Vanhasen toiminta maistuu....

kepututkija

Vanhasen johtama hallitus haluaa perustuslakia muutettavan siten, että sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumisen ratkaisee kaikissa tapauksissa presidentti.

Vanhasen toiminta maistuu kepun kannattajien pelloilleen ajamalta aineelta. Hallitus ryhtyy tuoduksissaan ajamaan alas pari vuosikymmentä kestänyttä parlamentarismin vahvistamista. Presidentin otetta halutaan vahvistaa. Kehitys on perua kepun kansanvaltaa halveksineelle toiminnalle erityisesti 70 luvulla. Moni uskoi Vanhasen muuttaneen kepua ymmärtämään kansanvaltaa, nyt tuokin usko on mennyt.

Hallituksen linja ei katso tulevaisuuteen, vaan säännöt muokataan nyt vallassa olevien mielihalujen mukaisiksi. Näillä menetelmillä rakennetaan alati tarpeen mukaan muutettavan perustuslain käytäntö.

Vain perustuslakivaliokunnalle kuuluu perustuslain tulkinnat. Se kuulee asiantuntijoita, perehtyy näkökohtiin ja muodostaa näkemyksensä. Juuri näin tapahtui nyt. Perustuslakivaliokunta teki todella mallikkaan työn.

Palkkioksi se sai keskustan johtajien äänekkäät nuhteet, eikä tasavallan presidenttikään tiettävästi pysynyt neutraalina. He, joiden vallasta oli kysymys, närkästyivät tavalla joka ei kuulu kansanvaltaan

16

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielipidepankki

      Hallitus ja sen toimijoista erityisesti pääministeri Vanhanen ja valtionvarainministeri Heinäluoma ovat toimineet tökerösti demokratiaa ja kansanvaltaa vähätellen. Kaiken kukkaraksi tässä on otettu perinteiset kepulikonstitkin käyttöön. Otetaan tässä yksi esimerkki valheen käyttämisesti.

      On väitetty ja viimeksi tänään Heinäluoma tv:ssä väitti vielä senkin jälkeen kun Sasi oli minuuttia aimmin kertonut asian todellisen laidan, että perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden enemmistö oli hallituksen esittämän tulkinnan kannalla. Sasi on luonnollisesti käynyt perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana lausunnot tarkkaan läpi. Juristina Sasi myös ymmärtää, mitä asiantuntijalausunnoissa sanotaan. Sasi kertoi, ettän kaksi lausunnonantajaa otti kantaa toimivaltakysymykseen silloin, kun EU yksin panee toimeen kriisinhallintaa. Kumpikin näistä oli samalla kannalla kuin perustuslakivaliokunta. Muut asiantuntijat eivät Sasin mukaan ottaneet tähän kantaa, vaan vain siihen, että toimeenpanoijoina on EU:n ohella muita kuten YK. Tässä sekatoimeenpanossa he katsoivat, että päätösvalta voisi olla presidentillä, koska lain sanamuotoa tarkastellen on silloin sekä valtioneuvostolla että presidentillä.

      Julkisuudessa ovat menneet EU:n kriisinhallinta ja muut rauhanturvaamistehtävät sekaisin. Hallituksen eräät jäsenet käyttävät häikäilemättä tätä sekavuutta hyväksi, vaikka tietävät hyvin mistä on kysymys.

      Kerrattakoon vielä:

      1)Krisinhallinta, jonka toimeenpanija on YK, NATO tai muu kuin EU: Päätösvalta on presdentillä.

      2)Kriisinhallinta, jonka toimeenpanijana on EU yhdessä YK:n ja/tai NATOn ym. kanssa: Päätösvalta epäselvä, osa perustuslakivaliokunnan asiantuntijoista suosittaa presidenttiä päätöksen tekijäksi.

      3)Kriisinhallinta, jonka toimeenpanijana on yksin EU: Päätösvalta valtioneuvostolla. Tämän vahvisti sekä perustuslakivaliokunta että ne asiantuntijat jotka ottivat tähän kysymykseen kantaa. Perustuslain 93.2 § ei anna tässä mitään tulkinnanvaraa toisin kuin hallituksen edustajat ovat yrittäneet väittää.

