Tänään oli työpaikalla työsuojeluvaltuutetun vaali. Hieman ihmetytti, että äänestyslappuja oli ottamassa vastaan yksi ehdokkaista. Ei anna oikein fiksua kuvaa toiminnasta.
Käytös Tsv-vaaleissa
26
2130
Vastaukset
- jäsenet
On muutenkin hakusessa eli älä kanna huolta vaalisalaisuudesta.
- Jotakin tietävä
Tiedoksi sinulle, että meillä jokaisella on perustuslaillinen oikeus olla vaalilautakunnan/toimikunnan jäsenenä, riippumatta siitä olemmeko ehdokkaana tai emme.
- ajokoira
Että vaikka eri yrityksistä huolimatta ei virallista kieltoa ko. asiaan löytynytkään, niin on moraalisesti arveluttavaa ja tuomittavaa esiintyä äänestyslippujen leimaajana, vaalilautakunnan puheenjohtajana, että toisena ehdokkaana!
Varmaan myös ääntenlaskennan yhteydessä ko. henkilö huolehtii että äänet tulevat "oikein" lasketuksi, kera kavereidensa.
Kaiken huipuksi vaalilautakunnassa oli pelkästään luottamusmiehiä, tai varaluottamusmiehiä, vaikka kyseessä on koko henkilökuntaa koskevat vaalit.
Ja mikä korneinta asiassa oli, niin äänestys liput leimattiin AKT.n os. 48(espoo) leimasimella, eikä firman leimasimella! Kyseessä kuitenkin liitolle kuulumaton lakisääteinen vapaa vaali.
Kaikkia työpaikan henkilöstön edustajia ei ollut mukana, eikä edes missään ilmoitettu mahdollisuudesta osallistua ko. asetelmaan. Kuinka "rehellisestä" toimesta onkaan kyse? Saas nähdä tehdäänkö ko. vaalista työsuojelupiiriin valitus ja vaalit mitätöidään. Näin ainakin pitäisi rehellisyyden ja demokratian hengen mukaisesti tehdä.
Uudenmaan työsuojelupiirin toimihenkilö oli erittäin ihmeissään ko. tilanteesta ja tuomitsi asian sinällään.
No, katsotaan miten selvä tulos on, ja toimitaan sen jäälkeen. Oman varikon kohdalta tiedän, että mikä tulos "kannatuksien" suhteen suunnilleen pitäisi olla. - tuupakka_
ajokoira kirjoitti:
Että vaikka eri yrityksistä huolimatta ei virallista kieltoa ko. asiaan löytynytkään, niin on moraalisesti arveluttavaa ja tuomittavaa esiintyä äänestyslippujen leimaajana, vaalilautakunnan puheenjohtajana, että toisena ehdokkaana!
Varmaan myös ääntenlaskennan yhteydessä ko. henkilö huolehtii että äänet tulevat "oikein" lasketuksi, kera kavereidensa.
Kaiken huipuksi vaalilautakunnassa oli pelkästään luottamusmiehiä, tai varaluottamusmiehiä, vaikka kyseessä on koko henkilökuntaa koskevat vaalit.
Ja mikä korneinta asiassa oli, niin äänestys liput leimattiin AKT.n os. 48(espoo) leimasimella, eikä firman leimasimella! Kyseessä kuitenkin liitolle kuulumaton lakisääteinen vapaa vaali.
Kaikkia työpaikan henkilöstön edustajia ei ollut mukana, eikä edes missään ilmoitettu mahdollisuudesta osallistua ko. asetelmaan. Kuinka "rehellisestä" toimesta onkaan kyse? Saas nähdä tehdäänkö ko. vaalista työsuojelupiiriin valitus ja vaalit mitätöidään. Näin ainakin pitäisi rehellisyyden ja demokratian hengen mukaisesti tehdä.
Uudenmaan työsuojelupiirin toimihenkilö oli erittäin ihmeissään ko. tilanteesta ja tuomitsi asian sinällään.
