Huomasin myös että hän aktiivisesti on hakenut (panokavereita, ei niinkään rakkautta). Mutta ei kai kukaan lähede suhteeseen alun alkaenkaan JOS EI RAKASTA ollenkaan, ei sellaista vaivaa ota kukaan. Ja miksi omamies ei olisi turvallinen ja parempi panokaverinakin kuin vieraat äijät joilla voi olla mitä tauteja vaan.
- Miessssss
Miessssss kirjoitti:
Mua petettiin koko suhteen ajan, ja vaimoke jätti syynä että että ei rakasta, enää mua. Huomasin myös että hän aktiivisesti on hakenut (panokavereita, ei niinkään rakkautta). Mutta ei kai kukaan lähede suhteeseen alun alkaenkaan JOS EI RAKASTA ollenkaan, ei sellaista vaivaa ota kukaan. Ja miksi omamies ei olisi turvallinen ja parempi panokaverinakin kuin vieraat äijät joilla voi olla mitä tauteja vaan.
et onko konsteja olla vaimoketta auttaisin, koska tuntuu että tunteet sillä vaan solmussa. Onko esim. jotain hyviä repliikkejä tai konsteja tarkistaa ne HÄNEN AIDOT tunteensa?
- ihastumisia ja tapailua
Omassa pitkässä suhteessa tyttöystävällä oli useampia ihastuksia ja tapaili muutamia muita miehiä. Koskaan kuitenkaan ne eivät kovin pitkälle ja varsinaiseen pettämiseen menneet, vaikka heidän luonaan hän joskus yöpyikin. Koskaan ei kuitenkaan voinut täysin varma olla siitä, että mitä siellä oli loppupeleissä tapahtunut. Rehelliseltä ja avoimelta nainen aina kuitenkin tuntui.
Aina annoin anteeksi ja halusin yrittää uudelleen. Ehkä olin sinisilmäinen, mutta minkäs teet kun toista niin paljon rakastaa. Sanoipa nainen suhteen viimisinä aikoina, kun puitiin läpi viimesintä ihastusta ja deittikaveria, että hän rakastaa minua, mutta ehkä hänen tunteet ei sitten ole olleet tarpeeksi vahvoja, että olisi voinut pysyä kiinni suhteessa.
Käsittämätön viha ja inho itellä tullut pettäjiä ja tällaisia suhteen aikana toisia aktiivisesti tapailevia naisia ja myös miehiä kohtaan. Kai se on luonteen heikkoutta tai jotain muuta, mutta joka tapauksessa se vei iteltä unelmieni naisen. Hiljalleen kuitenkin nämä tapaukset nakersivat luottamusta naiseen ja uskoa suhteeseen. Niistäpä ne ongelmat varsinaisesti sitten vasta alkoi ja mistään ei oikein enää mitään tullut.
Nykyisin en pysty minkäännäköistä armoa tuntemaan tällaisia henkilöitä kohtaan vaan näen ihan täysin punaista tällaisten henkilöiden kohdalla. Lisäksi itellä erittäin vaikea hyväksyä ja ymmärtää myöskään sellaisia ihmisiä, jotka tieten tahtoen liekittävät ja tapailevat varattuja ihmisiä. Jonku sortin moraali ja vastuu täsäkin maailmasa yhä pitäs olla!
- psykologi
>Syyllisyyttä virheistä joita olet tehnyt ?? Ilotytöillä on samanlainen persoonallisuus häiriö, ettei tunne
sympatiaa toista kohtaan.. Neuvoisin sinua mitä pikimmin eroamaan ,jottei miehesi joudu sinusta
kärsimään enempää.- **
miten päästä yli siitä että toinen on pettänyt ? Miksi vaikka tunnnen maailman suurinta vihaa, tunnen myös maailman suurinta surua ja haluan vain edelleen olla tämän toisen kanssa ? miksi ? eikö minulla ole pienintäkään itsekunnioitusta jäljellä ?? Mikä minussa on vikana ? Erosimme siis, mies ei halua sitoutua. Joudun näkemään tätä miestä lähes viikottain ja myös sitä jonka kanssa hän minua petti. tiedämme tämän naisen kanssa toisemme entuudestaan ja vihaamme toisiamme sydämemme kyllyydestä. Miten saada itsekunnioutus ja itsetunto takaisin ? Poistin jo miehen numeron kännykästä etten vaikeina hetkinä ota häneen yhteyttä. Hän teki erittäin selväksi että ei halua mitään minulta, olemme ohi. Mutta olemme olleet ohi niin monta monta kertaa aikaisemminkin jolloin olen itkenyt silmäni ja sydämeni ohi ja kuitenkin olemme palaneet takaisin yhteen. en ymmärrä miten tästä pääsen eteenpäin. olisi helpompaa jos en joutuisi heitä näkemään, mutta joudun.. ja jo ajatus tappaa minut.. hyvää joulua siis minulle..
- hahahahahahahahah
Joo ja kaikki ilotytöthän tunnetusti syntyy ilotytöiksi eiköhän se ole enempi olosuhteista kiinni
- chloe-
itse olin ollut suhteessa reilut 3 vuotta kun petin. en vain ollut onnellinen, suhde tuntui enemmän veljelliseltä ystävyydeltä kuin parisuhteelta.
asiaa hankaloitti mukavasti myös yhteiset kaverit ,jotka oli valmiita kertomaan tälle miehelle mitä oon menny tekee :/ vedoten ,et "X:llä on oikeus tietää, millon aiot kertoo?!" kun ite olin päättäny jättää kertomatta petoksesta kun tiesin ,et ero ois tälle miehelle muutenkin vaikeampaa kuin itselleni.. kukaan muu ei vain voi ymmärtää sitä tilannetta mikä suhteessa on.. vaikka päällisin puolin kaikki vaikuttas olevan o.k niin ei välttämättä ole.. :(
itse en kertonut pettämisestä, mutta näin jälkeen päin ajatellen nyt olisi varmaan helpompaa jos olisin kertonut miten asiat oikeasti oli. ainakaan ei tarvitsisi miettiä tuleeko asia joskus myöhemmin jotain kautta ilmi. eron hetkellä mies vielä tunnusti olleensa suhteen aikana kiinnostunut toisesta naisesta..- Jongang
Toivon, suorastaan rukoilen, etten koskaan tule törmäämään kaltaisiisi naisiin. Muutenkin kunnon naiset on kiven alla, mistä lie nykyajan löyhä moraali iskeytynyt. Omaan napaan tuijottelijoita.
- jalopeuta
Ei tuollaisia onneksi tarvi kattoo kun jalommat naiset on kyl tulossa. Niil vaa kestää vähä kauemmin.
Minun ystävä piirini ei auttanut asiassa koskaan oman pässin sarvien vedossa.
- ei voi ymmärtää
siis ei jumalauta näitä naisia, onko koskaan tullu mieleen että olisitte yksin jollei voi olla ainoastaan yhden nainen...? Rakastatte omaa miestänne, ja paskan vitut. Ette välitä tipan vertaa jos täytyy persettä kaikille jakaa. Näille naisille on ihan oma ammattikuntansa=huora! Ja siviilisääty=ammatista johtuen eronnut! Että voi laittaa vihaksi!
- Petetty myös...
Meillä tuli avovaimokkeen pettäminen vahingossa ilmi kun saman tien varrella asuu työkaverini. Kun olimme kerran grillaamassa niin työkaverini tuli vaimonsa kanssa pistäytymään niin työkaverini vaimo kysyi meiltä että olimmeko vaihtanut autoa kun oli joku muu auto ollut monta kertaa meidän pihassa. ite sanoin että ei ole vaihdettu että sama pirssi on vieläkin mikä on nyt tallissa. Siinä samassa vaimoni alkoi itkemään ja joutui tunnustamaan kaiken...
Pari päivää tästä tapahtumasta kun olin heittänyt puolisoni ulos niin työkaveri vaimoineen tuli käymään ja tulivat juttelemaan kun eivät halunneet minun olevan yksin. He olivat olleet tästä hetken tietoisia ja sanoneet avopuolisolleni että joko sinä kerrot tästä miehellesi tai me kerrotaan ennemmin tai myöhemmin..
Onneksi tämä selvisi ennen kun naimisiin asti päästiin jotka oli jo suunnitelmissa..
- Undateable
En voi sanoa muuta kuin että olkaa onnellisia vihasta ja rakkaudesta. Kaikille ei suoda mahdollisuutta saada rakastaa tai vihata. Tuntuupa siltä, että pettäjät eivät tunne rakkauden arvoa eikä petetyt ymmärrä ihmisluontoa.
Terveisin
Undateable - helevatan Tahko
Vittu voiko muuta kuin vihata kun akka nussii Tahkolla vieraiden ukkojen kanssa. Tämä tapahtui 26 päivä maaliskuuta. Hakekoo lumpun pois minä en sitä enneä ota.
- kjiuyt
pidä papempaa huolta akastas!
- Peloissaan
Koin itseni lapselliseksi kun etsin kipeisiin tunteisiini apua googlettamalla, mutta tämä keskustelu toi ainakin yhden valoisan ajatuksen; en ole yksin.
Eilen petin. Koko päivä on kulkenut sumussa. Kurkkua kuristaa joka hetki. Sisuksia vääntää ja naama hohkaa. Mutta en tunne syyllisyyttä, pelkkää pelkoa.