      • Uusinen

        "On väitetty ja viimeksi tänään Heinäluoma tv:ssä väitti vielä senkin jälkeen kun Sasi oli minuuttia aimmin kertonut asian todellisen laidan, että perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden enemmistö oli hallituksen esittämän tulkinnan kannalla. Sasi on luonnollisesti käynyt perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana lausunnot tarkkaan läpi. Juristina Sasi myös ymmärtää, mitä asiantuntijalausunnoissa sanotaan."

        On tietenkin hyvä, että Heinäluoma paljasti Sasin oikean kannan. Sasinhan on oikean kantansa lisäksi otettava huomioon myös oppositiopolitiikan vaatimukset.

        Sasi ymmärtää kyllä, mitä on tekemässä, mutta politiikan vuoksi hänen on oltavat kuin "muutkin miehet" eli jankattava perustuslain 93 pykälästä pääasiassa väärin perustein.

        On vaikea uskoa, ettei Sasi oikeustieteen kandidaattina ymmärtäisi, että valtiosäännön säilyttäminen edellyttää perustuslain täsmentämistä ja että tämän syy oli se, että perustuslakivaliokunta lähti aivan omille tulkinnoille 49 vuotta jatkuneesta käytännöstä.

        Ei Suomen valtiosääntöä pidä muutella yhdellä perustuslakivaliokunnan lausunnolla, vaan siihen tarvitaan yksinkertainen enemmistö tässä eduskunnassa ja 2/3 seuraavassa.

        Sasin toiminta aiheuttaa epävarmuutta Saksasassa ja Hollannissa 2007 taistelujoukon osalta ja myös Ruotsissa 2008 Norjan sekä Viron osalta.

        Sasi vaarantaa Suomen uskottavuudne aseveljien keskuudessa. Kokoomuksen sanoma on harvinaisen selvä täksi jouluksi.

      • Uusinen kirjoitti:

        Sasi ei jankkaa perustuslain 93 §:stä ollenkaan väärin perustein.

        Sasi ei lähtenyt omille tulkinnoille asiassa, vaan sinä sen olet tehnyt. Suomi on ollut EU:n jäsen vasta kymmeisen vuotta ja sinä höpiset 49 vuotta vanhasta käytännöstä.

        Suomen perustuslaki ei tarvitse muutella lainkaan. Riittää vallan hyvin, kunperustuslakia aletaan noudattaa. Kun perustuslaissa sanotaan, että valtioneuvostolla on EU-asioissa päätöksentekovalta, noudatettakoon juuri sitä. Olen samaa mieltä siitä, että perustuslakia on tämän takia turha muutella, mutta täysin eri perusteilla kuin sinä.

    • Uusinen

      vaan TÄSMENNETÄÄN. Perutuslakivaliokunta oli muuttamassa 49 vuotista käytäntöä, minkä vuoksi on nyt muutettava perutuslakia sen antaman lausunnon vuoksi.

      • Mitään 49 vuotista käytäntöä ei olla muuttamassa. Presidentti on hallituksen tuella pyrkinyt sen sijaan muuttamaan perustulaissa annettua toimintaohjetta. Suomi on ollut EU:ssa vasta kymmenisen vuotta. Perustulain 93.2 §:n mukaan valtioneuvostolla on päätöksentekovalta EU:ssa. Ei siinä ole mitään täsmentämistä. Se on erittäin selvästi sanottu.

      • oivahärkönen

        Tässä jupakassahan on kyse uuden kriisinhallintalain säätämisestä, joka tarvitaan, jotta suomalaisia voidaan käyttää sotilaallisesti vaativassa ja vaarallisessa kriisien hallinnassa, joita nimitetään myös rauhaan pakottamiseksi. Nämä kriisit ovat unionin ulkopiolella ja niihin sisältyy sivilien kärsimyksiä, tappamista jopa kansanmurhaa. Kyseessä ei ole millään tavalla Suomen puolustus vaan humanitaarinen tehtävä.

        Perustuslakivaliokunta on aivan oikein ollut sitä mieltä, että yksin EU:n järjestämässä kriisinhallinnassa valtioneuvosto tekee lopullisen päätöksen suomalaisten osallistumisesta kuultuaan sitä ennen eduskuntaa ja presidenttiä. Perustuslain 93 pykälän toinen momentti: "Valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä." Presidentistä ei puhuta mitään.

