Yhteishuoltajuudesta

lähivanhempi

Olen eronnut miehestäni vuosi sitten ja meillä on yhdestä lapsestamme yhteishuoltajuus. Hän tapaa lastaan joka toinen vkonloppu. Hakien hänet perjantaina noin klo 18- (joskus jopa 21.00, sovittu klo 15.00) ja palauttaa sunnuntaina samoihin aikoihin. Lomaa hän ei pidä koskaan, koska on työnarkomaani yrittäjä eli työskentelee 7 päivää viikossa ja noin 15 tuntisia työpäiviä. Mikä oli tietenkin syynä eroomme.

Kesällä hän ei ehtinyt pitää kesälomaa, eli ei ottanut lastamme luokseen noin 2 viikoksi, joka oli sovittuna tapaamissopimuksessa. Vaan hän otti lapsen kerran yhden päivän pidemmäksi viikonloppuna. (sillä loma kuitattu)

Nyt hän on kuitenkin lähdössä kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille ilmeisesti vain lomailemaan asiasta sen kummemmin minun kanssa neuvottelematta. Eikä luonnollisestikaan ehdi tapaamaan lastaan ennen joulua ylimääräistä aikaa, koska työkiireet painavat vaakakupissa enemmän kuin kaksi vuotias lapsemme.

Eli tietääkö kukaan voiko näin tehdä neuvottelematta lähivanhemman kanssa. Ainakaan tilanne ei ole lapsen edun mukaista, koska pieni lapsi tarvitsee kontaktia etävanhempaan usein, mutta pieniä aikoja kerrallaan. Lisäksi tästä aiheutuu lastenhoito-ongelmia, koska olen vuorotyötä tekevä ja maksimi tarhapäivät ovat jo täynnä, vaikka lapsi joka toinen vkonloppu isällään. Enkä haluaisi riepotella lasta hoitoon ylimeneviksi päiviksi mihin vaan.

Eli mitä teen?

6

920

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ota vastuu

      Pyydä lisää rahaa ja järjestä hommat niin, ettei lapsesi joudu kärsimään. Isä ei ilmeisesti ymmärrä lapsen etua. Kuittaa rahalla, vaadi rahaa järjestelyihisi. Jos on bisnesmies, sen hän ymmärtää. Rokota kunnolla. Eikä lapsikaan kärsi, kun ei joudu iskälle menemään, kun tämä ei kumminkaan oikein tahdo.

      • annu

        Ei kannata tuhlata energiaa yrittämällä saada
        pakkokeinoin isää tapaamaan lastaan.
        Keskity lapsesi kanssa tulevaisuuteen ja anna olla.
        Raha ei ratkaise näitä ongelmia!


      • ota vastuu
        annu kirjoitti:

        Ei kannata tuhlata energiaa yrittämällä saada
        pakkokeinoin isää tapaamaan lastaan.
        Keskity lapsesi kanssa tulevaisuuteen ja anna olla.
        Raha ei ratkaise näitä ongelmia!

        Hinnoittele jokainen tapaamatta jäänyt päivä, vaikka 10 ekeä päivä, ei se iso tarvi olla. Jos mies on bisnesmies, sitä kieltä hän ymmärtää. Ei hän lasta sen useammin tapaa, mutta saattehan yhdessä "karkkirahaa", jolla lapsenkin kanssa on mukava puuhailla kaikenlaista.


    • jättää tapaamasta

      lasta, niin ei ole mitään keinoa "pakottaa" siihen. jos lähivanhempi ei anna tavata lasta niin siihen voidaan hakea uhkasakko.
      Katso yksin- ja yhteishuoltajaliiton sivuja. osoite löytyy varmaan googlen kautta.

    • Etävanhempi ei ole lapsen käytettävissä tapaamissopimuksen mukaisesti. Ei häntä voida siihen pakottaakaan (luojan kiitos!), mutta ikävä lapselle jolla oikeus tavata toista vanhempaansa ja aikanaan iso menetys isälle ... surullista. Mutta itse asialle et voi mitään, ellei toinen vanhempi ymmärrä asioita.

      Toinen on sitten elarit, sitä kautta voisit saada kompensaatiota (nooden korotus), mutta vain JOS elareiden määrityksessä on alunperin oletettu "alennus" siitä kun lapsi on isällään. Jos elarit määritetty "perinteisesti", ei tuo tapaamattomuus ole peruste korottaa niitä. Sorry.

      • asdl

        Ihmisellä on oikeus lähteä ulkomaille vaikkapa vaan lomailemaan kolmeksi kuukaudeksi. Kitkerä lähivanhempi voi tietysti myrkyttää lapsen mielen kertomalla että etävanhempi ei välitä lapsesta. Oikeesti, aikuisten oikeesti lapsi varmaan ymmärtää tuon oikeuden, ja ellei ymmärrä on lähivanhemmalla velvollisuus selittää asia lapselle vaikka se etävanhempi ei laittaisi tikkua ristiin.

        Ja mistäs tiedät ettei etävanhempi haluaisi ottaa lasta mukaan? Siihen sinä taas et suostuisi ja olisit täällä haukkumassa kun yrittää viedä lapsen sinulta.


        Ihmettelen kauhiast nykyajan suuntausta syyllistää etävanhempi jostain, mistä tahansa, ja siltä yritetään vaatia mitä älyttömämpiä asioita muka "velvollisuuksina". Kaikki inhimillisyys.. tai oikeasataan IHMISYYS on työnnetty sivuun. Erolapset kasvatetaan vääristyneeseen maailmankuvaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe