KOKOOMUS ODOTTAA NÖYRYYTTÄÄ

Totuusko

Hallituksen on kaikissa tilanteissa oltava kuitenkin luja, jos se katsoo sen olevan oikeutettua ja kansan parasta.

Kokoomus lähtee konservatiivisesta käsityksestä ettei perustuslakia voida muuttaa siinä aikataulussa joka on normaali perustuslainmuutosmenettely. Kahdessa eduskunnassa muutos pitää hyväksyä ja se toteutuu valtioneuvoston esityksessä.

Miksi muutos on nyt tärkeä. Perustuslakivaliokunta teki tulkinnan, joka poikkesi aikasemmasta ja valtisääntötutkijoiden perustellusta kannasta. Tämän tulkinnan johdosta on perustuslakia täsmennettävä.

Hallitus osoittaa parhaillaan sen mitä on arvo- ja mielipidejohtajuus ja asiassa joka on todella merkityksellinen Suomen kannalta. Kokoomus on rakentamassa mallia, joka johtaisi maamme sekavaan tilanteeseen muiden Euroopan Unionin valtioden keskuudessa.

Olemme olleet vahvasti ja niin myös muutkin sen käsityksen kannalla, että Suomella on perustuslaki, joka toteuttaa demokraattiaa, kun ratkaistaan miten suomalaisia viedään sotimaan maamme rajojen ulkopuolelle. Kolmiportainen järjestelmämme on tätä.

Kokoomus haluaa mallia, jossa lyhyenkin ajan vallan kahvassa oleva pääministeri, meillä pääministeriys saattaa kestää vain muutaman viikon, kuten tapahtui Jäätteenmäelle. Ja meillä on ollut hallituksia, joiden toimiaika on enintään vuosi tai pari.

Tasavallan presidentin valtaoikeudet ovat takuuna siitä ettei toimita kaikkien poliittisten tuulien mukaisesti, joka olisi mahdollista nykyisen perustuslain mukaan. Hallituksia on mahdollisuus vaihtaa pian ja eduskunta hajoittaa lähes samassa aikataulussa.

Kokoomus pani liikkeelle torpedon, joka kaataa sen laivan parissa vuodessa. Mahdollinen eduskuntavaali voitto hupenee sen käsistä nyt tapahtuneen virheen johdosta.

11

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tsero

      asia uudestaan, olet aivan hakoteillä!

    • Sosialismi on pahan oppi

      Te vasuriänkyrät olette itse saatanasta!

      Valehtelette, vääristelette ihan kaiken mahdollisen, mikä vain vääristeltävissä on. Ideologianne on teurastanut 100 miljoonaa ihmistä. Sosialismin aikaansaamat kärsimykset on mittaamattomat. Kaiken te käännätte ja vääristelette muuksi mitä se on. Ideologianne on yhtä suurta valhetta ja perustuu yhteen suureen valheeseen.

      Kun katsot peiliin, sieltä näkyy itse saatanan kasvot, eikö näykin?

      Onneksi kansa on oikeudentajuista, etsii totuutta ja näkee falskin valheenne läpi.

      • Uusinen

        on Niinistö työväenpresidentti, jonka taustojen porvarillisuus olisi pitänyt varmistaa ennen kuin hänestä tehtiin porvareiden ylipäällikköehdokas.

      • sänkinaama

        taasko siellä porvaripoika käy kuumana. Vai onko se porvari POIKA. HEH!

        Kansaa ne on sosialistitkin ja meidän mielestä sitä vääristelyä tekee oikeistolaiset. Ideologianne tuhoaa planeetta maan.

        mikä se yksi iso valhe on?

    • mvv

      Perustuslaki on tehty pitkän ajan kuluessa, neuvotellen ja paljon asioita harkiten. Nyt Punamulta on palaamassa Kekkosen aikaan, tehdään vaikka poikkeuslaki jos ei kansa muuten usko mikä on sille "oikein".
      Perustuslakivaliokunta teki päätöksen asiatuntioita kuullen, ja varmasti vakaasti harkiten. Sen tehtävänä on nimenomaan tämän lain tulkinta, hallituksen tehtäviin se ei kuulu. Jos hallitus on tulkinnut tavallaan Perustuslakia, se ei tarkoita sen olevan oikea tulkinta, eikä hallitus voi sillä perusteella pitäytyä vanhoissa käytännöissä. Näin nopea asian käsittelyyn otto on hätäilyä asiassa.

      Mitään arvo ja mielipidejohtajuutta asiaan ei kuulu. Taustalla on ilmeisesti SDP:n kusetus Porvaripuolueita kohtaan, sillä kiristetään jo puolueita tulevaakin hallitusta varten. Mitään muutosta ei Perustuslakiin saisi hyväksyä.
      Valta Suomessa kuuluu kansalle jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta, tuohon lauseeseen kiteytyy Suomalainen demokratia. Presidentti voi olla mikä tahansa kansan villitsijä , sen on valinnut niukka enemmistö, kenellekkään sen ei tarvitse vastata tekemisistään, tuollainen systeemi ei ole demokratiaa.
      Muualla Euroopassa hyvin pärjätään Kuninkailla joilla ei ole mitään poliittista valtaa, samoin Presidenteillä joilla ei sitä ole. Poikkeus on Ranska, eikä sen esimerkki ainakaan ole sellainen mikä pitäisi sitä systeemiä hyvänä.
      Jos pääministeri on vain viikon vallassa, se osoittaa demokratian toimivan nopeastikkin tarvittaessa.