        Heinäluoma jankkasi väsyksiin saakka sitä, että perustuslakivaliokunnan päätös muuttaa olevaa käytäntöä. Tuli ilmi, että viime vuosina on presidentti päättänyt lopullisesti kahdessakin tapauksessa EU:n järjestämästä rauhanturvaamitehtävästä. Kyseessä ei siis ollut tuon uuden lain tarkoittama rauhaan pakoittaminen. Mutta kuitenkin samantapaisestahan niissä on ollut kysymys. Valtiojohto on siis toiminut perustuslain vastaisesti, jos EU-asiassa on jätetty presidentille viimeinen sana. Nämä ovat tapahtuneetkin tilanteessa, jossa perustuslakivaliokunta ei ollut mukana tarkastamassa perustuslaillisuutta. Valiokunta joutuu tarkastamaan lainsäädännön ei hallinollisia toimenpiteitä. Ihmetyttää vain, miksi oikeuskansleri tai edukunnan oikeusasiamies ei ole puuttunut asiaan.

        Heinäluoma osottautui kyllä sujuvakieliseksi väittelijäksi, mutta oli harmillista, että taitoa käytettiin väärän asian ajamiseksi.

        Jos nyt kerran perustuslain muuttaminen on noin herkässä, niin nyt kannattaa ottaa presidentiltä pois loppukin poliittinen valta, samoin todellinen nimitysvalta ja ylipäällikön tehtävä pitää selkeästi määritellä muodolliseksi. Näistä epäselvistä perustuslain kohdistahan tämäkin jupakka perimmiltään johtuu.

        Rauhan aikana puolustusvoimien ylipäällikkö olisi puolustusministeri tarkassa valtioneuvoston ohjauksessa. Sodan ajaksi nimitettäisiin ammattisotilas valtioneuvoston alaiseksi ylipäälliköksi.

        Vanhanen ja Halonen ovat tällä hötkyilyllään pienentäneet mahdollisuuksiaan presidentinvaalissa. Vaikka Niinistö on ilmoittanut olevan myös hallituksen kannalla itse asiassa, mutta hän voi asettautua enemmän sivulliseksi ja heitellä herjapalloja kilpailijoidensa joukkoon. Sellainen olikin jo, kun Niinistö vitsaili, että "Janajevin veljet" (Vanhanen, Heinäluoma ja Enestam) ovat parast'aikaa televisiossa tiedostustilaisuudessa kertomalla päätöksestään muuttaa perustulakia. Janajevin veljet olivat se porukka, joka Moskovassa 90-luvun alkuvuosina yritti uutta kommunistista vallankumousta ja jonka Jeltsin sitten kukisti.

      • oivahärkönen kirjoitti:

        Kohta minunkin pitää Emerituksen tapaan myöntää joki palkinto järkikirjoittajille. Oivan näkemys tässä asiassa on esnsiluokkainen ja kertoo siitä, että Oiva ei sittenkään ole ihan täysin kepu-uskovainen vaan osaa ajatella omilla aivoillaan. Hienoa, Oiva.

      • anteeksipyyntö?
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Olet herjannut monta kertaa Oivaa hyvin ilkeästi.

      • anteeksipyyntö? kirjoitti:

        Olet herjannut monta kertaa Oivaa hyvin ilkeästi.

        Pyydän välittömästi Oivalta anteeksi sitä, että olen sanonut häntä kepulaiseksi. Kyllä minäkin kokisin tulleeni ilkeästi panetulluksi, jos joku vertaisi minua umpikepulaiseen.

        Anteeksi vielä kerran, Oiva.

      • periaatteessa

        Periaatteessa emme tiedä, millainen sanamuoto uusittuun perustuslain kohtaan tulee. Sehän voidaan kirjoittaa yksiselitteiseksi niinkin, että valtioneuvosto komentaa kansallisen armeijamme muille armeijoille alisteiseksi.

        Mutta olet kyllä oikeassa siinä, että kysymys olisi myös täsmentämisestä. Komentakoon Suomen puolustusvoimia tulevaisuudessa ulkomailla, kotimaassa tai molemmissakin mikä instanssi tahansa, kunhan komentaja selviää kaikissa tapauksissa perustuslakia lukemalla. Ei toimita demokraattisten periaatteiden mukaisesti, mikäli valtasuhteita tulkitaan käytäntöön tai vanhaan tapaan nojautuen. Presidentin uudenvuodenpuhe olkoon sitten jo vapaasti käytäntö ja hänen hyvän uudenvuoden tervehdyksensä vanha tapa.

        K.J. Stålberg ei päästänyt käsistään niin ristiriitaista perustuslakia kuin nykyinen perustuslaki on.

      • oivahärkönen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Pyydän välittömästi Oivalta anteeksi sitä, että olen sanonut häntä kepulaiseksi. Kyllä minäkin kokisin tulleeni ilkeästi panetulluksi, jos joku vertaisi minua umpikepulaiseen.

        Anteeksi vielä kerran, Oiva.

        ... moista anteeksipyyntöä. Minä olen kepulainen.

      • oivahärkönen
        periaatteessa kirjoitti:

        Periaatteessa emme tiedä, millainen sanamuoto uusittuun perustuslain kohtaan tulee. Sehän voidaan kirjoittaa yksiselitteiseksi niinkin, että valtioneuvosto komentaa kansallisen armeijamme muille armeijoille alisteiseksi.

        Mutta olet kyllä oikeassa siinä, että kysymys olisi myös täsmentämisestä. Komentakoon Suomen puolustusvoimia tulevaisuudessa ulkomailla, kotimaassa tai molemmissakin mikä instanssi tahansa, kunhan komentaja selviää kaikissa tapauksissa perustuslakia lukemalla. Ei toimita demokraattisten periaatteiden mukaisesti, mikäli valtasuhteita tulkitaan käytäntöön tai vanhaan tapaan nojautuen. Presidentin uudenvuodenpuhe olkoon sitten jo vapaasti käytäntö ja hänen hyvän uudenvuoden tervehdyksensä vanha tapa.

        K.J. Stålberg ei päästänyt käsistään niin ristiriitaista perustuslakia kuin nykyinen perustuslaki on.

        ... Suomalaisten sotilaiden komentamisesta, vaan siitä, että kuka tekee sen poliittisen päätöksen, jolla suomalaisia annetaan kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin. Operaatioilla on sitten omat sisäiset komentosuhteensa. Ja ylipäällikölle, siis sotilaallisen organisaation huipulle poliittisen päätöksen tekemistä ei parlamentaarisesti ja demokraattisesti hallitussa maassa sitä pidä luovuttaa.

        EU:n järjestämien operaatioiden osalta se on selvä, päätöksen tekee valtioneuvosto. Muiden rauhanturvaoperaatioiden osalta sitä ei ole erikseen määrätty, mutta vanha käytäntö on ollut, että presidentti sanoo viimeisen sanan.

        Sinänsä asialla ei ole käytännön merkitystä; tuskimpa koskaan presidentillä ja valtioneuvostolla on tapauksista ollut eri kanta. Mutta parlamentarismin korostamiseksi, kaikki nämä päätökset pitäisi keskittää valtioneuvostolle.

      • ytjytuiyui
        oivahärkönen kirjoitti:

        uiyuiyu

    • 70-luvulla Suomi oli rikas

      kansanvalta on merkittynyt vain kasinokapitalismin maanvyöryä ja muun yhteiskuntaelämän ja kansallisen varallisuuden nopeaa romahtamista. Koko kansanvallan idea on perseestä. Suomi tarvitsee taas kovan diktatuurin, joka laittaa idealisthaihattelijat ruotuun ja lähettää somalit somaliaan.

      • No nyt tulee sitä oikeaa ja todellista kepupuhetta. Hyvä että joku kerrankin kertoo, mikä puolue Kepu oikein on. Kiitos kirjoittajalle.

    • Niinistön

      siitä luettelosta- Samaa mieltä kuin Halonen ja Vanhanen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      436
      1264
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1116
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      805
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      727
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      713
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      694
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      671
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      60
      657
    10. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    Aihe