No, katsotaan miten selvä tulos on, ja toimitaan sen jäälkeen. Oman varikon kohdalta tiedän, että mikä tulos "kannatuksien" suhteen suunnilleen pitäisi olla."Varmaan myös ääntenlaskennan yhteydessä ko. henkilö huolehtii että äänet tulevat "oikein" lasketuksi, kera kavereidensa.
Kaiken huipuksi vaalilautakunnassa oli pelkästään luottamusmiehiä, tai varaluottamusmiehiä, vaikka kyseessä on koko henkilökuntaa koskevat vaalit."
Kannattaisiko ajokoira jättää provoilu, spekulaatiot ja vihjailut pois ja keskittyä kirjoittamaan jotain asiaakin? Miksi et itse ole vaalilautakunnassa pitämässä huolta siitä että asiat hoidetaan niinkuin pitää?
BTW: VKA:ta ei löydy vieläkään PRH:n hausta? Mihin lienee byrokration hampaisiin kadonnut? - Manccaa
ajokoira kirjoitti:
Että vaikka eri yrityksistä huolimatta ei virallista kieltoa ko. asiaan löytynytkään, niin on moraalisesti arveluttavaa ja tuomittavaa esiintyä äänestyslippujen leimaajana, vaalilautakunnan puheenjohtajana, että toisena ehdokkaana!
Varmaan myös ääntenlaskennan yhteydessä ko. henkilö huolehtii että äänet tulevat "oikein" lasketuksi, kera kavereidensa.
Kaiken huipuksi vaalilautakunnassa oli pelkästään luottamusmiehiä, tai varaluottamusmiehiä, vaikka kyseessä on koko henkilökuntaa koskevat vaalit.
Ja mikä korneinta asiassa oli, niin äänestys liput leimattiin AKT.n os. 48(espoo) leimasimella, eikä firman leimasimella! Kyseessä kuitenkin liitolle kuulumaton lakisääteinen vapaa vaali.
Kaikkia työpaikan henkilöstön edustajia ei ollut mukana, eikä edes missään ilmoitettu mahdollisuudesta osallistua ko. asetelmaan. Kuinka "rehellisestä" toimesta onkaan kyse? Saas nähdä tehdäänkö ko. vaalista työsuojelupiiriin valitus ja vaalit mitätöidään. Näin ainakin pitäisi rehellisyyden ja demokratian hengen mukaisesti tehdä.
Uudenmaan työsuojelupiirin toimihenkilö oli erittäin ihmeissään ko. tilanteesta ja tuomitsi asian sinällään.
No, katsotaan miten selvä tulos on, ja toimitaan sen jäälkeen. Oman varikon kohdalta tiedän, että mikä tulos "kannatuksien" suhteen suunnilleen pitäisi olla.Asia on juuri niin kuin ajokoira kirjoittaa. On turha vedota halukkaiden toimitsijoiden puutteeseen. Sitä varmemmin tarjokkaita ei tule, mitä enemmän samat lärvit istuvat joka jakkaralla yhtä aikaa. Kuka tuollaiseen haluaisikaan, jos vaalitoimitus muistuttaa demokratian itäisten kehitysmaiden vaaleja.
- vpk
Manccaa kirjoitti:
Asia on juuri niin kuin ajokoira kirjoittaa. On turha vedota halukkaiden toimitsijoiden puutteeseen. Sitä varmemmin tarjokkaita ei tule, mitä enemmän samat lärvit istuvat joka jakkaralla yhtä aikaa. Kuka tuollaiseen haluaisikaan, jos vaalitoimitus muistuttaa demokratian itäisten kehitysmaiden vaaleja.
Haitanneeko nuo menettelytavat yhtään mitään, lautakunnassa ollut ehdokas hävisi ja vaalit sujuivat muutenkin rehellisessä ja hyvässä hengessä.