Kadun, mutten sitten kuitenkaan. Haluan jättää miehen ja sännätä sen toisen perään, haluan unohtaa ja jatkaa elämääni kuin ennen, haluan jättää mieheni ja unohtaa sen toisen.. Olen täysin sekaisin.
Aloitin aamun tapaamalla uudelleen sen toisen, suutelin ja olin täysin vailla katumusta. Tiedän että olen ollut pitkään onneton. Miksi, en osaa sanoa. Joka tapauksessa, jatkoin päivääni rauhoittelemalla miestäni, selvittelemällä vaikeaa tilannetta joka meillä on meneillään. Alistuin ja nöyristelin, annoin periksi ja pyysin kaikkea anteeksi, halusin nähdä hänet onnellisena ja tyytyväisenä. Mutten kertonut.
Enää matka apteekkiin ja tämä päivä on viimein ohi. Jospa huomenna näkisin asiat selvemmin? Näenkö?- Kanna vastuusi
Tovoittavasti sinulla on kanttia myöntää miehellesi, millainen ihminen oikeasti olet, etkä vain eroa valehtelemalla, ettet ole pettänyt.
Päätöksen suhteen jatkamisesta pitäisi olla petetyllä, eli miehelläsi. Nyt riistät omalla raukkamaisuudella ja selkärangattomuudellasi mieheltäsi senkin oikeuden. Näyttelet uskollista ja ymmärtäväistä, vaikka olet petollinen ja itsekäs. Kun seuraavaksi halaat miestäsi, niin mieti kuinka inhoten hän sinua katsoisi, jos saisi tietää millainen oikeasti olet.
Kasvata selkäranka ja kanna vastuusi. Anna miehesti päättää, haluaako hän olla pettävän naisen kanssa. Jos ei halua, niin juokse sitä uutta munaasi imemään. Sitähän sinä haluat?
Sanat eivät merkitse, vaan teot. Teko on jo tehty. Nyt on enää kyse siitä, onko sinulla kanttia kohdata seuraamukset ja olla rehellinen miehellesi. Eipä taida olla? Raukka. - ....
Kanna vastuusi kirjoitti:
Tovoittavasti sinulla on kanttia myöntää miehellesi, millainen ihminen oikeasti olet, etkä vain eroa valehtelemalla, ettet ole pettänyt.
Päätöksen suhteen jatkamisesta pitäisi olla petetyllä, eli miehelläsi. Nyt riistät omalla raukkamaisuudella ja selkärangattomuudellasi mieheltäsi senkin oikeuden. Näyttelet uskollista ja ymmärtäväistä, vaikka olet petollinen ja itsekäs. Kun seuraavaksi halaat miestäsi, niin mieti kuinka inhoten hän sinua katsoisi, jos saisi tietää millainen oikeasti olet.
Kasvata selkäranka ja kanna vastuusi. Anna miehesti päättää, haluaako hän olla pettävän naisen kanssa. Jos ei halua, niin juokse sitä uutta munaasi imemään. Sitähän sinä haluat?
Sanat eivät merkitse, vaan teot. Teko on jo tehty. Nyt on enää kyse siitä, onko sinulla kanttia kohdata seuraamukset ja olla rehellinen miehellesi. Eipä taida olla? Raukka.Ei ihminen ole raukka joka pettää jokaisen pitäisi miettiä sitä miksi pettää ja miksi ei pettäis totta kai suhteessa pitää olla rehellinen mutta mitä jos ei saa sitä mitä tarvii.? siinä ajautuu väkisin siihen että pettää jokaisella meistä on omat tarpeesa ja useimmissa parisuteissa ne tarpeet eivätkohtaa kokemusta on
- etkö uskalla yksin
.... kirjoitti:
Ei ihminen ole raukka joka pettää jokaisen pitäisi miettiä sitä miksi pettää ja miksi ei pettäis totta kai suhteessa pitää olla rehellinen mutta mitä jos ei saa sitä mitä tarvii.? siinä ajautuu väkisin siihen että pettää jokaisella meistä on omat tarpeesa ja useimmissa parisuteissa ne tarpeet eivätkohtaa kokemusta on
miksei sitten voi erota?
- tsemppiä sulle
Suhteestasi puuttuu jotain tai sinulla on henk.kohtainen kriisi/miehelläsi on jonka vuoksi tunteet on hiipunu niin että alkanu muut kiinnostaa.Järkeistä asia noin ellet sitten ole enemmänkin ihastunut uutteen..sellastakin sattuu.
- ei katumusta
Minä olen pettänyt miestäni kaksi kertaa olemme yhdessä ja rakstan häntä enkä minäkään tunne syyllisyyttä olen käynyt tyydyttämässä omia halujani koska kotona seksiä ei pahemmin ole ollut. en ole kertonut miehelleni enkä aijo kertoa. En suosittele sinullekkaan siitä saa vaan vihat pääle. Eroa nätisti ja jätä hyvä maku itsestäsi.