    • Uusinen

      Perustuslakiharjoitukset ovat välttämättömiä, jotta perustuslakivaliokunnassa istuvat kansanedustajat voidaan vaihtaa sellaisiin, jotka ymmärtävät jotain tulkitsemastaan perustuslaista.

    • Kirjoituksesi on niin paljon virheitä pullollaan, ettei niitä viitsi edes lähteä oikomaan. Kannattaisi edes vähän ottaa asioista selvää ennen kuin alkaa satuilemaankaan.

      Otetaan kuitenkin yksi korjaus. Perustuslakivaliokunta ei ottanut mitään sellaista tulkintaa, joka olisi poikennut perustuslakiasiantuntijoiden vakiintuneesta kannasta. Se johtuu siitä, että ei ole aiemmin otettu kantaa muuten kuin pari kertaa käytännössä ja silloin kantaa ovat ottaneet presidentti ja hallitus. Nyt kun perustuslakivaliokunta piti hallituksen esitystä perustuslain vastaisena siltä osin kuin on kyse EU:n ja yksin EU:n toimeenpanemasta kriisinhallintaoperaatiosta, yksikään asiantuntija ei ottanut kantaa tätä tulkintaa vastaan. Perustuslain 93 §:ssä sanotaankin yksiselitteisesti, että EU-asioissa päätövalta kuuluu valtioneuvostolle.

      Toisaalta kuitenkin kaikissa ulkopolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä presidentin ja valtioneuvoston on toimittava yhteistyössä, joten TP:ä ei sivuuteta päätöksenteosta. Kyse on lähinnä siitä, missä järjestyksessä nimiä panna papereihin.

      • Uusinen

        "Perustuslakivaliokunta ei ottanut mitään sellaista tulkintaa, joka olisi poikennut perustuslakiasiantuntijoiden vakiintuneesta kannasta"

        Ongelma oli nyt siinä, että perustuslakivaliokunnan maksamat asiantuntijat ottivat valtiosäännöstä P O I K K E A V A N kannan, mikä olisi asiallisesti ottaen merkinnyt perustuslain muutosta.

        Suomessa tasavallan presidentti on ollut ylipäällikkö jo vuodesta 1919 alkaen (Ståhlberg kieltäytyi lähettämästä suomalaisia joukkoja saartamaan Petrogradia brittien ja Judenitshin iloksi). Jo vuodesta 1956 on toimittu myös niin kuin mitä hallitus esitti kriisinhallintalakiin.

        Kansa ratkaisee maaliskuussa 2007 eduskuntavaaleissa siitä, mikä on maan perustuslaki. Perustuslakivaliokunta vaihtuu ja saa uudelleen harkita, mikä on uusimman perustuslain mukaista.

        Perustuslakivaliokunnan lukihäiriöt aiheuttavat mittavat perustuslakiharjoitukset eduskunnassa.

      • Uusinen kirjoitti:

        Ei kukaan ole sitä kiistänytkään, etteikö presidentti olisi perustuslain mukaan puolustusvoimien ylipäällikkö. Päätöksen joukkojen lähetämisestä EU:n kriisinhallintaan tekee kuitenkin voimassa olevan perustuslain mukaan valtioneuvosto. Silloin taas kun joukkoja lähetetään puolustamaan omaa maatamme päätöksen tekee eduskunnan suostumuksella presidentti.

    • Uusinen

      Kokoomus haluaa SDP:n asevelifraktion johtamaa sotaa. Se pettyi pahasti Anneli Jäätteenmäen vaalivoittoon; Suomen kansa äänesti Irakin sotaa vastaan, mikä olisikin hyökkäyssodan suunnitteluna ollut kansainvälinen sotarikos.

      -------------------------------------------------

      Kokoomus haluaa mallia, jossa lyhyenkin ajan vallan kahvassa oleva pääministeri, meillä pääministeriys saattaa kestää vain muutaman viikon, kuten tapahtui Jäätteenmäelle. Ja meillä on ollut hallituksia, joiden toimiaika on enintään vuosi tai pari.
      --------------------------------------------------

      => Koska kokoomuksesta ei tule enää koskaan pääministeriä, palvelee tämä tavoite vain SDP:n sotafraktiota. Olisi rehellistä todeta, että koska Arja Alhokin oli mukana hankkeessa, on kyseessä sosialidemokraattien vähemmistöläisten, SDP(y):n hanke.

      --------------------------------------------------

      Tasavallan presidentin valtaoikeudet ovat takuuna siitä ettei toimita kaikkien poliittisten tuulien mukaisesti, joka olisi mahdollista nykyisen perustuslain mukaan. Hallituksia on mahdollisuus vaihtaa pian ja eduskunta hajoittaa lähes samassa aikataulussa.

      --------------------------------------------------

      => Juuri tämä kansalaisen turvallisuustakuu halutaan poistaa.

      --------------------------------------------------

      Kokoomus pani liikkeelle torpedon, joka kaataa sen laivan parissa vuodessa. Mahdollinen eduskuntavaali voitto hupenee sen käsistä nyt tapahtuneen virheen johdosta.

      --------------------------------------------------

      => Kokoomus kieltää Sasin kuin Pyhä Pietari Kristuksen. Sasi ei pääse maaliskuun 2007 jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäseneksi.

      • Tämä juttu on tosi

        -

        leimaa teidän arvoisa nimimerkki omia kirjoituksianne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      477
      1385
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1136
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      825
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      767
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      736
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      677
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      62
      674
    Aihe