- tuupakka_
Manccaa kirjoitti:
Asia on juuri niin kuin ajokoira kirjoittaa. On turha vedota halukkaiden toimitsijoiden puutteeseen. Sitä varmemmin tarjokkaita ei tule, mitä enemmän samat lärvit istuvat joka jakkaralla yhtä aikaa. Kuka tuollaiseen haluaisikaan, jos vaalitoimitus muistuttaa demokratian itäisten kehitysmaiden vaaleja.
"On turha vedota halukkaiden toimitsijoiden puutteeseen. Sitä varmemmin tarjokkaita ei tule, mitä enemmän samat lärvit istuvat joka jakkaralla yhtä aikaa."
No sitten on ihan turha vinkua siitä ettei muutosta tule, jos ei itse halua asiaan vaikuttaa. Kyllä varmaan samat ihmiset istuvat monella jakkaralla, mutta vain sen takia ettei muita vapaaehtoisia ole. - ajokoira
tuupakka_ kirjoitti:
"Varmaan myös ääntenlaskennan yhteydessä ko. henkilö huolehtii että äänet tulevat "oikein" lasketuksi, kera kavereidensa.
Kaiken huipuksi vaalilautakunnassa oli pelkästään luottamusmiehiä, tai varaluottamusmiehiä, vaikka kyseessä on koko henkilökuntaa koskevat vaalit."
Kannattaisiko ajokoira jättää provoilu, spekulaatiot ja vihjailut pois ja keskittyä kirjoittamaan jotain asiaakin? Miksi et itse ole vaalilautakunnassa pitämässä huolta siitä että asiat hoidetaan niinkuin pitää?
BTW: VKA:ta ei löydy vieläkään PRH:n hausta? Mihin lienee byrokration hampaisiin kadonnut?Asiahan ei tuupakalle kuulu. Mutta asian yhteydessä esim. Hakunilan varikolla ollut mitään "haku" ilmoitusta ko. vaalilautakuntaan. Eli aika sisäsiittoisesti asiaa taas hoideltiin.
Eikä noita esittämiäni faktoja tuosta koostumuksesta, tai muustakaan voi vesittää edes tuupakan hyväveli järjestön kollit.
Kyseessä ei ole provoilu, vaan pelkkään totuuteen nojaava asian esille tuonti, joka ymmärrettävästi sattuu jonkun nilkkaan. Toivotaan ettei sentään katkaise sitä.
VKA. löytyy PRH.sta, mutta ei netin kautta vielä. - joku muukin
tuupakka_ kirjoitti:
"Varmaan myös ääntenlaskennan yhteydessä ko. henkilö huolehtii että äänet tulevat "oikein" lasketuksi, kera kavereidensa.
Kaiken huipuksi vaalilautakunnassa oli pelkästään luottamusmiehiä, tai varaluottamusmiehiä, vaikka kyseessä on koko henkilökuntaa koskevat vaalit."
Kannattaisiko ajokoira jättää provoilu, spekulaatiot ja vihjailut pois ja keskittyä kirjoittamaan jotain asiaakin? Miksi et itse ole vaalilautakunnassa pitämässä huolta siitä että asiat hoidetaan niinkuin pitää?
BTW: VKA:ta ei löydy vieläkään PRH:n hausta? Mihin lienee byrokration hampaisiin kadonnut?Et ole ainut tuupakasta. Meitä on monta jotka ollaan samaa mieltä ajokoiran kanssa.
Perk....n turjake. sinä ja kaltaisesi ovat pilanneet koko alan hommat, ja liitonkin olette tehneet pelkäksi paskakasaksi.
Alalle on saatava aitoa tasa-arvoa ja vilpitöntä toimimista. Vain siten ala kestää mielenkiintoisena nuorienkin tulla alalle. - ajokoira
joku muukin kirjoitti:
Et ole ainut tuupakasta. Meitä on monta jotka ollaan samaa mieltä ajokoiran kanssa.