- juuh.
Mä en kyllä ymmärrä, miksi sitä ei voi sitten suorilta käsin jättää toista tai yrittää selvittää asioita ja vaikkapa kertoa niistä haluista ja tarpeista ennen kuin tilanne kärjistyy pettämiseen?? Eikö se ole omien tunteidensa ymmärtämättömyyttä ja osaamattomuutta, ettei tunnista omia tarpeitansa tai ei osaa niitä toiselle ilmaista... Ei se toinen ajatuksien lukija ole.
Oma mieheni on pettänyt monta kertaa, jäänyt kiinni kun on niitä naisiansa halunnut minulle esitellä ja oikeastaan hirveemmin ole edes yrittänyt salailla asioita, muuten kuin kertomalla valheita -"me ollaan vaan kavereita yms."
Hänellä pettämisen takana on ollut se että on tuntenut itsensä yksinäiseksi.. mutta ei voinut kertoa minulle, että tuntee jäävänsä jostian paitsi? Mikä siinä on vaikeata kertoa toiselle avoimesti tuntemuksistaan? Toisaalta hän on masentunut ja muutenkin vaikeuksia tunnistaa olo tiloja jne. mutta ei mielestäni oikeuta tekemään niin... Omiin tunteisiin ja havantoihin kannattaa oikeastaan ja ainoastaan luottaa... Miksi olen tämän miehen kanssa, en rehellisesti sanottuna tiedä, rakastan kyllä, luota en, anteeksi yritän antaa mutta tekee se helvetin kipeetä!!!
Sitä en tiedä, miksi tämä mies haluaa minun kanssa edelleen kuitenkin olla kun ajattelee, että miksi sitten pettää ja sitten kuitenkin haluaa pysyä yhdessä? joku pettäjä jos tietää vastauksen niin olisi kiva jos haluaisit valottaa asiaa.
Toisinaan sitä tulee toivottua että mies ihastuisi sitten niin perinpohjaisesti, että jättäisi minut rauhaan tai päästäisi siis menemään... Olen kyllä yrittänyt suhtestamme eroon päästä mutta en ole onnistunut, on ne perkeleen tunteet!!! läheisriippuvuutta en usko omaavani, sillä olimme pitkän aikaa erossa ja se oli oikeastaan mahtavaakin, mutta jotenkin se sai itsensä takasin elämääni.. mene ja tiedä. Kuten tekstistä näkee en taida olla aivan perillä tunteistani miestä kohtaan tollaisten tapahtumien ja kaikken muun (koettu aika rankkoja asioita, mitkä osaltaan taas ovat vahvistaneet suhdetta) tapahtuneiden jälkeen.
Elämä on silloin helppoa kun ei mieti liikoja.- toivon hyvää
Parisuhde merkitsee ihmisille hyvin eri asioita.
Jos sinusta tuntuu että olet täysin rikottu, jätä hänet.Elämä VOI yllättää... :)
Toisaalta miksi olet miehen kanssa jonka vielä annat pettää, kärsitkö itse jostain syyllisyydestä että muka ansaitsisit jatkuvan pettämisen. Vaikuttaa että pettämisellä ukkosi vain paikkaa jotain tunnetta joka suhteestanne on aina puuttunut.
- huhhuh ja voivoi
Huh huh ja voi voi : /
- ajattelin vaan
Jaa. sä oles suunnitellut vasta sen suhteen lopettamista. Jos sä rakastat sitä miestäs niin sä lopetat heti sen suhteen etkä mitään suunnittele. Et varmana ole
ihan rehellinen nytte. - Luulosairas(ko)?
Heippa,
kaipaisin hieman kommenttia omaan tilantteseeni...seurustelumme alkuvaiheessa ratsasin "puolivahingossa"poikakaverini puhelimen ja kävi ilmi. että työreissullaan hän oli soittanut entiselle rakastajattarelleen. Kun asiasta kysyin, niin valehtekli minulle kirkkain silmin vaikka minulla oli asiasta todisteita. He eivät kuitenkaan ehtineet nähdä kun naiselle ei sopimut.
Tuosta on aikaa yli puoli vuotta ja olen vieläkin luulosairas..Esim. autoomme ilmestyy pitkiä vaaleita kiharoita(itse olen tummatukkainen)ja autoa käytämme vain me kaksi, valkoiseen sohvaamme ilmestyi ihmeelliset jäljet(muistuttavat koiran kynsien tekemiltä)meillä ei ole eläimiä ja olin tuolloin yö vuorossa, näitä samaisia vaaleita hiuksia löytyi sägystämme ja mieheni sukkien sisältä.....??voiko olla sattumaa vai onko minun syytä epäillä että jotain muuta olisi meneillään...?
Mieheni kiistää kaiken ja ei mukamas tiedä mistä nuo jäljet sohvaamme tuli ym..
Nim. kerran aikasemminkin petetty - Pettäjän vaimo
Olen itse petetyksi tullut vaimo. Tieto toisesta naisesta koskee niin pi sti, ettei sitä tahdo kestää. Itsekunnioitus joutuu koville, kun ei ole riittänyt ja kelvannut rakastamalleen miehelle. Kysymykset, epätieto kaikesta mitä he ovat tehneet ja tunteneet toisiaan kohtaan kalvaa. Joten älä missään tapauksessa kerro miehellesi pettäneesi häntä. Tee siisti ero vedoten vaikka tunteiden väljähtymiseen. Kerro rehellisesti ettet rakasta häntä enää. Ole ennen kaikkea itsellesi rehellinen. Vaikka miehesi olisi kuinka ihana ja hyvä ihminen, muttet rakasta häntä, älä jatka. Ajaudut vain pettämään häntä lisää ja kärähdät kuitenkin joskus. Sitten se vasta tekeekin kipeää teille molemmille.
- petetty mies
Jep, kyllä petetyksi tuleminen koskee. Vaimo kertoi sen itse. Olisikin vain pettänyt vaikka baari-illan jälkeen niin ehkä olisi helpompaa, vai? Mutta kun hän rakastaa nyt tätä ukkomiesta jolla kuulma myös on vaikea suhde kotona. Puoli vuotta naineen hotelleissa. Symppistä prkll! Itte en ole ikinä pettäny, ei pysty! Nyt muka katuu, mutta ei tiedä haluaako yrittää enää..noh, kaunko odottelen, hän pyysi aikaa.. Kämpän pyysin vuokraaman ja sinne pistän kunhan avaimet saa. Lapsen takia joutuu kuulma kotona käymään kun vuokrakämppä ja ympäristö on läävä, no onhan se mutta haluan eroon hänestä jos ei kertä yritä. Mutta eikös tuo jahkailu jo sitä lupaa, nuppi tässä sekoo, mitä tekee..
- vi7uttaa
enää ei voi ku omaa kätee luottaa ku naiset on nii vtun monimutkasia ja samanlaisia..
- Käenpojan elättäjä
Kaikki naiset ovat samanlaisia petturihuoria. Minä akin lähden korpeen erakoksi.
- fgrederreregd
Mä toivon, että helvetti on olemassa ja te petturi naiset kärsitte sielä ikuisesti.
Hyvä mies yrittää parhaansa ja reppana naiset levittelee jalkojaan - hyvä meno!
Toki miehetkin pettää. Jotku ihmiset on vaan käärmeitä. Toivottavasti kärsitte! - bjä
No jos nyt olet tullut siihen tulokseen että lopetat suhteesi, niin älä kerro, koska ei siitä ole mitään hyötyä tossa tilanteessa, satutat sitä miestä turhan takia entistä enemmän, kyllä se jo on yhdelle ihmiselle ihan tarpeeksi että rakastama ihminen jättää.
- Vivii11
Olen omassa suhteessani ollut onnellinen, mutta ahtaalla: saan kyllä kaiken mitä pyydän, mutta ylläni leijuu jatkuva uhka ja minun paine olla helppo, sillä kumppaniani puhaltavat eteenpäin toiset tuulet, eikä hän ymmärrä tai näe miten olen koko tämän ajan tehnyt kaiken voitavani suhteemme eteen: hänelle sillä on kyllä arvoa, mutta välillä tuntuu että hän kuvittelee sen olleen ilmainen ja olevan joustavasti korvattavissa milloin vain - hänelle jääminen tai lähteminen on järkiratkaisu riippuen siitä satunko sopimaan hänen elämäänsä mukavasti vai en.
Eli toisaalta hän ei kieltäydy käsittelemästä asioita ja yrittää kaikin tavoin olla kunnon mies, mutta toisaalta olen hänelle pois heitettävissä mikäli olen liian hankala - ja tähän ei vaikuta vaikka olen päätöksissämme luopunut useista minulle isoista ja tärkeistä asioista ihan hänen takiaan. Ehkä hän ajattelee että sellaiset naiset jotka niin tekevät ovat itsestäänselvyys ja aina on löydettävissä uusi tilalle paremmalla ajoituksella. Hän ei näe mitään syytä säästää/sääliä suhdettamme mikäli "tarve vaatii".
Jos näytän negatiivisia tunteita, saan suuntaani kylmän selän. Enimmäkseen on toisen suunnalta hiljaista: saan arvailla mitä hänen mielessään liikkuu ja pelätä. Pienimmästäkin pahan tuulen kipinästä hän liukenee paikalta, jos ei muuten niin henkisesti. Kyllä te tiedätte, jos olette joskus yrittäneet katsoa sellaista henkilöä silmiin. Hän näkee tunteeni itsessään ongelmana, häntä ei kiinnosta vaan hän pelkää.
