...kun en millään tunne sellaisia suuria tunteita.
Katson kadehtien ihmisiä jotka elävät ilot ,surut ja vihat suurella tunteella.
Olen yrittänyt tuntea rakkautta puolisoani kohtaan,mutta en saa irti enempää kuin kaveruus.
Lasteni syntymät eivät saaneet aikaan mitään jumalattomia tunneryöppyjä,opettelin rakastamaan heitä pikkuhiljaa.Olen hyvä ja huolehtiva äiskä,mutta kamala syyllisyys kalvaa mieltäni;miksen voi tuntea sellaista suurta rakkauden paloa?
Voisiko syynä olla lapsuuteni tylyt kokemukset?
Oma äitini oli ankara kasvattaja joka ei koskaan edes ottanut syliin,saatika sanonut välittävänsä.
Teininä tunsin häntä kohtaan suurta vihaa,toivoin jopa hänen kuolemaansa.
Nyt äitini on sairas ja esitän huolestunutta ja surullista tytärtä.Todellisuudessa en tunne mitään.
Kärsin kovasti tästä asiasta,onko kohtalotovereita?
Katson kadehtien ihmisiä jotka elävät ilot ,surut ja vihat suurella tunteella.
Olen yrittänyt tuntea rakkautta puolisoani kohtaan,mutta en saa irti enempää kuin kaveruus.
Lasteni syntymät eivät saaneet aikaan mitään jumalattomia tunneryöppyjä,opettelin rakastamaan heitä pikkuhiljaa.Olen hyvä ja huolehtiva äiskä,mutta kamala syyllisyys kalvaa mieltäni;miksen voi tuntea sellaista suurta rakkauden paloa?
Voisiko syynä olla lapsuuteni tylyt kokemukset?
Oma äitini oli ankara kasvattaja joka ei koskaan edes ottanut syliin,saatika sanonut välittävänsä.
Teininä tunsin häntä kohtaan suurta vihaa,toivoin jopa hänen kuolemaansa.
Nyt äitini on sairas ja esitän huolestunutta ja surullista tytärtä.Todellisuudessa en tunne mitään.
Kärsin kovasti tästä asiasta,onko kohtalotovereita?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihminen voi olla tunnekylmä, tunneköyhä, ilman mitään negatiivisia lapsuudenkokemuksiakaan... toisaalta negatiiviset kokemukset varhaislapsuudessa voivat ikäänkuin "tappaa", tunteet, ihminen opettelee olemaan tuntematta, ettei kokisi pettymyksiä, kun tietää niitä olevan tulossa. Jos ko. elämäntilanteessa "uskaltaa" olla iloinen, pettymys tuntuu vain pahemmalta kun seuraa negatiivinen kokemus.
Jotkut ihmiset ovat luontaisesti välinpitämättömiä, eivätkä koe suuria emotionaalisia elämyksiä, ja toisaalta toiset liioittelevat omia tunnekokemuksiaan kerätäkseen huomiota tai sympatiaa. En ole "kohtalotoveri", joten tämä on pelkkää oletusta, mutta anyway.
Ei ne välttämästä lapsuudesta johdu. Itse olen tottunut tukahduttamaan tunteeni ja nykyään niitä ei enää ole pahemmin.
saattaa olla syndrooma, jota kutsutaan tasapainoisuudeksi. se on erittäin harvinainen varsinkin naisilla ja monet joogaa ja meditoi vuosia saavuttaakseen sen.
Jotta oppisit ymmärtämään omaa suhtautumistasi, sinun olisi hyvä lukea tästä ongelmasta kertovia kirjoja.
Irene Kristerin kirjat saattaisivat auttaa sinua.