Perk....n turjake. sinä ja kaltaisesi ovat pilanneet koko alan hommat, ja liitonkin olette tehneet pelkäksi paskakasaksi.
Alalle on saatava aitoa tasa-arvoa ja vilpitöntä toimimista. Vain siten ala kestää mielenkiintoisena nuorienkin tulla alalle.Oikea mies voitti TSV vaalin, joten siitä on hyvä jatkaa puhdistuksia tulevaisuudessakin.
ONNEA KARILLE !
Nyt todennäköisesti ruvetaan puuttumaan oikeisiin, ja tärkeisiin asioihin. Organisaatiossa on muutenkin tapahtunut järkeviä siirtoja, niiden ja tutkitun työpaikka tyytyväisyyden kanssa voimme mennä luottavaisina eteenpäin. - vierailija
ajokoira kirjoitti:
Oikea mies voitti TSV vaalin, joten siitä on hyvä jatkaa puhdistuksia tulevaisuudessakin.
ONNEA KARILLE !
Nyt todennäköisesti ruvetaan puuttumaan oikeisiin, ja tärkeisiin asioihin. Organisaatiossa on muutenkin tapahtunut järkeviä siirtoja, niiden ja tutkitun työpaikka tyytyväisyyden kanssa voimme mennä luottavaisina eteenpäin.Ihme natsi sinäkin.
Ensin olet mitätöimässä vaalit ja nyt ei olekaan mitään syytä...
Lukisit sinäkin faktaa www.tyosuojelu.fi sekä kokouskutsut kokonaan ja rupeisit sitten uhoamaan.
Hitler! - ajokoira
vierailija kirjoitti:
Ihme natsi sinäkin.
Ensin olet mitätöimässä vaalit ja nyt ei olekaan mitään syytä...
Lukisit sinäkin faktaa www.tyosuojelu.fi sekä kokouskutsut kokonaan ja rupeisit sitten uhoamaan.
Hitler!Toppaas poika pollariin. En ollut mitätöimässä mitään, vaan kyseenalaistamassa ko. toimitusta, ja siihen sain myös uudenmaan työsuojelupiirin tuen tuolle ihmettelylle.
Kuule poika, nuo faktat ovat kyllä tuttuja jo reilun 25 vuoden takaa ja ajalta, että se siitä...
Kyllä asiat pitää hoitaa niinkuin oikein on , eikä niinkuin jotkut koplalaiset haluaa. Onneksi nyt tuo vaali meni niinkuin henkilökunta halusi, mutta kyllä tuo näkyy lujille noita koplan poikia ottavan. - Irmeli Peräntyrä
ajokoira kirjoitti:
Toppaas poika pollariin. En ollut mitätöimässä mitään, vaan kyseenalaistamassa ko. toimitusta, ja siihen sain myös uudenmaan työsuojelupiirin tuen tuolle ihmettelylle.
Kuule poika, nuo faktat ovat kyllä tuttuja jo reilun 25 vuoden takaa ja ajalta, että se siitä...
Kyllä asiat pitää hoitaa niinkuin oikein on , eikä niinkuin jotkut koplalaiset haluaa. Onneksi nyt tuo vaali meni niinkuin henkilökunta halusi, mutta kyllä tuo näkyy lujille noita koplan poikia ottavan.Älä kalju tukehdu pullaas.
Parin vuoden päästä nähdään onko oikea mies valittu tehtävään. Onnea Karille.
Björkkis kuulema siirtyy hakunilaan ja siitä nuijitaan varikon luottamusmies. Mikko jättää kuulema ne hommat ;) - hakunilassa oleva
Irmeli Peräntyrä kirjoitti:
Älä kalju tukehdu pullaas.
Parin vuoden päästä nähdään onko oikea mies valittu tehtävään. Onnea Karille.
Björkkis kuulema siirtyy hakunilaan ja siitä nuijitaan varikon luottamusmies. Mikko jättää kuulema ne hommat ;)Jaa että björkkiksestä nuijitaan hakunilan luotto?
EI IKINÄ!
Hakunilassa on kuitenkin järkeviäkin vaihtoehtoja olemassa, ja björkkis ei suurta luottamusta nauti meidän varikolla, enempää kuin klovissakaan. - Ulkopuolella
ajokoira kirjoitti:
Toppaas poika pollariin. En ollut mitätöimässä mitään, vaan kyseenalaistamassa ko. toimitusta, ja siihen sain myös uudenmaan työsuojelupiirin tuen tuolle ihmettelylle.
Kuule poika, nuo faktat ovat kyllä tuttuja jo reilun 25 vuoden takaa ja ajalta, että se siitä...
Kyllä asiat pitää hoitaa niinkuin oikein on , eikä niinkuin jotkut koplalaiset haluaa. Onneksi nyt tuo vaali meni niinkuin henkilökunta halusi, mutta kyllä tuo näkyy lujille noita koplan poikia ottavan.Jos pykälät ovat tiedossasi, tiedät, kuinka vaalitoimikunta asetetaan ja varmaan luit kutsun loppuun asti. Tai jos et, älä viitsi antaa itsestäsi typerän räksyttäjän kuvaa.
En ole poika, enkä alata, mutta luottamustoiminnassa mukana.
Tällaiseen panetteluun, jota keskustelussa näkyy, olisi luottamushenkilöiden puututtava. - ajokoira
Ulkopuolella kirjoitti:
Jos pykälät ovat tiedossasi, tiedät, kuinka vaalitoimikunta asetetaan ja varmaan luit kutsun loppuun asti. Tai jos et, älä viitsi antaa itsestäsi typerän räksyttäjän kuvaa.
En ole poika, enkä alata, mutta luottamustoiminnassa mukana.
Tällaiseen panetteluun, jota keskustelussa näkyy, olisi luottamushenkilöiden puututtava.Älä sitten puutu asioihin, jotka sinulla ei ole tiedossa ja sinulle kuulu. Tiedän toki kuinka ne astetaan , ja ollut niissä useita kertoja mukanakin. Mutta ko. yhtiön luottokopla on tehnyt omapäisiä liikkeitä ennenkin, mutta tulevaisuudessa tekevät kyllä vähemmän.
Kutsua vaalitoimikuntaan ei ollut missään ja valinnat tehty ns. toverihengessä.
Kyseessähän ei ollut panettelu, vaan asioiden kyseenalaistaminen, ja tuon koplan kohdalla panettelukin olisi ihan normaalia ja hyväksyttävää.
Oli muuten katsomisen arvoisia ilmeitä tovereiden kasvoilla ,kun tulos selvisi.( "ai, eikö kaikki sujunutkaan , niinkuin sovittiin? ) Kaiken huipuksi toverit koittaa"huhun" mukaan saada tuota tappion kärsinyttä varikon luotoksi. TURHA TOIVO! - se sama taas
ajokoira kirjoitti:
Älä sitten puutu asioihin, jotka sinulla ei ole tiedossa ja sinulle kuulu. Tiedän toki kuinka ne astetaan , ja ollut niissä useita kertoja mukanakin. Mutta ko. yhtiön luottokopla on tehnyt omapäisiä liikkeitä ennenkin, mutta tulevaisuudessa tekevät kyllä vähemmän.
Kutsua vaalitoimikuntaan ei ollut missään ja valinnat tehty ns. toverihengessä.
Kyseessähän ei ollut panettelu, vaan asioiden kyseenalaistaminen, ja tuon koplan kohdalla panettelukin olisi ihan normaalia ja hyväksyttävää.
Oli muuten katsomisen arvoisia ilmeitä tovereiden kasvoilla ,kun tulos selvisi.( "ai, eikö kaikki sujunutkaan , niinkuin sovittiin? ) Kaiken huipuksi toverit koittaa"huhun" mukaan saada tuota tappion kärsinyttä varikon luotoksi. TURHA TOIVO!Niin kauan kuin tänne julkisesti kirjoitellaan näitä saa lukea ja kommentoida myös kuka tahansa. Vaikka sinä täällä diktaattorina esiinnytkin! Tietääkö yrityksesi johto tästä kirjoittelustasi?