Hiljattain minulle tuli herätys: löysin nimittäin miehen jonka luo minua vetää lähes järjetön vetovoima vaikken ole koskaan tätä henkilöä nähnyt - mutta kokemuksesta tiedän että minulle se on (terveyden, normaalipainon ja kohtuuden rajoissa) fyysisestikin enemmän korvienvälistä kiinni.
Niinpä tiedän että tämä uusi ihastus - joka onneksi ei elä lähelläni - on vaarallista sorttia. Jokainen hänen tunteensa - huono, hyvä, kiusallinen, kylmä lämmin, kaikki - välittyy minulle sekunneissa kuin salama iskisi. En ole ikinä peloissani tavalla jolla oma mieheni minua karmii (kaikessa myrkyllisessä rauhallisuudessaan ja halveksunnassaan) vaan koen läheisyyttä silloinkin kun hiukan myrskyää, ja koskaan en menisi häntä vakavammin loukkaamaan. Entä minun tunteeni sitten? Tavalla jolla - valitettavasti - edes nykyisen suhteeni alussa ja hyvin samankaltaisissa (etä)olosuhteissa mieheni ei koskaan "pidellyt" minua huonoina hetkinä, tämä mies pysyy kokonaan läsnä eikä pelkää minua.
Asia on luonnesidonnainen: omalle miehelleni kipeintä on pahojen tunteiden päälle näkyminen, minulle taas niiden näkymättömyys. Sattuu nähdä että toisenlaisiakin miehiä on. Haluan ja pystyn rakastamaan kumppaniani kaikenlaisina hetkinä, ja tunnen menettäväni paljon kun hän eristää minut pois siitä osasta elämäänsä joka ei ole pelkkää hymyä. Yhtä paljon loukkaa kylmyys minun tunteitani kohtaan ja niiden pitäminen uhkana jota ne eivät koskaan olleet.
Herättyäni olen kuitenkin päättänyt, että meni syteen tai saveen, minun on nyt pakko alkaa vaatia häneltä enemmän. Mikäli tulen jätetyksi siksi ettei hän ymmärrä arvoani, alan etsiä itselleni sellaista miestä kuin se joka minut herätti - ja jonka kanssa, huomatkaa, en koskaan edes harkinnut pettäväni miestäni! Ajattelin että pettämisen sijaan nostan panokset tappiin ja alan etsiä tästä Siperiasta omaa itseäni.
Saa nähdä saanko miehelleni menemään perille ettei kaltaiseni nainen ole tusinatavaraa (sillä rakastan kaikesta huolimatta uskollisesti eikä ihastukseni toiseen suuntaan ole omaa syytäni tai vallassani) ja parantaako hän olojani ihmisarvoiseen suuntaan jos riittävästi valitan, vai heittääkö hän minut lopulta itse yli laidan roskana. Tulen kuitenkin tekemään kaikkeni että hän saa aidon mahdollisuuden pitää minut, kun kerran tähän lähdin... Kipu on kova ja niin on syyllisyyskin, mutta toivon etten koskaan tule pahentamaan tätä helvettiä itselleni vielä pettämällä fyysisesti. Kuitenkin ymmärrän nykyään miten niin voi käydä, minusta miestään voi silti rakastaa - rakastan minäkin ja paljon.- onnea matkaan
Viivi11, minun on ensin sanottava, että kuulostat hyvältä elämänkumppanilta, kun toimit harkitsevasti toista kohtaan, vaikka itselläsi on tilanteessasi vaikeata. Tässä minun ajatuksia asiasta. Ei tarvitse vastata kysymyksiin.
Teit oikean ja rohkean ratkaisun, kun päätit puuttua asioihin. On mielestäni hienoa, että annat miehellesi ja teille mahdollisuuden. Uskon, että miehesi välittää tunteistasi, mutta ei uskalla vain kohdata niitä. Sinun on selvitettävä, mitä miehesi tarkoittaa, jos sanoo, että jättää sinut, jos "tarve vaatii". Eli jos hän kohtaa jonkun toisen vai mitä?? Milloin hän on niin sanonut? (Usein? Kerran? Alkuaikoina? Lähiaikoina?) Rakastaako hän sinua? Haluaako hän sinun parastasi? Et voi olla miehellesi korvattavissa oleva joustava "kumppani", sillä jos miehesi näin tuntee, suhteellanne ei ole tulevaisuutta.
Mutta, jos sinulla on mies, joka aidosti rakastaa sinua ja sinä häntä, joudut hyväksymään toisessa jonkun piirteen, josta et pidä. Näin on lähes jokaisessa parisuhteessa kokemukseni mukaan. Voit silti oikeassa tilanteessa ja oikealla tavoin kertoa siitä toiselle ja pyytää huomioimaan sinut paremmin piirteensä kanssa. Et voi kuitenkaan kieltää häntä olemasta itsensä.Kuten ei hänkään sinua. Et varmaankaan saa hänestä tossua itsellesi, mutta tiettyjä pelisääntöjä on molempien noudatettava. Jos rakastatte toisianne, löydätte halutessanne tavan ratkaista isommankin ongelman.
Sanoit, että olet joutunut luopumaan asioista, niin mitä sillä tarkoitat? Parisuhteessa ollessaan joutuu luopumaan joistain asioista, mutta vain joistain. Onko miehesi vaatinut sinulta jostakin luopumista? Tukeeko miehesi sinua elämässäsi eteenpäin vai yrittääkö hän kampittaa sinua ja omistaa? Miehesi saattaa tuntea myös itsensä riittämättömäksi sinulle, jos olet "uhrautunut" suhteenne puolesta.
Miesten on joskus vaikea puhua tunteistaan ja näyttää heikkoja hetkiään. Nyt miehesi olisi pystyttävä siihen, mutta sinun on se hänelle kerrottava ja myös tuettava siinä.
Jotta saisit parisuhteesi solmut auottua tai selvitettyä, on sinun lopetettava ihastuksen tunteiden ylläpitäminen kolmanteen osapuoleen. Tunteille et voi mitään, mutta yhteydenpidolle voit.
Viestisi perusteella herää kysymys, onko kaikki syy parisuhteen vaikeassa tilassa toisessa? Et näin väitä, mutta joudut samalla tarkastelemaan itseäsi. Onko mainitsemasi kylmyys ja myrkyllisyys todella hänen luonteenpiirteitään? Eristääkö hän sinut hymystä, vai eristätkö sinä itsesti pois siitä? Miltä hänestä tuntuu, onko hän onnellinen? Oletko varma, että miehesi ei halua näyttää tunteitaan, vai voiko olla, niin että myös miehestäsi tuntuu samalta kuin sinusta, ette kumpikaan uskalla olla auki toiselle. Sinun on pystyttävä puhumaan. Et voi pelätä miestäsi. Patsi, jos hän on väkivaltainen, sinun on jätettävä hänet. Jos vain pelkäät hänen vastaustaan tai reaktiotaan, niin joudut nyt kohtaamaan pelkosi, pelon peilistä katsot sinä. Sinun on pystyttävä olemaan rehellinen kumppanillesi. Riitely tekee joskus ihan hyvää, sovintoseksi taas on aivan parasta. Ole rohkea, ole itsesi, ole erimieltä, joskus vaikka vaan, koska olet nainen. Yllätä, ylläty ja hymyile. NYT! Elämä on joskus jopa ihan hauskaa :)
Toivon, että sinä ja miehesi löydätte parhaan tavan jatkaa elämää eteenpäin, oli lopputulos mikä vain. - oivoih
Aijai, tämä kolahti! Täällä myös miehellä on to-del-la vaikeaa sietää mitään negatiivisia tunteita. "Rakkaus" loppuu tasan siihen paikkaan. Itse teen tarvittaessa kaikkeni toisen hyvinvoinnin eteen, ja välillä tietysti ärsyttää, kun tätä ei edes huomata tai arvosteta. Sitten ärähdän jostain, jonka jälkeen mies vetäytyy, enkä saa minkäänlaista positiivista huomiota piiiiitkään aikaan. Nyt en ole kahteen viikkoon saanut yksinkertaisintakaan pusua, puoleentoista viikkoon halausta, ja lopun varmaan arvaakin. Alan olla täysin loppu, miksi taistella rakkaudesta jota ei edes ole. Henkisellä tasolla tunnen olevani paljon lähempänä miespuolisia kavereitani (vain kavereita, ei muuta), kuin tätä miestä. Täytynee tehdä ratkaisu, ja muuttaa yksin asumaan.
- vieras3
EI miehiä voi pelkästään syyttää pettämisestä. Naiset pettää miehiä tyylii enemmän. Onha se kiehtova ajatus, mut miten te kuitenki voitte pettää omaa rakastanne? Ja jos ette rakasta nii voitte ensin erota ja sen jälkeen tehdä mitä huvittaa.
- Somekindofmonster
Ihmistä ei ole luotu yksiavioiseksi. Jos väittää, että tuntee seksuaalista vetovoimaa vain yhteen ihmiseen niin valehtelee. En näe, että pettäminen tekisi kenestäkään huonoa ihmistä vaikkei se moraalisesti ehkä oikein olekaan. Lisäksi sanoisin, että sekä miehet ja naiset pettävät mutta enemmän taitaa olla naisten ongelma tuoda tunteet mukaan eikä vain ajatella seksiä pelkkänä seksinä. Tuosta aasinsillasta päästään siihen, että joskus pettäminen eli seksi vieraan kanssa piristää mieltä ja vaikuttaa vain positiivisesti jaksamiseen arjessa. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä ettei puoliso saa pettämisestä tietää eikä itse luo mitään tunnesuhdetta toiseen vaan pitää seksin seksinä.. Sikamaistako? Ehkäpä mutta sallin myös naiseni pettävän minua en vaan halua tietää siitä. Ei yhdessäole satumaista rakkautta hautaan asti vaan ystävyyttä jossa jaetaan ilot ja surut.
- rrrrr1
Petin miestäni, koska meillä ei ollut tarpeeksi seksiä. Niin, niin.. kyllä minä olin aloitteellinen, mutta vonkaava nainen ei kuulemma ole seksikäs.
- fgthgfnbvcjh
Miksette te SELKÄRANGATTOMAT IHMISPASKAT, jotka täällä brassailette groteskeilla pettämistarinoillanne voi vaan yksinkertasesti lopettaa niitä huonoja ihmissuhteita ennen uuteen siirtymistä? Taivas varjele mitä paskaa.
- Niin..1
Ei kannata koskaan pettää, ensin pitää erota sitten vasta uusi suhde.
Mutta eroamalla se yleensä tuppaa paljastumaan, rakastaako vai ei.
Varmaan jos eroat, niin haluat miehesi takaisin heti.
Siksi ei kannata kertoa, heitä se toinen suhde mäkeen ja jatka elämää. Oppia ikä kaikki.
Ehkä tuollainen on elimistön keino kertoa ettei kaikki ole hyvin, keskity siihen että mikä nyt mättää, ja mikä tilanteeseen johti. Äläkä kuvittele että tuo sun pettäminen on se isoin juttu.
Kyllä siitä meinaan tulee juttu, jos meneet kertomaan.
"Mä en kyllä ymmärrä, miksi sitä ei voi sitten suorilta käsin jättää toista tai yrittää selvittää asioita ja vaikkapa kertoa niistä haluista ja tarpeista ennen kuin tilanne kärjistyy pettämiseen?? Eikö se ole omien tunteidensa ymmärtämättömyyttä ja osaamattomuutta, ettei tunnista omia tarpeitansa tai ei osaa niitä toiselle ilmaista... Ei se toinen ajatuksien lukija ole. "
Tätä se juuri on, olet epäonnitunut lukemaan omia tunteitasi. Siksi sanon että oppia ikä kaikki, tuskin petät enää jos nyt kuitenkin kadut. - voi vittu teitä horo
Horoperseitä koko sakki
- niinpä niin
Kun olet pettänyt voitko olla varma ettei toinen tiedä jo?
yleensä syyllisyys paistaa jo kaukaa, huomaatko että hyökkäys on paras puollustus, no silloin on jo löysät housuissa eli kiinni jäit.
on eri asia ottaako toinen tätä puheeksi voi myöhemmin nousta pintaan kun vaalenapunaiset lasi poistuu.
voi voi
- tuhkimo
Keskenkasvuset pettää.
- Naiset, Naiset...
Naisen logiikka: Mies on rakastava, kunnollinen ja muutenkin hyvä, mutta jos vastaan tulee rakastavampi, kunnollisempi ja muutenkin parempi, niin pakko pettää ja erota edellisestä. Ja sama jatkuu koko nuoruuden..
Huoria kaikki.- Miehet, miehet...
Miehen logiikka: samaan aikaan mies panee kaikkia, joita voi, mutta haluaa parhaan itselleen.
Mies ei pidä itseään huorana.
- mies44
Koska olet halpa h.oro!!
- taavitnainen
Kun minä petin, en myöskään katunut. Sitten kyllä tajusin jo hyvin nopeasti jättää silloisen mieheni, sillä en ollut rakastanut häntä enää aikoihin.
Minä jätin "nätisti", eli exäni ei tiedä vieläkään että petin häntä. En siis mennyt toisen miehen kanssa sänkyyn asti mutta suutelua yms. Koen kuitenkin että olemme ns. tasoissa, sillä hän joskus petti minua samalla lailla, tunnusti tosin sitten.
Turhaan kerrot pettämisestä, jos koet siitä koituvan vain lisää harmia. Ei se tunnustaminen palvele ketään. Jättämistä kyllä suosittelen, tuhlaat kaikkien aikaa jatkamalla tunnetasolla kuollutta suhdetta.- taavitnainen
...ellet sitten halua vielä yrittää nykyisesi kanssa. Onhan noita kaikenmaailman parisuhdeterapioita olemassa...
- vuodelta 2005
taavitnainen: eiköhän tuo suhde ole jo taputeltu, kun ap. on lähettänyt viestin jo vuonna 2005. Ja myöhemmin ketjussa kyllä ilmoittikin eronneensa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627