- ajokoira
se sama taas kirjoitti:
Niin kauan kuin tänne julkisesti kirjoitellaan näitä saa lukea ja kommentoida myös kuka tahansa. Vaikka sinä täällä diktaattorina esiinnytkin! Tietääkö yrityksesi johto tästä kirjoittelustasi?
Ei pidä kommentoida, jos ei taustoja tiedä, tai sisällä olevia toiminta tapoja. Enkä myöskään toimi diktaattorina täällää, enkä muuallakaan. Sillä ei ole mitään merkitystä tietääkö yritykseni kirjoittelustani vai ei, sillä mitään yritystä loukkaavaa, tai sen etuja koskevaa et näillä riveillä näe!
Ehkä koet olevasi JSN asialla, mutta etsi siihen ensin valtuudet.
- vpk
Ei tuossa mitään väärää ole tapahtunut, noihin hommiin vain ei ole pahemmin tunkua.
Pääsääntöhän kuitenkin on että vaalit kokonaisuutena sujuvat rehellisessä hengessä, ja niinhän ne kaiketi ovat sujuneetkin.- vasemmistologiikasta
Onko tietoa, onko Tarja Halonen jossain Kallion äänestyspisteessä tammikuisena sunnuntaina leimaamassa äänestyslippuja?
- afrikkaan
vasemmistologiikasta kirjoitti:
Onko tietoa, onko Tarja Halonen jossain Kallion äänestyspisteessä tammikuisena sunnuntaina leimaamassa äänestyslippuja?
tai johonki muual missä eivät pääse häiritsemään normaali ihmisten työntekoa. sosialistejä koko porukka.vetoomus EUlle....AKT pois,lopullisesti
- vpk
afrikkaan kirjoitti:
tai johonki muual missä eivät pääse häiritsemään normaali ihmisten työntekoa. sosialistejä koko porukka.vetoomus EUlle....AKT pois,lopullisesti
Olet väärässä, AKT:ta kyllä kipeästi tarvitaan, mutta nykytouhu ja kerhojen pelleily on kyllä lapsellisen ala-arvoista, vuorovaikutus kuntoon ja jäsenistön luottamus takaisin.
- jäsenistö
vpk kirjoitti:
Olet väärässä, AKT:ta kyllä kipeästi tarvitaan, mutta nykytouhu ja kerhojen pelleily on kyllä lapsellisen ala-arvoista, vuorovaikutus kuntoon ja jäsenistön luottamus takaisin.
tätä just tarkotan..........ettekö te osaa pitää itestänne huolta, tarvitaan jäsennistöä,vitun sosialistit,tekisitte työnne.
- sivusta seuraava 53
jäsenistö kirjoitti:
tätä just tarkotan..........ettekö te osaa pitää itestänne huolta, tarvitaan jäsennistöä,vitun sosialistit,tekisitte työnne.
oletko rikas kapitalisti? kuka sinun asiotasi on ajanut.suurpääoma vai???
- sivusta seuraava 53
afrikkaan kirjoitti:
tai johonki muual missä eivät pääse häiritsemään normaali ihmisten työntekoa. sosialistejä koko porukka.vetoomus EUlle....AKT pois,lopullisesti
kai sinunkin pitäisi jo tietää kuka asiotasi on ajanut ammattiliitoissa. ei ainakaan suurpääoma
- YKSI VAAN
vasemmistologiikasta kirjoitti:
Onko tietoa, onko Tarja Halonen jossain Kallion äänestyspisteessä tammikuisena sunnuntaina leimaamassa äänestyslippuja?
nyt ei ollut kysysyksessä PRESIDENTIN VAALIT JOS ET OLLUT TIETOINEN.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245